Tämän kävin katsomassa ja odotusten mukaisesti kelpo brittidraamaksi osoittautui. Elokuvassa keskityttiin Dianan kuoleman jälkeisiin tapahtumiin sekä kuningattaren että Blairin kannalta. Varsinkin hovin tapahtumat olivat kiinnostavia, koska eipä näitä nykykuninkaallisia ole pahemmin elokuvissa käsitelty ja julkisuuskuvakin on varsin etäinen. Tietynlainen etäisyys tässäkin säilytettiin vaikka makuukamareihin asti päästiinkin, sillä mikään paljastuelokuva Queen ei kuitenkaan ollut. Helen Mirren teki pääosassa vakuuttavaa työtä. Eivätpä kaikki Oscar-veikkailut ole laisinkaan tuulesta temmattuja. Myös Michael Sheen onnistui ollen kovinkin Tony Blairin oloinen. James Cromwell sopi prinssi Philipiksi, vaikkei kovin brittiläiseltä kuulostanutkaan. Aiheestaan huolimatta ei mikään raskas, vaan yllättävänkin vaivattomasti etenevä elokuva. Brittidraaman ystäville. Jos tuntee erityistä kiinnostusta englannin kuninkaallisia tai prinsessa Dianaa kohtaan, niin arvosanaan saanee lisätä puolikkaan. -
Kun duunari-Tony se monarkkihöpsöt pelasti. Kyllähän tätä ihan passeliksi ja viihdyttäväksikin elokuvaksi sanoa voi, tuosta itselle oikeastaan kokonaan hämärän peittoihin jääneestä kriisinpoikasesta, jonka prinsessa Dianan surma liikkeelle sysäili. Ei liian lyhyt, ei liian pitkä, vaan juurikin sopivanpituinen elokuvatallennus -suosikkipojaksi nousseen ja kansansa hyljänneiden kädenvääntelyistä kulissien takaa. Stephen Frears ohjailee näyttelijöidensä habitukseen ja ulosantiin keskittyen - tarpeettomaksi tällaiseen luokiteltavat kameraliikehdinnät toiseen kertaan melkeinpä kokonaan jättäen. Vanha kunnon näyttelijöiden elokuva siis, jonka kruununjalokivenä toimii, tottahan toki, tämänhetkisten naisnäyttelijöiden ykkösdaamitar - Helen Mirren. Hänen vaivattomalta tuntuvaa - pienillä elkeillä jo paljon kertovaa ja hienovaraista näyttelijätyöskentelyä oli jälleen kerran mukava katsella. Tosiaankin ihan mielenkiintoisia kurkistuksiahan tämä tarjoili, joten ei muuta kun kurkkuvoileipää ja teetä napaan ja katsomaan. ½
Kyllä tämän kaiken hypetyksen jälkeen kuitenkin onnistui yllättämään minut positiivisesti! Odotinko sitten kuitenkin jonkinlaista "pukudraamaa" tai "unilääkettä", en tiedä. Draamaa onnistuttu luomaan hyvin ja kulissien takana kuohuu niin hienovaraisesti kuin monarkiassa voi. Onnistui vangitsemaan ja tarjoamaan kaiken Diana-kohun jälkeen uudenlaisen näkökulman. Kuten jo aiempi puhuja totesi, niin tämä oli näyttelijöiden elokuva. Mahtavaa, hienovaraista ja kaikin puolin uskottavaa työskentelyä heiltä. Ennakkosuosikki Mirren saanee tuosta sitten Oscarin, eikä yhtään syyttä. Samoilla linjoilla poikien kanssa arvosanasta. ½
Kävin katsomassa myös tämän leffan viime sunnuntaina. Täytyneen sanoo, että oli hyvä leffateatteri avaus tälle vuodelle. Pidin oikein paljon leffasta. Tony Blairin näyttelijä Michael Sheen on aivan loistava Tony Blairina. Virneet ja asenne on aivan samanlaiset, jotka tänä päiväkin loistavat oikeasta Tony Blairista. Myös prinssi Philip on juuri oikean näköinen ja myös henkinen puoli on kunnossa puhumattakaan kuningattaresta. Tosin kuningatar äiti ei ollut näennällisesti oikein onnistunut. Onneksi elokuvan juoni ja asenne ei ole niin propagandanen kuin olisi alunperin luullut. Leffa kertoo mielestäni juuri sopivasti kuningashuoneen asenteesta, että miksi se ei heti kommentoinut Dianan kuolemaa. Ja myös elokuvassa tulee hyvin esille kuningashuoneen vanhollisuus ja Tony Blairin uusimielinen asenne. Yllättävän hyvä.
Ja taas on yksi puute elokuvasivistykessä paikattu. Olihan hieno elokuva ja Helen Mirren ansaitsi Oscarinsa. Hyvää työtä tekivät myös muut näyttelijät. Elokuvan aihe, eli Dianan kuolema ja sitä seuranneet tapahtumat eivät olleet ennestään tuttuja, kun ei kunikaalliset ja moinen pyhimys oikein kiinnostanut eikä kiinnosta kyllä tämän elokuvan jälkeenkään... Hienosti aihetta kuitenkin käsiteltiin. Pidin tästä leffasta todella paljon, joten eiköhän tuolle voisi vaikka 4½/5 antaa. Dodiiiin, seuraavan leffan pariin.
Kuningasperhe ei kiinnosta ollenkaan ja koko instituutio on jotenkin vastenmielinen. Silti pientä kiinnostusta tämä elokuva herätti, koska muistan kohun joka Dianan kuoleman aikoihin kohdistui Kuningattareen joka leikki piilosta kun koko kansa suri (en minä! Minä en moisesta natkusta kostunut!). The Queen tarjosi yhden näkökulman asiaan ja auttoi ymmärtämään Kuningattaren suhtautumista tapahtumaan, mutta ei kuitenkaan asettanut pyhimyksen kehää pään ylle vaan kylmä jälkimaku silti jäi .. ainakin minulle. Helen Mirren oli symppis jäätävänä akkana. James Cromwell Philippinä oli esikuvaansa muistuttava mutta, kuten Samppa sanoi, ei aksenttia ollut sitten harjoitellut kuin pubissa kaverien kanssa. Kaiken kaikkiaan hahmot olivat uskottavia ja tuntui että katsoi aitoa Kuningasperhettä ja Tony Blairia. Kiva draama joka ei onneksi ollut tätä pidempi. Helposti olisi voinut mennä liian kuivaksi liian pituuden takia.
Olin nähnyt The Queenin monta vuotta sitten TV:stä melkein kokonaan, mutta kun HKK evp. Dianan kuolemasta tulee kuluneeksi pyöreitä vuosia, piti elokuva katsoa kunnolla blu-raylta. Kyseessä on harvinaisen sujuvasti etenevä historiallinen draama, josta ei joutokäyntiä löydy. Katsoja pääsee kulissien taakse seuraamaan, kuinka Ison-Britannian kuningasperhe todennäköisesti reagoi Dianan kuolemaan ja kuinka perhe arvioi tilanteen aluksi aivan väärin. Dianan kansansuosio ja traaginen kuolema — ikään kuin karkean kettujahdin uhrina — johtivat ennalta-arvaamattomiin seurauksiin, koska tavallisten ihmisten oli helppo samastua Dianan hahmoon ja epäoikeudenmukaiseen kohtaloon. Koska kyseessä oli sentään tulevan kuninkaan äiti, kansa odotti hovin reagoivan kuolemaan jotenkin muutoin kuin hiljaisuudella. Tuore pääministeri Tony Blair (Michael Sheen) joutuu melkeinpä väkisin kääntämään kuningatar Elisabetin (Helen Mirren) päätä niin että Dianalle voidaan järjestää valtiolliset hautajaiset, joita kansa haluaa. Prinssi Charles tarjoaa Blairille hiljaista taustatukea. Hiukan niin kuin Kuninkaan puhe pyrki inhimillistämään Britannian kuninkaallisia, myös The Queen esittää, kuinka hallitsijapari ihmisinä takertuu jäykkiin ja kaunaisiin mielipiteisiinsä. Molemmat elokuvat huipentuvat hallitsijan puheeseen, ja molemmissa kuulee, kuinka valta-asemaa ylläpidetään puhumalla korostetun jalostunutta ja huoliteltua englantia. Britannia on luokkayhteiskunta, ja yhteiskunnallisen aseman kuulee itse kunkin sosiaalimurteesta. Helen Mirren ja Michael Sheen tekevät uskomattoman upeaa työtä rooleissaan. Mirren hallitsee kuningattaren englannin. James Cromwell on sinänsä näyttävä valinta prinssi Philippin osaan, mutta hänen brittienglantinsa ei kuulosta täysin uskottavalta. Sivurooleista pitää mainita Helen McCrory (rouva Blair). Lavasteet hivelevät silmiä, ja Alexandre Desplat’n musiikki tukee tarinaa. The Queen näyttää hyvältä, joskin blu-rayta katsoessa huomaa, että kuningattaren maailma on kuvattu 35 mm:n filmille ja Tony Blairin jaksot 16 mm:n filmille ja värit ovat siinä ehkä hiukan köyhempiä. Ilmeisesti tämä on ollut tietoinen ratkaisu (duunareille halvempaa filmiä), mutta huomiota se kiinnittää. Blu-ray toistaa molemmat kuvalajit uskollisesti 4½/5 Sandrew Metronomen blu-rayssa (BD-25) ei ole mitään lisämateriaalia, vaikka saman yhtiön DVD on maailman paras: 2 kommenttiraitaa ja dokumentti. Muutama kuvanäyte BD:stä: Spoiler