Kyllä risoo Bottaksen kohtelu. Tiimi jättää sen Ferrareiden tientukkeeksi ajamaan kisan loppuun vanhoilla renkailla tietäen, että lopussa tulee ongelmia. Hamilton ei olisi ikinä voittanut kisaa ilman Bottaksen uhraamista. Palkinnoksi lehdistö pitää sitä pelkkänä tomppelina, jonka hermo ei kestänyt tiukassa paikassa ja tiimi nimittää apupojaksi (mitä se nyt tietysti onkin). Nolouskerrointa lisää Bottaksen lausunto, että tiimi olisi tehnyt saman, jos kuskit olisivat olleet toisin päin. Huoh. Räikkösellä vastaava tilanne. Vauhti olisi riittänyt Vettelin lyömiseen, sen sijaan joutui väistymään tieltä ja köröttelemään perässä. Mikä oli ihan järkevää mm-taistoa ajatellen, mutta maine saa kolauksen joka kerta, kun näin tapahtuu. Vaan eipä tuo tunnu Kimiä enää haittaavan, on vaan tyytyväinen kun saa ajaa.
Eilinen kisa osoitti taas ikävän konkreettisesti, miten vaikeaa ohittaminen nykyautoilla on. Mercedeksen tulppataktiikkahan toimi täydellisesti. Selvästi nopeampi Vettel joutui köröttelemään Bottaksen takana kierros toisensa jälkeen ja vasta, kun Valtterin renkaat olivat täysin lopussa ferrarit pääsivät kuittaamaan ohi. Näin maallikon silmään vaikuttaisi siltä, että kuumassa/pyörteisessä ilmassa ajaminen kuluttaa ohitusta hakevan auton renkaat ja vie tehot siten, että käytännössä on tyydyttävä ajamaan n. 1,5 sekunnin päässä edellä olevasta autosta. Tällöin ei saa edes DRS:stä apua ohittamiseen. Lajin mielenkiinnon kannalta tämä on iso harmi.
Luulen, että Hamilton olisi voittanut, vaikka Bottas olisi ollut kahden pysähdyksen taktiikalla, mutta ero vain olisi ollut pienempi. Ei Hamilton olisi ollut mikään helppo ohitettava, koska hänellä oli renkaat hyvässä kunnossa.
Verratkaapa parivaljakkoja Hamilton-Rosberg ja Hamilton-Bottas. Bottaksen taso kuskina käy hyvin selvästi ilmi. Sama pätee Vettel-Räikköseen, ensimmäinen vaatimus olisi kepittää tallikaveri aika-ajoissa ja kilpailuissa (sitten vasta muut), ja jos kuskit samalla kalustolla olisivat myös ajotaidoiltaan suunnilleen yhtä hyviä jakaantuisi menestys pitkässä juoksussa huomattavasti tasaisemmin kuin nyt. Yhden käden sormet taitaa riittää laskemaan suomalaisten voitot tallikaverista. Luulen että Bottasta korpeaa kovastikin, Kimi tietää vanhana kettuna jo homman nimen. Tallimääräyksistä/toisen kuskin suosimisista on ihan turha hakea sinivalkosilmäisesti selitystä, kyllä ne ajotaidot ovat ratkaisseet asian. PS. On muuten kumma, että kautta linjan, koska muistatte suomalaisen ylipäätään voittaneen jossain lajissa (no Iivo poikkeuksena vahvistaan säännön), taitaa kuulua nykyään suomalaiseen urheilumenttaliteettiin, pelätään voittamista. Jo Mietaa aikoinaan sanoi, että hommassa pitää olla tappamisen meininki. Ei päde näihin pullamössöpoikiin ja tyttöihin. David ("niitä miehiä", senhän näkee jo kallonmuodostakin) Söderbergin on kuulemma valmis lähtemään euroopanmestaruuskisoihin, taas yks kisaturisti lisää. Mikä vittu noita oikein vaivaa, minkäänlaista itsekritiikkiä ei ole, riittää kun rimaa hipoen pääsee isoihin kisoihin olemaan ynnämuina. Laittaisivat edes Alisa Vainion sinne, on sellaista silmänruokaa ettei mitään rajaa, askel ylväs kuin ferrarin oriilla (tai tammalla).
No ei se ylittyny Söderbergilläkään ja silti on tyrkyllä...ja on sitä paitsi ikäloppu vanha kaakki...Alisa on vasta kukkaan puhkeamassa. Ei kahta sanaa siitä kenet pitäs lähettää noista kahdesta.
Eipä ole Bottas oikein häikäissyt nopeudellaan tällä kaudella. Välillä hän on ollut oivana tulppana muille, kuten eilenkin, ja siipimies on kyllä enemmän kuin osuva termi. Räkä taas on tällä kaudella saavuttanut ihan kivasti pisteitä. Fiksummin pelattuna voittokin olisi voinut olla mahdollinen. En näe kauheasti järkeä lähteä häntä korvaamaan muilla kuskeilla. Suomalaisten tilanne on sikäli ikävä, että molemmat ovat selkeitä siipimiehiä. Tukevat tallin ykköskuljettajaa, vaikka matemaattisesti molemmilla on mahdollisuus mestaruuteen. Aikanaan Massan ja Alonson kanssa Kimi sanoi aina, että niin kauan kuin mestaruus on matemaattisesti mahdollinen, ei tallimääräyksiä tule. Nyt sitten on näitä "Vettel on eri taktiikalla" yms. juttuja, joilla on selkeästi vain yksi tarkoitus: saada Vettel voittajaksi. Sama juttu myös Mersulla. Vaikka Vettel on yksi lajin historian hienoimmista kuskeista, niin mielenkiintoinen fakta hänestä on: hän ei ole voittanut kisaa, jos on lähtenyt kolmatta ruutua kauempaa. Kun muilla lajin mestareilla löytyy kisoja, joissa voitto on saavutettu ainakin kymppisijan takaa ja joillakin käytännössä takarivistä asti. p.s. Niistä Alonson autonkehittäjän taidoista, niin taisi olla Toni Vilander, joka nyt viikonlopun aikana kritisoi Alonsoa siitä. Ei sinänsä suoraan siitä, etteikö Alonso osaisi kehittää autoa, vaan kommentti taisi olla enemmän sellainen, että Alonson ajotyyli on niin erilainen kaikkiin muihin verrattuna, että autosta voi tulla aika vaikea ajaa muille, jos se kehitetään just sellaiseksi kuin Alonso haluaa. Ja sen ongelman ratkaiseminen voi sitten olla vaikaa. Kritiikki oli enemmänkin sitä, että Alonso ei osaa kehittää autoa yleisesti, vaan vain juuri oman ajotyylinsä mukaiseksi. Esim. Kimin ja Alonson nopeusero tuskin on oikeasti niin iso kuin se aikanaan Ferrarilla oli. Vaan Alonson ajotyylille kehitetty auto (erittäin vahvasti aliohjaava, jota vielä haettiin erilaisilla jousitusratkaisuilla kuin mikä on tavallista) oli niin erilainen kuin Kimille pitäisi olla (yliohjaava auto), että Kimin oli mahdotonta ajaa kovaa sillä.
Räkä on uransa ehtoopuolella, ei varmaan kukaan enää odotakaan ihmetekoja. Mestaruus on jo plakkarissa. Harvalla F1-kuski-statuksen omaavalla vastaavaa saavutusta on. Mutta näkeehän sen, että Räkä kärsii siitä, ettei reilua mahdollisuutta voittaa anneta. Jos ei kalusto aseta rajoitteita (muistakaa se Vettelin ”turbomoodi” kolmososion aika-ajoon, jolla jo yleensä tehdään riittävä ero), niin taktiikalla tehdään pelin henki selväksi. Nyt sattumalta jäi juomapullokin kiinnittämättä (siis sattumalta, kuumimmassa kisassa, jossa aika-ajossa nopeampi kuin tallikaverinsa)?? Huolestuttavasti alkaa nyt näyttämään sille, ettei Bottas pysty antamaan nicomaista vastusta Hamiltonille. Se on itse asiassa aika kova paikka kuljettajalle huomata rajansa. Pienemmissä luokissa ja tiimeissä on tottunut olemaan nopein, kunnes joku onkin sitten nopeampi. Suomalaisista vain Häkkinen on kestänyt tuon testin. Mutta pitää myös nähdä kokonaisuus, usein taustalla on asioita joita ei ole helppo nähdä ja siten aina ei kyse vain ole absoluuttisesta nopeudesta.
No niin, nopeimman kuskin arvoitusta oli joku sitten räknännytkin. Eli Mika Salo kovempi kuin Alain Prost? ”Tilastoissa vertailtiin sitä, kuka F1-kuskeista on menestynyt parhaiten tallitoveriaan vastaan vuoden 1973 jälkeen eli niin sanotulla modernilla aikakaudella.” https://www.iltalehti.fi/formulat/201807302201105450_fo.shtml https://fivethirtyeight.com/feature...iver-might-be-a-guy-who-hasnt-won-since-2013/
Toisaalta Mika Salo ei päässyt ihan kärkitalleihin muuten kuin korvaamaan sairaslomalla olevaa ykköskuskia. Harmi että Mika Salo meni törttöilemään ja hankki sen rattijuopumustuomion. Ties miten ura olisi edennyt ilman sitä.
Valhe, emävalhe, tilasto. Totta kai tuostakin tilastosta jotain voi päätellä, mutta esim. Schumi ja Alonso ovat aina voineet rakentaa tiimin heidän ympärilleen siten, että toinen kuski on aina ollut enemmän tai vähemmän selkeä kakkonen. Molemmat toki ovat myös loistavia kuskeja. Kyllähän Salo ja Lehto, ainakin minun mielestäni, parempia kuskeja olivat kuin vaikkapa Heikki Kovalainen ja Bottastakaan en vielä - vaikka gp-voittaja onkin - osaa kauhean korkealle nostaa tuolla listalla. Hamilton vs. Rosberg ja Hamilton vs. Bottas -vertailu on myös hankalaa, koska Nico ajoi Mersulla melko kauan jo ennen Hamiltonin talliin tuloa ja tunsi kaikki siellä Hamiltonia paremmin. Se helpotti Hamiltonia vastaan taistelemista. Bottas taas on Nicoon verrattuna aivan päinvastaisessa tilanteessa. Mutta kyllähän tämän toisen kauden Mersulla olisi silti hieman paremmin pitänyt sujua. Tosin voitto, tai kaksikin, olisi ollut jo mahdollinen ja ehkä epäonnesta on tullut myös henkinen rasite, mikä sitten kertautuu.
Tokan kauden mersulla pitää päättyä Valtterilla korkeaan nuottiin, muuten on tukalat oltavat ensi vuonna. Käy kovalaiset hyvin nopeasti. Sen jälkeen Hamilton olisi sitten ”haudannut” kaksi suomalaista kuskia. Häkkinen oli absoluuttisesti parempi kuski kuin Salo. Vaikka Salo sössikin itse rattijuoppoudellaan (tästä on kyllä vaikea syyttää muita), niin en usko että ura olisi olisi ollut ilman sitä tapaustakaan mestaruuteen johtava. Salo on katupoikamaisessa olemuksessaan ja suorapuheisuudeen virkistävä hahmo, mutta samalla myös liian vähän yrityksen mies. Ei ollut ihan yksi kerta kun ainakin suomenkielisessä haastattelussa julkisesti haukkui tiiminsäkin. Sillä ei menesty isossa tiimissä. (Enää siihenkään aikaan. Nykyäänhän kaikki kuskien kommentit vielä jopa tallennetaan.) Häkkisestä uskaltaa sanoa, että oli myös nopeampi kuin Salo. Samoin Häkkinen kasvoi jotenkin luontevammin mestarin rooliinsa. McLaren (Ron Dennis) oli tietty hyvä koulukin. Mutta jo ennen McLarenia Häkkisessä oli menestys nähtävissä. Häkkinen on myös kaksi vuotta nuorempi kuin Salo, joten Brittien F3-mestaruus (joka tuohon aikaan oli arvostetuin feeder-sarja) oli tosi kova juttu. Salolle nostan kyllä monessakin asiassa hattua. Kuten tilastokin näyttää, niin oli useimmiten parempi kuin tallikaverinsa. Mutta F1-uraa leimaa tietynlainen journeyman-mäisyys sen alkutaipaleen ja rikkonaisuuden vuoksi. JJ Lehdon potentiaali olisi ollut kiva nähdä. JJ oli erittäin lupaava kuljettaja ja olisi voinut olla iso tähti, jos ja Jos. Teki toki todella hienon uran muissa luokissa toivuttuaan. Kaikista näistä meidän kuskeista voi kuitenkin olla ylpeä. Harvinaista herkkua, että näin pienessä maassa on saatu jännätä (suomalais)menestystä jo vuosikymmenien ajan.
Prost ajoi parin kauden ajan samassa tallissa Sennan kanssa, Salon tallikavereiden nimiä tuskin monikaan muistaa. Jos tuossa verrataan vain kuskeja heidän tallikavereihinsa ilman että tallikavereiden varsinaista tasoa otetaan millään lailla huomioon, niin tuloksista ei voi päätellä juuri muuta kuin sen, viettikö kuski suurimman osan urastaan tasoonsa nähden oikeassa paikassa. Salon kohdalla tuloksia katsoessa on selvää, että hän oli keskimäärin parempi kuin tallikaverinsa, joten varmaankin hän oli liian hyvä kuski niihin talleihin missä ajoi. Tai sitten hän ajoi tasoonsa nähden oikeissa talleissa, mutta tallikavereiksi jostain syystä valikoitui huonoja kuskeja, joille oikeampi paikka olisi ollut vieläkin huonommissa talleissa. Tämä on tietenkin paljon epätodennäköisempi vaihtoehto. Paljon paremman tuosta vertailusta saisi, jos siinä pyrittäisiin ottamaan tallikavereiden taso huomioon. Lisäksi kuskin uran varrella olleet tallikaverit pitäisi jotenkin saattaa samalle viivalle kilpailumäärissä, ettei kuski x saa liian huonoa prosenttiosuutta ajettuaan 20 kilpailua jonkun luuserin kanssa ja 100 kilpailua Schumin kanssa. On muuten yllättävän matalia prosenttilukuja huipuilla. Schumilla esimerkiksi vain 67,4.
Hungaroringillä ajettu testejä pari päivää kisan jälkeen. Tänään hypersofteilla uusi epävirallinen kierrosennätys Mersun varakuljettaja George Russellin toimesta. Tästä junnun nimi mieleen, johtaa parhaillaan F2-sarjaa (14/24 kisaa ajettu), voitti viime vuonna GP3-sarjan ja muutenkin kovat statsit. Kimi jäi vain 7 sadasosaa tuosta eli yhtä lailla alle Vettelin lauantaina ajaman virallisen kierrosennätyksen, mutta erona siis että tänään hypersofteilla. Kimi oli ahkerin kuski radalla, 131 kierrosta. George Russellin nimi mieleen, siinä voi olla Mersun tuleva kisakuski lähitulevaisuudessa (kenties Bottaksen korvaaja 2020, mitä en tietenkään toivo, mutta Bottaksen kyllä pitää laittaa lisää "hanaa" näin häkkismäisesti sanottuna). Kovempi junnuna kuin vaikka Giovinazzi, jolla nyt 24-vuotiaana alkaa jo olla kohtalon hetket käsillä F1-uran osalta, ellei saa kisakuskin paikkaa. Veikkaan, että Russell on jopa seuraava brittiläinen maailmanmestari (Hamiltonin kauden jälkeen).