On se vaan hienoo lukee taas pitkästä aikaa käyttäjien kokemuksia laitteista Oikeastaan mitään hyvää sanottavaa ei kellään vissii ole HDthunderistä? No mutta kuitenkin,itsellä hajosi juuri topparin tf500pvr ja menin ostamaan HDthunder 5220 käytettynä. Itse laite ei vielä ole saapunut ja kun tätä palstaa lukee niin ei ole kovia odotuksia käyttöönotosta,toivon vaan ettei täysin ole maanantai kappale!
Mun Thunderi ollut nyt yli kaksi vuotta (lähes) päivittäisessä käytössä ja täällä moneen kertaan puiduista puutteista huolimatta toimii ihan ok. Eli perusasiat (kuvanlaatu, tallennukset) kunnossa. Myöskään HD tallenteissa ei ongelmia, kunhan esim muistaa ettei lähde poistamaan tallennetta kun toinen tallennus menossa. Mitä nyt joskus menee jumiin, virrat pois/päälle auttaa. Kaikenkaikkiaan ihan tyytyväinen, en näe mitään syytä vaihtaa toiseen
Meillä on ollut just tää HD-5221 parisen vuotta ja muuten tämä olisi varsin hyvä laite, mutta kun se jumahtelee pahimmillaan kerran päivässä, niin tyytyväinen ei oikein voi olla. Uusin FW ja melko satunnaisesti ilman selkeää syytä vaan jämähtää, eikä muu auta kuin virtojen katkaiseminen takakytkimestä. Yleensä liittyy kanavan vaihtamiseen ja/tai jos samalla tallentaa jotain. Mitään kiertoratkaisua ei olla löydetty, joten purraan hammasta ja yritetään sietää tätä. DNA/Welho-signaalina ja yleensä joku maksukanavapakettikin mukana, jos sillä on mitään merkitystä. Vaikea kyllä uskoa, että olisi, mutta eihän näistä koskaan tiedä. Välillä kyllä on ollut melko lähellä laittteen paiskaaminen seinään. Harmi, kun muutoin olisi vähintäänkin riittävän hyvä HD-boxi. Valmistajalla ei liene enää mitään mielenkiintoa paneutua näihin ongelmiin, vaan pukataan uutta boxia markkinoille.
Nyt pari päivää käyttänyt boksia ja hyvältä vaikuttaa:thumbsup: Ei jumita vaikka katsoo tallennetta ja poistaa tallenteen! Miinuksia kyllä löytyy,Epg on ihan surkee, (ent.plasmaEPG/Topfield) Ja kun katsoo tallennetta niin ei pysty katsomaan epg eikä pääse asetuksiin.Muuten kyllä hyvä laite
Mun mielestä EPG on ihan hyvä, vrt moneen muuhun valmistajaan. Timeshift ei meillä toimi oikein tän viimesimmän fw-päivityksen jälkeen. Tallennukset onnistunu taviskanaville 100%:sesti. Kerran on tainnu jumittaa parin vuoden aikana. Taitaa olla niin kiire korjailla noiden uusienkin boxien bugeja, ettei ehditä enää paneutuun näihin vanhempiin (HD5220SR, ym.) että sais noita uusia omiaisuuksia näihin vanhempiinkin malleihin. Ei luulis olevan niin vaikeeta. :grr:
Onko muilla ollut HD420:n kanssa ongelmaa maksukanavien näkymisessä? Joskus viime vuonna lakkasi kaikki maksukanavat näkymästä, SD ja HD. Kortti on paritettu ja aiemmin näkyivät, ja Conax-valikosta kun katsoo niin näkyy ajantasaiset tilaustiedot. Soneran kaapeli.
3 vuotta 3 kuukautta. En osaa pitää tuota riittävän pitkänä elinikänä yli 300 euron digiboxille. Kovalevyn korruptoitumisen pari kertaa vuodessa (ja kaikkien tallennusten menetyksen) olen niellyt todella pitkin hampain, mutta tänään näyttää matka päättyneen kokonaan. Kone (5220SR) starttaa, tervehtii ja asettuu TV1:lle, mutta siihen sitten jäädään koneen näytöllä. Kanavanapeilla, sekä koneen, että kaukosäätimen, saa kanavan kuitenkin muuttumaan tv-ruudulla. Paitsi ettei mitään näy. Ja kun koneen laittaa stand by -tilaan, näyttöön ilmestyy se ystävällinen Good Bye, mutta se jää siihen pysyvästi, eikä romu enää reagoi mihinkään. Virran katkaisu virtajohdon irroittamisenkaan kera ei auta, sama toistuu joka kerta. Tekisi mieli käydä täyttämässä tällä erään suomalaisinsinöörin postilaatikko. EDIT: Sain asennettua ohjelmiston uudelleen muistitikulta. Tallennuksetkin yhä kovolla. Seuraavaan kertaan...
Puolivuotta sitten saatu kokonaan uusi boksi meni tilttiin. Huollossa vaihdettiin uusi emolevy. Jännityksellä odotellaan koska laukeaa seuraavaksi. Kerrankin kannatti gigantista ostaa lisätakuu viiteen vuoteen asti...Aikaisemmin tuohon on pari kertaa kiintolevy vaihdettu.
Näköjään tullut päivitys tän vuoden puolella. Eilen huomasin ja päivitin oman boksin, mitään uutta en huomannu. Jokohan nyt loppuis viikottainen jumittelu, taitaa olla toiveajattelua.
Hyvä huomio, luulin ettei päivityksiä enään tule... Asensin eilen illalla eli ei juurikaan käyttökokemuksia mutta jotenkin toiminta (kanavannvaihto, EPG...) tuntui nopeammalta, voi olla harhavaikutelma. Ja ajastukset oli tallessa, aiemmin päivityksissä muistaakseni pitänyt syöttää uudelleen
Laitoin kanssa viikolla ja ehkä vähän sähäkämpi oli mutta boxi näyttää käynnistettäessä vain vihreää ruutua. hdmi menee vahvarin kautta ja kuva/ääni alkaa pelaa vasta ku laitan virrat vahvariin. tämä oli minulle näkyvin ero vanhaa verrattuna :thumbsup:
En tiedä onko kukaan huomannut seuraavaa "ominaisuutta": Kun laittaa kuvaformaatin valinnan automaatille niin esim. MTV3n HD-kanavalle vaihdettaessa tulee pitkä tauko (musta ruutu), samoin vaihdettaessa MTV3 HD-kanavalta mille muulle kanavalle tahansa. Kun yrittää toistaa MTV3 HD tallennuksia niin mustaa ruutua vain tulee, mutta esikatselun kautta onnistuu toiston aloitus. Ratkaisu: Kun vaihdoin asetuksen pakotettuna 1080i niin ongelma poistui. Ilmeisesti boksissa on jokin vinksallaan tässä moodin vaihdossa. MTV3HD kun on "vain" 720p. Uusin softa ei ole minulla käytössä ja kaapelioperaattori on DNA Helsingissä. PS. Jumittelu on edellisen softan päivityksen jälkeen vähentynyt, mutta kuvasignaalin katoaminen suhteellisen usein häiritsee. Vain bootti auttaa tuohon.
Itse pidän pakotettuna 720p asetusta koska tuo automaatti hidastaa kanavanvaihtoa ja ei aina ole ajantasalla. Minulla on käytössä yhä kolmanneksi uusin firmis. Toiminut sen kanssa kohtuu hyvin vaikka pari kertaa on säikäyttänyt kadottamalla kiintolevyn kunnnes muutaman bootin jälkeen taas palannut. Ei uskalla päivittää mihinkään kun siitä ei tämän boksin kanssa ole koskaan seurannut mitään hyvää. Huono kapistus mutta menee kun ei ole muutakaan. Uusia HDThundereita saisi edullisesti mutta onkohan nuo yhtään sen varmempia..
Kas, jälleen kerran tämä paskalaatikko hävitti ihan itsekseen kaikki tallennukset kovalevyltä. Älkää ikinä, siis ikinä, ostako mitään tämän rupulafkan tuotteita.
Mutta kun se virhe tuli jo tehtyä, pitää ajatella myönteisesti. Meidän laatikkomme teki tuota säännöllisesti muutaman kuukauden välein, vain formatointi palautti kovalevyn käyttöön. Mutta uusimman firmiksen jälkeen levy alkoi hukkua yhä useammin, lopulta joka ikinen päivä valmiudesta (energiansäästö päällä eli kovo pysähtyy) käynnistämisen jälkeen! Vaan eipä hätää, buuttauksen jälkeen se kuitenkin aina löytyi uudestaan. Ja sitten laatikko keksi uuden tempun ja buuttasi yllättäen itse itsensä, ihan provosoimatta. Sen jälkeen kaikki on toiminut moitteetta - toki vasta viikon, mutta kuten sanottu, myönteisesti pitää ajatella, kun rahat on jo menneet ja takuuaika myös.
Omassa laitteessani (HD 5500) on ollut virransäästö päällä. Levyn alkaessa täyttyä sen "heräämisaika" tuli aina vain pidemmäksi. Ajastukset alkoivat ensin epäonnistua levyn hitaan käynnistymisen takia, kunnes koko tiedostojärjestelmä meni lopulta sekaisin ja levy piti formatoida; kaikki tallenteet luonnollisesti menivät sen tien. Nyt olen ottanut virransäästön pois. Sen seurauksena boksi tosin lämpenee joten kovin pitkää elinikää sille ei voi ennustaa. Viimeisin firmis boksissa.
Ite päivitin tuohon uusimpaan ja taas alkoi tulemaan välillä käynnistäessä vihreää ruutua johon auttoi vain vahvistimen käynnistys ja lähtöjen rumplaaminen. yritin sit päivittää takasin vanhaan niin nytpä boxi jumittaa sit ittensä "jump" vaiheeseen eikä etene siitä. onko kellekkään tuttua? oon yrittänyt laittaa eri ohjelmistoversioita ja rämplätä mut jumppiin pysähtyy aina. Prkl.
Uusin softa n. viikon käytössä. En ole huomannut mitään eroa vanhaan, toki ei ole vielä kertaakaan jumittanut mutta eiköhän se kohta virtaboottia kaipaa...