Big Fish tuli katseltua toistamiseen eikä silmät pysyneet taaskaan kuivina. Loppu pitää sisällään sen verran kovan tunnelatauksen että sitä melkein odottaa jo puolivälistä lähtien ja sitten sitä pillittää jatkuvasti. Ihana elokuva.
Joidenkin harvojen kirjojen kanssa olen itkenyt (Thor Heyerdahl: Fatuhiva) mutta sen verran olen peruskyyninen että leffoissa harvoin annan itseni liikuttua. Star Wars (sen oikean, New Hopen) lopputaistelussa on joskus vähän vatsaa kaivellut ja silmiä räpytelty. Tämä oli jo N:s kerta kun sen katsoin, mutta silti siinä toivoton taistelu ja upea musiikki ja Star Warsin magia sai selkäpiin värisemään. Jotenkin pateettista, mutta kyllä se vaikutuksen tekee. :thumbsup:
muistin juuri yhden extran jossa pääsi kyynel putoamaan (kiitos tv lehden) Spoiler Hart`s war (loppu jossa Bruce kuolee)
:weep: Flashback kyseisessä elokuvassa on semmoinen lapsuuden muistelukohtaus missä Kieferi kattoo lapsuuden kaitafilmiä.Ainakin joskus se sai kyyneleen silmäkulmaan,en tiiä saisiko enää.On niitä varmaan muitakin mutta eipä nyt tule mieleen,tai ei kehtaa tunnustaa. :weep:
Chaplinin elokuvat ovat siitä hienoja, että niissä iloisuutta saattaa seurata viiden sekunnin kuluttua kyyneleet silmänurkkaan tuova liikutus. Varma kyynelkanavan aukaisija on aikakin Kaupungin valojen loppu. Cinema Paradison loppukohtaus sai myös palan kurkkuun, ja samoin Stand By Me:n loppu. Kotimaisista voitaisiin mainita mm. Kauas pilvet karkaavat (siinä Elina Salo katselemassa tanssilattialle), Täällä Pohjantähden alla Spoiler (poika laulaa vankileirillä) ja Pieni pyhiinvaellus.
Tuon katoin viikonloppuna ja oli ehkä hieman kosteat silmät... :weep: On tossa useampi kohta joka saa sekä vihan, rakkauden ja surun tunteet pintaan.
Pähkähullu Professori 2 sekä Kurkunleikkaajien saari... ei sentäs. Toden totta, Bambin alku sekä, nolo nolo, toisella katselukerralla Titanic...:sick:
Itelläni nousi ja nousee joka katselukerralla pala pahemman kerran kurkkuun Band of Brothersin extroissa, kun Richard Winters siteeraa haastattelijalle Mike Ranneyta. Suora lainaus IMDB:sta: Richard D. Winters:[real life interview with Winters where he quotes Mike Ranney on how he answered a question his grandson once asked him] I treasure my remark to a grandson who asked, "Grandpa, were you a hero in the war?" "No", I answered, "But I served in a company of heroes". Eikä muuten ollut ainut boxin kohta, jossa meikäläinen alkoi nieleskellä...
Totta. Joka jakson alussa näytettiin veteraanien haastatteluja ja vasta aivan viimeksi katsojalle selvisi, että kyseessä olivat juuri samaiset miehet, joiden koettelemuksia tuli juuri seurattua. Todella vaikuttavaa. Ja juuri tuo tapa, jolla Winters lausuu kirjeen sanat, oli erityisen liikuttavaa. "No...But i served in the company of heroes." Tuon pienen paussin aikana pala nousi kurkkuun...Upeaa. Kyseessä on uskomattoman hieno televisosarja, jolle mitkään ylistyssanat eivät tunnu riittävän.
En ole helposti poraavaa sorttia mutta Elefanttimiehen lopussa oli jotain kurkussa. Niisk... Barberin jousiagadio vielä kruunasi jo ennestään hienon leffan.
Aina kaikki leffat, joissa koirille sattuu jotain ikävää tai ne esiintyy jossakin surullisessa kohtauksessa, saa minut liikuttumaan. Esim. The Day After Tomorrownin loppu, jossa sitä haukkua kuvataan, oikeesti pistää aika surulliseks... sellasta
kai se on pakko itsekkin myöntää että minullakin on sama ongelma (ongelma ja ongelma) esim kotia kohti 1 kohta jossa se kissa putoaa jokeen sai kyllä aina liikuttumaan ....itse kyllä liikutun kissoista enemmän, ovat vain niin puolustus kyvyttömiä:weep:
Vielä yksi ääni Big Fish:lle. Tosin, oli oma elämä silloin vähän tietyllä tavalla vaiheessa. Silti hieno leffa jota voi katsella aina uudelleen ja uudelleen. Oudolla tavalla kiehtova surrealistinen sekoitus optimismia ja melankoliaa.
Todellakin loistava kino. Elokuvasta tulee jollain tavalla mieleen kirja mainio Kjell Westön Isän nimeen -romaani. Mainio kino, Buscemilta mainio sivurooli. Edit: Lopussa muka niistetään, kun meinaa herkistyä.
Eternity and a Day sai minut itkemaan, ja Wong Kar Wain leffat saa myos kyyneleen silmaan. Ja Dancer in the Dark.
Aargh! Ja minä olen ihmetellyt että miksi amerikkalaisiin hype-hitteihin aina pitää saada se koira. Näemmä se toimii joihinkin ihmisiin. Itseäni ne lähinnä ärsyttävät. :sick: Joku Tarantino saisi tehdä liikutuskohtauksen jossa koira on taas kerran pulassa ja sitten sille kävisi oikein rumasti... Mautonta, mutta ihan oikein tuolle klisheelle. Eilen tuli pitkästä aikaa katsottua Ladyhawke, ja täytyy myöntää että siinä on hyviä kohtia. Ensimmäiselläkin katselukerralla Spoiler Isabeaun ja Navarren ainoa melkein-kohtaaminen aamunsäteissä liikutti.
Finding Neverland sai lopussa yllättäen päästämään pienet kyyneleet. Yllätyin itsekin, koska ei ole muistaakseni missään muussa katsomassani elokuvassa tai muussakaan ohjelmassa noin käynyt .
Robotin elämää (Bicentennial Man) IMDb Tuli juuri neloselta ja oli lopussa todella koskettava! Varsinkin lopussa tuli väkisinkin tippa linssiin, jos vähäänkään leffaan jaksoi uppoutua. Leffa toimi kyllä omalle kohalle! :thumbsup: