Äsken oli hauska lausunto ylen uutisissa Finnkinon toimitusjohtajalta.. Totes että olemme investoineet 20 miljoonaa mm. "uusiin" elokuvateattereihin. Eikö ne ole ostelleet noita pienempiä elokuvateattereita (kilpailijoita) pois, että saisivat paremman monopoliaseman ja sitten kun on rahat loppu niin yritetään lypsää Nordisk Filmiltä lisää huonoin tuloksin.
Viime aikoina on tullut koettua Helsingin Kinopalatsissa ja Tennispalatsissa useita näytöksiä, joissa salin seinäelementti on rämissyt häiritsevän voimakkaasti elokuvan matalien äänien (musiikin bassolinjan ym.) mukana. Ihme pärekoppia. Olen valittanut ongelmista Finnkinolle, mutta mitään vastausta ei ole tullut. Noin käy, kun sokea, kuuro ja ahne alkaa pyörittää elokuvateatteritoimintaa. Kannetaan ämpärikaupalla rahaa veroparatiisiin eikä viitsitä huolehtia saleja kuntoon. Pitäkää kapitalisminne.
Finnkino on kyllä nykyään ihan kiinalaisten omistuksessa eli se siitä kapitalismista. Kuuluu AMC ketjuun joka on maailman suurin alallaan. https://en.wikipedia.org/wiki/AMC_Theatres Finnkino toimii vastaisuudessa just niin kuin uusi omistaja määrää ja näkee järkeväksi. Enkä usko tulevien kilpailijoiden vaikuttavan paljon heidän hinnoitteluun.
Ja heti perään: Miten meni toi argumentaatio noin niinkuin omasta mielestä? Kun Kiinalainen omistaja pyrkii nimenomaan mitä ilmeisimmin tuottojen maksimoimiseen ja viittaa kintaalla muille tavoitteille - kuten nyt vaikka suomalaisen elokuvatuotannon edistämiselle - niin kyse on nimenomaan siitä, mitä tässä tarkoitettiin "kapitalismilla" (joskin sanan sanakirjamääritelmä ei ihan tuo olekaan).
Suomessa on olemassa kannattamattomille elokuvapuolen liiketoiminnoille tukiorganisaatio SES eli: http://ses.fi/etusivu/ Finnkinolle sieltä ei kai ole tukia tippunut. Nytkö pitäisi myös yksityisen liiketoiminnan alkaa maksamaan tukea? Anna mun kaikki kestää. Mistä noita punikkeja riittää?
Aivan omasta sielullisesta todellisuudestasi. (Hutkit olkiukkoa.) Järkevä liiketoiminnan harjoittaja kyllä ymmärtää myös negatiivisten imagoseikkojen sekä tuotantokoneiston ränsistymisen haittaavan liiketoimintaa. Liian pitkälle menevä ja yksioikoinen voittojen maksimointi saattaa siis osua omaan nilkkaan: katsojat menevätkin mieluummin sellaiseen teatteriin, jossa pikku siivu voitoista on investoitu vaikkapa seinäin ehjyyteen... Joillakuilla liiketoiminnan harjoittajilla saattaa sitä paitsi olla jopa ns. ammattiylpeyttä, ja seinät ja koneet pidetään ehjinä sen vuoksi. Monopolitilanne, jossa kaikki teatterit kuuluisivat yhdelle omistajalle, olisi epäterve, koska kilpailua ei voisi esiintyä. Kapitalismiin kuuluva pääomain kasautuminen kuitenkin luonnostaan pyrkii johtamaan monopolitilanteiden syntyyn.
Luulen että pikkuhiljaa elokuvateatterimuoto alkaa näivettyä ja sarjat yleistyä yhä enemmän. Sarjoilla on niin paljon enemmän tarjottavaa nykyihmiselle, joka haluaa jakaa kokemuksen ja pysytellä mukavasti kotonaan. Toisaalta en ihmettele, elokuva on ilmaisumuotona aika rajallinen, n. 2 tuntia aikaa kertoa sanottavansa! Itse pidän elokuvista, mutta nykyaika + rahanahneet teatterit alkavat vaan olla liikaa (= huonot elokuvat ja kalliit liput) Miltähän muuten näyttäisi 1920x1080 valkokankaalla. Jos se ei olisi kovin pikselöitynyttä, niin pienemmät elokuvateatterit voisivat ladata elokuvat suoraan levittäjän pilvestä! Ja ei nämä teattereiden dolbyjutskat niin erikoisia ole, ettei niitä voisi ihan 7.1 äänillä toteuttaa! Jopa 2.1 olisi ihan tarpeeksi! Siinäpä sarkaa jollekin visionäärille perustaa itsenäinen teatteriketju!
Elokuvateatterien 2k resoluution on 2048 x 1080 ja tuota 1920x1080 Blu-ray:lta esitetään silloin tällöin lähinnä tilausnäytösissä ym. erikoistilausuuksissa. On noissa kahdessa vielä aika iso ero, bitrate on teatterin digitallenteessa noin viisinkertainen!
Ihmiset tarvitsevat tekemistä iltaisin. Pelkkä kaljalla istuminen ei riitä. Pesääkin saa helpommin, kun vie tytön ensin johonkin treffeille. Nuoret ovat kovasti sosiaalisia. Sitten vanhenmiten istutaan omalla sohvalla kylpytakki päällä ja vedellään kalsareita samalla kun kausi jotain sarjaa mene putkeen...
Usein vaan voisivat sen varsinaisen sosiaalisen kanssakäymisen suorittaa jossain muualla kun leffateatterissa. Kolme viime kertaa omalla kohdalla on aina ollut samassa salissa joku apinalauma joka ei yksinkertaisesti osaa pitää suutaan kiinni viittä minuuttia pidempään. Kun asiasta huomauttaa ollaan ehkä kymmenen minuuttia hiljaa, sitten jatkuu sama touhu. Penkkeihin sähköt, tai sitten jokaiselle sellaiset koirien haukkupannat leffan ajaksi.
Jos ei ensimmäisellä onnistu, niin rehellisesti käsket toisella kertaa pitämään turvat kiinni. Toimi Tampereen Plevnassa. Tunnistajat tunnistaa.
Useinhan tuo kyllä tepsii, mutta näissä tapauksissa on ollut aina läsnä vaihtelevankorkuinen kielimuuri, joten sillä vaivalla kun opetan mölisijöille suomea yritän ennemmin edes vähän keskittyä itse elokuvaan.
No itse en tähän kielimuuriin ole vielä törmännyt. Miksei kova sana toimisi muurinkin yli? Tosin ehkä helpointa on mennä ja sanoa teatterin henkilökunnalle. Heidän työtä on poistaa häiriköivä yleisö.
No tässä taas olen melkolailla eri mieltä. Ensinnäkin se, että elokuvista voi ihan hyvin nauttia myös kotona. Katselen myös sarjat tykillä, joten mitään väliä ei ole sillä onko kyseessä sarja vai leffa. Ihan samoin sarjat voivat tarjota audiovisuaalista nautintoa, joka on parhaimmillaan suurelta kankaalta katsottuna. Joten molempia ainakin itse katselen mukavasti kotona. Toisaalta olen kyllästynyt nykysarjoihin, joissa on noin 10 jaksoa per kausi ja juoni jatkuu alusta loppuun saakka. Se vaatii käsikirjoittajilta todella hyvää taitoa saada juoni kestämään koko kauden läpi ja vielä useamman kauden ajan. Toki sellaisiakin helmiä on, joissa tuo on onnistuttu hyvin tekemään (The Wire, Game of Thronesin aiemmat kaudet (kun käsikirjoittajat seurasivat kirjoja. Kun piti keksiä omaa mentiin pahasti penkin alle), B5 (toki mukana paljon täytejaksoja), Stranger Things, Quarry, Breaking Bad), mutta sitten on taas niitä, joissa juoni ei jaksaa kantaa koko kautta tai koko sarjaa (Walking Dead, Game of Thronesin uusimmat kaudet, Bosch (vaikka sarjaa mielellään katselenkin kirjafanina), The Strain, 24, Sopranos (tämä on toki vain oma mielipide, moni näyttää tykkäävän)). Nyt on taas vaihteeksi tullut katseltua ST:TNG:tä sekä Columboa (jotka ovat B5:n ohella parhaat sarjat ikinä) ja ST:n kohdalla on loistavaa se, miten hyviä jaksoja tekijät ovat saaneet 45 minuuttiin aikaiseksi. Toki mukana on myös huonoja jaksoja, mutta parhaimmilla kausilla sarjan puolessa välissä tuntuu timantteja tulevan peräjälkeen. Ei hyvä juoni ja tarina vaadi 10:tä tuntia tai edes kahta tuntia, vaan kyllä se voidaan kertoa myös lyhyemmässäkin ajassa. Se myös antaa käsikirjoittajille paljon enemmän vapauksia, kun ei tarvitse yrittää pitää lankoja käsissä 10 jakson ja usean kauden ajan. Nykyään tuntuu välillä, että edes noita yhden kauden 10:tä jaksoa ei saada etukäteen käsikirjoitettua siten, että juoni kulkisi näppärästi jaksosta toiseen, vaan pahimmillaan jokaisella jaksolla on eri kirjoittaja ja vaikka juonen pitäisi jatkua koko kauden ajan tasaisesti, niin jokaiseen jaksoon pitää saada ne pakolliset toiminta-/alastomuus-/rakkaus-/valitselistalta...-kohtaukset. Eli tasaisuus puuttuu ja kauden loppuun sitten ympätään 5 minuutin "uberhienojuttujotahehkutetaanfacebookgooglenetissä"-cliffhangeri seuraavaa kautta varten. Välillä esim GoTissa tulee olo, että on katsonut 10 jaksoa keskinkertaisuutta vain, että saadaan se pakollinen cliffhanger tehtyä ja katsojat koukutettua odottamaan seuraavaa kautta. Mieluummin hyviä leffoja ja takaisin myös tv-sarjat, joissa jokaisessa jaksossa on oma kiva juoni, kiitos. edit:typoja
Hyvää juttua nepalta! En näe, että tv-sarjat korvaisivat elokuvia tai toisinpäin, mielestäni molemmilla on puolensa, minkä takia molemmille on tarvetta. Tietenkin jonkun mielestä jompi kumpi on parempi ja se täyttää hänen tarpeensa, joten toiselle ei ole tarvetta lainkaan.
Joskus ennen 24/Lost/Alias/mitä näitä nyt oli tv-sarjat oli kertakäyttöpurkkaa, eli yhden tai kolme jaksoa sai skipata huoletta putoamatta niiltä kuuluisiltä kärryiltä. Tuotantoarvot oli mitä oli, ja elokuvanäyttelijät olivat ne kovat tyypit, ja tv-sarjoissa esiintyi ne ketkä eivät elokuviin kelvanneet. Toki jotkut yritti hyppyä "pieneltä ruudulta isolle ruudelle". Nyt tuntuu menevän about päinvastoin, kun televisiossa pyörii Game Of Thronesia, The Wirea, Breaking Bad, True Detectiveä (sitä on tehty vain yksi kausi, hiljaa) ja samaan aikaan leffateatterissa kolisee lähinnä Transformers 8: Lisää räjähdyksiä sekä Turtles 3: järkyttävää paskaa.
Joo, nykyään on paljon laadukkaita sarjoja, joista ponnistaa uusia tähtiä aina isoille valkokankaille asti. Arvostus televisiota kohtaan on noussut ja laatudraamojen katsominen on valtavirtaistunut, siksi myös kokeneet elokuva-alan tekijät voivat ihan hyvin mennä mukaan televisioprojekteihin menettämättä kasvojaan. Toisaalta en näe, että televisiosta ei tulisi kertakäyttöviihdettä enää, realityä tulee enemmän kuin koskaan ja Kauniit ja Rohkeat sekä Salatut Elämät pyörivät edelleen. Tarjontaa on vain niin paljon kuin myös katsojia, joten erilaiset niche -mieltymykset pystytään täyttämään eikä katsojia tarvitse haalia jollain halpoihin kliseisiin ja cliffhangereihin perustuvilla sekunda draamoilla. Markkinat ovat myös erittäin globaalit tätä nykyään ja koska joku Netflix tai HBO toimii ympäri maailman, eivät ne ole riippuvaisia vain Pohjois-Amerikasta saatavista tuotoista vaan yhtälailla uutta GoT -jaksoa katsotaan samantien myös muualla. Siispä hyvän, mutta hintavan draaman tekeminen on saatu kannattavaksi. Leffateatterin puolella on paljon kuraa, mutta sanoisin että niin on aina ollut. Ne jonkun 80-luvun kuraiset, mutta ehkä menestyneet leffat vain unohtuvat aikojen saatossa tai sitten niistä tulee nostalgisia tai jäävät vain huonoudessaan elämään omaa elämäänsä. Joku Arskan Jingle All the Way tulee mieleen, se haukuttiin kriitikoiden toimesta ja eihän se ole kovin kummoinen elokuva, mutta tekihän se rahaa ja on jäänyt jollain tavalla klassikoksi. Vanhemmille leffoille annetaan jollain tapaa enemmän anteeksi, koska ne ovat vanhoja. Ehkä tuo Jingle All the Way oli nyt huono esimerkki, kun se on selkeästi jäänyt kansan suosikiksi, mutta ehkä se vähän avaa, mitä yritän ajaa takaa. Transformersien jne. osalta ehkä tehosteiden parantuminen on johtanut siihen, että ei koeta leffan tarvitsevan kiinnostavia hahmoja tai juonta, koska ne räjähdykset adhd -toiminnan kera koetaan olevan tarpeeksi merkityksellinen ja kiinnostava piirre. Tehostepläjäykset vaativat paljon rahaa minkä takia niitä myös mainostetaan eniten ja sitten niitä katsotaan eniten. Sitä tuotetaan mitä kulutetaan. Back in the day vastaavanlaisten luominen vaati elokuvientekijöiltä enemmän tai todettiin ettei joku asia ollut mahdollista toteuttaa tai se ei tule näyttämään niin hyvältä valkokankaalla niin tätä kenties kompensoitiin panostamalla enemmän juoneen, näyttelijätyöhön jne. Simppeli viihde myy yhtälailla kuin Mäkkärin juustohampurilainen, kyllä nyt kaikki tietää ettei siinä ole mitään niin erikoista tai hyvää, mutta tietyssä tilanteessa se nyt vaan uppoaa erittäin hyvin. Ja tuskin se tulee menemään minnekään. Kiinnostava aihe, joskin taitaa olla väärä ketju asian puimiseen.