Olen rakennellut kotiteatteria pienellä budjetilla ja hartaasti. Kajarit siis käytettyinä. Subbarin metsästys oli vaikeinta. Pitkään katsoin Audio Ppro, oliko se 1.38 -tyyppiä. Tärkeintä minulle kuitenkin on musatoisto, joten tarkkuus ja napakkuus oli olennaista. Lisäksi hankinnat jouduin tekemään kuulematta. Päädyin siis kuitenkin etsimään suljettua subbaria, joissa kai tarkkuus paranee äänenpaineen kustannuksella. Tannoy kajarien kaveriksi ajattelin jopa vanhoja OR 10 subbareita, mutta eteen tuli sitten Tannoy TS10. Netistä löytämäni arviot olivat lähes kaikki viisi tähteä, joten ostin sokkona ja maksoin 165 egee postikuluineen. Ristiriitainen tuote. Nimittäin se on tehoonsa nähden liian kevyt. Kovaa kuunneltaessa laite hyppii ja sen kuulee äänessä. (Hyppiminen testattaessa ehti repiä gain-potikan karvan poikki, jonka löytäminen ja korjaaminen kustansi 70 .) Subbari toimii nyt kuitenkin itselläni loistavasti seuraavasti viritettynä: katso liitettä 14985 Nyt tarkkaa ja napakkaa toistoa löytyy muiden kajarien maksimiin suhteutettuna koko volyymialueella. Alle 30 Hz:n on toki turha odottaa LFE-mölyä. Saudia jouduin tasoittamaan bassoansalla: katso liitettä 14971 Tarkemmin
Eli ei se ihan arpapeliä ole mittarin kanssa, mutta jos joudutte jossain paikassa laittaa subin ilman mittaria toimimaan, niin tosiaan vaiheenkääntöä siihen saakka, et kuuntelupaikalla "paukkuu" parhaiten. Yleensä soundi on "kirein" silloin - ei sellaista laiskaa passoa.
Nimenomaan tarkoitin, että se on totaaliarpapeliä ilman mittaria. Hieman sisälukutaitoa, kiitos. Jos subbarissa on vaihesääntö mallia 0' ja 180' eli vain kaksi asentoa, niin silloin voinee vielä arvoida korvalla, että kumpi on parempi. Sen sijaan portaattoman säätimen kanssa on eri asia ja jos se sattuu silkalla korvalla osumaan niin kohdalleen, että se on oikein myös mittarin mukaan, niin kyse on tuurista.
Luin ja ymmärsin oikein siis ja olen toista mieltä, mutta ei se mitään. Olen aina oikeastaan säätänyt vaiheen siten että kuulostaa parhaimmalta korvakuulolla omissa systeemeissä. Pitää vissiin kokeilla pitääkö tuo sinun esittämä teoria, kun mittari kerta löytyy.
Mittarilla ja RoomEQWizardilla varmaan pääsisi vielä tarkempaan tulokseen, kuin pelkällä analogisella mittarilla. Kirjoittamani ohje on muistipohjalta kotimaisen Hifijulkaisun ohje, jossa myöskin oltiin sillä kannalla, että tuota ei korvalla säätämällä saa kohdalleen. Tuo "kuulostaa parhaalta" on, kuten sanoin, varmasti ihan pätevä ohje silloin, kun vaihtoehdot ovat 0' ja 180', koska noissa kaikella todennäköisyydellä on huomattava ero.
Oma kokemukseni kun säädin muinoin vaiheen juurikin tuolla x_jmt_x:n mainitsemalla tavalla: jakotaajuudelle (80hz) n. 8db lisää hönkää. Ennen tätä siis luotin sokeasti denonin automagiikkaan. Lisää työtähän se tosin tuotti, kun joutui rewittämään uudestaan bfd:n ko. metelinlisäyksen takia :hitme:
Eikö oikea tapa korvakuulolta säätämiseen ole kuunnella testisignaalia juuri jakotaajuudelta. 80 Hz aaltoa kunnellen säätää viivettä. On edes jotain toivoa edes sinnepäin.
Varaus: ei lainkaan kokemusta pelkällä korvalla arpomisesta, aina säätö mittarilla ja korvilla testannut, että tuliko parannusta, jos säätö muuttui. Tuossa kaiketi se ongelma, että yleisin ohje on "toistaa bassopitoista musiikkia ja säätää vaihe siihen asentoon, missä basso kuulostaa voimakkaimmalta ja napakimmalta" tjsp. Nyt jos toistat pelkkää kohinaa, jää mahdottomaksi arvioida sitä 'napakkuutta', koska signaali on jatkuva. Havainnoitavaksi seikaksi jää äänenvoimakkuus ja etenkään bassoilla ihmiskorva ei ole turhan tarkka tuossa. Varmasti sen korvin säätämällä saa johonkin asentoon, mutta pahoin pelkään, että kovin on "sinne päin" se lopputulos, vaikka havaittava parannus alkuasetelmasta olisikin. Ja kyllä, moni on sitä mieltä, että AV-vahvistimen etäisyydensäätö on se parempi säätöruuvi, kuin subwooferin vaiheputikka.
Testasin asiaa käyttäen Genen 85 Hz siniä (Itse asiassa oma jakotaajuus on vähän ylempi) Ja nimen omaan vahvarin etäisyydensäätöä käytin. Haarukoin nopealla vauhdilla eri etäisyysasetuksia ja huomasin vaimenemisen etäisyyden laskiessa metriin tai noustessa yli 2,3 metriin. Siitä pistin riidan puoliksi ja jätin asetuksen 1,7 metriin. Kyllä napakkuus parani. Suljettu subbari ilmeisesti parantaa asiaa. (Tulipa taas huomattua sekin että metrin päässä takaseinästä on vaimentumakohta. Jompaan kumpaan suuntaan sveepit ovat ihan ok.) P.S. Testiaineistona soi parhaillaan Dire Straits...
Löytyisiköhän täältä apuja pieneen pulmaan. Ensinnäkin nykyinen subbari on tämä http://www.hifikulma.fi/Dynaudio-Sub-300 Päivitin Velodynen CHT 12R:n tuohon Dynaudioon ja joku tässä nyt on kun mieli tekee kovasti taas Velodynen pariin. Niimpä tulikin mieleen että pistetään taas laitteet vaihtoon. Siitä seuraa kysymys että onko Velon SPL-1000 Series II aivan eriluokan laite kuin uusi Velodyne SPL-1000 Ultra. Näyttäisi olevan myynnissä myös SPL-1000R. Mihin väliin tämä sijoittuisi. Uusi subbari maksaa lähes 2 kertaa sen mitä käytetty niin sillä mietin. Vai onko tässä suunnitellussa päivityksessä nyt mitään järkeä. SVS:ää kävin keväällä Marekilla kuuntelemassa mutta asiakaspalvelun puuttuessa jäi kyseinen pömpeli liikkeeseen kun ei siitä saanut mitään irti. -Mika edit: jos käytetään verrokkina CHT 12R subbaria josta pidin niin miten tuo SPL-1000 II pärjää sitä vastaan? Molemmat laitteet suunnilleen samanikäisiä.
Se tila vaikuttaa aika paljon, omistin spl-1200 mkII ja kyllä lähti hyvin ja napakka basso, musikilla kuin musikilla. Mutta tässä uudessa kämpässä ei saa DD-18 toimimaan kunnolla. Mitä koskee noita niin veikkaisin että ääneltään ovat erillaisia 12R ja spl-1000mkII jo ihan elementin koon takia, muuten veikkaisin että spl sarja on kuitenkin parempi. Alimmat 12R malli toistaa kovemmin refleksi virityksen takia. Ultrassa on ohjain ja enemmän säätö varaa. Hifimaailman testissä ollut Ultran mikillä ei saatu tulosta, ulottuu ehkä hieman alemmas kuin vanhempi malli. Tuosta voit verrata hieman SPL-1000mkII joka on testin SPL-1200mkII pikkuveli, eli alaraja jää varmaan 25-27Hz. https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php/65817-Velodyne-SPL-1200-MK2-*new*
Kiitoksia vastauksesta. Kovasti olen Googletellut tietoa noiden eri mallien välillä enkä nyt oikein osaa päättää että tarttuisinko tuohon myynnissä olevaan SPL-1000II subbariin 650€ hinnalla vai en. Ultriakin ehkä voisi odotella myyntiin käytettynä kun ei tässä nyt mikään hirmuinen kiire tämän asian kanssa ole. Eikös niiden tilalle tullut/on tulossa uusi Optimum sarja?
Ostaisin sinuna varmaan Spl-1000R mallin, jos kerran sellainen on myynnissä. Ei se Ultra äänellisesti hirveästi eroa kun elementti on kait sama.
Kiitos jälleen. Saisiko vielä rautalankakäännöksen spl 1000 II ja spl 1000R eroista? Tuollainen spl 1000 II oli myynnissä 650€. Katselin netistä että aikaisemmin tuollainen on myyty hintaan 400€ joten ehkä pientä varaa olisi hinnassa neuvotella. Kiitos ja mukavaa viikonloppua foorumilaisille! Piru että polttelis soittaa Tapanille että ilmoittaa kun hänelle tulee vaihtolaitteena 12" Ultraa...
R malli on ohjaimella varustettu. Taisi vielä olla esiohjelmoituna pari esiasetusta (jazz, rock jne.). Mikset kokeile Svs SB12-NSD? Integroituu hyvin, ehkei ole ihan niin muhkea basso kuin SPL 12" silti melko nautittava.
Subia myös täällä hakusessa. SVS:ää kovasti kehutaan ja on listalla mukana, mutta onkos kellään kokemuksia Klipschin 10" ja 12" malleista mitä saa mm. Gigantista. Tuli teknisiltä alkuvuodesta hankittua Klipschin RF-62 Mk II kaiutin pari ja nyt olisi subia hakusessa musiikin kuunteluun ja leffojen katseluun (50/50). Vahvarina Denon AVR 1912. Tilana on 20m2 olohuone jossa 1,6m leveä aukko saman kokoiseen ruokailutilaan. Klipschin 12" SW 112 B kustantaa 700€ ja edustaa kyllä budjetin ehdotonta kattoa. Klipschin giganttilinkki: http://www.gigantti.fi/search?Searc...uctElementCount=380&SelectedAttribute=Klipsch
Kokeile, Gigantissa ainakin 30 päivän palautus oikeus, jos ei mielytä subi takas ja joku isompi tilalle (Monolith?)..
Subia tässä ollaan kanssa etsimässä Wharfedale diamond 10.5 ja ProCaster AV-4737 setille. Hintaluokkaa 300-450e. Pääasiassa musiikin kuunteluun. Vähän käytettyäkään ei ole pois suljettu. Ensimmäisenä silmään osui http://www.mareks.fi/bk-electronics-gemini2-subwoofer-kpl.html Valinnan varaa on vaikka kuinka, joten ajattelin täältä vielä hiukan käydä kyselemässä neuvoja asiaan.
Jos BK:ta katsot, niin vähintään XLS200. Tuosta tuskin irtoaa yhtään enempää bassoa, kuin nykyisistä kaiuttimistasi, eli toiston ulottuvuus ei muutu miksikään. XLS200:kin on melko pieni, mutta kelpaa alkuun (itsellä oli kaksi vuotta) ja mahtuu vielä budjettiin jotenkuten. Lisäbassoa hankkiessa tarkoitus on yleensä toiston parantaminen joko toiston ulottuvuuden laajentamisella (kotiteatterissa etenkin; alemmas menevää bassoa), huonekorjaus mahdollistamalla (bassot subwooferille, joka sijoitetaan oikein ja/tai korjataan esim. AntiModella) tai vähentämällä vahvistimen kuormaa siirtämällä bassot subwooferin oman vahvistimen heiniksi. Liian heikolla lisäbassolla ei näistä eduista paljoa saada. Valitettavasti laatu maksaa ja kaikenmaailman pikku-audioprot ja geminit ovat lisäbassoina samaa luokkaa kuin Gigantin valmissarjat kotiteattereina. Mieluummin ilman lisäbassoa, kuin rahat hukkaan marginaalisen toiston paranemisen vuoksi.