Breaking Bad (AMC)

En tråd i 'TV-ohjelmat ja -sarjat' startet av ana198, 5 Mar 2008.

  1. Pazze

    Pazze Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    16 Sep 2003
    Innlegg:
    5.019
    Liker mottatt:
    153
    No juu, henkilöhahmojen kehitystä ja muuttumistahan tässä seurataan. Mutta ei se sitä muuta, että juonikuviot ovat aika samanlaisia; päähenkilöt riitautuvat jostain ja sitten päätyvät yhdessä jatkamaan puuhasteluaan huumeiden kiehtovassa maailmassa. Mielestäni juonikuviot toistavat itseään ja ainoa syy seurata tätä sarjaa on hahmojen kehittyminen. Päähenkilöiden lisäksi tässä sarjassa kyllä kasvavat ja muuttuvat muutkin, siitä on pakko antaa pisteet.

    Ehkä vika on siinä, etten ole juurikaan katsonut tv-sarjoja. Tässä viime aikoina olen toki yrittänyt paikata tätä puutetta, ja kieltämättä nykyään on paljon erinomaisia sarjoja tarjolla. Brekaing Bad esimerkiksi on hyvä sarja, mutta jaksot toistavat samaa kuviota. (No eipä niissä Miami Vicen jaksoissakaan paljon eroa ollut, ja se sarja oli viimeistä kautta lukuunottamatta 5/5 -kamaa. :))
     
  2. Deleted member 35233

    Guest

    Itekin katoin kolme kautta putkeen ja sitten tökkäs. Elämässä on mielekkäämpääkin tekemistä. On kun kotipizzan opera. Tuttu ja turvallinen.
     
  3. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    28 Jan 2010
    Innlegg:
    7.286
    Liker mottatt:
    1.442
    Huhutaan Vince Gilligan:in suunnittelevan kaksi tuntista elokuvaa.
     
  4. El Grande

    El Grande Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    25 Jul 2007
    Innlegg:
    4.019
    Liker mottatt:
    417
  5. Professional

    Professional Stirlingite
    Tukijoukot

    Reg.:
    9 Aug 2004
    Innlegg:
    11.497
    Liker mottatt:
    727
  6. Mookid

    Mookid Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    16 Jul 2006
    Innlegg:
    2.878
    Liker mottatt:
    465
    Luultavasti ei liity Breaking Badiin yhtään mitenkään.
     
  7. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    28 Jan 2010
    Innlegg:
    7.286
    Liker mottatt:
    1.442
    Todennäköisesti olet oikeassa, mutta toivotaan kuitenkin.
     
  8. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    28 Jan 2010
    Innlegg:
    7.286
    Liker mottatt:
    1.442
    Nyt ylittänyt jopa YLE:n uutiskynnyksen.
    Kuvaukset alkavat tässä kuussa ja Bryan Cranston ei tiedä onko mukana? Kuulostaa kovasti siltä, ettei jatkoa ole luvassa vaan jotain muuta.

    Edit: Näköjään YLE:llä laiskaa uutisointia. Dark Horizonilla Bryan kertoi tarkemmin, että kyseessä on Jesse Pinkmaniin (Aaron Paul) keskittyvä elokuva ja että hän kyllä pyydettäessä olisi valmis uusimaan roolinsa, mutta ei ole edes nähnyt käsikirjoitusta.
     
    #308 KILLPATRICK, 8 Nov 2018
    Sist redigert: 8 Nov 2018
  9. x_jmt_x

    x_jmt_x Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    18 Aug 2006
    Innlegg:
    7.599
    Liker mottatt:
    527
    Sikäli kun jos kyseessä olisi "jatko", niin Cranston nimenomaan ei olisi mukana.

    Spoiler viisi vuotta päättyneestä sarjasta: Cranstonin roolihahmo kuolee viimeisessä jaksossa.

    Slashfilm tietää kertoa, että kyseessä olisi mahdollisesti Jesse Pinkmanin tarinaa viimeisen jakson jälkeen jatkava stoori. Tietoihin kannattaa suhtautua varauksella.
    https://www.slashfilm.com/breaking-bad-movie-jesse-pinkman/
     
  10. Pulse+

    Pulse+ Vakiokasvo

    Reg.:
    11 Mar 2004
    Innlegg:
    702
    Liker mottatt:
    147


    Traileri julkaistu. Netflixissä 11. lokakuuta.
     
    estobe liker dette.
  11. Professional

    Professional Stirlingite
    Tukijoukot

    Reg.:
    9 Aug 2004
    Innlegg:
    11.497
    Liker mottatt:
    727


     
    #311 Professional, 25 Sep 2019
    Sist redigert: 25 Sep 2019
    Make liker dette.
  12. scented

    scented Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    22 Feb 2005
    Innlegg:
    2.232
    Liker mottatt:
    356
    Huikee, että tulee jatkoa. Breaking Bad ainoa sarja MacGyverin ohella, mitä on tullut katsottua toistamiseen, kolmas kierros menossa.
     
  13. Snafu68

    Snafu68 Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    6 Mai 2013
    Innlegg:
    1.440
    Liker mottatt:
    241
    El Camino nyt Netflixillä. Ihan ok ja jatkaa BB hengessä Pinkmanin näköulmasta. Ei mikään actionpläjäys vaan melkein päinvastoin.

    Mielenkiintoisia viittauksia (miten teidän asianjajalle kävi? ikäänkuin Saulille olisi jotain tapahtunut minkä kaikki tiesi) ja vierailuita.
    Itse asiassa jäin vähän ihmettelemään, että miksihän tämä oli loppujen lopuksi tehty, paitsi sammuttamaan BB:n lyhdyt lopullisesti.
     
  14. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan
    Tukijoukot

    Reg.:
    4 Feb 2002
    Innlegg:
    3.444
    Liker mottatt:
    150
    No jaa, olihan tuo vähän sellainen turhanoloinen loppuluikautus sinne sarjan toiseen päähahmoon. Missään vaiheessa ei päästy kyllä lähellekään niitä sarjan jännittävimpiä hetkiä, mutta kyllähän tuossa mustan huumorin täyttämässä maailmassa edelleenkin viihtyilee. Sanoisin että homma kompastuu myös sellaiseen hieman liialliseen takaumajaksojen käyttöön, jotka eivät tuo omalta osaltaan mitään erityisen merkittävää lisäarvoa sinne tarinan loppulaskuun. Niiden kautta saadaan kyllä esimerkiksi sellainen varsin väkisin väännetyn oloinen paskasakkikin (huvittava sellainen) mukaan, mutta noin muuten aika turhaa tai ainakin liian venytetyn oloista täytettä kauttaaltaan. Sarjan ystäville tämä on toki pakkokatsottavaa ja joillekin varmaan uponnee paremmin. "Static on the Radio" oli kyllä aika nätti valinta loppukipaleeksi koko touhulle. Vince ollut taas höröllä mitä tulee musiikkivalintoihin.
     
    #314 big j, 12 Okt 2019
    Sist redigert: 12 Okt 2019
    Recce liker dette.
  15. Snafu68

    Snafu68 Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    6 Mai 2013
    Innlegg:
    1.440
    Liker mottatt:
    241
    ^Hassu sattuma sikäli, että Jim White on viime aikoina ollut soitetuin artisti omalla listalla.

    RIP Robert Forster
    joka teki viimeisen rooltyönsä, tuttuun tapaan laadukkaasti, El Caminossa joka sattumalta julkaistiin hänen kuolinpäivänään.
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006270563.html
     
    nepa liker dette.
  16. Recce

    Recce Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    29 Mar 2004
    Innlegg:
    2.968
    Liker mottatt:
    244
    Puoleen väliin pääsin aamulla, täytyy katsoa loppu illalla. Aika turha tekele, 2/5.
     
  17. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies.
    Tukijoukot

    Reg.:
    17 Okt 2001
    Innlegg:
    9.607
    Liker mottatt:
    1.538
    RIP.
    Forsterin vuoksi voisi jo leffan katsoakin. Vaikka BB olikin hyvä sarja, niin Pinkman ei meikälle ollut kuin sivuhahmo, joka ei juuri kiinnosta.
     
  18. Recce

    Recce Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    29 Mar 2004
    Innlegg:
    2.968
    Liker mottatt:
    244
    Katselin eilen yöllä loppuun ja olihan tämä sellainen ajanviete pätkä. Se 1600$ laina kohtaus oli leffan parasta antia, muuten todella mitätön tv-elokuva.
     
  19. scented

    scented Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    22 Feb 2005
    Innlegg:
    2.232
    Liker mottatt:
    356
    Minkä takia tossa El Caminossa Jesse Pinkmania ajetaan niin isosti takaa poliisien toimesta? Sarjan perusteella tuntuu, että vähän ylimitoitettu takaa-ajon laajuus. Ehkä sitä ei sarjaa useaan otteeseenkaan katsoneena muista mitä se Jesse tekikään :).
     
  20. IlkkaP

    IlkkaP Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    5 Jan 2002
    Innlegg:
    1.096
    Liker mottatt:
    291
    Sattuneesta syystä myöhäisheränneenä aloin nyt katselemaan sarjaa alusta alkaen. Nyt 1. kauden jaksossa 5. Kyllähän tämä vaikuttaa oikein hyvältä. Hyvä käsikirjoitus, hyvät näyttelijät ja sopivasti huumoria.