WTF??? Saas nähdä mikä oli syy kun Kimi ei päässyt enää kierrokselle. Aika paskaan asemaan joutui....
Eipä Kimin asema kisaan nyt niin huone ole. Pari kierrosta ja on 3. sijalla. Span radalla helppo ohitella.
Eipä siinä muuta, mutta kun tässä ehdittiin jo elätellä harjoitusvauhdin perusteella toiveita siitä, että kisassa voisi tulla jopa ykkössija, mutta nyt siihen tarvittaisiin aikamoista tuuria.
Juu näinpä. Olikohan se q1 vai q2 kun kimi, hämis ja vettel olivat parin sadasosan sisällä toisistaan. Jos oletetaan, että mersun ja ferrarin vauhti on lähes identtistä, niin mielenkiintoinen kisa tulossa. Pitkillä suorilla takasiipi auki suuri etu edellä menevään. Toivon, että pitkästä aikaa ajamalla vaihtuisi kärkipaikka useasti, tosin toivo taitaa olla turha...
Kyllä tuo Ferrarin toiminta on välillä niin amatöörimäistä. Jotenkin hassua, että taas kerran Kimi oli se, joka kärsi. Onko tiimi todella niin Vettelin lumoissa, että unohtavat jopa laittaa toiseen autoon enemmän bensaa? Koska Vettelillähän sitä bensaa taisi kuitenkin olla riittävästi (vai kävikö hän välillä varikolla?), mutta jotenkin hassusti vain toinen auto muistetaan tankata kunnolla. Lopullinen niitti oli sitten Ricciardo. Tosin hässäkkää oli niin paljon, että tuota sattuu. Harmi juttu, kun Kimi oli kuitenkin hyvässä vauhdissa. Tosin taas kerran oli Kimiltä huono lähtö ja menetti jo ekaan mutkaan sijoituksia. Jos olisi voinut sijansa pitää, niin tilanne olisi varmasti ollut eri. Jos ja jos ja jos. Bottaksen ajo oli hieno. Taisi nopein kierrosaika jäädä myös hänelle. Vaikka Spassa onkin suhteellisen helppoa ohittaa, niin pieni kierrosmäärä tekee siitä kuitenkin haastavaa. Radan paras, ja ehkä jopa sarjan paras, ohituspaikka on Eau Rougen jälkeisen suoran päässä. Toinen hyvä ohituspaikka on viimeisen suoran päässä shikaaniin tultaessa. Siinäkin ohituksia nähtiin, mutta jotenkin jäi mielikuva siitä, että kuitenkin vähemmän kuin aiempina vuosina. Ehkä nykyautoilla on kuitenkin vaikeaa seurata hitaampaa radan keskiosan nopeissa mutkissa ja siten viimeiselle suoralle (joka ei ole drs-suora) ei pääse tarpeeksi lähelle, jotta ohitus olisi helppoa. Joten Bottaskin kunnolla pääsi yrittämään ohitusta vain kerran kierroksessa ja jos ohi ei päässyt, niin melkein 2 minuuttia piti odottaa uutta yritystä. Kaiken huomioon ottaen hienosti noustu. Mutta tokihan sitä odotetttiinkin eikä korkeammalle olisi oikein kukaan voinut nousta. Noin 2/3 kaudesta takana eikä vielä suomalaisvoittoja. Eipä olisi edellisen kauden jälkeen uskonut.
Noh, tyypillisestihän aika-ajossa ajetaan kerralla vain yksi nopea kierros, ja bensaa laitetaan mahdollisimman vähän, jotta auto olisi niin kevyt kuin mahdollista. Tällainen sadekelin aika-ajo on siihen nähden poikkeus.
Mutta mites Vettelin auto sitten? Miksi siinä riitti bensaa? Kimi kuitenkin laitettiin vielä toiseksi viimeisenä radalle, joten aikaa olisi ollut.
Tuohon mulla ei ole vastausta. Ei muutenkaan jäänyt aika-ajo niin tarkkaan mieleen, että voisi spekuloida.
Niin, muistanko, eikö siinä olisi vielä sateeseen reagoidessakin ollut aikaa laittaa löpöä tankkiin ne muutamat litrat? Sen sijaan huudettiin mamma miaa ja kohoteltiin olkapäitä ja meinattiin samalla pilata molempien aika-ajo. Sadeskenaariot olisi pitänyt olla etukäteen tarkkaan mietittynä eikä olla peukku perseessä, kun alkaa satamaan Spassa. Ihmeellisen amatöörimäistä (toisaalta hyvin italialaista) noin isolta tiimiltä.
Italian lehdistö antaa Kimille sapiskaa huonosta lähdöstä. Tottahan se oli. Kimi olisi ollut (mikäli olisi ekasta mutkasta ehjänä selvinnyt) varmaankin sijoilla 7-9. Spassa siitä ei tosin niin pahaa haittaa olisi ollut ja varmasti Kimi olisi tuolta kolmanneksi noussut. Mutta huono lähtö kuitenkin.
No näinhän se meni. Kimin auto oli tallissa ja ihmeteltiin miksi ei lähde radalle. Kimikin vihjasi haastattelussa että aikaa olisi ollut tehdä hommat rauhassa (ei kai tankkaaminen kovin suuri operaatio ole), mutta sitten ilmeisesti liian myöhään huomattiin ettei kukaan muistanut tankata autoa eikä radalle kannata lähteä?
Voi olla niinkin, ettei haluttu laittaa radalle, kun King of Spa olisi vienyt Vetteliltä paalumahdollisuuden ja kisankin sitä myöten. Ruusunpunalasimiehet ei usko tietty. Mites alkaako porukalla olemaan Kimin kirja luettuna jo? Itse ostin viikonloppuna, mutten ole vielä ehtinyt lukemaan. Ostin 2. painoksen kappaleen kirjakaupasta, minkä jälkeen huomasin että olisi saanut vierestä marketista halvemmalla vielä 1. painosta. Vertasin kirjoja ja totesin, ettei harmita enää. Nimittäin mielestäni 2. painoksen painojälki on parempaa ja samoin sivut miellyttävämpää paperia. Ensimmäinen painos painettu Latviassa ja toinen (tässähän taisi tulla kiire kustantajalla) Otavan kirjapainossa Keuruulla.
Mitä mitä! Kyllä nyt Ferrari kerrassaan epäonnistui sabotoimaan Kimin autoa. Ihme amatööripuuhastelua! Oikeassa maailmassa Kimi tietenkin saa ihan joka aika-ajossa voittaa Vettelin. Tänään meni kaikki nappiin. Bottas valitettavasti jää ikuisuuden Hamiltonista juuri kun pitäisi ruveta pärjäämään.
Onnen kyyneleet nähtiin Mintulta, eikä se Maurikaan kaukana ollut. Nyt mitataan Vetteliä sitten , kuinka hyvää pataa sitä oikeasti ollaan kun oltiinkin hitaampia, vai onko kaveruus vain feikkiä. T: Vesku
Mä nään mielessä kun Vettel tällä hetkellä itkee pilttuussa ja vaatii päästä Kimin ohi ennen ekaa mutkaa!
Oli myös hienoa, että Williams pärjää paremmin. Niki Juuselalla näyttää tai lähinnä kuulostaa olevan paha flunssa. Eilen söi pastilleja ja haukotteli, kun selosti pikkuluokkia. Tänään oli eri selostaja GP3:ssa ja Formula 2:ssa.