Punk - tauti joka ei tapa on pitkä musiikkidokumentti, joka tarkastelee punkkia sekä musiikillisena että yhteiskunnallisena liikkeenä. Vaikka elokuva kertoo suomalaisen punkin tarinan, se ei ole vain nostalginen. Menneisyyden vastapainoksi elokuva piirtää kuvan tämän päivän punkista ja siitä, miten punk on muuttunut. Elokuvan yleissävy on energinen kuin punk itse. Elokuva kertoo nuoruudesta, tarkemmin sanottuna kahdesta nuoruudesta, 1970-80-lukujen ja nykyhetken punk-sukupolvista. Seuraamme neljän Tampereen seudulta kotoisin olevan nuoren perustamaa bändiä ja sen vaiheita keikkailuineen, onnistumisineen ja vastoinkäymisineen. Elokuvassa kuullaan sekä vanhaa että uutta punkkia. Mukana on myös kiinnostavaa arkistomateriaalia punkveteraanien alkutaipaleilta. Punk - tauti joka ei tapa on puhutteleva ja kiinnostava dokumenttielokuva suomalaisesta punkista, viihdyttäväkin, muttei hampaaton tai särmätön. Katso kuvagalleria Ensi-ilta 13.3.2008
Mä oon niin ajassa kiinni, joten ihan tuoreeltaan tuli tämäkin katsottua. Punk - tauti joka ei tapa oli elokuvana äärettömän huono. Se ei avannut aiheeseen yhtään mitään uutta. Tekijät eivät osanneet tai tienneet, mitä aiheita olisi pitänyt nostaa esiin. Se ei kuvannut nykypäivää (no tilannetta joitain vuosia sitten) eikä se myöskään toiminut historiikkina alaa tuntemattomille. tästä elokuvasta saa käsityksen, että punkkarit ovat alkoholin suurkuluttajia (tämä kyllä pitää monen kohdalla paikkansa) ja anarkisteja (tämä ei pidä paikkaansa, sillä punavihervärisokeita ne suurin osa on). Musiikki on täyttä paskaa eivätkä soittajat osaa hommiaan (päti tämän elokuvan bändeissä paikkansa, ei voi kuitenkaan yleistää). Typerä elokuva, en tajua miksi aihe oli valittu, kun siihen ei ollut minkäänlaista otetta. 1/5