Minulla ainakin oli oikea hinta eilen tulleessa paketissa ja Malmön leimat. Tosin kusipäät tullissa olivat silti avanneet kun teipit oli katkaistu ja jätetty myöskin niin.
Ajattelin neljän viikon tauon jälkeen tilata jotain Wowsta mutta valikoimathan ovat täysin surkeat nykyään Ensimmäistä kertaa ei löydy mitään tilattavaa, pitänee pistää sitten pari Criterionia tulemaan kun niitä nyt näyttäisi sentään vielä löytyvän...
Mulla taas on tehtynä 3 tilausta viime viikolla mutta yhtäkään niistä ei ole vielä lähetetty. Mistähän oikein kiikastaa?
Minulla on City Of God:n tilaus roikkunut myös jo pitkän aikaa. Pitää varmasti kohta rueta helpdeskiin ihmettelemään.
Jaa-a, ovatkohan laittaneet porukkaa pihalle kun piti hintoja nostaa... Joulukuussa ainakin postittivat heti seuraavana päivänä parit tilaukset. Nyt on kolme tilausta noin viikon roikkunut.
The Killer lähti samantien postiin kun tilasin. Vielä tuo Hard Boiled pitää tilata kun tulee vähän rahaa tilille. OT: No niin kurdt askel parempaan suuntaan avatarissa.
Viime viikolla juhlittiin kiinalaista uutta vuotta joten koko maa Hong Kongia myöten oli viikon verran solmussa. Varmaan lähtee tavarat liikkeelle kunhan saavat jonon purettua.
No niin muuten olikin! Siitähän oli uutisissakin juttua. Tais laittaa juhlinta koko puljun sekaisin. Onneksi seuraava vuosi vaihtuu vasta 12 vuoden kuluttua. :thumbsup:
Nyt tuli 3:s LOTR:n soundtrack-triplan siirto taas viikolla eteenpäin. Mutta ei niin pahaa ettei hyvääkin. South Parkin ykkösseasoni lähti vuorokaudessa liikenteeseen, ja tänään tuli myös tilauksen peruutus Steve O:sta. 12 päivän odottelun jälkeen ilmoittivat että loppuunmyyty uutta ei tulossa. Kyllä ne vahvistukset täältä firmasta tulee kunhan on vähän kärsivällinen. Jonkun leffan vahvistus vielä puuttuu mutta en enää edes muista minkä. :hitme:
CDWow on sellanen paikka, että mielummin kuitenkin tilaan Play.comilta. Jotenkin näitä threadeja lukiessa on tullut sellanen mielikuva että siellä aika kintaalla viittaavat asiakkaan kyselyihin etc. Lisäksi tuo voucher homma kusee. Aina saa räplätä ennenkuin rupeaa alennukset näkymään, ja sitten "kassalle" siirtyessä hinta on sama eli alennus on hävinnyt. Tää vaan oli meikäläisen tilitys, pari tuotetta tilanneena.
Jaa? Minulla on täysin päinvastaisia kokemuksia. Asiakaspalvelu on huippuluokkaa ja itse olen saanut kyselyihini vastauksen aina viimeistään seuraavana aamuna, yleensä kuitenkin parin tunnin sisällä kysymyksestä. Vouchereidenkaan kanssa minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Ainoastaan joillakin valuutoilla maksaminen on välillä tökkinyt.
CD-Wow:lla on mielestäni netin paras asiakaspalvelu. Vastaukset tulevat nopeasti ja homma pelaa. Lähettävät saman tien uuden tuotteen rikkoutuneen tilalle tai jos pelkät kannet ovat hajalla niin nekin lähtevät air mailissa. En ole pariin kuukauteen Wow:sta mitään tilannut, mutta ainakin minulla on pelkästään hyviä kokemuksia tästä lafkasta. Tuotteita olen tilannut yli 50.
Samaa mieltä. Olen tilannut cd-wowista yli 100 kertaa, eikä mitään valittamista ole kyseiseen putiikkiin.
Bargain Basementtiin(R2) tullut uusia elokuvia esim. Striptease 5,99£ Quiz Show 6,99£ In Bed With Madonna 6,99£ Celebrity 6,99£ Bullets Over Broadway 7,99£ jne.....
Annetaan nyt täältäkin suunnasta vielä kehuja putiikille. Asiakaspalvelu on todellakin huippuluokkaa. Vastaukset tulevat yleensä parin tunnin sisällä kysyy sitten jostakin ongelmasta tai vaikka ottavatko he varastoon jotain tiettyä levyä.