Käytin spoilereita, kun ajattelin että jos joku on laittanut talteen eilisen jakson ja katsoo sen myöhemmin ... toisaalta jaksoa katsomaton ehkä ei eksyisi tätä keskusteluketjua lukemaan ennenkuin on uusimman jakson katsonut.
Mitäs tälle ketjulle on tapahtunut... Kaikki ovat ilmeisesti tyytyväisiä kun ei ole tullut valituksia. Vai onko porukka luovuttanut kokonaan. Sarja kuitenkin paranee jakso jaksolta, joten ihmetyttää tämä hiljaisuus.
Kyllä tämä on osunut jännärihermooni jo ensimmäisestä jaksosta lähtien, kaikki jaksot katsottu, ja sopivaa tunnelmaa on tarjoiltu minusta ihan neljän-viiden tähden arvosta. Ei vaan aina jaksa kirjoitella...
Kaveriporukassakin tätä ilmeentynyt. Harvat jaksaa mennä Suomen tahtiin, mutta minä sinnittelen. Ei makiaa mahan täyeltä. :naminami: Viimeiset pari jaksoa jäänyt välistä kiireiden takia, mutta tallenteella ovat.
onhan tää ihan kelpoviihdettä vaikka välillä ärsyttää, nimittäin se että jännitystä tungetaan koko ajan kehiin kun vanhoista ongelmista on päästy eroon. Toki tykkään katsoa Paon kaltaisia ohjelmia mutta välillä tuo cliffhangerien tuputtaminen menee liiallisuuksiin. Joka jakson lopussa ajattelee että nythän noitten suunnitelma kusee ja pahasti...mutta aina kaverit pääsee pälkähästä Hieman alkoi jo naurattamaan viime jaksossa se kohtaus missä Veronica kevyesti löi sitä pahista tuolilla ja päätti sitten jättää kaverin vaan makaamaan siihen DA! sehän on kohta taas jaloillaan ja jahti jatkuu :thumbsup: Okei ei tarvii tota kommentoida... tiedän että kyse on vain viihdeohjelmasta. Hieman olen jo alkanut pohtimaan ohjelman tulevaisuutta...toinen kausi taitaa olla menossa jo jenkkilän puolella. En tiedä mitään tulevista jaksoista ja katson Suomen tahtiin!!! Onkohan nuo kaverit vielä ensi kaudella vankilassa?? Jos on niin silloin on kyse jo liian hitaasta juonen kuljettamisesta. Mutta toisaalta jos ukot on jo paenneet mitäs sitten? "Prison Break" aka "Pako" on aika vahvasti sidottu tuohon vankilasta karkaamiseen. Tätä voi muutkin spekuloida mutta ei spoilereita!!!
Vielä tulee katsottua. Jossain vaiheessa meinasin jo kirjoittaa, että kyllähän tämä on edetessään parantunut. Mutta mielestäni taso on laskenut tuosta uudelleen lähelle tasoa "unohtunee viikkorutiinista".
Jotenkin tuo viime jakson koko mökkiepisodi oli kuin käsikirjoitettu unessa. Tosiaan sen jälkeen kun on lyönyt kaverin tuolilla maahan, niin ei ainakaan kannata ottaa sen asetta . Ja olihan niillä toinen asekin alussa, minne lie unohtunut sitten myöhemmin. Kaiken lisäksi kuka korjasi sen kaivon "kannen", eikös se pahis rysähtänyt siitä läpi, mutta sitten kun tämä agentti-kaksikko tuli myöhemmin paikalle, niin ne vaan veti ehjän kannen takaisin kaivon päälle :hitme:
Tuonkaltaisten kohtausten käsikirjoittamisesta pitäisi oikeasti saada sakkoja tai linnaa (tulisi ainakin empiiristä tekstiä sarjaan). Onhan siihen totuttu, ettei pahista voida tilaisuuden tullen tappaa vaikka olisi miten vaarallinen tyyppi tai oma hengenlähtö lähellä. Mutta että siltä paskiaiselta ei voi murtaa raajaa tai edes sitoa häntä jottei pääsisi seuraamaan, vaan jätetään siihen makoilemaan. Kaiken huipuksi jätetään vielä se ase vierelle. Oli kyllä niin idioottimainen kohtaus että huhhuh. Olikohan joku Lostin käsikirjoittajista vierailijana kyseisessä jaksossa? Itselleni tuli hupaisa mielikuva seniilistä mökin omistajasta, joka siis joka syksy lehtien tippuessa hukkaa kaivonkannen lehtien alle ja rakentaa uuden. Tällöin kansia on todennäköisesti siellä ties miten monta. Paljosta muuten vetoa että se äijä vielä kampeaa itsensä ylös sieltä kaivosta. Sitten ei ole ainakaan niillä kahdella agentilla kivaa. Mielestäni kerta-viikossa-tahti on tälle sarjalle juuri hyvä. Mukavaa viihdettä, jossa tapahtuu riittävästi ja juonessakin tapahtuu jotain yhden viikon tarpeisiin. Joka jakso täytyy nähdä, mutta niin kiinnostava ei kuitenkaan ole että jaksaisin alkaa DVD:ltä tätä maratonina tankaamaan.
Kyseinen käsikirjoittaja ei olisi päässyt Lost-talliin edes tuulikaappiin kyselemään hommia. Viimeisin jakso oli aivan kamala pakkovääntö kultakellojen takaisinvarastamisineen ja yksityisetsiväksi heittäytyvine vartijoineen. Pako on kuin suoraan oppikirjasta McGyverin ja Ritari Ässän kouluttamille sukupolville tehty käsitys jännäristä, jossa jänskyys rakentuu simppeleistä "löytääkö ne vartijat sen kuopan vai ei, no ei ne löytäny, jumpe!" joka jaksossa loppun käsiteltävistä tehtävistä. Yhteys yksiulotteisiin ongelmanratkaisukeskeisiin tietokonepeleihin on selvä. Tätä ei kukaan katso toista kertaa. Kertakäyttöviihteenä menee mutta yhtään ei korpeaisi vaikka tuotanto loppuisi kesken.
Veit jalat suusta! Olen tätä kuitenkin yrittänyt hiirenhiljaa valittamatta seurata sivusilmällä josko se luvattu hurmos iskisi... eipä ole iskenyt. Jos tässä nyt on saavutettu se taso minkä tämä sarja tarjoaa, niin voin aikuisten oikeasti lopettaa seuraamisen.
Olet muuten täysin oikeassa. Prison Breakissa sekä pää- että sivujuonet etenevät joka jaksossa eikä katsojia jatkuvasti huijata ja koukuteta tyhjään. Ihan totta, eihän moinen käsikirjoittaja millään pääsisi Lostia kirjoittamaan.
Vaikka Lostista muuta väitetäänkin, niin minusta näiden sarjojen ero piilee siinä, että Prison Breakin käsikirjoittajat tietävät lopputuloksen. Lostia pyöritellään X-files -tyyliin, jossa päämäärä ei ole tärkeä vaan matka. Kieltämättä Paon muutamat "twistit" ovat ärsyttäviä, mutta en ole antanut niiden häiritä, ihan seurattava sarja edelleen minusta.
Tai sitten eivät: "Prison Break was originally planned for a 13-episode run, but was extended to include an extra nine episodes due to its popularity" http://en.wikipedia.org/wiki/Prison_Break
Joo, onhan tässä sarjassa nää omat tyhmyytensä, mutta mielestäni ne kuuluu tälläisiin sarjoihin. Eihän siitä mitään tulisi, jos pahis tapettaisiin joka kerta kun siihen on mahdollisuus. Mitä jännää siinä olisi? Ja voisin kyllä väittää, että suurin osa ihmisistä tekisi samoin kuin tämä naikkonen. Harvassa on ne ihmiset jotka pystyvät tappamaan toisen ihmisen oli sitten kuinka hyvä syy tahansa. Ja jos saat pahiksen hetkellisesti lamaannettua niin kyllä suurin osa yrittää siinä tilanteessa pakoon. Se on kyllä ihan luontainen reaktio kyseisessä tilanteessa. Itseäni on ruvennut yksi asia mietityttämään. Jos porukka meinaa karata yöllä, niin miten ihmeessä ne meinaavat päästä kaikki pois selleistään oikeaan aikaan. Tuskin ne kaikki päähenkilön sellissäkään majailevat kyseisenä yönä. No, eiköhän ne jotain hienoa keksi... Erittäin viihdyttävä sarja
Joo, tuskin itsekään ampuisin tyyppiä heti tuohon, mutta kyllä kai suurin osa ihmisistä ottaisi edes siltä sen aseen pois. Mielestäni tää tyyppi olisi ollut (tarinan juonen kannalta) ihan tarpeeksi pelottava vaikka ilman asettakin ja olihan siellä se toinenkin pyssy. Joka tapauksessa minunkin mielestä ihan viihdyttävä sarja, tosin osa juonenkäänteistä on kyllä vähän liian kaukaa haettuja (alkupäässä ärsytti suunnattomasti se että nämä pahikset tappoivat jonkun kardinaalin tms. kylmäverisesti vain koska hän mahdollisesti olisi pystynyt viivyttämään teloitusta, mutta sitten myöhemmin samat tyypit epäröivät tappaa jotain muita (teloituksen kannalta) paljon tärkeämpiä henkilöitä).
Eiköhän tuo "extension" ole tullut väliin ... ei loppuun eli päämäärä on ollut olemassa lähtökohtaisesti, mutta mene ja tiedä.
Juu, no... Kyllähän se pahisagentti kysyi Veronicalta, että ketkä kaikki tietävät tästä asiasta. Ennen tappamista mies yritti lypsää tietoa siltä varalta, että Veronica, Nick ja LJ eivät olisi ainoita joilla on tietoa Lincin syyttömyydestä. Olisihan se agentti toki voinut pistää kuulan kalloon jollekin näistä kolmesta, olisi edelleen jäänyt kaksi kuulusteltavaa jos niikseen tulee. Mutta tosiaan tuo "kolkataan vihollinen ja lähdetään karkuun" on aina niin pöyristyttävää... ok, ei sitä vihua välttämättä voi/uskalla/viitsi tappaa, mutta sitoisivat edes kunnolla kiinni johonkin ettei tule sitten tällaisia ikäviä jälkitilanteita.
Joka jaksossa ratkaistaan edellisen jakson lopussa ilmennyt ongelma ja taas vastaavasti uusi ongelma ilmestyy jakson lopussa, jonka pojat ratkaisee sitten ensi viikolla. Muuten ihan mukavaa meininkiä on nähty. Oikein meinasi harmittaa, että nytkö se Teepussi napattiin, mutta sieltä se yllätti... Mafioso Johnny Abruzzi tipahti aika kevyesti siihen ja taitaa siihen jäädäkin. Toisaalta aika mulkero tuo Theodore, mutta silti jotenkin hieman hänen puoliaan tässä pitelen. Olisivat voineet viedä tämän C-Noten sinne latoon ja hoidella pois koplasta. Miksi tuossa lopussa sen Burrowsin piti mennä viivyttelemään sitä pamppua? Olisivat viskanneet vaikka sen vanhan Westmorelandin siihen jututtamaan hetkeksi. Olisiko sitten osannut pidätellä tarpeeksi? Tiedä sitten... Agentti Kelleri tykkää varmaan hyvää näistä tämän kaverinsa puuhista, joten eiköhän tämä "hyvis agentti" rojahda tässä muutaman jakson kuluessa.
Viime jaksosta jäi parhaiten mieleen se, kuinka hyvin Scofield tiesi millä virtauksella sieltä vanhasta viemäristä tulee vettä, kun sai koko tilan (tilavuus tarkkaan tiedossa) täytettyä niin tarkasti sekuntikellon avulla ja hyvin piti myös se hänen tekemänsä vaatepussitulppa. Mutta mihin vei se toinen putki, jotka pitkin hän ui vesisäiliöön, ilmeisesti vesi ei päässyt sitä kautta kuitenkaan karkuun?