Tulipas juuri traileri katsastettua ja leffa siirtyi kerta heitolla numero ykköseksi minun listallani. Ray Charlesin elämänkerta ja Jamie Foxx tekee ennakkopuheiden perusteella virtuoosimaisen roolisuorituksen. Aivan pakko nähdä heti kun mahdollista. http://www.apple.com/trailers/universal/ray/
Jamie Foxx on opiskellut Juilliardissa klassista pianonsoittoa, ja ulkonäöllisestikin oiva valinta Ray Charlesiksi. Odotukset ovat korkealla.
Vau! Jamiehan oli ihan ilmetty Ray Charles. Muutenkin tykkään elämäkertaelokuvista, joten kyllä tämä tulee varmaan dvd:llä hankittua.
Vihdoin on elokuva nähty. Jamie Foxx teki roolin mitä on vaikea pistää paremmaksi. Jos elokuvavuosi 2005 alkaa tälläisillä elokuvilla kuten Ray ja Aviator, loppuvuonna saa tulla aika kalkkunoita että vuosi saadaan pilalle. En viitsi kamalan pitkää arvostelua kirjoittaa nyt, mutta sen sanon että jokainen kuka pitää oikeasti hyvistä elokuvista on PAKKO nähdä tämä. Ei, en pilaile tai sano tuota edes puoliksi leikilläni, vaan täysin kuoleman vakavissani. Aioin antaa elokuvalle 5/5, mutta hetken mietittyäni tajusin että pilasin jo arvostelu asteikon antamalla Aviatorille 6/5 ja tämä oli kuitenkin parempi elokuva joten joudun antamaan arvioksi 7/5. Elokuva on käytännössä virheetön, mitä muuta sille voisi antaa?
Kävin eilen katsomassa ja oikein mainio elokuva oli. Koskettava ja Jamie Foxx tosiaan aivan loistava. Olin aikaisemmin pelännyt että Jamien palvonta roolistaan olisikin oikeasti ollut vaan uusi hullutus, ja roolisuoritus olisi paljastunut tavalliseksi, mutta onneksi pelko ei toteutunut. Oikein hieno elokuva ja tosiaan Foxxin roolisuorituksen ansiosta nousee helposti yli keskitason.
Hyvä elokuvahan tämä. Ehkä pienen pieni tiivistäminen olisi voinut olla paikallaan, mutta toisaalta kun musiikkia oli kuitenkin niin paljon niin menköön tällaisena. Foxx oli kaikkien ylistysten arvoinen. Toiseen viimeaikaiseen henkilökuvaan, Aviatoriin, verrattuna tämä oli ehkä enemmän elämänmakuinen Aviatorin ollessa sitten elokuvallisempi.
Niin, unohtui vielä mainita. Olipas yllättävää nähdä tuossa Curtis "Nörttien kosto" Armstrong melko suuressa ja vieläpä sinänsä ihan vakavahenkisessä roolissa (näytteli Atlantic Recordsin Ahmetia).
Alku alkoi erittäin lupavasti, mutta sitten jotenkin lähti maku leffasta ja lopuksi alkoi kyllästyttää (ainakin ensimmäsellä kerralla katsottuna). Herätti paljon ristiriitaisia tunteita. Oli siellä aika hyvä yksi kappale, eli melko lopussa "Hit The Road Jack". Ei oikein innosta tuollainen musikki, mutta tuo veti jalat alta, onneksi oli löhöilemässä. Katsomisen arvoinen leffa kylläkin, mutta muuten... 2,5/5
Eilisen tai oikeastaan tämän päiväsen Oscar-gaalan innoittamana katsoin Rayn dvd:ltä. Valitsin teatteriversion, enkä sitä vissiin 25 minuuttia pidempää versiota (pidennetyssä on enemmän musiikkia). Ehkä suuren hehkutuksen ja Oscar-huuman takia elokuvan alku tuntui tavanomaiselta, lähestulkoon keskiverrolta. Kuitenkin kun leffaa oli kulunut 10-15 minuuttia, olin jo unohtunut katsovani Jamie Foxxia. Jamie Foxx oli muuttunut Ray Charlesiksi. Tällainen roolisuoritus on todella harvinaislaatuista. Vain harvoin näyttelijä kykenee muuntautumaan kokonaan toiseksi ihmiseksi. Jamie Foxx ei ole mikään karismaattisin henkilö, joten hänen karismansa ei kilpaile näyteltävän hahmon kanssa. Verratkaapa vaikkapa Al Pacinoon, jonka giganttinen karisma usein kumoaa roolihahmon. Ihmiset katsovat silloin Al Pacinoa eivätkä hänen roolihahmoaan. Rayssa ihmiset katsovat Ray Charlesia, eivätkä Jamie Foxxia. Oscar-pysti oli tällä kertaa siis todellakin ansaittu. Elokuvan tarinankerronnasta voisin sanoa muutaman sanan. Kerronta on pääosin sellaista hyvänmielen kerrontaa, mutta hetkittäin sitten heitetään jotakin raskasta katsojan päälle. Tällä vahvalla kontrastilla yritetään ehkä saada katsojalle vahvoja tunteita pintaan, jossa ohjaaja onnistui ainakin minun kohdalla. Jos jotakin pitää sanoa miinukseksi elokuvasta, niin se on tietty valmiiksi pureskellun tunne. Kaikki asiat kerrotaan selkeästi ja hahmot puhuvat elokuvassa paljon. Hiljaiset suvantohetket olisivat olleet paikoillaan. Vaikka kyseessä onkin jenkkileffa, niin kaikkea ei tarvitsisi pureskella valmiiksi, vaan pientä pähkinää voisi jättää katsojalle. Musiikkikohtaukset ovat tässä harvinaisen hyvin toteutettuja. Yleensä elokuvissa kun ihmiset innostuvat laulamaan, elokuvan katsominen muuttuu lähinnä vaivautuneeksi. Rayssa jokaisesta laulusta ja pianon sävelestä pystyy nauttimaan, vaikka soul-, jazz- ja country-musiikki ei olisikaan lähinnä sydäntä. Joka tapauksessa loistava elokuva, joka muuttuu varmasti toisella katselukerralla. 5/5
En voisi olla enempää samaa mieltä. Olen ihan samaa asiaa ylistänyt parille ystävälleni. Osansa tähän hyvin vakuuttavaan roolisuoritukseen tuo varmasti sekin, että Foxxin yhdennäköisyys Ray Charlesiin on huomattava (ainakin elokuvassa).
Lasit päässä ja virne kasvoilla kyllä, mutta ei juurikaan ilman näitä kahta Charlesin ulkoisen olemuksen kulmakiveä.
Ihan katsottava leffa. Tuosta 2,5h pituudesta olisi voinut ottaa sen puoli tuntia pois. Mielestäni pääosan näyttelijäsuoritus oli selvästi parempi kuin itse leffa. Näissä henkilön X elämää kuvaavissa elokuvissa on se paha puoli, että ne tuppaavat olemaan liian pitkiä ja tylsiä. Kyseessähän on leffan vika tietysti. Harvemmin sitä elämään niin suuria mahtuu että joku 2,5h leffa menee nopeasti. Tosiaan itse pääosan esittäjä veti roolinsa hyvin, mutta leffa jäi vähän tasapaksuksi. Loppujen lopuksi kyseessähän oli muusikko joka teki musiikkia ja esitti sitä. Se ei vaan pidä otteessaan kahden ja puolen tunnin verran. Jos Ray Charles kiinnostaa niin leffa antaa varmasti paljon enemmän. Itse en kaverista juuri mitään tiennyt joten sillä puolella leffaa katsoi ehkä "väärä henkilö". Pääosasta antaisin nelosen ja koko leffalle 3.
Leffastahan on alunperin leikattu 5 tunnin versio, jonka myös Ray Charles ehti ennen kuolemaansa "nähdä". Oli kuulemma pitänyt kovasti kuulemastaan. En enää muista missä nämä tiedot kuulin. Olisikohan Jamie Foxx jossakin haastattelussa kertonut (Oscar-gaalan jatkoilla?).
Nyt tuli sitten "Raykin" nähtyä. Jamie Foxx oli kerta kaikkiaan loistava, ja ansaitsi ehdottomasti parhaan miespääosan Oscarin. Kuten joku tuossa edellä totesikin, välillä sitä ajatteli katsovansa aitoa asiaa, ei näyttelijää. Foxxin pisteitä nostaa vielä se tosiseikka, että katsojilla on leffaan mennessä jo etukäteen jonkinlainen mielikuva Ray Charlesista, jonka tämä on sitten täytettävä. Sooloiluun ei ole niin paljon varaa kuin puhtaasti fiktiivisissä leffoissa. Neroutta tämä oli, puhdasta neroutta. Vuonna 2004 suunnilleen samalle tasolle ylsivät ainoastaan Bruno Ganz (Perikato), Paul Giamatti (Sideways), Ron Perlman (Hellboy) ja ehkä pienin varauksin myös David Carradine (Kill Bill 2), mutta heidänkin roolisuorituksensa kalpenivat Foxxin rinnalla. Elämäkerrallisissa elokuvissa on tosiaan välillä vaikeuksia saada draaman kaarta pysymään yllä, mutta tässä homma hoidettiin hienosti. Charlesin uran alkuvaiheisiin keskittyminen oli dramaturgisesti fiksu temppu, sillä 1970-luvulle tultaessa touhu ei ollut enää millään tasolla yhtä vauhdikasta. Nimihenkilön heikkouksia tuotiin esille, mutta epäilemättä tästä olisi voinut tehdä vieläkin ikävämmän tyypin. Heroiinin ohella naiset olivat Charlesille melkoinen heikkous, ja vaimoaan hän petti aika railakkaasti. Charlesille oli suomalaissyntyinen tyttöystävä jossakin vaiheessa (kirjakin on aiheesta ilmestynyt, en tosin suosittele kenellekään). Leffan musiikkikohtauksissa oli hirveä groove päällä. Loistavaa kamaa, etenkin tuo Atlanticille levytetty tuotanto (hävetköön se, joka piti "Hit the Road Jackia" ainoana hyvänä biisinä). Nytkin oli pakko kaivaa esille levyhyllystä Charles-kokoelma - tätä kirjoittaessa taustalla soi "This Little Girl of Mine". Elokuvaa olisi voinut ehkä tiivistää aavistuksen verran, mutta eipä tuota pahemmin tullut kelloa vilkuiltua. Viiden tunnin spesiaaliversio olisi voinut olla liikaa... Ei vuoden paras elokuva, mutta mollukoita kuitenkin 4/5.
Tuli myös viimeviikon uusintanäytöksessä käytyä katsomassa Ray. Jamie Foxx teki uskomattoman hienon roolisuorituksen. Foxx pystyi muuntumaan täydellisesti Charlesiksi. Muutenkin elämänkerraksi aikalailla varmaan totuudenmukainen. Itse Charlesin tarinaa en hyvin tunne mutta kuvaus tuntui aika totuudenmukaiselta. Musiikkia oli paljon ja se toimi hyvin elokuvan kerronnassa. Foxx ansaitsi kyllä oscarinsa. 4+/5
Ei oikein mitään järjellistä keksi heti leffan katsomisen jälkeen, mutta: +Jamie Foxx hoiti hommansa tyylikkäästi -leffan alkupuolen pianopimputukset :OI -pientä tiivistämistä olisi kaivattu, alku oli oikein hyvä, mutta loppua kohti kävi leffan seuraaminen vaikeammaksi arvosana 3-/5
Tämä tuli jo jonkin aikaa sitten katsottua, mutta kommentit unohtui laittaa. Mielestäni varsin perinteinen elämänkerta-leffa, joka ei kovinkaan suuria elämyksiä tarjonnut. Elokuvana tämä oli sinänsä ihan sujuva, mutta ehkä aavistuksen jopa pinnallinen maku tästä jäi. Toki päähahmoon oltiin saatu riittävästi syvyyttä, siitä suurin ansio Foxxille, mutta toisaalta Rayn elämän tapahtumat eivät tarjonneet itselleni mitään uutta tai säväyttävää, joten hieman keskinkertainen maku tästä jäi. Ehkä olen siis sanomassa, ettei Ray Charlesin elämä ollut riittävän kiinnostava minulle että kokisin tämän elokuvan tärkeänä. Plussaa hienoista konserttikohtauksista. Noin muuten jään edelleen odottelemaan Hackfordilta sitä täysosumaa. 3/5
Nyt vasta tuli katsottua Ray, ja upea elokuvahan tämä oli. Vaikka olen Ray Charlesin musiikin suuri ystävä, niin jotenkin muusikkojen elämänkertaelokuvien keskinkertainen maine yhdistettynä typeryydeksi menneeseen Jamie Foxx -hypetykseen saivat minut olemaan himoitsematta tämän elokuvan katsomista. Nyt kadun etten sitä aiemmin tehnyt... Otetaanpas ensin käsittelyyn Jamie "Oscar" Foxx. Mielestäni hän on ja ei ole elokuvan kantava voima. Kuten hän piinallisen tutuksi tulleessa Oscar-puheessaan mainitsi, hänellä löytyi rooliin ihan omasta takaa laulaja-pianistin lahjat, ja elokuvassa hän on lähes aina kuin ilmetty Ray. En kuitenkaan näe (no pun intended) hänen suoritustaan tasaisena, sillä oli hetkiä, jolloin Ray muuttui Jamieksi. Suosionosoitukset hän roolistaan ansaitsee, mutten lähtisi silti listaamaan häntä upeimpien näyttelijöiden joukkoon. Se mikä teki Raystä niin erinomaisen oli mielestäni Taylor Hackfordin upea ohjaus, toimiva käsikirjoitus ja kuvaajan silmä aikakauden värimaisemalle. Elokuvassa oli sitä vanhaa kunnon savuista "kultaista" tunnelmaa, ja kameran annettiin edetä hiljaa. Näyttelijäkaartikin Jamien ohella oli loistavasti valittu. Ray Charlesin musiikkikin oli elokuvassa loistavasti esille, joskin sitä olisi saanut olla melkeinpä enemmänkin. 4/5 :naminami::naminami::naminami::naminami: (tekisi mieli antaa 4.5/5, mutten voi mitään sille, että silti olen hieman kylmänä Foxxille)
Juuri sain katsotuksi pitkään hyllyssäni säilötyn HD DVD -version otsikon elokuvasta. Täytyy sanoa että kokonaisuus oli varsin hyvä ja valaiseva. Itselläni ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä kyseisen taiteilijan henkilöhistoriasta eikä myöskään hänen pimeästä puolestaan. En myöskään osannut yhdistää muutamia erittäin tunnettuja kappaleita Ray Charlesiin mutta sekin erhe tuli nyt korjattua. Erittäin hienosti toteutettu henkilökuva vaikeuksien kautta ja niistä huolimatta tähteyteen nousseesta muusikosta: ****/*****