The Last King of Scotland Ei mikään leffahistorian riemuvoitto mutta ihan katsomisen arvoinen,vähän kyllä petyin.En ymmärrä mikä siinä nyt niin Oscarin arvoista oli,kyllähän se Whitaker ihan ok oli mutta kuiteskin.Aika lailla tasapaksua soopaa,ainekset olisi aiheessa varmasti parempaankin. 3/5 Apocalypto Eipä tämäkään mikään elokuva elämys ollut,katsoi kun nyt lainasin ja niin paljon kehuttu. Alku oli ihan hyvä,mutta sitten alkoi se viidakossa juokseminen ja siitä alkoi alamäki. Tuntui yhtä turhanpäiseltä tekeleeltä kuin se Gipsonin Jeppe Jeesus juttu,miettii vaan koittaako se olla erilainen ku tekee tälläsiä. 3/5 Smokin' Aces Ei niin hyvä kuin odotin,mutta parempi kuin kaksi edellistä. Näyttävää räiskintää ja paljon tähtiä,juoni aika perus juttu mutta ihan ok. Star Wreck: In the Pirkinning-Imperial Edition Jaksaa vaan edelleen naurattaa ja ihastuttaa taidollaan,yks paras suomalainen leffa mitä on tehty. 5/5 Jostain syystä tuli katseltua paljon viime päivien aikana leffojen ekstroja,joten laitetaan nyt niistäkin jotain. Star Wreck: In the Pirkinning-Imperial Edition Täytyy muöntää että ekstrat oli yhdet parhaat mitä olen nähnyt,sai nauraa paljon ja oli tehty yhtä leppoisasti kuin leffakin. 5/5 Million Dollar Baby 2 disc SE Miksi on edes laitettu tälläiset ekstrat,kysyn vaan. Tunsin että mua on kusesetettu tällä kahden levyn Special Editionilla,no iteppä oon ostanu lukematta sen kummemmin.John Lipton juttu oli pettymystai huijausta. Luulin että lisänä olisi jokaisen oma vierailu kyseisessä mainiossa sarjassa,mutta ei kuiteskaan.Nelisteen ne siinä n.25 keskustelivat ja kertoivat,kolme vaivaista lisuketta yhdellä levyllä.Hohhoi:OI 2/5 Pulp Fiction Collector's Edition Ihan ok ekstrat,ei mitään uutta.Tuntuu että on nähny samat ekstrat Tarantinon joka leffassa,ottais oppia kaveriltaan.Olisin odottanu enemmän noin hienoista kansista ja yhdestä aikamme parhaasta leffasta. 3/5
He Was a Quiet Man Kylläpäs oli hyvä leffa. Christian Slater vetää erittäin hyvän roolin Bobina, laiminlyötynä konttorirottana, joka päättää tappaa työtoverinsa. Hän ei kuitenkaan ole yksin aikeinensa, vaan joku muu ehtii ensin. Paria laukausta myöhemmin Bobista tulee sankari työpaikallaan ja hän myös rakastuu pelastamaansa naiseen. Tämän seurauksena Bobin elämä lähtee uuteen nousuun, mutta ei aikaakaan kun Bobin maailma alkaa taas järkkyä... Leffasta ei kyllä löydy oikein mitään haukkumista. Ainoat negatiiviset asiat olivat pari kässärin outoa kohtaa ja aivan kauheat tietokonetehosteet (pari lentokonetta ja kerrostaloa). Elisha Cuthbert veti uskottavan roolin neliraajahalvaantuneena misuna, ja paljastipa vielä rintansakin leffan aikana. :thumbsup: Suosittelen tätä leffaa ehdottomasti kaikille vähänkin avokonttoreissa työskenneille (ja siellä tylsistyneille). 4/5
V for Vendetta (2005) No niin.. tätä elokuvaa kun aloin katsomaan en tiennyt mitä odottaa. playtä painettuani huomasin että elokuva oli ihan ok, mutta aika perus-settiä. näimpä..hyvin tehty ja muuta, mutta korkeintaan minun makuun tyydyttävä. Se "jokin" kai sitten puuttui tästä leffasta. 3+/5
Zodiac (2007) Yritäppä valita elokuva josta molemmat, vaimosi ja sinä, pidätte. Ei muuten onnistu. Vaimo nukahti puolen tunnin jälkeen ja myös itse toivoi elokuvan loputtua nukkuneensa. Liikaa toistoa, toistoa, toistoa. Elokuva ei muutenkaan herättänyt juurikaan mielenkiintoa missään vaiheessa. Lopetuskin oli melko tylsähkö.
They Were Expendable (1945) John Fordin sangen paatoksellinen kuvaus torpedovenemiesten vaiheista Pearl Harborin jälkimainingeissa. Yleiskuva on kovin kirkasotsainen ellei peräti kaunisteleva kun mahdolliset uhrauksetkin tuntuu kuittautuvan tähtilipulla arkun päällä. Ei huono mutta korkeintaan vain "worth a look" -materiaalia. 2,5/5 In Harm's Way (1965) Samassa aihepiirissä pyöritään kuin edellisen osalta mutta selkeästi mehevämmin. Ihmiskohtaloissa mukavaa säröilyä eikä muutenkaan taputtele selkään aivan samaan tapaan. Ei esitä mitään uutta, yllättävää tai erityisen hienoja hetkiä mutta karismaattisten näyttelijöiden johdolla pitää kiinnostusta yllä huolimatta pituudestaan (2h40min). 3/5 The Professionals (1966) Toimintapainotteinen ja äijäkarisman varaan laskeva korkkarihenkinen ajalle tyypillinen kevytkenkä-western lumetarinana toimivan Meksikon vallankumouksen tiimellyksessä. Paikoin mukavaa lauantai-illan viihdettä Cardinalen Claudialla rikastettuna, jolla on tosin tapana tehdä mistä viikonpäivästä tahansa lauantai. Miehisen alkuvoiman synonyymit Lee Marvin ja Burt Lancaster kannattelevat tapahtumia harteillaan tapansa mukaan ja Jack Palance pistää hanttiin mehikaanien puolella kenkäplankkinaamaisena vallankumouskihona. Omaa lähes kaikki perinteiseen jenkkilänkkäriin 60-luvulla ilmaantuneet ongelmat mutta Dirty Dozen goes western tyyppisenä meuhkaamisena sentään kohtuullisen siedettävä. 2,5/5
King Kong (1933) Fay Wray ja Bruce Cabot, wau! Jälleen tuli tämä legendaarinen monsteriklassikko katsottua, ja kyllä täytyy myöntää, että on se kertakaikkisen loistava. Jos lähdetään vertailemaan vuoden 2005 versioon, niin onhan sanomattakin selvää, että audio-visuaaliessa laadussa on eroja uudemman version hyväksi, mutta elokuvallisesti ja nautinnollisesti Peter Jacksonin versio häviää. Etenkin Fay Wrayn Ann Darrow on jotain maagista, uskomaton. Katsoin elokuvasta perinteisen digi-TV tallenteen, ja kyllä jo CE peltilaatikko himottaa . ***** / ***** Girl with a Pearl Earring (2003) Ihastuttava Scarlett Johansson love elokuvassa, joka sekoittaa jonnin verran faktaa fiktion joukkoon. Jottei silmä lepäisi koko ajan Scarletissa, on hänestä tehty varsin yksi-ilmeinen taideteos, joka kuitenkin tuttuun tapaansa häikäisee elokuvan aikana. Scarletin rooli oli olla piika Griet taidemaalari Johannes Vermeerin talossa. Colin Firth oli hieman "emännän tossun alla" oleilevan machomiehen oloinen Johannes Vermeer, joka kuitenkin Scarletin puolesta osasi osoittaa miehekkyyttäkin. Mainion letkeä elokuva, jossa ei ollut ylä- eikä alamäkeä nimeksikään. Grietin ja Vermeerin romanssi kuvattiin upeasti, ja loput jätettiin katsojan purtavaksi. ****- / ***** La Mala educación (2004) Olipas siinä elokuva. Huono kasvatus on raastava, koskettava ja nerokas. Taattua Pedro Almodóvaria, vaikka vasta muutaman ohjaustyön olen nähnyt. Gael García Bernal ei petä taaskaan, ja on kyllä vakiinnuttanut paikkansa lempinäyttelijöistäni. Bernal on elokuvan yksi kantavista voimista, toinen on Almodóvariin kyky leikitellä katsojan kanssa. Almodóvariin elokuvia ei voi kun suositella (tämän elokuvan kohdalla kuitenkin varoitus niille, jotka kokivat Brokeback Mountainin liian rankaksi). **** / ***** Ladder 49 (2004) "Voi sitä aikaa, jonka tuhlasimme tätä elokuvaa katsoessa", sanoimme lähes yhteen ääneen avokin kanssa, kun saimme elokuvan katsotuksi. Varsinaista tekotaiteellista sontaa. Ärsyttää nämä elokuvat, kun yritetään väkisin luoda tietynlaista tunnelmaa. Katsojien silkkaa aliarvioimista. Kaikella kunnioituksella henkensä jokapäivä vaaran alttiiksi pistäville palomiehille, tätä elokuvaa en pidä teidän ylistyksenä. Tätä elokuvaa ja Tulimyrskyä ei voi edes verrata. Asema 49:ssä on myös hienoja pyro-efektejä, mutta elokuvallisesti Tulimyrsky on taidetta, eikä pyro-efektit pysty pelastamaan tätä elokuvaa. * / ***** The Lost Boys (1987) 80-luvun sekä Joel Schumacherin parhaimmistoa eittämättä. Jonkilaista gootti-kulttimainettakin tuntuu jo niittäneen, ja mahtaakohan tästä alunperin olla peräisin vampyyrien erittäin vihainen ilme otsakyhmyineen? Näyttelijöistä Kiefer Sutherland ja etenkin Jason Patric olivat elokuvan kantavat voimat. Jo unohduksiin jäänyt Corey Feldman kulkee mukana ärsyttävänä "vampyyrinmetsästäjänä", mutta tarjoaa toki muutamat naurut. Hieno osoitus erilaisesta vampyyrielokuvasta. **** / *****
They Died with Their Boots On (1941) Ei ehkä materiaalia historian oppitunneille mutta puhtaan elokuvallisesti erittäin mainio. Ensimmäiset 10-15min ottivat aikansa, osittain varmasti senkin takia, että ensimmäinen näkemäni Errol Flynn -elokuva(pääosan suhteen) ja täten miehen olemus oli suhteellisen vieras mutta vauhtiin päästyään ei latistunut kertaakaan. Dialogi virtasi kuin keväinen puro konsanaan ja Flynn - de Havilland kemiat pelasi erinomaisesti. Muutenkin Flynn oli varsin positiivinen yllätys ja sopi mainiosti koheltavan Custerin rooliin. Myös kuvallisesti hienoja hetkiä etenkin loppupuolella. A Passage to India (1984) Leanin viimeinen on vähintäänkin parempi kuin toiseksi viimeinen, 14 vuotta aikaisempi Ryanin tytär ja huomattavasti pienimuotoisin elokuva sitten 1950-luvun puolivälin. Toki Leanin pienimuotoisuus tarkoittaisi monelle muulle suurta eeposta ja kestoakin on edelleen 160 minuutin paikkeilla mutta suurin pröystäily on pääasiallisesti vaihtunut valtavista maisemakuvista tarkemmin rajattuihin lähikuviin ja hahmovetoisempaan kerrontaan, joskin tilaisuuden tullen Intian taivaanranta saa osansa. Siinä missä esim. juuri Ryanin tytär sisältää paljon kaunista katseltavaa mutta suhteessa vähän purtavaa, Matka Intiaan on huomattavasti eheämpi kokonaisuus ja kenties muistuttaa osaltaan Leanin urasta ennen eeposkärpäsen puraisua siinä määrin missä ylipäätään enää tässä vaiheessa oli mahdollista. Witness (1985) Eittämättä lähes koko Peter Weirin uran heikoimpia elokuvia, joskin jo alkujaan niin persoonaton, että ei tulisi heti mieleen edes mieheen yhdistää. On perinteisen poliisitrillerin ainekset, kiellettyä rakkautta, kahden kulttuurin yhteentörmäystä ja tätä kautta mm. väkivallan ja rauhanomaisempien keinojen tematiikkaa mutta toteutuksen osat eivät oikeastaan missään vaiheessa lunasta lupauksia ja lopputulos on nähty satoja kertoja ennen ja jälkeen. Jos ei ole vielä osunut kohdille, niin saattaahan tuon kerran katsoa paremman puutteessa mutta muuten totaalisen unohdettava.
Pan's Labyrinth 2½/5 Väkivaltainen, surullinen sekä audiovisuaalisesti komea elokuva, jonka tapahtumat ei kiinnosta katsojaa paskankaan vertaa. Wire, the - Season 1 3-/5 Baltimoreen sijoittuva poliisisarja, jossa poliisit omaavat kaikki kliseet viinanjuonnista aina korruptioon ja varastamiseen saakka. Rikolliset kuvataan positiivisemmassa valossa - siinä lyhykäisyydessään sarjan juju. Ihan katsottavaa viihdettä, muttei millään tavoin loistokasta. Alkumusat on sen verran hirveetä tuubaa että jouduin pudottamaan arvosanan 3½:sta nykyiseen. -- JP
No country for old men, katsomisen arvoinen, ja Butch Cassidy and the Sundance Kid joka oli aika jännä. No country oli tragikoominen tragedian suuntaan, jälkimmäinen taas komedian suuntaan. Molemmille neljä tähteä ja marginaaliklassikon leima
Blue Velvet (1986) olipas komea David Lynch elokuva. en keksi tästä elokuvasta mitään moitittavaa. super hyper hyvä :thumbsup: 5/5
The Iron Giant (1999) Tarinan puolesta liikutaan vaikkapa E.T:stä tutuksi tulleessa poika/muukalainen -kuviossa vasten taustalla pyörivää kylmän sodan maisemointia, joka ei välttämättä kylläkään suurimmalla kohderyhmälle aukene. Animointi ajaa tehtävänsä, joskin taustat ja osittain myös hahmojen kasvot aavistuksen elottomia ja köyhiä yksityiskohdista. Lopussa pykälä ylimääräistä pehmittelyä ja muutenkin kaukana mistään Miyazaki -tasosta mutta muuten vauhdikkaasti etenevä ja kohderyhmälle varmasti maistuva piirroselokuva. Quadrophenia (1979) The Whon rock-oopperan pohjalta luotu kuvaus Englannin 1960-luvun nuorisokulttuureista ja ennenkaikkea maistuva sellainen. Musiikki oletusarvoisesti merkittävässä roolissa mutta tavoittaa myös muuten tehokkaasti nuorten sekoilut laumaeläiminä, hämmennyksen ja lopulta oman identiteetin etsinnän. Elämän vonkamies (1986) Ei ole Päätalot eksyneet kirjahyllyyn mutta ainakin Niskasen elokuva tavoittaa onnistuneesti näin nykynäkökulmasta hyvinkin rujot elinolosuhteet ja karun arjen, jossa työpäivän päätteeksi ei välttämättä siemailtu cappucinoa aromikylvyssä maaten. Puhuttu murre oli myöskin aikamoinen kielikylpy, josta ei aivan joka sana tarttunut mukaan mutta kuten sanottua mielenkiintoinen aikamatka pois nykyisen hyvinvointivaltion kermaperseisyydestä. DVD-julkaisu tosin luokkaa heikko.
Hapkido: Milloinkohan olisin nähnyt näin hurjavauhtisen hakkeluspätkän. Käsittääkseni tätä ei esim. DVD-muodossa ole paljon nähty(jos ollenkaan ennen tätä). Juonihan on hyvinkin samanlainen kuin Fist Of Furyssa(eli Kiinalaiset Vs. Japanilaiset). Se mikä läväytti turvan täysin auki oli todella hurjavauhtiset taistelukohtaukset. Jokainen tässä elokuvassa oleva näyttelijä on hirveässä vedossa(varsinkin Sammo Hung ja Angela Mao). Jokaiselle joka pitää vähänkään tämäntyylisistä elokuvista. 5/5
War and Peace (1956) Aavistelin ennakolta hyvinkin piinallista 200 minuuttia mutta yllättävänkin hyvin piti otteessaan joskaan lähdeteokselle tuskin tekee suurinta mahdollista kunniaa. Hieman häiritsi kuinka vähän tuotannossa oli nähty vaivaa ihmisten kansallisuuksien ja tapahtumapaikkojen todentamisen kanssa. Enkä nyt tarkoita, että koko cast olisi pitänyt laittaa kielikurssille mutta jos elokuvassa ei kuule hädin tuskin ollenkaan venäjää edes minkään statistiroolissa olevan kadunmiehen suusta ja kun isompien roolienkaan näyttelijöistä osa ei pahemmin edes yritä vääntää mitään leffavenäjää eli paksua aksenttia, niin illuusio ei ole sieltä vahvimmmasta päästä. Tästä parhaana esimerkkinä periamerikkalaisen Henry Fondan piirun verran pieleen mennyt roolitus, joka jo lähtökohtaisesti kyseenalainen mutta jos mies vetää venäläisen klassikkokirjan suurfilmatisoinnin täysin samalla vaihteella kuin vaikkapa John Fordin lännenelokuvan, niin joku ei nähdäkseni täsmää. Kaiken kaikkiaan siis hyvin lokalisoitu versio omille markkinoille, jossa on kuitenkin tietty viehetyksensä muiden vastaavien jättituotantojen joukossa. Hamlet (1948) Jotain mätää Tanskanmaalla ja sitä rataa. Oli aikamoista taistelua päästä finaaliin asti. Kuin 150 minuutin filmille taltioitua näytelmää seuraisi, joka eittämättä onkin ollut tarkoitus mutta koska juju on näissä vain ja ainoastaan kirjoitettu teksti ja sen tulkinta, on kärryiltä pudotessaan aika vaikea enää päästä menoon mukaan, varsinkin kun Olivierin visio tuntui varsin vanhoilliselta verrattuna esim. Branaghiin, joka sentään tehnyt mielenkiintoisia ja innostuneen oloisia versioita eri W.S -näytelmistä. Toinen asia, joka näiden osalta tulee aina mieleen on ko. filmatisointien suomitekstien laatu, josta en kylläkään voi mennä valalle mutta välillä tuntuu käytettäneen "virallisia" käännöksiä kun taas joskus kieltä on nähdäkseni arkipäiväistetty, joka viimeistään pilaa kaiken. Kyse saattaa tosin olla myös jostain omista happomatkoistani, joten se aiheesta. Anyway, kauhea kokemus. The Killing Fields (1984) Ei Roland Joffésta saa tekijämiestä sitten millään. Ok, Linnakkeen voi sentään vielä laskea selkeäksi onnistumiseksi vaikka ko. pätkä paljon onkin velkaa ääniraidalleen mutta Kuoleman Kentät, Joffén toinen 80-luvulla maineeseen noussut tekele on aika vaatimaton riipaisu. Tärkeä aihe ja näyttää hyvältä mutta valitettavasti olemalla oikealle asialla ja kuvaamalla kasaa pääkalloja ei vielä tehdä onnistunutta elokuvaa. Avain tämänkaltaisten tragedioiden kuvaukseen on luoda tavalla tai toisella henkilökohtainen suhde katsojan ja tapahtumien välille, yleensä yksilöiden kautta, joka sitten puolestaan auttaa kytkeytymään isompaan kuvaan ja nimenomaan tässä seikassa elokuva epäonnistuu laajalla rintamalla. Yksilötasolla läntistä sivistystä edustavat Sam Waterstonin ja John Malkovichin reportterihahmot ovat lähinnä vain onttoja kuoria, joidenka toimet ja motiivit eivät saavuta missään vaiheessa todellista kosketuspintaa. Elokuvan parhaasta annista vastaa sivuosa-Oscarin pokannut Haing S. Ngorin, olettaen ettei Waterston & co. ole ole eksynyt samaan kohtaukseen luomaan elokuvaa hallitsevaa kokovartalokipsiä. Eittämättä koskettava tositarina paperilla mutta käytännön toteutus ei nouse tasolle, jonka tarina ja tapahtumat varmastikkin ansaitsisivat.
Tapaus Friedman (Capturing the Friedmans) Alunperin syntymäpäiväklovneista kertovaksi tarkoitetusta dokumentista sukeutuikin jotain aivan muuta, kun suosituimman klovnin perhehistoriasta löytyy synkkä tapaus. Runsaasti käytetty perheen itsensä kuvaama kotivideomateriaali tuo tapahtumat välillä kiusallisenkin lähelle. Syyllisyys on tiettyyn pisteeseen asti selvä, mutta kaikkien syytteiden todenperäisyys tuntuu häilyvältä. Mies valkoisessa puvussa (The Man in the White Suit) Satiirissa tutkija keksii likaantumattoman ja tuhoutumattoman kangasmateriaalin, mikä ei teollisuudenalaa kuitenkaan suuresti miellytä. Monien nykytuotteiden kestävyys huomioiden elokuva tuntui aiheensa puolesta ajattoman ajankohtaiselta. Ei tämä parasta Ealing-elokuvaa kuitenkaan ole, välillä eteneminen hieman tahmailee. + Bird Hyviä musiikkikohtauksia tästä löytyi ja Forest Whitakerilta ei vielä kovin huonoja roolisuorituksia ole vastaan tullut. Jonkinlaista johdonmukaisuutta olisi elokuvaan kaivannut lisää, varsinkin alkuvaiheessa ei takaumaa aina erottanut "nykyhetkestä". Seitsemän miestä jäljellä (Seven Men from Now) Tehokkaan kompakti takaa-ajolänkkäri pitäytyi pitkälti asiassa ilman turhempia rönsyilyä, mitä nyt vähän romanssintapaista oli mukaan saatu. Randolph Scott on jäyhyydessään omaa luokkaansa. + Emma Varsin onnistunut televisiolle tuotettu Austen-filmatisointi. Ei tämä mikään Järki ja tunteet ole, mutta tarjoaa idyllistä suhdesotkuilua juoruilevaan tyyliin höystettynä hyvällä roolituksella. ½
Duo luo tian shi (Fallen Angels) Visuaalinen loisto kohtaa jälleen liian vähän kiinnostavan tarinan. Itse vain olen sen tyyppinen katsoja etten suuremmin jaksa pelkästä ulkokuoresta innostua, jos elokuvan ihmiskohtalot eivät kiinnosta. Harmi että jäi se Chunking Express näkemättä. 2/5 The Squid and the Whale Noah Baumbachin pienimuotoinen draamakomedia on ilahduttavan onnistunut elokuva. Jeff Danielsin loistavasti esittämän Bernardin vastoinkäymiset muistuttavat varmaan itse kutakin omankin elämän haavoittuvuudesta ja jotenkin tämä varsinkin sitä kautta onnistui vaikutuksen tekemään. Verrattuna jokin aika sitten nähtyyn samantyyppiseen Little Miss Sunshineen, oli tämä mielestäni jonkin verran parempi. 4/5 Niagara Niagarakin osoittautui sitten pienimuotoiseksi pettymykseksi. Periaatteessa kaikki osatekijät kunnon trilleriin olivat olemassa, mutta jotenkin leffa kaatuu hengettömyyteensä kun tapahtumat alkavat kunnolla vyörymään eteenpäin, vaikka hyviäkin hetkiä löytyy. Marilyn maineikkaasta roolistaan huolimatta jää vähän mitäänsanomattomaksi jo senkin takia, että toinen pääosan nainen Jean Peters on tätä viehättävämpi. 3/5 Blowup Sen verran kiehtova on Blowupin juoni, että ihan harmittaa Antonionin mieltymys jahkailuun ja häröilyyn. Ja vaikeahan on tietysti kaltaiseni normikatsojan kaiken elokuvassa tapahtuvan ymmärtää, mutta tuntuu niitä ymmärtäjiäkin löytyvän. No, kyllä tästä ihan tällaisenaankin nauttimaan pystyi, mutta kun aineksia oli Coppolan Keskustelun kaltaiseen mestariteokseen, niin ei tähän ihan tyytyväinen voi olla. 3/5 Play Time Onhan noita Tatin leffoja tullut aiemmin moitittua täälläkin ja vähemmästäkin alkoi jo tuntumaan, ettei herran komiikka ole minulle luotua. Harvoin on tullut yhden elokuvan aikana samanlaista valaistumista koettua, mutta Play Timessa kaikki kuitenkin tuntui loksahtavan paikalleen. Elokuvasta löytää niin hienoja yksityiskohtia, että helposti huomaa kuinka pedantti ohjaaja Tati on ollut. Tarinaahan Play Timessä ei sen kummemmin ole, vaan se koostuu lähinnä yleisestä sekasorrosta, mutta varsinkin ravintolaosuus on niin täydellistä komiikan ilotulitusta, etten muista vastaavaa kovin usein nähneeni. Kyllä se vielä pitää myös Mon onclelle tämän kaiken jälkeen uusi mahdollisuus löytyä. Lakki pois päästä, nöyrä kumarrus ja 5/5. Prime Hömppää, tosin ei yllättäen onneksi kuitenkaan juurikaan komediaa. Uma Thurman ja Bryan Greenberg esittävät varsin kelvollisesti kahden eri-ikäisen romanssia, joka onkin elokuvan ehdottomasti paras osa. Meryl Streepin mukaantuoma terapeutti/äiti-kuvio sitten ei oikein jaksanut innostaa, mutta kokonaisuutena ihan yllättävän katsottava draama. 3/5
Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006, Saksa) - 4,5 / 5 Florian Henckel von Donnersmarckin palkittu elokuva kertoo taidepiirien elämästä viranomaisten valvovan silmän alla 80-luvun sosialistisessa Itä-Saksassa. Muiden elämä on erinomainen, koskettava (lähi)historiallinen kuvaus. Näyttelijät antavat kaikkensa, rytmitys ja juoni toimivat. Vaikka Muiden elämää voi aluksi erehtyä luulemaan synkäksi, syytteleväksi tilitykseksi DDR:n pahuudesta, löytää se kuitenkin innostavasti ihmisen hyvyyttä myös kylmän koneiston takaa. Paras näkemäni mannereurooppalainen elokuva. Conan - barbaari (Conan the Barbarian, 1982, USA) - 3,5 / 5 Conania ei ole pilattu ylenmääräisellä dialogilla, mutta silti ote ei ole niin räiskyvän yksioikoinen kuin Schwarzeneggerin myöhemmissä menestysteoksissa. Eeppinen tarina on enemmänkin hidasteleva, pohdiskeleva, lähes filosofinen sankarin matka -kuvaus. Tietenkään lihasten esittelyä ja miehekkäitä taistelukohtauksia ei ole unohdettu. Muutaman kerran elokuva eksyy tahattoman komiikan puolelle eikä Schwarzeneggerin ilmeilyä voi väittää hienovaraiseksi, mutta kokonaisuus on toimiva ja hyvin koossa pysyvä seikkailueepos. The Postman - tulevaisuuden sanansaattaja (The Postman, 1997, USA) - 2 / 5 Kevin Costner näyttelee itse pääosaa ohjaamassaan lähitulevaisuuden post-apokalyptiseen Amerikkaan sijoittuvassa suurelokuvassa. Elokuvan sävellykset ovat komeita - en vain ole ikinä nähnyt elokuvaa, jossa musiikkia käytettäisiin yhtä väärin. Jos musiikkiraitaa olisi uskominen, joka toinen kohtauksista olisi suuri huippukohta. Toinen ongelma on elokuvan pituus, sillä kolme tuntia on aivan liikaa keskinkertaiselle, tylsähkölle elokuvalle. Loppuratkaisukin on ehdoton antikliimaksi. Käsikirjoitus ei ole kovinkaan nokkela eivätkä näyttelijät (mm. Costner, Olivia Williams, Will Patton, Giovanni Ribisi) yllä suurtekoihin, joten The Postman jää kaikilla osa-alueilla pettymykseksi. National Treasure - kansallisaarre (National Treasure, 2004, USA) - 2,5 / 5 Kaksi yliopistotutkintoa suorittanut ja erikoisjoukkokoulutuksen läpäissyt huippuälykäs supermies Ben Gates (Nicolas Cage) on historiallisen suuraarteen jäljillä muutaman vuoden takaisessa aarteenmetsästysseikkailussa. National Treasure on peruskiva seikkailu ja ansiokas Washingtonin historiallisia kohteita esittelevä elokuvallinen kiertoajelu. Suspension of disbeliefin rajoja koetellaan jälleen, mutta tämä ei ole katseluelämyksen kannalta kohtalokasta.
Seitsemäs sinetti (Det sjunde inseglet) Keskiaikaisen kuolemasynkistelyn sekaan mahtui myös kepeämpiä hetkiä, joten ei tämä Bergmania aivan raskaimmasta päästä ollut, joskaan ei aivan parhaastakaan. Gunnar Björnstrandista Jönsinä tuli hahmona mieleen Rooman Pullo. + Tie on pitkä (Fang xiang zhi lu) Elokuva seuraa bussikuskin ja rahastajattaren eloa läpi vuosikymmenien. Linja-autossa on tunnelmaa ja sitä löytyy myös päähenkilöiden tukahdetuista tunteista. Kaunis ja osin kaihoisakin elokuva. -
Hyvin ilmaisit tuon "Antonionin mieltymys jahkailuun ja häröilyyn" nimenomaan tämän elokuvan kohdalla. Ensikatselulla myös vaikkapa Seikkailu ja Kaipuun punainen hetki ovat ihan samaa. Blowupissa kaikki ainekset hyvään, jopa erinomaiseen elokuvaan ovat olemassa, mutta pitkästyttävä tapahtumien kehittely, takaasin palaaminen, lisäkehittely ja ei-minnekään pääseminen raivostuttaa. Katsopas Hurricane seuraavaksi The Passenger (Ammatti: reportteri, 1975). Se on hieman erilainen kuin edellämainitut ja Jack Nicholson tekee paljon elokuvalle. IMO paras tämän mennessä näkemistä Antonionin elokuvista. :thumbsup: