Italolle ääni, syystä että yksi Clintin taikka Leonen leffa vastaa ainaskin viittä Hollywood pläjäystä Itsekkin tosin olen nähnyt vain noi vakiot, eli Leonin, Clintin ja Terence Hillin tuotokset. Onhan tosin Clintilläkin niitä vanhempia Jenkki länkkäreitä, kuten myös sitten se iso Hollywood pläjäyskin. Mutta tulee sieltä Hollywooodista hyviäkin länkkäreitä, kuten jo mainitut Tanssii susien kanssa ja Armoton. Tosin yksi parhaista länkkäreistä on mielestäni Kurt Russelin Tombstone, se on aivan perkuleen hyvä. Hieman vanhemmista mukaan voi varmaan laskea myös Young guns pätkät, mielestäni ihan passeleita nekin Mutta Italolle oma ääni.
Ääneni menee Hollywoodille. Vaikka Leonen, Corbuccin, Solliman ja Damianin westernit rikastuttivat lajityyppiä - ja vaikka Leonen Huuliharppukostaja on mielestäni kaikkien aikojen paras western. Mestariteoksia löytyy määrällisesti enemmän Hollywoodin western-tehtaasta. Mainitaan tässä nyt "muutamia" mestarin tasolle ylennyttä ohjaajaa: John Ford, Howard Hawks, John Sturges, Budd Boetticher, Athony Mann, Sam Peckinpah, Raoul Walsh, Richard Fleischer, Robert Parrish, Allan Dwan, William Wellman, Don Siegel, Nicholas Ray, Samuel Fuller... Tähän päälle tulevat vielä komediat, esim Buster Keatonin Kenraali, Chaplinin Kultakuume ja Marx-veljesten Päivä lännessä. Mutta tunnustan, nuorempana en pitänyt Hollywood-westerneistä yhtä paljon. Sankareilla oli tukka liian hyvin ja parta ajettu. Italialaiset toivat lajityyppiin rosoa ja Morricone teki parhaat western soundtrackit ikinä. Miinusta Hollywood saa myös siitä että vastavetona spagettiwesterneille syntyivät eräänlaista realismia tavoittelevat "kupuhattuwesternit", jotka lopulta tappoivat koko lajityypin. Howard Hawksilta kysyttiin mielipidettä näihin realistisiin westerneihin (esim McCabe & Mrs. Miller), Hawks vastasi: "tarkoitatteko, että vielä on elossa ihmisiä jotka tietävät millaista silloin oli?"
Muutamia hyviä spagetteja on mutta Hollywood puolelta löytyy paljon enemmän, joten ääni Hollywoodille.
No kyllähän vanhat länkkärit olivat tyylikkäämpiä kuin myöhemmin tulleet spagetit. Silloin kun olin pieni poika, niin spagetit olivat väkivaltaviihdettä ja niitä ei nyt niin kovasti arvostettu. Verrataan vaikka nykypäivän toimintaelokuviin joissa b-luokan tyypit pörräävät mättämässä kaikki hengiltä. Näinhän niitä silloin katseltiin. Arvostushan on tullut vasta myöhemmin, kun elokuvien sisältöäkin ja musiikkia alettiin arvostaa. Olisiko tällä vuosituhannella. Ehkäpä jopa vähän aiemminkin.