Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) (Guy Ritchie / Robert Downey Jr., Jude Law, Noomi Rapace, Jared Harris)

Minusta tässä oli sama ongelma kuin Oceans 12:ssakin: ensimmäinen elokuva oli rento ja onnistunut, mukaansatempaava komedia, mutta jatko-osa on jotenkin sisäänpäinlämpiävä. Tarina on liian monimutkainen, eikä katsojaa oikein oteta mukaan juonen kehittelyyn. Edellisen elokuvan maneereja toistetaan liikaa. Edellisessä elokuvassa oli vielä hauskaa, kun ADHD-Sherlock suunnitteli tempauksen mielessään ja sitten toteutti sen mutta todellisuus ei aina seurannut kuvitelmaa täydellisesti; tässä elokuvassa sitä toisteltiin tarkoituksettomasti. Toimintakohtausten hidastukset alkoivat jo kyllästyttää, ja toimintajaksot tuntuivat ylettömän paisutelluilta.

Robert Downey Jr. ja Jude Law ovat loistavia näyttelijöitä, mutta varsinkin Downey oli nyt hiukan väsähtäneen oloinen. Jared Harris (Mad Men) ei tuntunut parhaalta valinnalta Moriartyn rooliin; olisin kaivannut jotakuta Ciáran Hindsin tapaista särmikästä tyyppiä.

2/5

 

Mikäs ihmeen vimma ja älynväläys on muuttaa Sherlock Holmesiakin jotenkin nykypäiväiseksi? Ihan älytöntä. :hitme: Jeremy Brett modernisoi Holmesin hahmon tavalla, johon ei ole sen koommin kyetty ja tuskin kyetään. Tarinat ja toteutus muuten oli kuitenkin hyvin uskollista alkuperäisille, toisin kuin näissä nykypäivän naurettavuuksissa, jotka ovat laadultaankin roskaa 80-luvun Granada-tuotantoihin verrattuna puhumattakaan Rathbonen aikaisista tyylikkäistä Elokuvista (vaikka se Watson niissä vähän hölmö onkin).

Arvostan Downey Jr.:ää mutta näitä tuskin katselen kun tuo Richie on sellainen AD/HD-koheltaja ohjaajana näkemäni perusteella. No onneksi Holmesiakin on filmattu tyydyttävän paljon, katsastan paljon mieluummin vaikkapa joitain 70-luvun versioita. Siinä uudessa sarjassakin on käsikirjoitukset aika roskaa.

 

Ensimmäinen osa ei iskenyt minulle alkuun ollenkaan, sinnä oli liikaa toimintaa, hidastukset eivät mielestäni oikein kuuluneet siihen maailmaan, pahiksessa ei ollut tarpeeksi munaa ja Holmesin älykkyys jäi liikaa varjoon taistelutaitojen ollessa pääosassa. Opin kuitenkin pitämään Ritchien näkemyksestä toisella katsomiskerralla ja päästiin jo keskivertoäksonin tasolle. Game of Shadowsin suurin ongelma on ehkä liiankin laajaksi kehittyvä juonikuvio eivätkä Rapacen hahmon tarpeettomuus, aivan liian suureen rooliin päässeet toimintakohtaukset (ja varsinkin ne hidastusosiot) ja koko elokuvan lopetuskaan oikein miellytä. Holmes-Watson -kaksikon kemiat kuitenkin toimivat paljon paremmin kuin edellisessä osassa, huumoria on riittävästi, Holmesin älynlahjat saavat huomattavasti näkyvämmän roolin ja tietenkin Holmesin legendaarinen arkkivihollinen on pääpahiksena.

Nyt sitten spoilataan oikein urakalla loppua myöten:

Spoiler

Jopa elokuvalogiikkaa uhmataan pariin otteeseen aivan liian räikeästi: ensimmäistä osaa realistisempi tyyli ainakin rikkoutui viimeistään lopussa kun Holmes putoaa karkeasti arvioiden 100 metriä jääkylmään jokeen keskellä Sveitsin alppeja, julistetaan kuolleeksi, hautajaiset pidetään ja kas: veljensä hengitysvaikeuksiin tarkoitettua happilaitetta hyödyntäen Holmes selvisi putouksesta, ilmeisesti ui rantaan, matkusti Lontooseen kenenkään tietämättä ja kenellekkään ilmoittamatta ja hautajaisten jälkeen istuukin tuoliin piiloutuneena Watsonin huoneessa. Onhan kohtauksessa paljon hienoja osa-alueita mutta kokonaisuus on auttamatta typerä. Myöskin lopun shakkipelistä löytyy moitteita, vaikkakin kokonaisuutena melko hieno kohtaus onkin. Pelin jälkeen Holmes ja Moriarty kasvokkain pohtivat Holmesin "ennakointien" tapaan vastustajan liikkeiden ennakoimista ja päihittämistä kumpikin vuorollaan. Sitten Holmes ikäänkuin pääsee Moriartyn mieleen ja kaksikko käy telepaattista dialogia. Vaikka kyseessä ovat lähes yli-inhimilliset nerot, olisin silti halunnut nähdä hieman järkevämmän vaihtoehdon miesten väliselle "älyjen taistolle". Hyvänä puolena spoilertagien sisässä pitänee mainita varsin onnistunut yllätysveto heti alkumetreillä: Irene Adlerin kuolema. Varsinaisesti en osannut sitä odottaa ja siitä saatiin vielä kaivattua inhimillisyyttä Holmesiin.

 

Kyllä tämä itselle hivenen ensimmäistä osaa paremmin toimi. Tälläkertaa katsoja pystyi vähän seuraamaan juonta, eikä niin että koko elokuva kohellettiin mitä sattuu ja lopussa kuultiin Sherlockin selitys siitä mitä tapahtui.

Huumori oli osittain ihan toimivaa ja RDj/Law parivaljakko oli mainiota seurattavaa. Stephen Fry totuttuun tapaan varasti kaikki kohtauksensa mainiona Mycroftina. Jared Harris teki myös hienoa työtä kohtauksissaan, mutta harmi että käsis oli mitä oli, eikä päässyt ihan parasta osaamistaan näyttämään Moriartyna. Naiset jäivät aivan statisteiksi, vaikka Rapacen hahmoakin roikotettiin mukana hyvin suuri pätkä elokuvasta.

Mitään syvällistä ei tälläkään kertaa ollut tarjolla, mutta leppoisasti vajaa parituntinen tämän popcornpläjäyksen parissa sujui. Puitteiltaankin ihan nätti, vaikka hidastuksissa mentiin kyllä jo vähän ylilyöntien puolelle.

3½/5

 

Periaatteessa tämän voisi arvostalle täysin samoin lausein, kuin ensimmäisen osan;

Stephen Fry istui rooliinsa kuin nakutettu.

 

Samoilla linjoilla mennään, eipä tähän ole juurikaan lisättävää.

 

Eilen tuli katsottua BD-versio, jossa muuten oli jotain häiriöitä kuvassa läpi leffan. Taisi olla monissa kohtaa kohtauksen vaihtuessa (ei siis välttämättä raidan) sellainen pieni nykäys. Vähän kuten niissä ihme hidastuskohdissa. Ei se nyt niin haitannut, mutta pieni miinus kuitenkin. Suurempi miinus on kuitenkin se, että itse leffa ei nyt vaan ole kauhean hyvä. Kyllä eka on kaikesta huolimatta parempi. Oikeastaan moni puutteista on kuvailtu jo ylempänä, joten mitä sitä toistamaan niitä.

2,5/5