Taidan olla itsekin onnekkaassa asemassa, kun hellasäröä ei ole esiintynyt avokin suunnalta Alusta asti asiat ovat rullanneet sopuisasti. Yhteenmuuton yhteydessä _sain_ suorilta päättää kotiteatterin sijainnin ja siihen liittyvät asiat. Talvella ostelin uudet kajarit eteen ja keskelle. Emäntä osallistui prosessiin värien valinnan tiimoilta ja päädyimme samaan lopputulokseen (=kirsikka). Tehtiin myös kimpassa (puusta) DIY-kaiutinjalustat etukajareille. Kun musa- ja leffamakukin kulkee suunnilleen samaa latua, niin kotiteatterin tiimoilta ei särähtele sähkö eikä kaulin.
Tuttua pariskuntaa seuranneena voin sanoa että se "kaulin" tulee niin huomaamatta ettei itse tajuakaan, kahvi muuttuu koko ajan laihemmaksi ja makkarakeitosta makkarat vähenevät kun vuodet kuluvat. Turha siinä on sitten muutaman vuoden jälkeen sanoa että tykkää makkarasta tai että vahva kahvi on parempaa.
Taidan minä olla meidän perheen hellasärö. Ainakin jos miettiin mitä sisustuksellisia juttuja on tullut rajattua pois niin minä miehenän olen määrännyt yläkerran värit ja materiaalit. Jos avokki olisi saanut pitää päänsä niin makkari olisi kuin kidutuskammio, rautaa, mustaa, synkkää. Mustat jalka- ja peitelistat jne.. Ei kiitos Harmaat seinät yms yms. Pakko pistää vähän suitsia kireemmäälle suunnitelmien suhteen. Nyt on hieman erillaista Hifiluola ei vielä ole valmis, mutta pian pääsee karkottamaan naapureita
Pientä narinaria on ollut ilmassa viimepäivinä kun olen alkanut tosissani testailemaan omaa LLT tuubiani, eilen esim U571 syvyyspommitus aiheutti arabia-astioiden kilkatusta joka nopeasti muuttui pahaksi hellasäröksi
Totesin tuossa eilen "Pitäsiköhän kokeilla subbaria parissa eri paikassa huoneessa", johon kauniimpi osapuoli "Miksi, eikö se ole ihan hyvä tuossa?" Mietittyäni 5 sek. pitäisinkö luennon seisovista aalloista sekä vaihe-eroista viiveillä höystettynä päädyin vastaamaan "No kun ei ole muutakaan tekemistä..." :OI
Kaikki on niin kovin suhteellista. Käsi ylös, jotka ovat päästäneet suustaan jotakin "mikäs vika noissa on?"-tyylistä kun on puoliskon mukaan ollut aika vaihtaa vuodenaikaverhot ikkunaan! Ainakin minä tarkkailen hallituksen puuhia epämääräisen ihmetyksen vallassa aina kun tapahtuu jotakin, mistä itse en ole perillä. Puhumattakaan tilanteista, joissa toteutustapa tapahtuu 356 askeleen kautta, vaikka äijjälogiikalla olisi päädytty "samaan" lopputulokseen parilla pikku muuvilla. Nää on näitä.
90 % ihmisistä on siinä uskossa että: 1. Lähes mikä tahansa äänisignaalin mukaisesti säteilevä laite tuottaa suurinpiirtein täydellistä ääntä. 2. Huone jossa edellämainittu laite mölisee ei vaikuta ääneen millään tavalla. 3. Laitteen sijoituksella huoneessa ei ole mitään merkitystä äänenlaadun suhteen. Tuoksuvathan hajusteetkin huoneessa ihan samalla tavalla riippumatta siitä mihin ne on laitettu. Moiset uskomukset ovat äänentoiston saloihin vihkiytyneille pöyristyttäviä mutta niistä ei päästä eroon koskaan ellei sitten uskonnon sijaan yläasteella aleta opettamaan akustiikkaa ja äänentoistoa. Myös suurin osa miehistä on näistä asioista pihalla.
Naiset ne vielä vaihtaa verhot just niin kuin EI kuuluisi. Kesällä vaaleammat kuin talvella.:hitme: Ettei vaan näe telkusta mitään kun on niin kirkasta.
Puoli vuotta piti vaimoketta lämmitellä ajatukseen videotykistä. Iso screeni olohuoneessa kuulemma pilaa sisustuksen:hitme: Viimein vein hänet katsomaan HD70:n kuvaa, ja oli kovin yllättynyt kuinka hyvä kuva oli. Siihen loppui napina
[Napina Arnoldin äänellä] I'll be back [/Arnold] [Vaimoke] Sinä .... päätit .... kamala .... screeni .... vehkeet .... rahanmenoa .... turha .... eikö riittäisi .... vaihtaa .... etkö sä halua panostaa meidän kotiin .... tai suhteeseen? [/Vaimoke] [Sinä]HÄ?
Pitäisi varmaan itsekin kokeilla tuota, kun on yrittänyt suostutella aina välillä toiselle osapuolelle tuota tykkiä, mutta vielä on tiukka ei ja pitäisi siihen LCD:hen tyytyä:weep:.
Haet tykin ja screenin kaupasta ja asennat, siinähän sanoo enää ei kun kamat on jo kotona Oikeasti tuollainen on täysin käsittämätöntä että vaimo kieltää harrastamisen, itse heittäisin pihalle jos harrastamista yrittäisi estää.
Itse lähtisin, jos toinen "yksipuolisesti" hankkii monen tuhannen edestä tavaraa olohuoneeseen, ilman minun kanssa keskustelua ja yhteistä päätöstä.