Varmaan edes kavereilla oli? Tähän vähän vaikeata vastata, kun heti 18v. menin töihin ja ostin oman nauhurin. Kai se elämä on aina vaikeaa jollekin, mutta sanotaan nyt sitten, että oli kyllä mahdollista nähdä vaikka mitä, jos vain näki vähän vaivaa.
Ei tietenkään sitä elokuvallista tiedollista runsautta ole ennen (nykyaikaista) nettiä ollut tarjolla, mutta ainakin Helsingissä on ollut kohtuullisen hyvä mahdollisuus nähdä vanhempia ja uudempia mielenkiintoisia elokuvia elokuva-arkistossa ja indie-teattereissa. Helsingin Sanomat (ainakin ennen, en välitä enää lukea niin tarkkaan) teki myös hyvää työtä nostaessaan kiinnostavia näytöksiä esille. Minulle elokuva-arkisto oli yhtä kuin teatteri Orion. Jotenkin ei yhtään houkuta mennä katsomaan mitään sinne uuteen laatikkoteatteriin. Itse asiassa ohjelmiston kaupallistuminen oli jo se ensimmäinen harha-askel sille instanssille. Mutta joka tapauksessa monta väkevää elokuvamuistoa Orionin ajoilta. Itse yhdistän VHS-kasetit roskaelokuviin, joita sillä julkaistiin pilvin pimein. Roskaelokuvallekin on ollut omat fooruminsa, erityisesti Night Visions -festivaali näin Helsinki-näkökulmasta. Harmi vain, kun sekin joutui muuttamaan Maximista, kun teatteritila pilattiin. Väkisinkin muutto kylmään multiplexiin söi osan (ainakin omastani) fiiliksestä pois. Tämä kaikki, mitä nyt elämme: koronakurjuusvuodet, striimaamisen kasvu ja helppous johtaa jollain todennäköisyydellä siihen, että itse asiassa kuratoitua laatusisältöä on vaikeampi löytää jatkossa, koska tapahtumatuotannolla on riski näivettyä tai kuolla pois.
Juurikin näin. Moisesta ylellisyydestä kyetty perkele edes uneksimaan vielä ensimmäisten kuluttajamarkkinoille suunnattujen videonauhureitten rantautuessa Suomeen. Muutamilla massikeisareilla moinen (hurjien huhujen mukaan) tuolloin jo löytyi, mutta nousukauden etkoista huolimatta vei vielä hyvän tovin ennen kuin duunariperheessä päästiin samaan pykälään. Todellisuutta lähes kaikille tuolloin, kuten (veikkaan) yleisesti hyvin muistissa yhä. Tämän päivän kulutuselektroniikan ylitarjonnan liiallisuudessa rypevillä, joilla niin usein tuntuu olevan vastaus valmiina kaikille muille, jotka syystä tai toisesta eivät välttämättä vastaavaan elintasoon kuilun pohjalta kykene kampeamaan, on havaittavissa samaa ylimielisyyttä kuten aina aikakauteen katsomatta, kun tietty taloudellinen yltäkylläisyys on saavutettu -- ja iiiiihan omin hartiavoimin.
Vuokraamot tosiaan oli keino nähdä leffoja. Eikä ne leffat olleet edes kalliita. Hinta per leffa jäi reippaasti alle 10 markan, varsinkin jos katsoi vähän vanhempia leffoja. Ei niistä vuokraamoista tosin Filmihullusta bongattuja ranskalaisen uuden aalloon elokuvia löytänyt, tai oikein muitakaan taiteellisempia tapauksia, mutta nuo sitten kerhojen yms. kautta. Eli jos nyt ihan ilman rahaa on lapsuuttaan elellyt, niin ehkä niitä elokuvia ei vaan ollut mahdollista nähdä.
Tämä nyt menee ihan ooteeksi, mutta elokuvien nimikkeisiin (ja määrään) tuli tutustuttua R-kioskin vuokrakatalogin kautta aikanaan. Samoin HTV:n ohjelmaopas (lehtinen) oli kiehtovaa ja mystistä selailtavaa. Kun oli ikää vuokrata niin siitä se sitten lähti ja jatkuikin (siis vuokraaminen) ihan viime vuosiin asti kunnes striimaus syrjäytti sen touhun.
Kun nyt näemmä muistellaan, niin joiltain huoltoasemilta sai 10 markalla 3 elokuvaa vuokrattua ja se laajensi katsomuskantaa paljonkin, kun ymmärsi että oikeasti on hyviä elokuvia ja kosolti kaikennäköistä viihdyttävää sontaa. American Ninjat tuli tutuiksi tätä kautta ja olen hankkinut ne myös Bluray:nä. Eli viihdyttävää, mutta ymmärtää että ei se haittaa, vaan antaa mennä vaan.
Juuri tämä. Ei ole tarvinnut enää dvd-elokuvien tultua (joku 20 vuotta sitten jo!!!) miettiä, että mikä leffa on omaan mieleen ja mikä ei. Toki paljon nykyisistä suosikeista on löytynyt vasta dvd-julkaisujen jälkeen, kun tarjonta oli jossain vaiheessa aivan uskomattoman hyvä. Nyt mennään taas paskempaan suuntaan kunnon syöksykierrettä. No, mä pärjään, toivottavasti myös kakarat saa laajan kattauksen katsottavakseen.