Colbyn ei paljon parane kehuskella "olin vika Sankari jäljellä", hän selvisi niin pitkään koska häntä ei pidetty uhkana. Aika tylsähkö jakso noin muutenkin, kun lähtijä oli niin selvä. edit: Ai niin, hauskaa miten Russell alkoi pillittää kun Sandra ei ollut kertonut idolistaan ja valitti kuinka se on niin juonittelua. Saipahan vaihteeksi maistaa omaa lääkettään. Ja sitten hetken päästä selittämässä, kuinka on pelin kuningas...
Yllättävän tuohtunut Russell oli Sandralle. Samalla myös Parvati heitti vettä kiukaalle, kun tilaisuus koitti. No, lopulta Russell rauhoittui ja lopussa ulos äänestettiin odotetusti Herra Tylsimys, aka Colby.
Onneksi lähti Colby eikä Sandra. Nyt oikeastaan ihan sama ketkä on muuta finalistit, kunhan Sandra on siellä.
No voi viiiiitttt...! :grr: Niin lähellä oli, että ensimmäistä kertaa Survivöörin historiassa olisi oma suosikki voittanut. Höh, ei vieläkään. Edellisillä kerroilla kun Parvati on pelannut, kannatin jotakuta muuta. Ja kaiken kukkuraksi aivan turha pelaaja voitti. Olipas erilainen viimeinen äänestys, en muista että ennen olisi viimeisessä äänestyksessä näytetty noin montaa ääntä etukäteen. kaksi ääntä jäi siis näkemättä, olisi mielenkiintoista tietää, saiko Russell ainuttakaan ääntä. Joka oli muuten melko myrtsin näköinen äänten laskennan aikana, kun tilanne rupesi valkenemaan hänelle. Reunion-jaksoa odotan kyllä mielenkiinnolla. TV-studiofinaaliosuus vedettiin pikakelauksella läpi ja täysin ilman spektaakkelipöhötystä. Sarjan budjettileikkaukset näkyvät nyt jo varsin selvästi, kun muistetaan vielä että tämä ja edellinen kausi nauhoitettiin peräperää samassa paikassa. Mutta kylläpä Survivööri on edelleen vain se paras reality-ohjelma, toistostaan ja iästään huolimatta. Tai juuri niistä syistä. Kokonaisuutena tämä kausi oli varsin loistava, kenties jopa kaikista paras.
Kyllä, samasta syystä oma suosikkini. Viimeistään nyt luulisi aukeavan senkin ettei Russell ole mikään kaikkien aikojen pelaaja.
Minusta voitto meni AIVAN väärään osoitteeseen. Heikohkon taktikoinnin ohella Sandra oli varsin laimea haasteissa. Oudon herkkänahkaisia tuntuvat nuo pudotetut kilpailijat (juryn jäsenet) olevan. Itse arvostan kyllä suuresti Russellin pelitapaa ja kykyä manipuloida häätöäänestyksiä. Erityisen kunniamaininnan hän ansaitsee siitä, että onnistui tässä jo toista kertaa vaikka hänen tyylinsä oli jo tuttu toisille kilpailijoille. Jotenkin itsekin luulin, että rutinoituneet kanssakilpailijat olisivat osanneet tätä arvostaa. Sen olisin tosin voinut Russellille kertoa, että Sandraa ei finaaliin kannata ottaa. Tässä tuli tehtyä moka, tosin sitten voitto olisi ilmeisesti mennyt Parvatille. Rupertin puheenvuoro oli varsin masentava, kilpailustahan tässä on kyse. Voi, voi.
Russellin tyyli ei voinut olla tuttu kenellekään kilpailijalle, koska kaudet 19 ja 20 nauhoitettiin peräjälkeen. Rautalangasta, kun kautta 20 nauhoitettiin, niin kukaan - mukaan lukien kauden 20 osallistujat - ollut voinut nähdä Russellin edesottamuksia kaudelta 19.
Mutta eikö haastatteluissa käynyt ilmi, että Russell tiesi hävinneensä 19. kaudella. Oliko siis 19. kauden tuloslähetys 'ei-suora' lähetys, joka oli purkitettu heti jaksojen kuvausten jälkeen (ennen kauden näyttämistä siis)? Kas kun en muista enää. Joka tapauksessa Russell olisi silti ansainnut voittonsa - tälläkin kertaa.
Tuntuivat minustakin ihmeelliseltä muiden katkerat tilitykset. Onpa yllätys ja ihan uusi juttu, että joku selviytyjä huijaa toisia, hohhoijaa. Ja ne Sandran säälittävät selitykset, miten yritti kovasti sitä ja yritti kovasti tätä... Tuollaiset yrittäjät sitten äänestetään voittajiksi, kun eivät onnistuneet missään, eivätkä näin ollen myöskään suututtamaan ketään. Jotkut siellä onnistuvatkin, jotkut vain yrittivät. Russell on kaikkien aikojen pelaaja, mitä viihdyttävyyteen tulee. Jos tuota minulta kysyttäisiin. Mikäli katsojilla olisi mahdollisuus antaa milli jollekin, niin ties miten vahvoilla R.H. olisi. :thumbsup: Olisi minustakin ehdottomasti voiton ansainnut, mutta nytkin kävi näin.
Minusta Russell oli erityisen tylsä seurattava nyt toisella kaudellaan, koska kaikki oli jo niin tuttua edelliseltä kaudelta.
Ensimmäinen kausi Selviytyjistä, jonka katsoin, oli 2. kausi eli Australia. Silloin voitti toisten peesissa roikkunut kilpailija. Sama kaava on toistunut sen jälkeen niin kovin monta kertaa. Voittaja on yleensä varsin väritön ja mitäänsanomaton tyyppi. Selviytyjät on tosi hyvä sarja, mutta voittaja on usein antikliimaksi hyvälle kaudelle. Luulisi olevan kaikille jo selvää minkälaiset kilpailijat saavat lopussa äänet, siltikin näitä Russelin kaltaisia kilpailijoita löytyy joka kaudelta. Hyvä niin, koska he juuri tarjoavat sitä viihdettä. Ei tätä jaksaisi katsoa, jos kaikki istuisivat kiltisti nuotion ympärillä piirissä. Ihmetyttää vaan kuinka nuo kilpailijat eivät osaa arvostaa "pelaamista", joka on kuitenkin ohjelman suola. Sandra oli kyllä tylsä tyyppi ja täysi statisti kilpailuissa. Sääli, että voitti. Toisaalta ihmetyttää, että pelurit eivät tajua äänestää tuollaisia pois. Russell ei myöskään tunnu tajuavan, että voittoon ei riitä se, että selviää loppuun asti. Seuraavaa kautta odotellessa
No tämä selittää kyllä paljon. Ihmettelin miksi kilpailijat korostivat Parvatin "vaarallisuutta" kisan aikana, mutta eivät Russellin. Jälkimmäinen olisi lentänyt kisasta ulos saman tien jos muut kilpailijat olisivat nähneet hänet edellisellä kaudella.
Olihan kausien kausi, tästä ei viihde parana edes käsikirjoituksella. Russell on ehdottomasti yksi parhaista pelaajista selviytyjissä. Toisen kerran pelaamalla finaaliin joskin ei niin parhailla keinoja käyttäen ja luu jälleen käteen! Voi niitä ihmetyksen ilmeitä kun huomasi saaneen nolla ääntä...
En-wikiin ei kannata mennä lukemaan tästä kaudesta. Suht alussa paljastetaan varoittamatta tulevien kausien lopputuloksia. Tuottajaporukan alkuperäinen casting-suunnitelma (ei paljastuksia tulevasta): Spoiler Richard Hatch, the winner of the original Survivor, was asked to return for this season. However, he had to apply to leave the country since he was under house arrest. His request was denied by a federal judge in Rhode Island. Jeff Probst also revealed to TV Guide that Corinne Kaplan of Survivor: Gabon, and Shane Powers of Survivor: Panama were also asked to return but Kaplan declined due to work obligations and Powers was replaced by Russell Hantz of Survivor: Samoa. Twila Tanner of Survivor: Vanuatu was asked to be back, which she accepted, but she was cut at the last minute.Yau-Man Chan from Survivor: Fiji and Survivor: Micronesia was also asked to return but turned the offer down due to an insufficient leave of absence. In addition, Jeff Probst revealed in an interview that the producers would have liked Elisabeth Hasselbeck from Survivor: The Australian Outback and Colleen Haskell from Survivor: Borneo to participate on this season, but knew neither of them would have accepted the offer. Jenna Morasca, winner of Survivor: The Amazon, turned down the chance to appear on the show due to her partner Ethan Zohn, winner of Survivor: Africa, having cancer. 21. kausi ilmeisesti tulee Maikkarilta 1.12.2012 alkaen.
Käsittääkseni 19.kauden (Samoa) Live-tuloslähestys oli vasta Heroes vs. Villains kuvausten jälkeen. Ja olen ymmärtänyt, että lähtiessään pelaamaan Heroes vs. Villainsiin Russell oli siinä luulossa, että oli voittanut 19.kauden. Siksi täysin samanlainen pelityyli peräkkäisillä kausilla. Tuon seikan, että Heroes vs Villainsin kilpailijat eivät olleet nähneet Russelin peliä ja siksi eivät tienneet mitä on vastassa, olisi kyllä voinut tuoda ohjelmassa paremmin esiin.
Juurikin näin. Samoan tuloslähetyksen aikaan Heroes vs Villains oli jo kuvattu. Kausi 19: - kuvattiin 11.6.2009 - 19.7.2009 - esitettiin 17.9.2009 - 20.12.2009 Kausi 20: - kuvattiin 9.8.2009 - 16.9.2009 - esitettiin 11.2.2010 - 16.5.2010
No just. Kaikista vaihtoehdoista hatunpolttaja-valittajanaikkonen vie koko roskan. TAAS. Luistelee seassa (omien sanojen mukaan muka taidolla) finaaliin ja juryn heroesit kiittää. Plääh, vaikka Parvatillakin jo yksi oli taskussa eikä Russellin voittoon uskonut Väyrynenkään. Olihan kuitenkin sentään mahtava vika immunity-kisa! :thumbsup: Typeriä vaan tollaset seilaajat voittajina. Itse en IKINÄ äänestäisi. Enkä ihan osta noita juryn ainaisia hurskastelujakaan.. No kai se pitää laittaa seuraava kausi seurannan alle...