Yhden jakson perusteella liian aikaista sanoa Kutcherin hahmosta tykkäämisen suhteen paljon mitään, täytyy nyt yrittää muistaa katsella tätä. Jonkin verran kiinnostaa kuitenkin. Viisi ensimmäistä kauttako sitä nyt on tullut nähtyä, sen jälkeisistä vain tuon yhden jakson ainakin so far.
Kauden alussa olleet hautajaiset sisälsi harvinaisen surkeaa huumoria... Onneksi parani sen jälkeen. Kutcher selviytyi roolistaan mielestäni aika hyvin, mutta ei alku silti lupaa hyvää koska kaikki muut ovat heikkoja. Jopa aina hauska Berta saatiin muutettua jotenkin harvinaisen epähauskaksi. Alaniin olen ollut muutenkin jo kyllästynyt, vaikka hän joskus oli jopa lempihahmoni. Kun olen uudelleen katsellut alkukausia, niin kyllä sen on huomannut että Charlie oli sarjan ylivoimaisesti tärkein hahmo. Ei aina hauskin, mutta koko shown sydän. Kun poistaa Charlien, niin jää vain Alanin vastoinkäymiset ja Jaken fleguilu. Vaikka Kutcher siis vaikuttikin ihan hyvältä niin tuskinpa hän pystyy täyttämään Charlien jättämää aukkoa ja vaikka pystyisikin, niin suurimmat ongelmat ovat jossain muulla.
En tiedä, onko sama syy kuin minulla, mutta aloin kyllästyä, kun Alanista kehkeytyi ihan liian sikamainen tyyppi. Ehkä sillä yritetään jotenkin korvata Charlien jättämää aukkoa, mutta ei Charlie ollut missään vaiheessa ällöttävä samalla tavalla kuin "uusi" Alan. Samaa mieltä. Kun olen sarjaa nyt alusta asti katsellut nyt kutoskauteen asti, niin siellähän on mukana ihan hupaisia vastoinkäymisiä tai pieniä mokia Charlienkin kohdalla (en tällaista muistanut), ja hahmossa on kyllä paljon muitakin puolia kuin pelkkä egoistinen naistenmies ja alkoholistin alku. Alanin ja Charlien kemia toimii käytännössä alusta asti, ja Jake tuo siihen mainion lisän samoin kuin kundien äiti, Berta ja Rose. Tosin kahdesta jälkimmäisestä en niin välitä, mutta heitä nyt ei oikeastaan missään vaiheessa tuoda häiritsevän paljon esiin.
No eikös Sheen ole pornotähtien kanssa hengaillut ihan julkisesti ennenkin ja ollut se paha poika muutenkin, joten tämä tuskin hetkauttaa enää ketään mitenkään. Paitsi että kateeksi taitaa käydä monella, vähän täälläkin!