Tuskin se yksittäisestä virtakatkoksesta vaurioituu, mutta pitemmän päälle tuollainen "IVObuutti" ei ole hyväksi millekään laitteelle jolla on oma käyttis. Itse asiassa tuollaisen buutin tarve kertoo jo jostain vakavammasta ongelmasta. Edelleenkään Linux- tai Windows-laitteita ei suositella sammutettavaksi muutoin kuin proseduurin kautta. Jopa kännyköiden ja tablettien virtakytkin käynnistää "power down" proseduurin. Windows 10 muuten jättää myös käyttiksen "uinumaan" jos ei yhtäaikaa paina shiftia kun napsauttaa hiirellä "Sammuta" -nappia.
Joo. Silloin tällöin kyllä Linux ja Windows-järjestelmät menevät solmuun, kun niitä sammuttelee johto irti seinästä -menetelmällä. Eritoten, jos käyttöjärjestelmää ollaan jo sammuttamassa, kun virrat yhtäkkiä häviävätkin.. ja varsinkin, jos levy, jolla käyttis on, on kryptattu...
Tietysti se on yksi vakava ongelma koko sonyn käyttöjärjestelmä, mutta minkäs teet, jos töpselin repiminen pistorasiasta on ainoa keino saada laite taas toimimaan. Sitäpaitsi täällä paljon ylistetty sonyn asiakaspalvelukin minulle sitä suositteli. Samanlainen bootti toimii parhaiten myös hankkimassani enigma-boksissa, ja se pitää tehdä vähintään kerran viikossa, että silleen.
Sanoisin "Googlen käyttöjärjestelmä" jos Androidista puhutaan. Hienoa että Sonyn asiakaspalvelua on ylistetty, Sinänsä virtajohdon irrottaminen voi olla ainoa vaihtoehto ennen huoltokutsua jos mikään muu ei tepsi.
Rapakon takana tullut pienoinen päivitys näihin jotka eivät ole saaneet Pie-päivitystä. Versionro on v6.6555 kun nykyinen on v6.6545.
Jos netistä ei löydy kohtalotovereita, "korjaava päivitys" = takuuvaihto. TAI sitten edellinen päivitys on tuonut mukaan ominaisuuden jota kotiteatteri ei tue.
Kohtalotovereita löytyy...just oli facen keskustelussa yhellä kaverilla samoja ongelmia, töllö vaihdettu uuteen ja samat ongelmat jatkuu...samassa keskustelussa oli muutama muukin joka valitteli samoja ongelmia. Äänet kuulemma yhdellä kohtalotoverilla pätkii niin töllön omilla kajereilla kuin kotiteatterin ämyreillä. Turha tätä on yli kuukaudeksi lähettää valohoitoon kun oletus on että tulee samanmoisena takaisin.
Juu ja joissakin televisioissa pätkii kuva ja jotkin eivät lähde päälle ollenkaan. Pitäisi etsiä tapauksia jotka ovat juuri samanlaisia kuin omassa laitteistossa ja mielellään se kotiteatterikin olisi samaa tyyppiä. Teknisissä laitteista kyseenollen ei kannata taantua kohtalo-marmatukseen vaan etsiä ratkaisuja, muuten ajautuu tilanteeseen jossa alahuuli on koko ajan lerpallaan. Sinun tapauksessasi ennenkuin ongelma selviää ei ole mitään järkeä keskittyä pelkästään televisioon vaan on tarkasteltava koko ääniketjua. Yhteensopivuusongelma on yhtä todennäköinen kuin television/Androidin vikakin. Muistaakseni kerroit että olet kokeillut kaikki ääniasetukset läpi, televisiossa siis laittanut äänitilasynkkaa pois yms., sekä varmaan myös kotiteatterilaitteiston asetukset ? Semmoinenkin mahdollisuus on kuin valtuutetun huoltoliikkeen huoltomiehen kotikäynti, jos ongelma ei silloin ratkea se pitää dokumentoida reklamaatiota varten.
Kyllä kaikki asetukset käyty läpi moneen kertaan, asennettu uudelleen ja vahvistinkin vaihdettu. Ei tätä Sonyn adroidia paljon tarvi googletella kun tarinoita löytyy pitkin maailmaa kuin buginen laite on...Philipsin vastaava toimii huomattavasti paremmin. Ja tässä odotellaan koska huoltoliike ottaa yhteyttä...
Ikävää että televisiossasi on ongelmia. Ehkä kuitenkin olisi hyvä että kirjoittelisit sellaiseen keskusteluketjuun jolla on jotain tekemistä oman televisiomallisi kanssa, ja jos ei löydy, voisit luoda sellaisen. Jos tarkoituksesi on vain valitella tilannetta, otsikko voisi olla "Paskan möivät" tms.
Nyt näyttää 6.6555 -päivitys saapuneen Sonyn tukisivustolle. Koskee siis keskusteluketjun otsikossa mainittuja malleja, joissa MT5891 SoC.
Toivottavasti tuo auttaa noihin vanhempiin telkkareihin. Ainoa ongelma tuossa minun KD-55AF9 telkkarissa on ollut tuo kangeteleva Viasat History Hybrid Beta kanava, mutta tuo menee ilmeisesti Digitan harjoittelun piikkiin. Ihmettelen kuitenkin miksi tuo kananava piti pistää Digitalla verkkokanavaksi varsinkin nyt kun noilla urheilukanavilla on vähemmän tarjontaa, Olisi ehkä ollut tuollekin tilaa antenniverkossa.
Etelä-Amerikassa on Sony julkaissut Pie-päivityksen ATV2/MT5891 -pohjaisille Android-televisioille (Tieto: Sony Community). Jossain vaiheessa ao. päivitys kotiutuu Eurooppaankin.
Taisin tuossa lähteen jo antaa. Kävi niin, että Philips toi Pie-päivityksen MT5891 prosessoripohjaisille malleilleen, joten Sonyn oli hankala väittää että Pie ei "sovellu" ao. ympäristöön. Tässä saksankielinen uutinen, joka pohjautuu Sonyn Latinalaisen Amerikan tukisivustoon (johon on myös linkki) . Mallinimikkeet hiukan rapakon takana poikkeavat eurooppalaisista, kuten tiedämme : https://stadt-bremerhaven.de/sony-v...-0-pie-fuer-fernseher-ab-dem-modelljahr-2016/
sony-kd65xg8599 olisi ko telkkari ja muuten olen siihen tyytyväinen MUTTA muutamalla kanavalla (nelonen media) vilkkuu parin minuutin välein tekstityksen päällä aloita ohjelma alusta "nappi". Onko kukaan keksinyt miten tuon saisi pois vilkkumasta - minä en
Kytkee hbbtv-ominaisuudet pois? Mulla tuo ilmoitus tulee kylläkin vain kerran silloin kun vaihtaa kanavaa.