Jossain vaiheessa viime talvea alkoi kanavat pätkimään satunnaisesti. Tämän jälkeen suuntasin antennin läheiselle täytelähettimelle, jolta saa jotenkin kuvaa jopa pöytäantennilla. Meni muutama kuukausi ja sieltäkin alkoi kuva satunnaisesti pätkimään. Nyt on tilanne niin että lähes joka ilta (muttei kuitenkaan joka ilta) kaikki tv kanavat katoaa, signaalin voimakkuus menee nollaan kanavanippu kerrallaan. Säällä/kosteudella en ole keksinyt olevan vaikutusta. Usein aamulla ja päivällä kuva on ok ja signaalin voimakkuus erittäin hyvä (80-95% riippuen digiboksista). Muutokset ei ole joko tai vain liukuvia. Eilisiltana, kun kanavat ei näkynyt, heiluin taasen katolla eikä kanavia saanut näkymää. Liitoksia heiluttelemalla, vahvistusta muuttamalla tai antenneja suuntaamalla. Mastovahvistimelle tuli jännitettä johdon päähän, mutta en saanut mitattua sitä silloin kun antenni oli kiinni. Katolla on kaksi UHF antennia ja mastovahvistimessa kaksi UHF sisäänmenoa omilla vahvistuksilla ja on/off asetuksella. Molemmilla antenneilla on yritetty erikseen ja yhdessä. Isompi antenni TRIAX 100 ja toinen pienempi. Antenni johdot ovat 5-10v. vanhat. Onko ideoita? Tuli mieleen etten ole kokeillut ottaa kuvaa suoraan mastovahvistimen virtalähteestää. Se täytyy kokeilla.