Historiallisiin faktoihin perustuva kertomus seitsemän sotavangin pakomatkasta läpi jäisen Siperian, halki Gobin aavan autiomaan sekä yli Himalajan petollisen vuoriston kohti Kiinan muurin takana häämöttävää vapautta. Katso pieni kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 14.1.2011
Seitsemän vuotta ehtiikin jo kulua Weirin edellisestä elokuvasta. The Way Backista voisi odottaa vaikkapa hienoa seikkailudraamaa, eipä moisia turhan taajaan ilmestykään. Crowe on myös viime kuussa jälleen vihjaillut hieman Master & Commanderin jatko-osasta, mahtaisiko Weirkin vielä palata aiheen pariin.
No tämäpä olisikin hienoa, varsinkin jos Weir olisi puikoissa. 2000-luvun onnistuneimpia elokuvia tuo M&C. Toki muutenkin uusi Weir-elokuva on aina kiinnostava tapaus, oli aihe ja genre sitten mikä hyvänsä.
Historiallista faktaahan tässä on sen verran että henkilö, johon kirja perustuu, oli Neuvostoliiton sotavankina. Koko pakojuttu onkin sitten silkkaa höpinää. Tämähän ei tietenkään estä Weiriä tekemästä wanhaa kunnon seikkailupakoelokuvaa. Odotukset ovat suht' korkealla. http://en.wikipedia.org/wiki/Sławomir_Rawicz
Kappas kun tästäkään ei vielä ole yhtään kommentteja. Alussa tästä ei saanut oikein kiinni, sillä paria ilmeistä tyyppiä lukuun ottamatta keskushahmoja pidettiin pitkään persoonattomina. Elokuva kyllä parani edetessään ja loppujen lopuksi pitkä pakomatka oli sangen kiehtovaa seurattavaa, kiitos varsinkin vaihtelevan kiehtovien karujen ympäristöjen. Kaunista maisemaa riitti, mutta sillä ei erityisemmin herkuteltu - leanmaista eeppistä kerrontaa ei oltu lähdetty sinänsä edes tavoittelemaan, vaikka yhtymäkohtia löytyikin, kuten jo ympäristön puolesta Derzu Uzalaankin. Vauhdikasta seikkailua ei tästä kannata odottaa, sen verran rauhaisaa (jonkun mielestä varmastikin turhan löysääkin) kerronta loppujen lopuksi oli, mistä itse sitten toisaalta pidänkin. Näyttelijäsuorituksista voisi mainita Colin Farrellin, jolla rosvorenttuilu sopi yllättävän hyvin neuvostoliittolaisvivahteellakin maustettuna. Saoirse Ronan hoiti tyttöilyt kunnialla hyvin ajoitettuine hymähtelyineen. Edellistyönsä erinomaisuuteen ei Weir nyt yllä, mutta kelpo vaelluselokuva tämä kuitenkin on. ½
Eipä ollut minun makuuni tämä elokuva. 15 minuuttia oltiin vankileirillä ja 2 tuntia käytännössä vain käveltiin komeasta maisemasta toiseen. Henkilöhahmot eivät olleet kovin kiinnostavia ja keskustelut heidän välillään aika kliseisiä tai muuten vaan turhia. Itsekin kyllä rauhallisesta kerronnasta pidän, mutta tämä alkoi olla jo vähän liian rauhallista. Kaiken lisäksi elokuvan loppu oli aivan käsittämättömän huono. 2/5
Tämä lankeaa minulla samaan lokeroon Erämaan Armoilla -leffan kanssa. Ei nyt mestariteos, mutta kelpo elokuva kuitenkin ja virkistävällä tavalla omanlaisensa. Henkilöiden sielunelämää olisi tosiaan voinut luotailla vähän enemmänkin.
Varsin kelvollinen seikkailu(?)elokuva, joskin henkilöhahmot jäivät hiukan etäisiksi eikä suurta tunteiden paloa oikein saatu esiin näyttelijöiden suoritusten kautta. Tosin on tietysti vähän hankalaa arvioida sitä miten lopen uupuneiden ja nääntyneiden ihmisten mieli "toimii", ja siksi realismin osalta on vaikea arvioida tilannetta. Asioita käsiteltiin "kuvaruudun ulkopuolella" siten, että käytyihin keskusteluihin viitattiin muissa yhteyksissä, mikä oli vähän outoa. Maisemat olivat komeita ja National Geographic sopi siten elokuvan tukijoiden joukkoon. Kokonaisuus oli parempi kuin mikään osa-alue erikseen, Sturgess, Farrell, Harris ja kumppanit eivät olleet mitenkään ilmiömäisiä mutta eivät toisaalta pilanneetkaan mitään. ****/*****
Komiat olivat kävelymaisemat. Sudetkin lähtivät tällä kertaa karkuun. Keskityttiin siihen olennaiseen. Matkaan. ****