Ei tämä nyt, niin huono ollu, kun odotin. Ehkä tarina ei taaskaan ollu kovin kaksinen, mutta veti mukana. Reini oli ihan siedettävä. Tosin sellainen Vexin lämpö miehestä tosiaan puuttui. Ehkä vaatii vielä totuttelua. Tuli jotenkin mieleen Dragon Tattoo naapuri maasta. Mutta aika paljon latteempi. Meinasin lähinnä ensimmäistä.
Melkosta paskaa. En olisi uskonut että Aleksi Mäkelän tekeleitä ylipäätänsä voi pitää jopa parempana mutta ne sentään tuntuu ns. A-luokan suomalaiselta leffalta. Tämä tuntui suoraan vuokraamoon tarkoitetulta kehnolta tv-sarjalta kaikinpuolin. Ilmeisesti tämä johtuu juurikin tuosta isosta monen leffan käsittävästä sarjasta jolle budjetti on jaettu. Mielestäni leffa kärsii siitä melkoisesti joka tapauksessa. Vaikka Antti Reini onkin hyvä näyttelijä niin jotenkin vaikea on mieltää häntä Vareksen rooliin. Veijosen karisma sopi paljon paremmin vaan jostain syystä. Taitaa jäädä nämä muut pökäleet katsomatta. Ensimmäinen Vares oli sentään kaikin puolin hyvä leffa. Wallanderit ja Beckit jopa on ihan eri kaliiberia. Millenium-leffoista puhumattakaan. 1/5
Ei tämä huono ollut. Hahmoja oli liikaa, no ymmärretään kun kyse on sarjan ensimmäisestä osasta ja haluttiin esitellä myös Vareksen maailmaan kuuluvat sivuhenkilöt. Kirjoissa ja erityisesti aiemmissa leffoissa oli aika reippaasti huumoria, sen osuutta oli tässä vähennetty melkein nollaan. Ihan toimiva ratkaisu kokonaisuuden kannalta, vaikkakin itse Vareksiin jonkin verran huumoria kaipaan. Antti Reini on hyvä Vares. Eniten leffassa ärsytti sivuosaesittäjät. Jasper on niin kulunut, mutta Solar ei kai osaa tehdä mitään ilman Jasperia. Iina Kuustonen oli ihan paska. Nätti kuin mikä, mutta ei sillä tytsällä kyllä näyttelijänlahjoja ole tämän perusteella. Kaikki pääosat oli roolitettu takuuvarmoilla nimillä, mikä sekin ärsytti. Ville Virtanen alkaa olemaan liian vanha ja kulunut mies rooliin, jota tässä leffassa veti. Hyvin se vetää taitavana näyttelijänä, mutta ikää vaan on liikaa. Musat, tarinan kuljetus, maisemat, jne. ihan ok. Arvosana 3/5.