Arkeologi on vakuuttunut siitä, että Oseberg Viking -nimiseltä laivalta löytyy vastaus siihen, mikä on Norjan myyttinen "Ragnarok", ja kerää tytkimusryhmän, joka lähtee Norjan ja Venäjän välissä sijaitsevalle ei kenenkään maalle. Siellä he törmäävät salaisuuteen, joka on odotettua järkyttävämpi... Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa - (Norjassa 4.10.2013, USA:ssa 15.8.2014)
Gåten Ragnarok (suunnilleen ”Ragnarökin arvoitus”) on norjalainen koko perheen seikkailuelokuva, joka sai ensi-iltansa jo pari vuotta sitten. Elokuva tuntuu melko lapselliselta, koska se kierrättää tuttuja ideoita kyllästymiseen asti. Samanlainen pakkomielteenomainen historiantutkija on nähty esimerkiksi elokuvissa Atlantis: Kadonnut kaupunki ja Kansallisaarre. Käärme on samanlainen kuin Harry Potter 2:ssa. Solki pettää niin kuin elokuvassa Cliffhanger: Kuilun partaalla. Lisäksi Anacondaa, Indiana Jonesia ja Jurassic Parkia. Henkilöt ovat stereotyyppisiä, asetelmat klišeemäisiä ja tarina lähinnä kömpelö. Pitkästyttävää katsottavaa, vaikka maisemat ovat paikoin hienoja eikä erikoistehosteessa (käärmeessä) ole moittimista. Norjalainen arkkitehti Sigurd Svendsen (Pål Sverre Hagen) on paneutunut selvittämään viikinkiaikaista hautalöytöä ja riimukirjoituksia. Sitten löytyy toinen kivi, jossa on lisätietoa. Sigurd uskoo päässeensä viikinkien aarrekätkön jäljille. Viikingithän ryöstelivät aikoinaan Eurooppaa, mutta ei tiedetä, mihin heidän saaliinsa on joutunut. Vihjeet johtavat heidät Finnmarkiin Norjan ja Venäjän väliselle ei-kenenkään-maalle. Siellä on ”Odinin saari”. (Eikö se siis ole Petsamossa, entisellä Suomen alueella?) Spoiler Mitään aarretta siellä ei kuitenkaan ole, vaan riimut olivatkin varoituksia, sillä saarta ympäröivässä järvessä asuu valtava käärme, joka suuttuu, kun sen vauva varastetaan. Viikingit olivat aikoinaan yrittäneet vangita käärmeen ja se oli tappanut kaikki, yhtä lukuun ottamatta. 1½/5 Muutama kuvanäyte ruotsalaisesta DVD:stä (Studio S), jossa ei ole muuta lisämateriaalia kuin trailereita. Elokuvan kestosta vallitsee epäselvyys. DVD:llä kesto on 97:05 (25 fps), mutta blu-raylla kesto on 95 minuuttia (24 fps). Saksalainen DVD kestää vain 91:27 (25 fps). Ilmeisesti on kaksi versiota. Spoiler