Conesy! Äkkiä helvettiin sieltä perspukamien valtakunnasta! Siinä samalla menettää tämä perseilykanava tuon eräänkin Loorni Maikkelsin (Conanin kamupiiriin lukeutuvan mukavaakin kivemman tv-vaikuttajan) tuen ja turvan floppikanavailun tulevaisuuden suunnitelmiin. Aivan oikeaa iskua tälle huikealle törmäilylafkalle. Jay Leukanen on ollut kyllä äärimmäisenkin epäherrasmainen tapaus tässä koko hassunhauskassa depaakkelissa. S h u t the f-up jo sinä epähauskuuden äärimestari ja farkkupieru! Kökköshowsi ei vetänyt kyllä lainkaan yleisöä, joten eiköhän olisi jo aika vetäytyä sinne autotallieläkkeelle. Conan The Destroyer on sentään jaksanut olla melko lärviäkiinni koko soopailujen aikana, joten jälleenkin kerran ne suuret arvostusrispektit sinne suuntaan. Conan se kyllä tulee vetämään sen pidemmän korren tässä hiuksia tiputtavassa spektaakkelissa!
Tätä uuttakin Conanin showta nyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti seuranneena, voi vain ihmetellä, että kuinka show on muuttunut Late nightista tonight showhun. On kuin R-rated toimintapätkä olisi leikattu uudelleen PG-13 muotoon. Nuo Conanin vitsit eivät vain aukea kokoperheen versioina. Vieraidenkin piti olla A-listaa, mutta enemmän tuolla Lettermanissa niitä näkyy. Ehkä vaihto toiselle verkolle voisi tehdäkin hyvää. Foxin ei ainakaan pitäisi olla niin poliittisesti korrekti.
Jos se tuo O'Brienin show muuttui huonompaan suuntaan, niin tuo surullisenkuuluisa Lenon show ei sitten kyllä muuttunut tippaakaan...which is not good. MTV3 Max:han lähetti (lähettää) sitä joka arki-ilta. Todella väsynyt monologi, samat vanhat Lenon 'Tonight Showsta' tutut segmentit, sama house-bändi (ja sen idioottimainen liideri), ja todella heikot "uutuudet" (kuten 10@10 missä kysyttiin kymmenen kysymystä satelliitin välityksellä - kuten kaikki tietävät, se noin sekunnin viivehän vaivaa tuota teknologiaa, ja komediassa on aivan selvä että se tappaa rytmityksen) antoivat kyllä aika heikon kokonaiskuvan. Lenolla oli hirveitä vaikeuksia lukea sitä prompteria, ja hän turvautui siihen TODELLA usein. "Haastattelut" 90-prosenttisesti olivat pelkkää vieraan laimeaa hihihihi-peesailua, ja Leno on näyttänyt hukanneen täysin sen nopean reagointikyvyn (vieraan vastauksiin tarttumisen ja niistä käsikirjoittamattoman huumorin/lisäkysymysten repimisen) mikä esimerkiksi Conanilla ja Lettermanillakin vielä on.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1861443&pos=hl-vi-1 En yhtään ihmettelisi jos Conan tekisi Lettermanit. Siirto takaisin myöhäisempään aikaan olisi melkoinen kolaus itsetunnolle ja ylpeydelle. Sääliksi hieman käy, kun tietää kuinka pitkään Conani odotti, että pääsisi juontamaan tonight showta. Toivottavasti mies vaihtaa kanavaa ja luo shown ilman, että joutuu olemaan se toinen tähti ja saa kanavan täyden tuen, minkä FOX pystyy tarjoamaan. Omasta mielestäni Conanin jutut paranivat huomattavasti Tonight shown myötä. Late night tuntui pyörivän pahasti paikallaan viimeiset vuodet ja aidosti hauskat hetket olivat harvassa. Vitsit ovat toki muuttuneet hieman siisteimmäksi, mutta muuten show on saanut mukavan vireen jonka soisi jatkuvan, oli kanava mikä tahansa. Conan voisi tulevaisuudessa oikeasti haastatella niitä vieraita, eikä kuluttaa pelleilyyn 70% haastatteluajasta. Joskus pelleily toimii, kuten Jim Carreyn kanssa, mutta muuten harvemmin.
Vaikka Conaniakin olen aina fanittanut niin välillä tosissaan sen haastattelu tyylissään ärsyttää se, että se innostuu pelleilemään ja höpöttelemään itsestään niin paljon että koko loppuhaastattelu aika kuluukin siihen. Muistan että joskus vuosia sitten Larry King late nightin vieraana Conania siitä kritisoikin puolitosissaan. Jayn tyyli on vähän konservatiivisempi ja siksi hän ei ehkä niin paljon nuoria faneja kerääkään. Taisi NBC valita, että mielummin menettää Conanin kuin Jayn koska vaikka Conan faneja nuorista kerääkin niin se ei yksin riitä.
Eipä ole tullut uutta ohjelmaa seurattua juuri ollenkaan. Silloin tällöin kanavasurffaillessa vähän aikaa katsonut. Tietysti uuden kauden alussa tuli mielenkiinnosta katsottua miten homma toimii. Suurin puute Late Nightiin verrattaessa on niiden hulvattomien näyttelijöiden puuttuminen. http://www.stara.fi/2010/01/12/conan-obrien-jattaa-nbc-kanavan/ Melkein jopa toivottavaa, että lähtisi kävelemään.
Eilisessä jaksossa oli pitkiin aikoihin hauskin osio, kun Conan ja Andy puhuivat Na`vin kieltä. Sitten Max liittyi joukkoon puhumalla klingonia ja sai siitä hyvästä Nerd leiman. Sitten Andy meni korjaamaan, että se oli vielä romuslaisten murretta, josta tuli sitten Andylle Supernerd leima. Conan meni sitten möläyttään jotain Harry Potterista ja sai Sad leiman. Nauroin koko pätkän ajan... Tänään on muuten vieraana Jackie Chan.
Conan OBrien Says He Wont Host Tonight Show After Leno By BILL CARTER Paul Drinkwater/NBC Conan OBrien released a statement Tuesday saying that he no longer wanted to be the host of The Tonight Show on NBC if it appeared at 12:05 a.m. Mr. OBriens brief run as host at 11:35 p.m. is to be cut short next month, as NBC decided to restore his predecessor, Jay Leno, to that time period. Mr. OBrien has been growing increasingly upset in recent days about how he believes he was treated by NBCs management. A representative for Mr. OBrien said Tuesday that the issue came to a head for the host on Monday and that he had sat up all night drafting the statement. NBC, whose Tonight Show has been broadcast at 11:35 p.m. for decades, declined to comment. Mr. OBrien was scheduled to do The Tonight Show on Tuesday night. In a statement Tuesday afternoon, Mr. OBrien said, I sincerely believe that delaying the Tonight Show into the next day to accommodate another comedy program will seriously damage what I consider to be the greatest franchise in the history of broadcasting. The Tonight Show at 12:05 simply isnt the Tonight Show. http://mediadecoder.blogs.nytimes.c...-says-he-wont-do-tonight-show-following-leno/
USA:ssa on ihan käsittämätön määrä talkshow ohjelmia. Pelkästään NBC:llä taitaa olla neljä joka ilta. Ihme että katsojia ja mainostajia on riittänyt tähän päivään asti.
Sehän vois ihan yksinkertaisesti...lähteä kävelemään. Kyllä sillä miljoonia on tilillä ja voishan ne siellä Californiassa asua edelleen jos huvittaa. Saihan se kaikenlaisia "jäähyväis"-spesiaaleja kun Late Night loppui, joten sekin puoli "olis hoidossa"...toisaalta, eihän tämä mahalasku mikään tyylikäs loppu ole tietenkään.
No sitä lystiä ei sitten kauan kestänyt. Harmi toisaalta, toisaalta taas kunnioitus itse Conania kohtaan nousi taas hivenen. Järkymättömyys (tuollaisissa asioissa) osoittaa luonteenlujuutta, joka on hieno piirre ihmisessä. Keissiä tosin sen tarkemmin seuraamattomana tässä saattoi olla vaikka mitä syitä taustalla, mutta siitäkin huolimatta.
NBC ja Jay ovat kyllä (ansaitusti) saaneet negatiivista julkisuutta ovista ja ikkunoista tämän hölmöilyn takia. Erittäin vaikea uskoa, että Leno pystyisi tämän jälkeen keräämään vanhan yleisönsä takaisin. Vai rupeaako entinen "mukava kaveri" Leno nyt joksikin "heeliksi" (vrt. ammattipaini).
Hyvin ovat Conan, Letterman ja Kimmel saaneet vitsiä tästä jupakasta. Täältä voi seurata aina päivän parhaat palat. Ei ole kyllä varmaan ollut kiva viikko Herra Jaylla tai NBC:n päättäjillä. Laitetaan vielä kiva ote muutaman vuoden takaa; "Leno promises smooth transition to O'Brien - Sept 2004 Jay Leno’s takeover as host of NBC’s “Tonight” show in 1992 was fraught with drama and bad feelings, but he’s assured the next transition will be as smooth as his nightly sign-off: “Stay tuned for Conan.” Leno recalled the animosity on his show Monday, saying “a lot of good friendships were permanently damaged. Quite frankly, I don’t want to see anybody go through that again,” he said."
Conanille potkut, Leno takaisin Tonight Show'n juontajaksi! http://www.tmz.com/2010/01/16/conan-obrien-jay-leno-the-tonight-show-nbc-announcement-settlement/