War of the Worlds (2005) Jaa-a. Saattaa olla vika vastaanottimessakin, mutten saanut irti minkään sortin kemiaa näyttelijöiden vuorovaikutuksesta. Nätti poika Tom puolijunttina nosturikuskina ei oikein vakuuta ja toteutus on täynnä aukkoja kuin emmental. 1/5 Posutoman burusu (Postman Blues) (1997) Aivan hilleri tragikoominen jännäri. Vaatii avoimen asenteen, koska japanilainen absurdi ajatusmaailma ei ihan putoa aina ja kaikille. 4/5 The Core (2003) Totaalisen epäuskottavaa tiedettä, mutta toteutus on hieno ja asiaan on panostettu eikä menty siitä mistä aita on matalin. Myös näyttelijätyö paljon parempaa kuin normaalisti näissä tusina-scifeissä välttäen ylisentimentaalisen paatoksen ja jenkkipullistelun. 3/5
Ei pidä paikkaansa. Tykkään monista "rauhallisista" leffoista mutten Big Fishistä ja Ameliesta Mutta sitten asiaan: Äsken tuli katsottua Spielbergin The Terminal. 4/5 http://www.imdb.com/title/tt0362227/ Ja Jaded : tässäkään leffassa ei räjähtänyt kertaakaan
Life as a House (2001) Heti alkuun pitää kehua näyttelijöiden työskentelyä. Kevin Kline vetää tosi hyvän roolin, eivätkä muutkaan paljon jälkeen jää. Jena Malone ja jopa Hayden Christensen onnistuvat hienosti. Leffasta tulee jotenkin mieleen American Beauty, hieman samantapainen juoni. Harvoin tosin on näin ennalta-arvattavaa juonta leffassa nähnyt... Kuvaustyöskentely on myös onnistunutta, leffassa on paljon hienossa valaistuksessa kuvattuja rantakohtauksia, ja leffan pääjuttu, eli talo jota Kline alkaa rakentamaan, tehdään hienon kallion päälle josta avautuu tietenkin mahtavat merinäköalat. Kaunista... Katsomisen arvoinen leffa, vaikkei tarjoakaan mitään ennennäkemätöntä. Koskettava tarina, mutta vähän liian "me halutaan voittaa Oscar tällä leffalla" -tyylinen 3½/5
Kovin on ollut hiljaista kun on ollut kipeä. Kolme viimeistä katsottua leffaa sisältää Eternalin lisäksi kaksi tv:stä katsottua komediaa. Eternal Sunshine of the Spotless Mind: + kaunis tarina, perusidea hieno + Winsletin Kate ja Carreyn Jim upeita rooleissaan + kaikki muutkin näyttelijät venyvät nappisuorituksiin + tunteiden skaala laidasta laitaan + dialogi + uniosuudet etenevät hienosti - ... mutta jäätävät aina välillä 4½ ... 5- / 5 (tästä ensimmäisen katsomiskerran mielipide ) Evolution: + David Duchovny kiva nähdä pääosassa, roolisuoritus ei mikään upea + Sean William Scott on hauska mies + yllättävän, hmmm, "iso" tarina komediaksi + "take the leg" -kohtaus kokonaisuudessaan oli parasta antia + muutamia oikein hyviä juttuja noin muutenkin - ...mutta niitä olisi pitänyt olla lisää, liian harvoin sai nauraa 3- / 5 Dude, where's my car: + Sean William Scott + muutamia hauskoja juttuja, yritystä oli kaiken aikaa + ei jäätänyt missään vaiheessa - suurin osa jutuista liian tyhmiä ja helppoja / hokemiseen perustuvia - tarina ihan päätön, mutta ihan menevä silti 2+ / 5
Pölösen debyyttipitkä (tosin kestoltaan vain 60min) Onnen maa (1993) oli oikein mukava tuttavuus. Pölösiaanista kadonneen maaseudun romantisointia; tangon kaihoa, lakerikenkiä, rähinää, peltotöitä, maitolaitureita ja kylän kaunein nainen. Pieni pala mennyttä Suomea tiiviissä, kauniissa paketissa. * * * * /5
Mitäs sitä nyt on tässä tullutkaan katseltua.. Shogun (minisarja) 6/10: Yllättävän hyvä minisarja. Sopii hyvin kevyeksi oppitunniksi muutamista keskeisimmistä Japanin kulttuurin piirteistä. Harmi vain että sarja (tai kirja..) ei pohjautunut enemmän tositapahtumiin - etenkin keskeisten hahmojen nimien muuttelu hieman harmitti, minkä osalta olikin kummallista että lopputeksteissä oli National Education Associationin (tjsp.) rekommendaatio Sekai no chuushin de, ai wo sakebu (sarja) 6/10: Ahh, japanilaista draamaa - mikäs sen parempaa. Ei sinänsä mikään kovin erikoinen sarja mutta kaiken geneerisyytensä lomassa varsin viehettävä ja piti otteessaan loppuun saakka ja kyyneltä tuli vuodatettua. Pitäisi vielä tuo samana vuonna tehty elokuvaversio katsastaa, tuskin yltää sarjan tasolle (en ole varma miten saavat tiivistettyä juonen helposti) mutta Isao Yukisadan edellisten leffojen perusteella on odotettavissa viihdyttävä paketti kaikesta huolimatta. American Astronaut 8/10: Erinomainen! Paras elokuva mitä olen nähnyt jenkeistä melko pitkään aikaan enkä olisi uskonut että sanon näin melkeinpä musikaaliksi luokiteltavasta pätkästä. Olisi suonut hieman lisää pituutta kun aika hujahti nopeasti tämän parissa. Jälleen kerran nähdään että parhaat leffat syntyy pienellä budjetilla. Crying Fist 4/10: Eivät ole viime aikoina korealaiset leffat vedonneet ja ikävä kyllä tämä ei muuttanut sitäkään asiaa. Jostain syystä en oikein päässyt leffaan sisään ja minkäänlaista tunnelatausta ei päässyt syntymään. Voi olla että syynä on se etten juurikaan perusta nyrkkeilystä. Kuten usein Korealaisten leffojen osalla; hyvät tuotantoarvot, mutta itse kokemus jäi ontoksi.
Casablanca 4/5 Kunnon klassikko. Bogie veti hyvin roolinsa ja Ingrid loisti myös. Ekaa kertaa aloin tajuamaan elokuvan merkitystä. Vieläkään en tosin pidä ihan viiden tähden leffana. Here's looking at you, kid.
En ole nähnyt sarjaa, mutta elokuva oli kyllä ihan katsottava. Sopii oikein hyvin treffileffaksi. DVDAnswers:ssa on arvostelu elokuvasta ja R3, sekä R2 (Japani) versioiden välillä. PS. Se on chushin yhdellä u:lla. Edit: Pysytääs topicissa. The Aviator Hyvä 20 - 30 luvun fiilis saatu elokuvan ensimmäiselle osalle eikä loppukaan huono ollut. Yleensä en ole pitänyt "Leksan" elokuvista missä on ollut pääroolissa, mutta tällä kertaa hän ei häirinnyt ja veti hyvän roolin Howard Hughesina. Beckinsale Ava Gardnerina oli kyllä turhaa täytettä tai sitten hänellä oli isompikin rooli, mutta leikkaamon lattialle jäi paljon filmiä editointivaiheessa. 4,5/5 Team America - World Police Pissa kakka! Ihan kohtalaista ja välillä hyvääkin kuittia jenkeille, mutta South Park oli silti paljon parempi. Matt Damon varmaankin rakasti omaa "osaansa" tässä elokuvassa. 3/5
Oikeastaan ei ole. IMDB:ssä yms. tuo varmaan lukee tupla-u:lla, eli û-merkkinä. hiraganalla tämä menisi ちゅうしん　eli chu+u+shi+n, ja tietysti kanjina 中心. Joten tupla-u on kyseessä. Olisinhan voinut kirjoittaa sen suoraan û:na mutta se nyt vaan pääsi lipsahtamaan kahdeksi normaaliksi War of the Worlds (2005) 5/10: Parempi kuin oletin. En ole kirjaa lukenut mutta eniten leffassa harmitti että päämäärätön pako oli korvattu melko ontolla päämäärällä saada lapset perheensä luokse. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä todellakin päämäärätön pako yhden miehen toimesta. Pisteitä pitää kuitenkin antaa siitä että Dakota Fanning osaa vetää roolinsa ja pidin erityisesti näiden hirmukoneiden ulkoisesta ilmeestä ja toteutuksesta. Alkupuolella oli myös paikoittain onnistunutta kuvausta. Mahdollisesti voisi ostaa jopa hyllyyn, riippuen minkälaatuiset nuo previs/design dokkarit on DVD:llä.
Murder, My Sweet! - Noiria piti taas katsoa ja ihastella kieroa juonta ja tyylikästä kuvausta. Myös dialogi täynnä hienoja quoteja ("I caught the blackjack right behind my ear. A black pool opened up at my feet. I dived in. It had no bottom.") Remember The Titans - Kun DVD-Lakko on päällä, niin kirjastosta lainaa sen mitä eteen sattuu. Piti sitten tämänlainen purkkaelokuva ottaa. Hyvää fiilistä sai hakea tästä tekeleestä. Hard Day's Night - Beatlesien ensimmäinen elokuva tuli katsottua tv:stä. Pidemmän päälle puuduttavaksi käynyt tarina, toimi pieninä annoksina. Onneksi sentään loistavaa soundtrackia jaksaa soittaa edelleen aktiivisesti. Any Given Sunday - Oliven Stonen jenkkifutis-elokuva. Toimi huomattavasti paremmin toisella kerralla. Jamie Foxxiakin katsoi ihan eri silmällä. Jylheä ääniraita dvd:llä.
Leffatäyteiteinen viikonloppu on nyt saatettu loppuun. Tässä tulokset: Braveheart: Rod La Rocquen tähdittämä dramaattinen western-elokuva kultaisilta ajoilta. Riittää toimintaa ja sisältöä vaikka muille jakaa. Mykkäajan hieman erilainen western. Suosittelen kaikille lajityypin ystäville, jos tulee vastaan. 4/5 The Big Parade: King Vidorin elämää suurempi sotadraama. Lähes yhtä tärkeä rajapyykki sotaelokuvien kannalta kuin Milestonen All Quiet on the Western Front. John Gilbertin ja Renee Adoreen loistosuoritukset Vidorin ohjauksen alla. 4½/5 International Crime: Toinen Rod La Rocque -elokuva. Ei mikään maata järisyttävä Shadow-seikkailu, mutta sisällyttää ajoittain hyvin pulp-ajan olemuksen. Shadow-sarjan heikoimpia tekeleitä, ei yllä The Shadown (1940, 3/5) tai The Invisible Avengerin (1958, 3½/5) tasolle. 2½/5 Wedding March: Viikonloppu on hyvä kruunata tällä mestariteoksella. Erich von Stroheimin toiseksi paras elokuva (heti The Merry Widow'n jälkeen). Wedding March, kuten monet muutkin Stroheimin elokuvat osoittavat miehen eläneen aikaansa edellä. Saisi tämäkin ilmestyä dvd:lle, niin pääsisi vhs:ta eroon. 4½/5 Viikonlopun jälkimainingeissa tuli sitten eksyttyä teatteriin katsastamaan Fantastic Four, arvio pukkaa parin päivän päästä, mutta lyhykäisyydessään: ei hemmetti.
The Good, the Bad and the Ugly (1966) Pidennetty versio tuli taas katsottua, ja jotenkin se on vaan tylsempi ja kökömpi kuin lyhempi. Harmittaa ettei tuolla SE-dvd:llä ole mahdollisuutta katsoa sitä, vaan se pitää ostaa erikseen. 5-/5 Fantastic Four (2005) Täällä enempi höpinää 3-/5
Elephant En oikein tähän elokuvaan päässyt sisälle. Taitavan ohjauksen ja osittain onnistuneen tunnelman kyllä sisäistin, mutta näistä huolimatta elokuva jäi jotenkin etäiseksi minulle, ehkäpä hieman samalla tavalla kuin Van Santin tuotannosta toinen teos, My Own Private Idaho. Uskon että seuraavilla katselukerroilla toimii paremmin. 3/5 Shi mian mai fu (Lentävien tikarien talo) Elokuvan alkuosa ei kiehtonut tai temmannut mukaansa, mutta mitä pidemmälle elokuva eteni, niin sitä paremmin se toimi. Loppukohtaukset olivatkin sitten jo todella upeita ja erityisesti musiikki oli mieleeni. Vaikkei genre ihan mieleiseni olekaan, niin kokonaisuutena kaunista katsottavaa ja loppupuoli nosti elokuvan ihan reippaastikin plussan puolelle. 4/5 Naked City Ei lainkaan parasta film noiria. Elokuvaa vaivasi tavanomaisuus, ennalta-arvattuus ja se että henkilöt jäivät etäisiksi ja aika mielenkiinnottomiksi (ehkä Barry Fitzgerraldin hahmoa lukuunottamatta). Jotenkin kokonaisuutena särmää jäin kaipaamaan. Eipä silti, mukava näitä aina on katsella ja ohjaaja oli tehnyt tästä ainakin noirin näköisen. Silti ko. Jules Dassinin parhaat päivät olivat vielä edessä. 2½/5 Good Bye Lenin! Tämä vastasikin sitten jo ihan odotuksia ja oli vähintään niin laadukas kuin odotinkin (samaa ei voi sanoa suomijulkaisun laadusta). Hienosti ja lämminhenkisesti kerrottu tarina, jota oli erittäin miellyttävä katsoa. Ja se venäläistyttö oli kerrassaan ihatuttava. 4½/5
Paul Sheldon elätti itsensä kirjoittamalla. Nyt hän kirjoittaa pysyäkseen elossa. Misery (1990) oli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Hyvää näyttelijäntyötä (varsinkin Kathy Bates), jännitystä, epätoivoista tunnelmaa ja kivuliaita kohtauksia. Hyvin johdonmukaisesti etenevää kerrontaa ja Barry Sonnenfeldin voimakassävyinen kuvaus. * * * * /5
Tällä kertaa katselun alla oli sitten teiniangsti leffa. Jooh. Odotin jotain ihan muuta. "Tyyliin, hyvän perheen lapsi vetää huumeita ja kuolee. Nuoret, älkää siis vetäkö huumeita." Mutta ei. Sen enempää juonesta mitään paljastamatta, kyllähän tämä kosketti. Oikeastaan aika monellakin tavalla. Kaikki leffan aikana esiintyneitä tuntojani nyt on melko vaikea lähteä listaamaan(sillä läheskään kaikki eivät ole tarpeellisia ). Päällimäisenä mielessä on hyvät peput, stringit, yökötys(muutamassa kohtaa tuli paha olo), viha (jaa-a, mitenhän tämän osaisi selittää paremmin) ja se loppu. Arvosanaa turha lähteä antamaan, sillä sitä on tällaisille leffoille paha lähteä arpomaan. Ei tämä nyt ehkä suoraan mikään pelkkä valistusleffa ole, vaikka sitäkin löytyy.
Tulipa katsottua Big Fish toiseen kertaan, ja kyllähän se edelleen osui ja upposi. Vaikea sen kummemmin erotella mikä tästä elokuvasta tekee niin hyvän. Tasavahva kokonaisuus: hyvät näyttelijät ja mainio tarina, jos jotain on ylitse muiden nostettava. 4½ / 5
Survive Style 5+ Heh, Japanilainen leffa jossa Vinnie Jones esittää jonkin sortin nimetöntä palkkamurhaajaa. Musta komedia joka nauraa japanilaiselle kulttuurille ja perinteille, sen elokuville ja ihmisille. Hauska kuin mikä, ja Vinnie oli taas äijä. 4 / 5 Mr. & Mrs. Smith Angelina oli ihan nätin näköinen taas, tosin, elokuva oli aivan liian pitkä, olisi voinut päättyä jo tämän "ruusujen sota"-talo kohtauksen jälkeen. Muutama hauska kohtaus, Vince Vaughn oli plussaa. 2+ / 5 (Angelinasta 2 pistettä, + ihan ok ammuskeluista)
After The Sunset Aika mitäänsanomatonta tusinaviihdykettä. Jo valmiiksi loppuunkalutusta herrasmiesrosvo -teemasta yritetään vielä puristaa irti mehukasta leffaa, joka jää paljon velkaa vaikkapa Ocean's Elevenille. Ilmeisesti humoristisiksi tarkoitetut kohtaukset eivät naurata, mutta epäuskottavat juonenkäänteet kylläkin. Brosnan jäykistelee pahemmin kuin bondeissa, Harrelson lähinnä ärsyttää ja Hayek nyt ei herätä juuri mitään fiiliksiä. Nukahdin puolivälissä. **/***** Keisarikunta Nimekkäitä ja nuoria näyttelijöitä sekä muusikoita on ängetty mukaan enemmän kuin tarpeeksi, mutta turhaan. Elokuvan tekijöillä on ilmeisesti ollut sellainen käsitys, että wanhan ajan satamakaupungin elämä ja musiikkikulttuuri olisivat jotenkin itsestäänselvää cooliutta ja kiinnostavaa viihdettä. Ei siinä mitään, kyllä musa svengaa hyvin mutta muuta hyvää leffassa ei juuri olekaan. Elokuvan lämpö ja mukava tunnelma ovat väkisin haettuja ja epäaitoja, lopun kyynelkohtauksissa ei kyllä liikuttuminen ollut oikeasti lähelläkään. Lähes kaikki näyttelijät ovat suurimman osan ajasta melko hukassa, eikä Mikko Leppilampi vakuuta taaskaan. En tajua mistä mies on lahjakkaa näyttelijän maineensa saanut.. Petteri Summanen on sentään onnistunut saamaan jotain särmää puhevikaiseen hahmoonsa. Musajammailujen ympärille väkisin ympätty rakkaustarina itkettää kyllä, mutta vääristä syistä. **/***** Koirankynnen leikkaaja Franzen onnistuu ensimmäistä kertaa sitten Emmauksen Tiellä -pätkän jälkeen tekemään ns. muistettavan roolityön, kunhan hahmo alkukangistelun jälkeen lakkaa naurattamasta katsojaa ja alkaa enemmänkin herättämään sääliä. Sympatian ja suloisen ressukkamaisissa tunnelmissa meneekin sitten koko loppu leffa, mutta ei siitä nyyhkimisestä ihan koko elokuvaan aineksia riitä. Pölösen ohjauksessa on paljon samaa kuin miehen aiemmissakin elokuvissa, joten fanit kyllä saavat mitä odottavat. Tarinassa olisi vain saanut olla vähän sisältöäkin. ***/*****
Metallica: Some Kind of Monster - Ylipitkä dokumentti suuren ja hienon metalliyhtyeen kriisistä. Etenkin alusta olisi voinut leikellä runsaastikin materiaalia, onneksi kuitenkin loppua päin meni kiinnostavammaksi ja onnistui jopa jättämään positiivisen mielen. Barry Lyndon - Kubrickia olen ihannoinut jo hyvän aikaa, vaan Barry Lyndonia olen karttanut aiheensa takia. Harvoista pukudraamoista on tullut pidettyä. Olisi pitänyt jo aiemmin luottaa Kubrun taitoon, sillä tämä vangitsi heti ensimmäisistä maalauksellista kuvista lähtien. Keskivaiheilla hieman laahattiin, mutta sen voi antaa anteeksi.
Life in the Freezer Tämä mikään varsinainen elokuva.... no. Hieno kokonaisuus etelämantereen luonnosta. BBC:hän nämä parhaiten taitaa ja kun puikoissa on vielä David Attenborough niin laadukkuus on itsestäänselvyys. Yleensä en ihmisten toiminnan seuraamisesta näissä luontodokkareissa pidä, mutta alueen erityisluonteesta johtuen sekin sopi nyt hyvin viimeiseen jaksoon. Mafiaveljet (Goodfellas) Taas kerran tämä Scorsesen loistoteos tuli katsottua ja mitä tästä nyt sanoisi. Elokuva kulkee eteenpäin kuin juna sellaisella vimmalla että suru tulee puseroon Scorsesen nykyelokuvia katsoessa. Vaihtokaupat (Trading Places) Eddie Murphyn valitettavan lyhyeksi jääneen kultakauden yksi parhaista, samalla myös Landisia vahvimmillaan. Hyvin kestänyt aikaa ja tätä katsoessaan tulee kyllä harmitelleeksi ettei tällaisia komedioita enää tehdä. Paikoittainen epäkorrektisuus on raikasta eikä lainkaan tarkoituksellisen tuntuista (runsasta tissienesittelyä lukuunottamatta, mikä toki aikakauden elokuviin kuului toisin kuin sievistelevään nykykomediaan). Erityismaininta vielä Elmer Bernsteinin komealle scorelle.