Ettei vain "päivityksellä" nyt tarkoitettaisi sitä, että heiltä tulee päivitetty, saman tyyppinen uudempi malli ulos..? Tuo kyseinen telkkari kun taitaa olla vielä viime vuoden mallia jolloin esim Samsungeissa ja Sonyissakaan ei ollut HEVC:iä. Ainakin linkkaamasi arvostelu oli viime lokakuulta. Itselläni on ainakin vaikea uskoa että rautapäivitys voisi tarkoittaa mitään muuta kuin uutta mallia. Vai sanottiinko LG:ltä nimenomaisesti että tämä päivitys tulee saataville myös niille jotka ovat ko laitteen jo hankkineet?
Suora lainaus LG:n vastauksesta tiedusteluuni: "HDMI2.0 edellyttää myös muutoksia rautaan. Asia on suunnittelun alla. Suosittelen palaamaan asiaan syyskuun puolessa välissä."
Eikös 65":lle ole lainkaan tarjouksia? Nuo 50-55" telsut kun käyvät pieniksi niin äkkiä kuitenkin, niin ei raaski sellaista kyllä hankkia jalkoihin pyörimään... 60" kokoluokka vois kiinnostaa kovasti myös, vissiin Sonyltä löytyy sellaisiakin...Tässä pähkäillyt, että mitähän siinä menettää, jos hankkisikin Full HD telkun vaan 55-65" koossa, eipähän ainakaan maksa mistään ns ylimääräisestä ja sais sellaisen taatusti hyvään hintaan (alta tonnilla).. Kun tuota 4K:ta ei taida edes hetkeen vielä pystyä hyödyntämään? PC-käytössäkin 4K taitaa olla suht järjetöntä, ellei nimenomaan katso jotain elokuvamatskua? Itselläni ei edes riitä kaista striimaamaan mitään 4K:ta, kun Full HD:kin tökkii pentele...Ja WebOS:ää tuskin tarvinnee, koska PC on kiinni telkussa?
Tuossahan on hinta 1499,-...? Itsekin kyllä rupesin tuota harkitsemaan jo, jos 1200eurolla lähtee... Onhan se jo edullinen Tosin paljonkohan huonompi tuo on kun tuo tuossa toisessa viestissä mainittu Sony, joka tarjouksessa 1699euroa? Kumpihan ois parempi vaihtoehto noista? Hintaeroa nyt kuitenkin ois se 500e, olettaen että tuon Sampan sais 1200euroon...
Se oli päivän tarjous. Ei uskalla ostaa ilman arvosteluja kyllä mitään mallia. Eipä tässä hätää, syyskuussa vasta laitan ite investoinnin isolle vaihteelle ja teen ratkaisun.
Vai niin.. Noh itse ajattelin myös Gigantilta itseltään kysyä jotain Hyvää hinta/laatusuhde tv:tä 55-65" kokoluokassa... Saa nähdä tuleeko rehti vastaus, vaiko vastaus rahankiilto silmissä.
Täyttä ajanhukkaa. Myyjillä ei ole mitään käsitystä myymiensä laitteiden laadusta. Tuputtavat sitä mitä esimies määrää, eli sitä missä on paras kate.
Tulihan tuo jo tuossa ylempänä selväksi, mutta lisätään nyt vielä, että: niistä vajakeista kannattaa pysyä kaukana tuossa (kuten niin monessa muussakin) asiassa - saat vain typeryystartunnan.
Jep sitä vähän kuvittelinkin.. Eli raha ratkaisee mikäs muu. Miettinyt tuota Sharpin 60" 751E mallia tässä nyt, maksais "vaan" 995e. Tuohon ei varmaan niin pahasti rahat mee ainakaan haaskuun, jos sellaisen ostais pelkkää HTPC-katselua varten... Eipä taida halvemmalla saada edes 60"sta kuvaa tällä hetkellä mistään. Käytettynäkään ei liiku tuossa kokoluokassa enää ruutuja.
Ehdotelkaahan pelkkään PC-surffaus ja pelikäyttöön jotain perhanan hyviä TV-vaihtoehtoja hinta/laatusuhteeltaan? Ei tarvii olla mitään webOs:ää, 3D:tä tai mitään ylimääräisiä humpuukijuttuja... Kunhan on todella hyvä, värikylläinen, tarkka PC-kuva ja iso kokoinen 55-65", niin se riittää meikäläiselle. Voi kait olla pelkkä Full HD:kin... Oisko Sharpin 60":n 751E -malli mainio vaihtoehto? Ei maksais kuin 995euroa gigantissa?
Sharp LC70UQ10E 70" mutta toimitusaika 2-4 vko Onko asiatuntijoilla perstuntumaa onko parempia vaihtoehtoja (hinta/laatu) ? Kiitos jos joku vaivautuu
Aivan taatusti on: Jotain pseudo-kuvitteellisuutta, jos natiivireso on vaan 1080! Uusi merkitys UHD:lle... T: Vesku
OK olisikos kennelläkään suositella tv jossa speksit: 70" ja 4k tulisi olla eikä hintakaan saa mennä yli 4000 Samsung sekä LG on merkkinä vähä mun mielestä arveluttava, joten nekin suljetaan pois vaihtoehdoista Ja jälleen kiitoksia jos joku taas jaksaa vaivautua
Sulla on tässä kolme vaihtoehtoa: a) Osta FullHD resoluution Sharp -> asettamasi koko- ja hintavaatimukset täyttyvät b) Lisää budjettiin 3000 euroa -> koko- ja resoluutiovaatimukset täyttyvät c) Tingi 15" pois kuvan lävistäjästä -> täyttyvät vaatimuksesi hinnasta ja resoluutiosta Kaikkia kolmea kriteeriä (koko, hinta ja 4K) et voi saada yhdessä laitteessa. Ennakkoluulosi on Samsungin osalta ollut aiheeton noin 15 vuoden ajan ja LG:n osaltakin noin 10-15 vuoden ajan. Tarkista asenteesi ajantasalle.
No niin, nyt minäkin vasta luin ajatuksella Sharpin tekniset tiedot ja osasin yhdistää faktan yllä olevaan tekstiin Mutta toisaalta vaikka tuon Sharpin hankkii, niin sillä tuo kuume taas pari-kolme vuotta siirtyy eteenpäin. Josko silloin nuo kaikki kolme kriteeriä täyttyisi. Samsungin osalta yksi omakohtainen huono kokemus, jota ei vaan tahdo saada mielestä pyyhittyä. Mutta ehkäpä jonain päivänä annan toisen mahdollisuuden
Eipä olisi uskonut, että Lucky Goldstar tarjoaa 2014 parasta kuvaa kuluttajaluokkaan http://www.engadget.com/2014/08/24/lg-4k-oled/ http://www.flatpanelshd.com/news.php?subaction=showfull&id=1408941657 http://www.flatpanelshd.com/news.php?subaction=showfull&id=1408520856 Villi veikkaus; 65EC9700 lähtee loppuvuodesta 4900 hintaan suomestakin (ja FullHD-mallikin 55EC9300 1999 joka pesee kuvanlaadulla kaikki muut tähänastiset töllöttimet) LG skaalain ei vaan taida ihan pärjätä vertailussa parhaimmille, mutta mustantasossa tuskin valittamista :thumbsup: Myös 31" IPS-näyttö tulossa http://www.flatpanelshd.com/news.php?subaction=showfull&id=1408337572
Sharp LC-60UQ10EN -60-tuumainen lcd-televisio http://tekniikanmaailma.fi/kuva-ja-...-sharp-lc-60uq10en-60-tuumainen-lcd-televisio "Kotona elokuvat näkyvät tekemiemme säätöjen jälkeen juuri sellaisina kuin ohjaaja on niiden halunnut näkyvän." Ei siis ihan huono ainakaan, mutta TM-testit eivät kovin luotettavia noin yleensä. Samsungin laatuongelmat lienevät vieläkin ajankohtaisia päätellen esim. http://www.verkkokauppa.com/fi/kolmevuotta "•Kolmen vuoden lisätakuukampanja ei koske Samsungin tuotteita". Arpapeliä esiintyy myös muillakin merkeillä mm. valovuodon suhteen edelleenkin, mutta parempaan päin mennään kokoajan (oled-malleissa voi tulla taas plasmoista tutut kiinnipalamisongelmat tmv.)
Mustan tasossa pesee joo, mutta ainakin arvosteluiden ja nettikeskusteluiden perusteella LG:n oledeissa on vielä ollut ongelmia liikeresoluution kanssa, joka ei ole ollut yhtään parempi kuin perinteisissä led-taustavalaistuissa telkkareissa. Muitakin ongelmia on aika paljon löytynyt kun lukee vaikka avforumsilta keskusteluita. Lisäksi input lagia on ollut lähemmäs 60ms. Tuo 55EC9300 (55EC930V Euroopassa) taitaa muuten olla hinnaltaan lähempänä 3000 kuin 2000 euroa, jenkeissä hintana tais olla 3500$. Toki oled on silti tulevaisuutta ja jos 55" full hd oledin saisi oikeasti 1999, pitäisi jo itekin harkita 4K:n tärkeyttä.. En usko että tuon Verkkokaupan oman takuun rajoitteista kannattaa vetää isoja johtopäätöksiä laatuongelmista ..Samsungilla on kaarevissa malleissa viiden vuoden takuu, mitä siitä pitäisi päätellä?