Samoilla linjoilla itsekin olen. MD on jossain määrin jopa täysin selitettävissä, LH:ssa on vielä monta ongelmatapausta jäljellä. Saman tyyppisiä elokuvia kuitenkin ovat molemmat, ehkä tässäkin asiassa vaikuttaa myös se että kumman on sattunut katsomaan ensimmäisenä.
Mäkin olen samaa mieltä, että Lost Highway oli tietyllä tapaa kevyempi kuin Mulholland Drive, mutta noi molemmat elokuvat on ehdottomasti viiden tähden mestariteoksia ja Mulholland Drivea pidän kutakuinkin maailman parhaana elokuvana. Kuitenkin vähän hassua, että näin kovaa ei Lynchin muista elokuvista ole kolahtaneet kuin Twin Peaks - Fire Walk With Me ja Eraserhead. Muut tuntuu aika vaisuilta Blue Velvet ja Wild At Heart mukaanlukien. Äskettäin näin vihdoin aiemmin katsomatta jääneen Straight Storyn, joka oli ainoa Lynchin pitkä elokuva, jota en ollut nähnyt. Sano muut mitä tahansa, niin siinä on valitettavasti Lynchin heikoin elokuva, vaikka tiettyä tunnelmallisuutta saavutettiinkin.
Lynchillä jäänyt taas parta ajamatta ja kampaakaan ei ole ilmeisesti löytynyt. Ei vaan hieno kuvahan tuo on, varsinkin väreiltään.
Jos ja kun Lynchin kama kolahtaa, kannattaa tsekata myös Matthew Barneyn Cremaster sarja. http://www.cremaster.net/crem3.htm
Kyselkää suoraan valokuvaajalta, puolalaiselta Andrzei Draganilta. Hänen sivuillaan oli kyllä jotain juttua printtien myymisestä ("Works for sale"), mutta en ehtinyt nyt sen tarkemmin tutustua
Kyllä. Ehdottomasti mielummin tuommoinen kuin joku tissikuva joka sinänsä on jo äärettömän mauton. Eli kyllä luultavasti laittaisin.
Odotan jo ensimmäistä parkaisua hinnasta vaikka minusta hinta on aika löysä kun miettii, että kyseessä on valokuva artistin kuva. Jos jonkun kaverin maalaus maksaa ~150e niin sehän on halpa ja kakka kuitenkin, mutta sama ei päde valokuvaukseen..
Itseeni Mulholland Drive teki sellaisen vaikutuksen jota en ole ennen kokenut, kun sen ensimmäisen kerran näin. Tultiin leffan jälkeen parin kaverin kanssa ulos teatterista ja en saanut sanaakaan sanottua. Pistin tupakaksi ja aloin pohtimaan leffaa perimmäisenä ajatuksenani: 'siinä on pakko olla joku yhteys kaikkien asioiden välillä', koska leffoillahan on tapana nivoutua 'ehjiksi' loppua kohden. En kuitenkaan saanut mitään irti. Samaan aikaan kaverini haukkuivat elokuvaa koska siinä ei ollut järkeä, ja vaikka sisälläni kuohoui palava halu ruveta väittämään vastaan, en tähän pystynyt (paha väittää vastaan jos ei itsekään tiedä 'totuutta'). Ehkä oma mieltymykseni tähän leffaan johtuu sen salaperäisyydestä (kuten varmaan monella muullakin). Vaikka sen on jo nähnyt ja tietää miten se päättyy, joka katselukerralla niitä vastauksia yrittää suurella mielenkiinnolla kaivaa eri kohtauksista. En sen tarkempia syitä osaa kertoa, mutta pidän tätä ehdottomasti parhaana elokuvana mitä olen koskaan nähnyt. Mikään toinen ei vaan yksinkertaisesti ole saanut minussa aikaiseski samanlaista tunnekuohua. En usko että mikään elokuva tulee tämän paikkaa ykköspallilta horjuttamaan, mutta sitähän ei voi tietää. Todettakoon vielä että Mulholland Dr. tuli nähtyä kolme kertaa saman viikon aikana, samassa teatterissa, samalla istuimella. Eipä ole tullut vastaan toista sellaista leffaa joka saisi minut teatterin penkille edes kahdesti - saati kolmesti.
Aika kumma kun yleensä (n. 90%) ei osaa sanoa mikä elokuvassa on hyvää. Perinteisin kommentti taitaa olla "No ku se vaa on nii hyvä". Kaippa se sitten kasvattaa katu-uskottavuutta kun tätä leffaa ylistelee vaikkei siitä mitään tajunnutkaan
Olen samaa mieltä, mutta kyllähän "emaasalmi" kohtuullisen hyvin osasi perustella ja olen samoilla linjoilla kuin hän. Se että jos Mulholland driven mysteeri kiinnostaa, on aivan yhtä hyvä perustelu suosikkielokuvalleen kuin jos sanoisi vaikka että Adam Sandler loistaa Big daddyssä. Kuka näihin standardit asettaa? Aika vähän Mulholland drivesta saa tarinallisesti irti yhdellä katselukerralla ja juuri tämän takia monet jotka eivät halua päätänsä viihteellä vaivattaneen, turhautuvat eivätkä luonnollisesti ole kovinkaan kiinnostuneita siitä miksi elokuva on tehty. Jos haluaa sujuvaa tarinan kerrontaa, kannattaa käydä kirjastosta hakeen mielummin vaikka joku Dostojevskin tekele.
Näissä Lynch tapauksissa taitaa olla kyse siitä että kyse on Taiteesta. Normaalisti elokuva on viihdettä. Eihän maalauksistakaan voi sanoa että miksi joku on hyvä omasta mielestä jos se saa olemuksellaan veret seisautettua. Taiteen ja viihteen ero voi olla häilyvä varsinkin elokuvissa mutta kyllä niillä ero silti on ja sinänsä kahden eri lajityypin vertaaminen keskenään on aika turhaa touhua.
Mulholland dr on minustakin ehkäpä Lynchin paras elokuva (vaikkei ohjaajan tuotannosta huonoja leffoja löydykkään). Mystisen ahdistavan sekava elokuva, joka kestää lukuisia uusintakertoja menettämättä yhtään tehoaan. Katsojalle räväytetään silmien eteen hivenen heino mysteeri, jonka visuaalinen ulosanti on todella komea. Hieno näyttelijätyöskentely antaa viimeisen silauksen elokuvan erinomaisuudelle. Mulholland kuten muutkin Lynchleffat kolahtavat toisiin täysillä ja toisiin ei yhtään. Pitää jos pitää ja ei jos ei pidä, niin yksinkertaista se on.