Käytiin tuossa katsomassa Lupaus, ja kyllähän siinä silmäkulma pariin otteeseen kostui. Hyvä elokuva kaiken kaikkiaan.
No nii..ensimmäinen postaukseni tuleekin tänne Tosimiesten palstalle:thumbsup: Kyllä se Karhu oli joka pikku pojan kyyneeliin sai..:weep: Tunnustan häpeillen että Armageddonin "tekemällä tehdyssä" lopussakin sai nieleskellä, mutta niin sai kyllä koko leffan ajan muutenkin..:sick: ..ja joku vetoaa brittien tavassa tehdä koskettavaa draamaa.Se on siis AIVAN eri luokkaa kuin nää Hollywoodi-hömpät..:hitme:
Juurikin samat kohdat jotka saivat minutkin liikuttumaan. Etenkin tuo ensin mainitsemasi kohta kyllä nostaa vähintään palan kurkkuun joka kerta.
King Kong:in viimeiset about 30min meni paperia tuhlaten. Niin mielettömän symppis apina ja vaikka tiesi täysin tarinan niin ei helpottanut yhtään, päinvastoin.
Leffat jotka saa mulla tunteet pintaa yhä uudestaan on Boys ´N´da Hood ja Blood in Blood out. Ensimmäisessä etenkin kohtaus jossa "ainut kunnollinen" kaveruksista tapettiin vaikkei hän ollut tehnyt mitään. Blood in Blood out on vain niin hieno ja monipuolinen "perheleffa" että siihen mahtuu paljon liikuttavia kohtia.
Olen samaa mieltä näistä kohdista. Itse katsoin The Two Tower EE:n ja Return of The King EE:n putkeen. Noin 8 tuntinen elämys vierähti yllättävän nopeasti. Itselläni nuosi aina karvat pystyyn kun Rohanin tunnari aikoi soida. Niin hyvä tunnari se on :thumbsup: . Pitäsi varmaan hankkia soundtrack.
Täytyy kyllä sanoa että näissä elokuvissa herkät tunteet eivät juurikaan olleet pinnalla. Leffojen hahmoja kohtaan ei juuri sympatiaa tunne.
Tää tulee ehkä jonkinlaisena yllätyksenä, mutta Apollo 13:n loppu kun pojat palaa turvallisesti maahan ja Ed Harrisille meinaa tulla tippa linssiin niin...niin se kyllä kosketti syvältä. Parasta Ed Harrisia mitä oon nähny. Michael Biehnin tähdittämässä The Ride elokuvassa on kans muutama koskettava kohtaus.
Tuli tossa yöllä juuri katseltua Millenniumin toisen kauden seitsemän viimeistä jaksoa putkeen, ja kyyneliinhän se sitten lopulta päättyi. Kyllähän toi loppu on yksi televisio historian upeimmista hetkistä, ja koko sarjakin yksi parhaista mitä on ikinä tehty.
En juuri tunteile, katselen ehkä liian analyyttisesti. Aika harva elokuva naurattaakaan ääneen. Ei silti, kyllä tarinat vaikuttavat, en vaan hirveästi näytä sitä. Mutta kuukausi sitten kun katsoin yksin yöllä tykiltä House of Sand and Fog, niin ihan lopussa Ben Kingsleyn viimeisessä kohtauksessa itkin melkein ääneen, kun tarinan logiikka loksahti paikoilleen.
Tokihan sitä tulee vetisteltyä. Kyseenalaista oli toki se kun sunnutai iltapäivänä, joskus 90-luvulla alkupuolella tai puolenvälin tienoilla, krapulassa katselin televisiosta steve martinin tähdittämään öö-luokan leffaa nimeltänsä Morsiamen isä! Siinä loppukohtauksessa kun siis tämä väistämätön namisiin meno tapahtuu niin tämä mies purskahti vuolaaseen itkuun kera elokuvan häävieraiden Mutta minkäs teet kun sentimentaalinen hörhö olen, ainakin krapulassa... Viimeisimpänä elokuvan aiheuttamista itkuraivareista tulee mieleen Crashin kohtaus Spoiler Missä se pieni tyttö ryntää pihalle suojelemaan isäänsä pahan miehen luodeilta, uskoessaan että hänellä on luodeilta suojaava näkymätön viitta päällä. tämä kohtaus ja myöskin se missä tämä kyseinen pieni tyttö "saa" isältään tämän kyseisen viitan ovat ainakin minulle varmoja kyynelkanavien aukaisijoita.
Ainut hollywood nyyhkyloppu elokuva joka on palan saanut kurkkuun on Pearl Harbor. Loppu missä pikkupoika on ihan Dannyn näköinen ja kirmailee menemään, on se niin hienoa amerikkalaista happy endia että huh huh. Samasta elokuvasta ehkä kohtaus jossa Rafe sanoo Dannylle että siitä on tulossa isä ja Danny vastaa - Ei Rafe, sinusta on.. Mulle ehkä noi lapsi jutut on sellasii pahoja. Palan kurkkuun saa nousemaan myös kohtaukset jossa päähenkilön perhe teilataan, varsinkin jos kyseessä on pieniä lapsia. Tämä on ehkä enemmän sellaista vihanieleskelyä kun surua, mutta kuitenkin. Toivon useasti että päähenkilön kosto olisi kova ja verinen. Tarantino style Harvoin on.
Depardieun loppumonologi Cyrano de Berceragissa oli muistaakseni aika paha. Viscontin leffassa 'Rocco ja hänen veljensä' on kohta, jossa Rocco (Alain Delon) puhuu voittoisan nyrkkeilyottelun jälkeen paluusta etelään. Mutta koko elokuvahan on pakahduttavaa oopperaa muutenkin.
Vetistelyjä... Hellyyden Ehdoilla: Spoiler Kohtaus, jossa lapset tulevat viimeistä kertaa tapaamaan syöpäsairasta äitiään sairaalaan. Aivan hirvittävän pakahduttava tunnelma:weep: . Englantilainen Potilas: Spoiler Almazy kantaa kuolleen Cathrinen luolasta "tuulten palatsiin":weep: . Braking The Waves: Loppukohtaus "kelloineen" on liikuttavan kaunis:weep: . Schindlerin Lista. :weep: Samppa: pari noista oli ainakin spoilereiksi luokiteltavia, varsinkin Englantilaisen potilaan kohtaus. Muistakaa spoiler-tagit aina tarvittaessa. Juu, pahoitteluni amatööritörttöilystä...
Nonniin, rankka aihe. Isot miehet pistetään tunnustamaan heikkoja hetkiä. Meikäläisellä niitä on ollut useampiakin, mutta tuoreimpana mielessä on Pay It Forward ja varsin monessa kohtaakin. Kun nuori kaveri sinisilmäisenä ja täysin viattomana, ymmärtämättä maailman pahuutta, selittää kuinka kivaa olisi kun ihmiset olisivat mukavia toisilleen. Herkistää isonkin miehen.
Viime aikoina on tullut herkisteltyä useastikin... Crash (2004) Spoiler - Liikkeenomistaja kertoo tyttärelleen ampuneensa pikkutyttöä... Umberto D. (1952) Spoiler - Pääosan esittäjä yrittää saada koiralleen hoitajaa, kun yrittää itse päästä pois pahasta maailmasta. Au hasard Balthazar (1966) Spoiler - Eläinrakkaana ihmisenä kyllä nieleksin lähes koko elokuvan ajan. Hieno osoitus Bressonilta eläinten oikeuksille.
Umberto D on kyllä sellainen leffa, että pitää olla täysin tunteeton, jos ei itku jossakin vaiheessa pääse. Todella liikuttava elokuva. :weep: