Ranskalainen minisarja Pikku Quinquin (P’tit Quinquin) alkoi eilen pyöriä YLE Teemalla. Tämä on kyllä niin omituista katsottavaa, että Twin Peaks alkaa tuntua kesyltä heti kättelyssä. Aikaisemmin TV:ssä on nähty Monkin ja Sara Norénin kaltaisia sielu- ja hermotautiopillisesti tunnusmerkillisiä poliisi-ihmisiä, mutta heidän omituisuuksiaan on siloiteltu dramaturgian tarpeisiin. Sitä vastoin rikoskomisario Van der Weyden (Bernard Pruvost) on täysin aidosti ja uskottavasti haasteinen, mallitapaus suoraan psykiatrian oppikirjasta. Kasvojen pakkoliikkeet muistuttavat Touretten syndrooman tapaisia oireita. Muut kylän asukkaat ovat yhtä lailla omalaatuisia, ikään kuin paikkakunnalla olisi kärsitty ikiaikaisesta sisäsiittoisuudesta. Kyseessä on rikossarja, mutta tällä kertaa murha on ollut äärimmäisen rujo: ruumiinosia löydetään kuolleen lehmän sisältä. Sarja on melkein kuin Jaqcues Tatin luomus (Mon oncle) mutta aivan tolkuttoman, ratki sairaalloisen huumorin kyllästämänä. Ei pysty sanomaan, onko kaikki pelkkää törkeää amatöörinäyttelyä, tahallista rimanalitusta, puskateatteria, jolla haistatellaan yleisölle. Tuntuu kuin katsojaa houkuteltaisiin ampumaan itseään jatkuvasti naulapyssyllä päähän. Ei sovi herkkähermoisille eikä -vatsaisille. Oman huomioni sarja kyllä vei niin että eväät unohtuivat syömättä — mitä tapahtuu erittäin harvoin. Sarja on kuvattu teräväpiirtona, ja kuva on lähes luonnottoman skarppi ja kirkas. Muutama näyte Ylen lähetyksestä (2. jaksosta): Spoiler