Olen nähnyt noista vain neljä: Raising Arizona, Fargo, The Big Lebowski ja O Brother. Kaikista pidin, mutta ehkä kuitenkin Fargosta eniten. Näköjään Blood Simple ja Hudsucker Proxy (sekä tietty Man Who Wasn't...) löytyisivät R1-DVD:näkin ja vieläpä varsin edullisesti (http://www.happyhunter.com).
Johtuisikohan tuo "näkymättömyys" Big Lebowskin ja Fargon välillä siitä, että Fargo on pari Oscaria (muistaakseni) napannut... Big Lebowski on näyttelijäntyöltään ja ohjauskeltaan omaperäisin ja aidoin... muut (veljesten elokuvat)ovat kovin kaavamaisia ja rutinoituneita... lisäksi ruumita ei taida tulla kuin 1-2... verrattuna muihin elokuviin BL on paras ja on sitä tullut pariin kertaan oltua jopa baarissa likainen kylpytakki päällä... arvatkaas mitä tilasin
Joo, Glottiksen avatarista olisi voinut jopa jo arvata Toinen (tai itseasiassa neljästoista) ääni Big Lebowskille. Shut the fuck up Donny.
Fargo ja Big Lebowski ovat tyyliltään niin erilaisia, että katsoja joka näki ja piti Fargosta ei välttämättä tykännyt Big Lebowskista lainkaan. Itse pidän kylläkin molemmista .. todella paljon.
Toisaalta, kun Fargo voitti ne kaksi oscaria, niin sitä suuremmalla mielenkiinnollahan sitä odottaa saman ohjaajan seuraavaa tuotosta. Mutta ihan mukava on joskus yllättyäkin. Mainoita leffoja ovat molemmat. Harmi, että kummastakin on Suomessa julkaistu vain Scanboxin letterbox-lätyt.
Barton Fink, seuraavana tulevat erottamana nippuna Miller's Crossing, Fargo, Big Lebowski ja Blood Simple. O Brother on mielestäni ehkä huonoin, pettymys se oli Coen -elokuvana vaikka ihan ok leffa onkin.
Fargolle ääni. Kaikkihan nuo hyviä ovat, mutta Fargo kuitenkin ehkä veljesten uran tähänastinen huipentuma. Bill Macy tekee jälleen säväyttävän roolisuorituksen.
Coenin leffat eivät iske Yritin hiljattain diggailla Fargoa kun se telkusta tuli. Kaveri tykkää tuosta, mutta minua kyllä leffan verisyys häiritsee eikä tuo Coenin veljesten tyyli uppoa oikein muutenkaan. Kun ei iske niin ei iske… …onhan niitä muitakin elokuvantekijöitä.
Vaihtoehdot kaipasivat päivitystä, kun monta kovaa elokuvaa puuttuu. Arizona Baby, Sietämätöntä julmuutta ja Mies, joka ei ollut siellä tulikin vasta äskettäin nähtyä ja erittäin nautittavia olivat. Ei voi kuin ihmetellä veljesten nerokkuutta elokuvantekijöinä niin monen onnistumisen jälkeen, mutta kyllä valintani osuu Fargoon loppujen lopuksi. Kävin kahdesti katsomassa sen silloin aikoinaan ja on yksi lempielokuvistani koko maailmassa. Ihan jopa top 3 -kamaa.
Rupesi ihan kiinnostamaan, että miten 71dB suhtautuu Schindlerin listan ja Sotamies Ryanin verisyyteen, jota on kuitenkin huomattavasti runsaammin? Häiritseekö vielä enemmän?
Toimii minulle paremmin syystä tai toisesta. Ehkä elokuvien aihepiiri antaa "oikeutusta" verenvuodatukselle? Toiseen maailmansotaan liittyvä elokuva vähän väkisinkin sisältää raakaa väkivaltaa, mutta miksi autokauppiaan rahaongelmista kertova muuten tyylillisesti kevyt ja koominenkin elokuva on punainen verestä? Sanoisin, että Fargo ei olisi elokuvana yhtään huonompi, jos sen väkivaltaa vähän rajoitettaisiin ja se kuvattaisiin vihjaillen, vähemmän graafisesti. Eikä tämä ole mikään kukkahattumielipide, vaan ihan tyyliseikkoihin perustuva juttu. Kysymyksesi on ihan hyvä. Hämmästyin itsekin, kuinka paljon Fargon verisyys häiritsi. En pidä verestä juuri missään elokuvassa, mutta ei se yleensä ihan näin paljon häiritse kuin Fargossa. Coenin veljesten tyyli ei oikein resonoi meikäläisen kanssa, joten elokuvan "imu" ei kompensoi joitakin häiritseviä juttua. Kiinnostaisi tietää, mikä monia kiehtoo Fargossa niin paljon. Dialogi? Huumori? Näytteleminen? Ohjaus? Käsikirjoitus? Mitkä asiat ovat tuon elokuvan vahvuuksia, koska minun silmiini se ei ole erityisen mahtava millään osa-alueella, jos nyt ei toki huonokaan. Kauhuelokuvissakin en niin piittaa verisestä splatter-kauhusta, mutta tykkään kovasti J-horror -tyyppisestä kummituskauhusta, jossa huudetaan kyllä kauhusta, mutta veri ei juuri koskaan lennä.
Muun muassa juuri nuo. Ei kai ne Oscaritkaan ihan arpalapulla tulleet kässäristä ja pääosasta (nämähän ne oli?). Silmäsi ovat nyt valitettavasti väärässä. Minusta "punainen verestä" kuulostaa jo aika rajusti liioittelulta. Hyvin pieni prosenttihan sitä tässä on elokuvan kestosta, eikö? Varmaankin verinen kohtauskin iskee silloin tehokkaammin, jos elokuvassa muuten on kevyempää menoa, sitä huumoria esim. Edit: prkl, en edes tiennyt, että Bill Macy voitti parhaan sivuosan pystin! Ja veihän tämä myös parhaan elokuvan patsaan... Ja joo, jollekin nämä on yhtä tyhjän kanssa, mutta tunnustuksia on kivasti kahminut.
En välitä Oscareista. Välitän siitä, miten itse diggailen. Niillä puusilmillä, jotka päässä seisovat joudun elokuvia katselemaan.
Joku tykkää tyttärestä, joku äidistä. Ei kai tästä tarvitse enempää hieroa. Minäkään en pidä Fargosta. Jotenkin tuo vaivaannuttava surkeus, ei ole koskaan ollut minun mielestäni kiinnostavaa. Ymmärän kyllä pointin ja onneksi Fargo TV-sarjassa oli mielestäni paljon enemmän muutakin, kuin tuota "olen reppana ja tässä kiemurtelen, koska olen niin surkimus"
^ Totta, näin olikin. Mutta jos kysytään elokuvan vahvuuksia ja sitten ikään kuin pystytään siitä laadusta näyttämään ns. mustaa valkoisella isoimmilta mahdollisilta auktoriteeteiltä, niin sekään ei sitten ole mitään. Höh Käytännössä ei siis ole olemassakaan keinoa, jolla voisi yhdenkään elokuvan laadukkuutta mitenkään todistaa. Hitsi.
Ihan kuin elokuvilla sitten olisi jokin "laatumäärä", jonka voisi jotenkin osoittaa oikeaksi kuin matemaattisen lauseen. "Auktoriteetitkin" ovat erimielisiä elokuvista ja auktoriteetteja ei tule automaattisesti uskoa kritiikittä! Elokuvien laatu jakautuu objektiiviseen ja subjektiiviseen laatuun. Objektiivinen laatu sisältää asioita kuten "ohjaaja mietti paljon kamerakulmia ja kuvaaja valitsi linssit huolella ohjaajan vision mukaan" tai "näyttelijä valmistautui huolellisesti rooliinsa lukemalla paljon elokuvan aihepiiriin sisältyvistä historiallisista tapahtumista". Subjektiivinen laatu sisältää asioita kuten "Hans Zimmerin musiikki toimii minusta valtavan hyvin elokuvan taustalla!" ja "leffan dialogi oli minusta tosi laadukasta". Subjektiiviseen laatuun liittyy se, että emme välitä siitä, sävelsikö Hans Zimmer musiikkia elokuvaa vasemmalla kädellä päivässä, vai nysväsikö hän scorea maanisessa luomisvimmassa 5 kuukautta. Välitämme vain siitä, kuinka itse koimme musiikin elokuvan yhteydessä. Kun ihmiset kinaavat elokuvista netissä, subjektiivinen laatu on ensisijaisesti kinaamisen kohde. Monet sekoittavat subjektiivisen laadun objektiiviseen laatuun tai olettavan niiden olevat melkein sama asia. 2000-luvun aikana olen pikkuhiljaa päätynyt siihen, että meidän tulee "sallia" itsellemme hupsu subjektisuutemme. Eihän elokuvien katselemisen tarkoitus ole olla oikeassa elokuvien laadusta, vaan nauttia katselemisesta. Mitä hiton merkitystä sillä on kuinka oikeassa tai väärässä olen Fargo-elokuvasta? Eihän se mikään tentti ole, josta pitää päästä läpi. Minä en tiedä kuinka paljon "vaivaa" kyseisen elokuvan tekemiseen on käytetty. Päättelen työmäärän olleen piskuinen murto-osa siitä, mikä Star Wars - The Phantom Menace -elokuvaan on käytetty. Saatan olla väärässä, mutta Fargo ei näytä siltä, että sen käyttämiin kamerakulmiin olisi nähty suurta vaivaa. Fargossa voi toki olla aioita, joihin on panostettu "sikana". En lisäksi tunne yhtään Coenin veljesten työskentelymenetelmiä. Jar Jar Binksistä ei moni hahmona pidä, mutta Jar Jar on tekninen saavutus cgi-teknologiassa 90-luvun lopulla ja noiden askelten ansiosta elokuvat voivat nykyään vilistä fotorealistisia cgi-hahmoja. Mitä Disney on saanut aikaan? Tico Rose -hahmon. Objektiivinen laatu versus subjektiivinen laatu...