Spoiler Eli arvosteluissa pitäisi mainita, että laitteen tuulettimen ääni on hyvin vaimea, mutta häirinnee Jake987:aa? Arvostelut riittävät muiden tarpeisiin, paitsi sinun, joten niissä on vikaa? Ei, oma soitin on CA:n 650. En ostanut pleikkaria, mutta siihen oli muut syyt. Seurailen tätä threadiä yleisen mielenkiinnon vuoksi ja kommentoin tuota aihetta siksi, että sen kirjoittanut kehui skaalausjälkeä, vaikka ei ollut koskaan mitään muuta skaalainta nähnytkään. :sleep: Mutta kantasi tuli selväksi, lopetaanko jo tilanhaaskaus, vai vieläkö väännetään?
Spoiler Eiköhän se ollut siinä. Huomauttaisin kuitenkin, että en ehkä aivan yksin ajatusteni kanssa ole, minkä voi päätellä muun muassa käväisemällä PS3:sen meluongelmia koskevassa ketjussa.
Laite: Sony S370 Häiritseekö muita usb-muistilta katsottaessa tekstitysten pieni koko? Voiko niitä jotenkin muokata isommaksi? Entä häiritseekö DVD:tä tai Blu-Ray levyjä katsottaessa tekstitysten epäterävyys ja todella huono näkyvyys? Muuten kaikin puolin hyvä laite, mutta näiden takia katselumukavuus kyllä kärsii erittäin paljon. Lisäksi tunnistaa ainoastaan fat32 levyjä (4gb tiedostoraja), joten isommat voi unohtaa.
Heitetään omia kokemuksia päivityksen jälkeen. Kokeilin kahta HD leffaa. Ensin ei lähtenyt pyörimään mutta muutin tiedosto päätten .mkv -> .avi niin johan lähti pyörimään. Toinen. Eli 720p siis pyörii kivasti. 1080p kyllä lähtee pyörimään mutta äänet ja kuva pätkivät niin pahasti ettei missään nimessä voi katsoa. Kokeilin vielä samoja leffoja (verkon kautta) ja PopCorn Hour A110:n läpi telsuun. Hienosti pyörii myös 1080p. Verkkona toimii Cat6 jossa D-Link:in gigaset kytkimet. Tiedän ettei ole Sonyn ja PopCorn Hour:in kanssa mitään hyötyä gigasista kytkimistä mutta ajattelin kuitenkin asiasta mainita. Eli näyttäisi siltä että pullonkaulana on tällä hetkellä Sony. Nämä oli nyt katsottuna normi kuvaputkitelevisiosta (Sony komposiitti, PopCorn Hour s-video). Tykiltä (molemmat HDMI) tiirataan vähän paremmalla ajalla. Eli hz:hin en osaa kommentoida vielä tässä vaiheessa. Ai niin se piti vielä sanoa ettei esim. DTS ole Matroskassa tuettu mutta kun pistää vahvarista läpi optisella niin saa äänet kuulumaan. Mutta tästä taisikin jo olla puhetta.
Kyllä DTS raita menee matroskaan aivan kiltisti, mutta poppari osaa tuolle tehdä vain läpiviennin (ei siis dekoodausta). Kyse on siis laitteen rajoituksesta, ei matroskan.
Minulla on vastaavaa ongelmaa kuin Tii:llä muutama sivu taaksepäin eli BDP-S370 jumittaa/kaatuilee/boottailee itsekseen kun yrittää nettisisältöä katsoa. Samoin käy kun yrittää asentaa uutta ohjelmistopäivitystä netin yli. Laitteen oman verkkoyhteyden vianmäärityksen mukaan verkkoyhteys on kunnossa ja samaan reitittimeen kytketty Yamahan viritinvahvistin vaikuttaisi soittavan nettiradioita ja PC:n musiikkisisältöä verkon yli ongelmitta. Onko kenelläkään mitään vinkkejä mitä asialle voisi yrittää tehdä (muuta kuin vaihtaa laitteita)? Verkon setup on seuraava: - Internetin päässä on käytössä WippiesHomebox Black - Langallinen verkko on tuotu Sonylle/Yamahalle Zyxelin PLA-401v3 datasähkölaitteilla, jonka päässä reitittimenä toimii A-Link rr24ap-modeemi - Verkkoyhteys on Saunalahden 24/1 megainen ja speedtest.netin mukaan A-Linkin päässä download-nopeus n. 18-19 megaa eli sitä luokkaa kuin normaalistikin
Tuosta kun hankkiudut eroon, niin ongelmatkin loppuvat... Oma Wippies Blackbox aiheutti täälläkin jatkuvaa Sony BDP-370 buuttailua. Ongelma hävisi reitittimen vaihdolla. =)juha
Kun tuo nettipäivitys ei onnistunut niin suoritin 370:n ohjelmapäivityksen Sonyn tukisivujen ohjeiden mukaisesti polttamalla päivitystiedostot CD-R:lle. Nuo Sonyn ohjeet löytyvät tuolta: http://support.sony-europe.com/tvhc...aspx?site=odw_fi_FI&f=BDPS37X_v567&m=BDP-S370 Tuo CD-päivitys kakisteli myöskin muutaman kerran ja soitin boottasi muutaman kerran itsekseen, mutta lopulta asennus ilmeisesti onnistui vaikka ihan ohjeiden mukaan se ei mennytkään. Nyt ohjelmaversio on M03.R.567. Tuolla versiolla nettisisällön katsominen onnistui ja soitin löysi myös koti-PC:n sisällön myös tuolla Wippies Homeboxilla. Täytyy tarkkailla tilannetta, että miten toimii jatkossa.
Tulipa äsken tehtyä Sulo Vilénit ja hankittua BDP-S370, kun Gigantti näytti niitä kohtuullisen edulliseen 125 euron hintaan myyvän. Hiljainen ja suht' nopean oloinen laite, kuvakin parani kertaluokkaa vanhaan DVD-pyörittimeen verrattuna, vaikkei näyttölaiteeni parasta A-luokkaa olekaan. Ainoa mutina täälläkin on tulee tuosta nettipäivityksestä, joka ei jostain syystä suostu toimimaan, vaikka soittimen muut nettipalvelut toimivatkin :OI
Ainakin Tampereen Kalevassa sijaitsevassa Gigantissa muistelen jo jonkun aikaa hinnan olleen juuri tuon 125 €. Siis Sony BDP-S370. Melkein jo itsekin ostin. Muita Sonyja ei ollutkaan, tilaamalla esim. S570:n saisi hintaan hieman vajaat 300 € (en muista tarkemmin), eli likimain ohjehinta. Viereisessä Prismassa S370 on aina ollut muistaakseni 179 €, hyvin liki tuota kuitenkin.
Kiitos tiedosta. Täytyy huomenna käydä poikkeamassa, kun kyseinen kauppa tuossa muutaman sadan metrin päässä sijaitsee.
Mallien välisistä eroista tunnu helpolla löytyvän luotettavaa tietoa. Ja sekin mitä löytyy, tuntuu hieman vaihtelevan. Ymmärtääkseni malleja S370/S470/S570 kuitenkin yhdistävät: + BD-leffoilla suhteellisen nopea PS3:eenkin verrattaessa + harvinainen SACD-tuki (vain HDMI:n kautta) + Näytön sammutus, lisäksi kaksi eri kirkkautta + Suomenkieliset valikot (esim. pansuissa ei ole) + AV SYNC (0–120 ms) + Juutupen lisäksi myös YLE Areena katsottavissa, zoom-toiminto. + kohtalainen skaalain (TM/S370: '9', sama kuin LG BD560:lle ja Philips BDP7500BL:lle. Panasonic DMP-BD65: '8'.) + DVD:ille region free:ksi kauko-ohjaimella... - ...ei tosin sillä mukana tulevalla. - ei analogista monikanavalähtöä (yhä harvempi tosin kaipaakaan) - "Hidas cd-aloitus" (TM 9/2010) -? "Koneisto on varsin äänekäs" (Purtsi, viestissä #33), osa tosin pitää hiljaisena... Ja näitä ei tietääkseni ole: - MULTIDISC RESUME (muistaa kohdan, johon viimeksi jäätiin), normaali yhden levyn RESUME sentään löytyy - Pysyvät kirjanmerkit (bookmarks), Sony DVP-NS900V:n ja joidenkin ES-Sonyjen tapaan - CD/SACD Text (no eipä tosin ole moiselle kunnon näyttöäkään...) - DLNA-palvelimelta ei manuaalin mukaan toisteta HD-resoluution videota. - tuki tietyille formaateille, kuten häviöttömästi pakattu FLAC-ääni ja ilmeisesti vanhentuneiksi katsotut formaatit PHOTO CD, VCD ja SVCD. Ymmärtääkseni S370 ja S470 ovat muuten täysin identtisiä laitteita, paitsi että vain S470:lle kelpaa myös tuleva 3D-päivitys, muiden yhteisten päivitysten lisäksi. Kumpaankin on tarvittaessa erikseen itse ostettava USB-muistitikku (BD-live) ja langattoman verkon mahdollistava mokkula. Jossain paikoissa myytävässä S373:ssa on muistaakseni osittain taustavalaistu kauko-ohjain, mutta itse laitteessa ei liene mitään eroa S370:een (paitsi kenties väritys tms.). Manuaalin mukaan S570 on edellisiä 10 mm paksumpi ja kuluttaa pari wattia enemmän. Sen kenties jopa kokonaankin selittää integroitu 1 GB muisti (BD-live) ja integroitu langaton verkko. Mutta kuvanlaatu, koneiston laatu jne. ovat kenties täysin identtisiä? Paitsi nettivideoiden tapauksessa, joissa tästä vain S570:n sisältämästä jutusta kenties on jotain hyötyä: "IP-sisällön kohinanpoisto: Säätää Internet-sisällön kuvanlaatua." Internet-sisällön kuvanlaatu: Huono [......|...-] Hyvä Tulevasta S770:stä en tiedä - eikä näköjään Sonykaan... - muuta kuin että se on hieman eri näköinen ja että sen kauko-ohjain on taustavalaistu. Noissa halvemmissahan on kaikissa se sama peruskapula, joka kuitenkin vaikuttaa kohtalaisen ergonomiselta. Näkemäni prosyyrin mukaan edes S770:ssä ei ole analogista monikanavalähtöä. Tuskin tälläinen tiedottaminen ainakaan lisää ennakkohypeä ("Arvoisa asiakas, maksa vain muutama satanen lisää, niin saat taustavalaistun kauko-ohjaimen. Loppu jää sinun arvattavaksesi. Eli ehkä on sama skaalain kuin S370:ssa, ehkä ei. Ehkä on sama koneisto, ehkä ei. No, laitetaanko heti tilaukseen?"). Eli onko S370 vaikkapa em. hintaan 125 € mielestänne täysin ylivertainen tarjous? Vai löytyykö S570:aa jostain kilpailukykyiseen hintaan? Ja onko S570 kuvaltaan identtinen laite ja siten hintaerokin mielestäsi laskettavissa melko suoraan 1GB USB-tikun (= halpa) ja langattoman verkon mahdollistavan mokkulan (= kallis, mutta useimmat pärjäävät ilmankin) hintojen perusteella? 3D olisi kyllä kiva ominaisuuslistalla, vaikka itse en olekaan aivan lähitulevaisuudessa uutta töllöä ostamassa. 3D-levyjäkään ei vielä montaa ole. Itse ostaisin mieluiten Gigantista, jotta saisin palautettua, mikäli käyntiääni normaalin toiston aikana tuntuu häiritsevän kovalta. Tuskin kappaleenvaihdon tms. kovatkaan äänet ketään kovin suuresti häiritsevät, kun ei ole mistään ES-Sonysta kuitenkaan kyse. Ja vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja QS- tai ES-Sonyjahan ei muuten taida olla olemassa.
Grokelta hyvä erittely. Tietääkö kukaan toimiiko toi YLE Areena ulkomailta ostetuissa Sonyissa? (Ilmeisesti, jos toimii Gigantin maahantuomissakin?)
Käväisin taas tänään ennen ruokasostoksiani viereisessä Gigantissa. Ja nyt S370:n hinta olikin 125 :n sijaan 199 . Eli yht'äkkiä paljon normaalia halvemman hinnan sijaan jopa kalliimpi, kuin se tavaratalojen likimain 179 . Kenties S370:n menekki on ylittänyt odotukset ja siksi on katetta säädetty "hieman" ylöpäin.
Jep, kävin itsekkin huomaamassa saman asian. Gigantin nettisivuilla laitteen hintana on kuitenkin 129 ja itse pistin sieltä tilauksen tulemaan.
Ja kuitenkin netissä Gigantti myy tuota hintaan 129€, viime viikolla se oli 159€. http://www.gigantti.fi/product/tv-j...ittimet/BDPS370B/sony-bdp-s370-blu-ray-soitin Gigantin sivulla lukee tosin punaisella että "Tällä hinnalla vain nettikaupasta!. En tiedä mutta ainakin pari kertaa kun nettihinta on ollut halvempi kuin myymälän hinta niin olen joko myyjän kanssa tai kerran jopa ihan vaan kassalla ilmoittanut että ostan tuotteen mikäli saan sen nettihinnalla, muuten jätän ostamatta. Ja molempina kertoina kauppa syntyi. Hintaseurannassakin Gigantin hinta on listattu 159€ mutta kun klikkaa linkin auki niin siellä lukee 129€. http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/382785 Edit 12.8.2010 No nyt listassa lukee suoraan 129€... Lisäksi tuon saa elokuun aikana ilmaiseksi kotiin toimitettuna tai noutaa ilman toimituskuluja myymälästä. Tämä 370 mallin hinta on nyt melko kauan pysynyt lähes kiinteänä mutta 2 viikkoa sitten Expert tarjosi tätä hintaan 125€ määräajan joka taisi olla viime viikon perjantaihin asti. En ole tosin tarkistanut tämän päivän tilannetta mutta saattaa olla että tämän mallin kohdalla nyt alkaa tarjouksia tulla kun kohta taas uusia malleja pukkaa...? Tämä Gigantin nettitarjouskin enteilee tätä. Joten 199€ hintaa ei tuosta kyllä kannata maksaa, tuskin edes osuuskaupan 179€. Jaha, eli en huomannut että jake987 kerkesi asian jo lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa.
Expertillä on tarjouksessa 370 malli 129 euroa, sitä oli varastossa jopa paikalliselta Expertillä, josta eilen omani hain. Laite oli ensituntumaltaan varsin positiivinen yllätys, esimerkiksi Yle Areenaa pääsi katsomaan heti, kun ohjatut esiasetukset oli tehty ja verkkopiuha oli paikallaan. Tässä suurimpana yllätyksenä oli joissain pätkissä yllättävän hyvä kuvan ja äänenlaatu tykin 80 tuuman kuvasta katseltuna (hyvinkin verrattavissa normaaliin digitv kuvaan). Myös ulkomaista verkkosisältöä oli tarjolla runsaasti ja kaikki toimi. Valikot ovat helppokäyttöisiä, kuva ei pätkinyt verkkosisältöä katseltaessa (2M yhteys). Aikaisimmista valituksista poiketen myös firmwaren päivitys onnistui verkon kautta ongelmitta (Buffalon reititin). Usb tikulta tarjoillut maisiaiset teräväpiirtoisista DIVX ja MKV muotoisista videoista toimivat. Yhdessä pätkässä oli DTS ääni, josta soitin ilmoitti, että "äänimuotoa ei tueta". Osasi lähettää äänen kuitenkin HDMI:n kautta vahvistimelle, johon DTS teksti ilmestyikin näkyville Jo pelkästään mediatoistimena laite on mielestäni hyvinkin hintansa arvoinen. CD-levyt kuuntelen kuitenkin edelleenkin oikealla CD-soittimella, kuten tähänkin asti. DLNA- ominaisuuteen en ehtinyt ensimmäisenä iltana vielä tutustua, se laitetaan seuraavaksi testattavien listalle.