heheh... Itseasiassa tuo Swordfish oli hyvä elokuva, koska siinä ei ollut mitään tavanomaista hyvä-paha -asetelmaa. Taas elokuvan harmiksi Halle Berry mainosti elokuvaa rinnoillaan joka ei antanut elokuvalle kauhean hyvää mainosta Amerikassahan elokuva tuomittiin siitä että sitä mainostettiin liikaa seksillä (mitä siellä ei mainosteta seksillä?) No sitten Jerry Bruckheimer. Hän on tuottanut hyviä elokuviakin. Muutaman voisin mainita: The Rock, Con Air, Armageddon ja legendaariset Beverly Hills Cop I ja II. Lisäksi tämä Crime Scene Investigation C.S.I , joka on tällä hetkellä varmaankin ainoa hyvä ulkomaalainen rikossarja mikä tulee telkusta. Wrestling käsikirjoittajasta, Van Dammesta ja Mariah Careystä mulla ei oo mitään hyvää sanottavaa.
Tekeekö elokuvasta hyvän se, että siinä ei ole tavanomaista hyvä-paha asetelmaa? Rock on minunkin mielestä yllättävän hyvä toimintaelokuva, mutta uskon että Bruckheimerilla ei ole mitään tekemistä sen hyvyyden kanssa. Oikeastaan en edes osaa sanoa miksi The Rock toimii, siinä ei oikeastaan ole mitään erityisen hyvää, mutta sitä on ihan mukava katsoa. Ja jos hän tuottaa 50 elokuvaa vuodessa, niin kai niistä edes yksi on hyvä. Olisi muuten kiva kuulla, mikäli jollakulla on tarkempaa tietoa siitä, että kuinka paljon tuottajalla noin keskimäärin on valtaa elokuvan teossa?
No jos Bruckheimerilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko elokuva hyvä vai ei niin miksi sitten tuomitsen Bruckheimerin? Ei tuottajalla varmaan olekkaan kauhean suurta osaa elokuvaan liittyen, mutta mielestäni Bruckheimer on tuottanut hyviä elokuvia. IMDB:stä voit muuten katsoa monta elokuvaa hän on tuottanut eikä niitä kyllä ole yhteensäkkään 50:tä. Kauhuelokuva #1 tuottajana olisi Jerry Bruckheimer... eikö olisi paljon kauheampi elokuva jos tuottajana olisi joku varaton? Jos kerran tuottaja ei kauheasti vaikuta elokuvan tekoon kuin rahallisesti?
Kertaakaan en sanonut että tuottajalla ei olisi vaikutusta elokuvaan, sanoin vaan että uskon että The Rock ei ole hyvä Bruckheimerin takia (hän ei onnistunut pilaamaan sitä, onhan tuokin jo Bruckheimerilta saavutus). Ei se tarkoita sitä että jos Bruckheimeri ei vaikuttanut elokuvaan The Rock, etteikö hänellä voisi olla vaikutusta johonkin muuhun tuottamaansa elokuvaan. Ja nyt tullaan jälleen tähän raha kysymykseen. Rahako ratkaisee kaikki ongelmat? Elokuvako ei voi olla hyvä ilman isoja dollaripinoja? Elokuvastako saadaan parempi mikäli siihen käytetään enemmän rahaa?
Siis jos elokuva on susta hyvä niin uskot että Bruckheimerilla ei ole elokuvan kanssa tekemistä vaikka hän on sen tuottanut. Jos taas elokuva on susta huono niin Bruckheimer on ollut yks pääsyy minkä takia se on mennyt pilalle? Oma mielipiteeni on että varattomana et voi tehdä elokuvaa mikä menestyy... kyllä sinne aika paljon tarttee dollareita taakse. Kaikki elokuvan tekemisessä maksaa aivan älyttömästi. Muistaakseni pelkästään se filmi mille sitä kuvataan maksaa jotain about 100 $ / 1-10s. Ja sitten kaikki tarvikkeet ja muut. Näyttelijöille täytyy maksaa kuten myös muulle poppoolle. Vaikka olisihan se kiva ajatella että taidetta tehdään pelkällä ruokapalkalla. Ja voithan sä ajatella muutamia elokuvia ja olisiko niistä tullut parempia vai huonompia jos niihin olisi käytetty vähemmän rahaa? Keksitkö yhtään elokuvaa josta olisi tullut parempi jos olisi käytetty vähemmän rahaa... ja ajattele myös mistä sitä rahaa ruvetaan säästämään, se ei ehkä ole se paikka mikä mielestäsi paranisi jos rahaa otettaisiin pois. Ja otetaan nyt esimerkkinä suomalainen elokuva. Olisiko Uuno Turhapuro Epsanjassa ollut parempi jos Spede olisi ruvennut säästeleen ja se olisi kuvattu Suomessa? Sivuosissa ei oliskaan ollut appiukkoa ja hulttiokavereita? Muutkin näyttelijät olisivat joutuneet pukeutumaan hieman kuin Uuno, ihan vaan rahan säästämiseksi. Heidän vuorosanojaan jouduttaisiin hieman lyhentämään ja tilalle pistämään joku mainoslaulun pätkä tai kokonainen laulu mainostamaan elokuvaa että rahaa tulisi edes jostain. Juoneksi ei ehkä kelpaisi perinteinen Uuno-asetelma, koska appiukkokin puuttuu joten tehdään rakkauselokuva (rakkauselokuvathan myy suomessa). Siitä tehtäisiin rakkauselokuva jossa toinen rakastavaisista kuolisi lopussa koska surulliset loput vetää yleisöä. No jätän tämän kuvailun tämä alkaa muistuttaa liikaa Moulin Rougea elokuvaa
Mut Keyser Soze... me ollaan eksytty aiheesta aika pahasti joten lopetetaan tää väittely nyt. Ketään ei varmaan kiinnosta seurata tätä. Pistä vaikka uudeks aiheeks Kauhuelokuva #1 ... se ois aika hyvä!
Sanoinko näin? Eikä tuolta Bruckheimerin listalta kyllä tuon The Rockin lisäksi mitään muita hyviä löydy, mielestäni. No jos nyt oletettaisiin että Rock elokuva olisi täysin Bruckheimerin ansiosta hyvä elokuva, niin eipä se noin yleisesti edes kovin hyvä saavutus olisi että tuottaisi 50 elokuvaa, joista yksi on hyvä (eikä sekään mikään erittäin hyvä, mutta yllättävän hyvä toimintaelokuva kuitenkin). Mitä helvetin merkitystä sillä on menestyykö elokuva (ja tästä ei ollut edes kysymys, kysymys oli siitä että pystyykö raha tekemään elokuvasta hyvän)? Mun mielestä on tärkeintä että pystyy tekemään hyvän elokuvan, mutta Bruckheimerille taitaa olla elokuvan tuotto ainoa asia mikä vaikuttaa. Kertaakaan en ole sanonut että rahaa ei tarttisi elokuvan teossa, sanoin vaan että sitä ei ole pakko käyttää satoja miljoonia, jotta elokuva voisi olla hyvä. Määrätietoinen opiskelupoikien tuhannen markan budjetilla väsätty kertomus, videolle kuvattuna voi olla parempi kun 300 miljoonan markan budjetilla varustettu hollywood elokuva. Niin mä en ymmärrä että miksi ne 299999000 on pitänyt siihen laittaa jos kerran lopputulos on huonompi. Yksi esimerkki mihin mielestäni elokuvaohjaajat helpommin nykyään tyytyvät, kun on enemmän varaa käyttää rahaa on tietokoneella tehtävät erikoistehosteet, jotka harvoin lisäävät tarinaan oikeastaan yhtään mitään. Entisaikoina tällaiset kohtaukset olisi kuvattu käsin, joka mielestäni on lähes poikkeuksetta parempi vaihtoehto. Oikeastaan en osaa edes selittää miksi pidän enemmän käsin kuvatusta kuin tietokoneilla tehdyistä (esim. toy storeja ei saa missään nimessä sekoittaa tähän). Ymmärrän kyllä että esimerkiksi Jurassic Park olisi ollut aika vaikea kuvata ilman erikoistehosteita, mutta jos otetaan vertailukohteeksi esimerkiksi King Kong joka oli tietyllä tapaa oman aikansa Jurassic Park, niin siinä on onnistuttu hämmästyttävän hyvin ilman cgi:tä. Ja pidän muutenkin King Kongia parempana kuin Jurassic Parkkia (nyt on eksytty aika kauas aiheesta). Tämä on pakko sanoa vaikka ei se nyt enää liity aiheeseen mitenkään on cgi tehosteiden käyttö silloin kun on lähetty niitä käyttämään mutta ei olla tehty sitä aivan loppuun asti (tästähän oli vähän aika sitten keskustelua). Miksi entisaikoina pystyttiin tekemään vähintään yhtä hyviä elokuvia kuin nykyään vaikka budjetit olivat murto-osia nykyisistä? Tätä lausetta en edes ymmärrä.
Tää topicci on nyt kyllä hiukan menny väärään suuntaan, alkuperäisessä viestissähän ei Jerry Bruckheimeria mainuttu lainkaan? Aiheena oli Fincherin (ehkä) tulossa oleva elokuva. Joten jos Mika on kuulolla, voisitko siirtää nämä Kaiserin ja Kipan väittelyt johonkin toiseen topicciin? Ja tämän omani... Ja mielipiteeni Jerry:stä. Jätkä on aivan asiallisia leffoja saanut tuotetuksi, siis viihdyttäviä elokuvia. Ei elämää suurempia taide-elokuvia. Luulen ettei hän taidetta oikeastaan haluakaan tehdä? Suurin osa ihmisistä kun haluaa käydä elokuva-teattereissa juuri tällaista aivotonta (juonetonta) toimintaviihdettä katsomassa? Ja omasta mielestäni aivan menetteleviä Jerryn tuotantoja; Beverly Hills Cop (1984) Top Gun (1986) Beverly Hills Cop II (1987) Days of Thunder (1990) Bad Boys (1995) Crimson Tide (1995) Dangerous Minds (1995) Rock, The (1996) Con Air (1997) Armageddon (1998) Enemy of the State (1998) Gone in Sixty Seconds (2000) Black Hawk Down (2001)
Siis tuo on omasta tekstistä mitä Keyserille selitän, eli siis jos sinusta esimerkiksi elokuvassa on käytetty liikaa rahaa juuri erikoistehosteisiin. Jos elokuvalta otetaan varoja pois niin se tuskin ottaa erikoistehosteita pois, vaan ne otetaan jostain muualta... ehkä sivuosista tai jostain? en tiedä. Jos sanon ihan suoraan että jos nuo entisaikojen leffat tehtäisiin tänä päivänä (tottakai samoilla näyttelijöille ihan samanlaisiksi)niin niitä ei kävisi edes kukaan katsomassa. Sanotaan että muutama voisi pärjätä mutta suurin osa tippuisi pois. Mut nyt lopetetaan tää Keyser
Pakko tuppautua väittelyyn! Olen kyllä monin paikoin mr. Sozen kanssa samaa mieltä siitä, ettei raha ole todellakaan yhtä kuin laatu, ja kyllä aika pienelläkin budjetilla (varsinkin jos verrataan Bruckheimerin tuottamiin leffoihin...) saadaan aikaan todellista laatua. Ja usein juuri laadukkaimmat elokuvat ovat niitä "ei-megabudjetin-omaavia" -leffoja". IMO. Samoin olen samaa mieltä noista erikoistehosteista. Kyllä nykyään monet digitaalitehosteet ovat aika hengettömiä ja kliinisiä verrattuna vanhempiin leffoihin. Hyvä esimerkki (itse elokuvasta voidaan väitellä, mutta kyllä tehosteet ovat vieläkin kovaa kamaa..) on Carpenterin The Thing, jossa Rob Bottin ja hänen ryhmänsä käytännössä teki kaikki hirviötehosteet käsityönä, ja se kyllä näkyy positiivisena. Nykyäänhän tuollaisen leffan tehosteet tehtäisiin digitaalisesti, ja se taas näkyy, negatiivisesti. Tietenkin on leffoja, joissa digitaalisuus on ns. must, mutta kyllä noissakin voisi kädenjälki enemmän näkyä. IMO. "Jos sanon ihan suoraan että jos nuo entisaikojen leffat tehtäisiin tänä päivänä (tottakai samoilla näyttelijöille ihan samanlaisiksi)niin niitä ei kävisi edes kukaan katsomassa. Sanotaan että muutama voisi pärjätä mutta suurin osa tippuisi pois." Huvittava esimerkki. Sorry vaan. Elokuvathan täytyy myös arvostella ja ottaa "oman aikansa tuotoksina". Kautta aikojen on tehty, ja tullaan tekemään, hienoja leffoja. Kyllä joku Sergei Eisensteinin "Panssarilaiva Potemkin" (1925) on jo visuaalisesti sen verran nerokas leffa, ihan tänäkin päivänä, että täytyy miettiä miten tohon aikaan sellaista saatiin aikaan.
Hmm... ihan kiinnostavaa keskustelua täällä. En nyt taida itse osallistua, kun olen samasta aiheesta jo varmaan monen mielestä liikaakin eri threadeissa jauhanut. Sanoisin vain että älkää nyt antako hyvän debatin kuolla vain siksi, että se menee muka "väärään" suuntaan. Minun puolestani puhe saa luontevasti rönsyillä vaikka minne, kunhan se on mielenkiintoista. Eihän "oikean" elämän keskusteluissakaan jatkuvasti marista että "nyt menee off-topic, perustakaa uusi keskustelu!" Viime kädessä Mika tietenkin päättää, mikä on traban OT-toleranssi, enkä toki halua hänen mielipidettään aiheesta kyseenalaistaa, toinpahan omani esille. Mitä mieltä ihmiset muuten aiheesta ovat? Niin, ja yllä olevahan on sitten totaalisesti OT, jos ei joku huomannut
Täällähän on oikein kunnolla mesottu. Agradon pointti on hyvä, mutta järkevissä rajoissa. Jos Topic on vaikkapa "PC:n äänikorttiongelma" ja päädytään muutaman postauksen jälkeen aiheeseen "Etelä-Jemeniläinen häränpallisoppa", ei siinä olisi ole mitään järkeä, olkoon aihe kuinka mielenkiintoinen tahansa. Sensijaan jos alkuperäinen aihe olisi "Hernekeitto", saa minun puolesta keskustelu kääntyä kiveskeitto-asteelle ihan rauhassa...toivottavasti esimerkkini ei ollut aivan päätön. Ja asiaan. Puhun nyt siis Amerikkalaisista nykyelokuvista yleensä: Suuri budjetti ei tee hyvää elokuvaa, mutta antaa elokuvalle laadukkaat puitteeet, jonka varaan on hyvä rakentaa laadukaskin elokuva. Nykyisin iso budjetti vain tahtoo paikata hyvää tarinankerrontaa ja juonta ylipäätänsä. Kyseessä onkin usein voiton maksimointi. Hurjan megabudjetin omaavalla hittileffalla ei ole "varaa olla erilainen", koska tällöin pelätään menetettävän ns. potentiaaliset katsojat eli tavalliset leffassakävijät, jotka eivät ajattele kun katsovat elokuvaa. Iso vääryys ja miinus siitä, koska jos heille tarjottaisiinn tarina, joka olisi mielenkiintoinen ja erilainen ja omaisi siihen päälle huimat ulkoiset puitteet, väittäisin että jos ei Jenkkilässä repeäisi, niin ainakin muualla euroopassa ja maailmassa arvostettaisiin enemmän "jenkkileffoja". Mm. uusin massiivinen Pearl Harbour voisi olla aivan loistava sotaelokuva ilman väkinäisen päälleliimattua rakkaustarinaa ja ties monennenko kerran isänmaallispaatoksellista kerrontaa, vain yhdestä vinkkelistä katsottuna. Lentokohtaukset ja varsinkin massiivinen japanilaisten hyökkäys oli todella vakuuttavaa audiovisuaalista antia, mutta kokonaisuutena...harmi. Näistä "turvallisesti rahat kotiin"-elokuvien takia pienen budjetin elokuvia yleensä kehutaankin, koska juuri näissä juoneen panostetaan enemmän ja elokuva nojaa hyvään tarinaan ja henkilöihin...tervetullutta nannaa olisi kyllä nykyleffoihinkin, en pistäisi vastaan. Bruckheimeristä ei minulla ole pahaa sanottavaa. Mies on tuottanut monia menestyselokuvia, joista useat ovat kovastikin osanneet viihdyttää. Mitään suurempaa sanomaa hänen tuottamissaan elokuvissa ei ole ollut, mutta kuten Jaska 76:n listasta voi päätellä, mies osaa klaarata elokuviensa puitteet todella mallikkaasti. Lähes kaikista noista elokuvista huokuu miehisyys, mahtipontisuus ja visuaalinen laadukkuus. Eli heppu taitaa elokuvan ulkokuoren päälle hyvällä ammattitaidolla. Pienempi jenkkimentaliteettikäyrä saisi Jerryllä olla elokuvissaan, muuta pahaa sanottavaa ei minulla ole. KipaK: "Jos sanon ihan suoraan että jos nuo entisaikojen leffat tehtäisiin tänä päivänä (tottakai samoilla näyttelijöille ihan samanlaisiksi)niin niitä ei kävisi edes kukaan katsomassa. Sanotaan että muutama voisi pärjätä mutta suurin osa tippuisi pois." Olen kyllä KipaK vahvasti eri mieltä, sillä juuri vanhemmissa elokuvissa tarina-henkilöt-fiilis-akseli oli vahva lenkki. Ne maistuivat aidosti sanalle "ELOKUVA". Tästä kun nykyelokuva ottaisi mallia, niin leffaelämys voisi nousta aivan toiselle tasolle...
Rockissa kyllä näkyy niin vahvasti Bruckheimerin kädenjälki, että jos siitä sattuu pitämään niin Jerry on mies jota kiittää.
Bruckheimer on mun mielestä tehnyt karhunpalveluksen elokuvaharrastajille. Myönnetään, osa hänen tuottamista leffoistaan on ollut kohtuullisen onnistunutta popcorn-viihdettä, mutta yhtään todella hyvää elokuvaa ei miehen käsistä (IMHO) ole vielä päässyt lipsahtamaan. Karhunpalvelus on siinä, että varman päälle tehdyt "aivot nollille" -pläjäykset ovat kaikessa keskinkertaisuudessaan ja katsojakunnan alimman yhteisen nimittäjän löytäessään olleet melkoisia menestyksiä, joten muutkin tuottajat/studiot ovat alkaneet suoltaa tätä samaa tuubaa. Ei Bruckheimer tätä tietysti ole yksin pystynyt tekemään, mutta hänen tuottamat elokuvat kyllä edustavat mitäänsanomattomuutta oikein hyvin. - Jussi
Jerry Bruckheimeristä puhuttaessa ei saa unohtaa Don Simpsonia, Bruckheimerin pitkäaikaista tuotantopartneria.
Kannanpa korteni kekoon. Eikös se niin ole, että leffateatteriin mennään hakemaan elämyksiä? Kahden tunnin hieman "taiteellisemman" elokuvan voi aivan mainiosti katsella kotonakin. Teatterissa kuuluu täristä istuimessa basson voimasta ja räjähdykset pitää olla "in your face". Tämä on minun mielipiteeni mutta ehkäpä studiopomot ajattelevat hieman samalla tavalla. Nykyään nopeasti yleistyvät kotiteatterit ovat verottaneet katsojia teattereista. Ehkä siis leffamogulit pistävät vielä enemmän rahaa likoon, jotta saataisiin vielä huikaisevimpia leffoja aikaiseksi ja sitä myöten ihmisiä teattereihin. Pelkät normaalit toimintaefektit eivät enää riitä. Se on joko megaefektejä tai tosielämän oloista draamaa ja joskus kun löytyy hyvä kässäri niin myös hieman erikoisempi leffa saattaa menestyä. Hieman vaikuttaa siltä, että Hollywoodista on aiheet hieman lopussa, siispä kierrätetään ja tehdään re-makeja. Esimerkki yhdestä trendistä: Uusimmat piirretyt ovat huimia ja erittäin kalliita tietokoneanimaatioita, silti ne tuovat eniten porukkaa teattereihin. Niitähän mennään katsomaan koko perheen voimalla. Tuskin se ainakaan lasten vaatimus on, että animaation ja ääninäyttelyn tulee olla huippuluokkaa. Ja mitä Bruckheimeriin tulee... Mikäs vika siinä on jos mies tekee työnsä hyvin ja ihmiset katsoo sen leffoja ?? Kyllähän ne räjähdykset ja muut on ohjaajan ja käsikirjoittajan visioita. Ymmärtääkseni tuottajalla saattaa silti olla hyvinkin voimakas vaikutus lopputulokseen. Monet tuottajathan toimivat usein samojen ohjaajien kanssa Bruckheimer/Bay Devlin/Emmerich, joten kyllä heillä varmasti aika hyvä vuorovaikutus on keskenään. Tuskin se ihan niin on että: ohjaaja: "Räjäytän tämän, anna rahaa." tuottaja: " Ok, tossa on." Noh, olipa äijällä taas jutut ja heti maanantai aamuna. p.s. Kaikki nykyiset CGI:t ja silti ei ole vielä Star Wars IV:n kuolemantähden kanjonilentoa voittanutta. :king:
Kyllä ja ei! Kyllä: elämyksiähän sieltä teatterista haetaan. Ei: todella suuret elämykset syntyvät kyllä jostain ihan muusta kuin kybällä puskevista bassoista. En minä ainakaan ole koskaan itkenyt teatterissa sen takia että "onpa *niisk* upeat räjähdykset!"(liian kova volyymi on kyllä joskus nostanut tuskankyyneleen silmäkulmaan). Sen sijaan kaunis musiikki ja/tai upeat kuvat panevat meikäläisen helpostikin haukkomaan henkeään, jos nyt puhutaan puhtaasti AV-arvoista. En toki halua kieltää keneltäkään äänentoiston äärimmäisyyksien tuottamaa fyysistä nautintoa enkä arvostella sinun tai muiden leffamakua. Kyllä minustakin kunnon matalataajuuksinen peppuhieronta on ihan mukavaa silloin tällöin, pidemmän päälle saattaa tosin tulla edullisemmaksi tilata TV-shopista Abtronic ). Mutta ettäkö ei-action-elokuvat (joita ilmeisesti tarkoitat "taiteellisemmilla" elokuvilla) eivät hyötyisi suuresta kankaasta (joka itselleni on kuitenkin edelleen teatterin tärkein houkutin) ja hyvästä äänentoistosta (ja highendistit nyt hiljaa, oma vaatimaton kotiteatterini ainakin häviää selvästi stadin THX-teattereille)??? Nyt vähän perusteluja ja esimerkkejä, kiitos! Ja mitä muuten tarkoitat tuolla "kahdella tunnilla"? Eikö "Tähtien Sotakin" (osa IV) kestä melko tarkalleen kaksi tuntia? Itse voisin sanoa, että yksi elämäni suurimpia elokuvaelämyksiä oli Kino Eerikinkadulla joskus 90-luvun puolivälissä esitetty Fritz Langin mykkäklassikko "Der Letzte Mann", Anssi Tikanmäen säveltämällä ja esittämällä scorella maustettuna. Myönnettäköön, että tapahtuman yleinen korkea tunnelma oli tärkeä osa elämystä, mutta kyllä oli elokuvakin mahtava. Esimerkkejä löytyisi loputtomiin, mutta eiköhän pointtini tullut selväksi.
Noista AV-arvoista/kokemuksista sanon vain oman mielipiteeni; elokuvateattereihin meno ei omalla kohdallani ainakaan ole sitä kammiovärinää aiheuttavaa subbaritykityksen hakemista, vaikka elämyksiä sieltä haenkin (vaikka en voi sanoa ettei olisi ollut hieno kokemus tuntea penkissään kun Imperiumin Star Destroyer lentää kankaan halki alkuperäisessä Tähtien Sodassa). Tosin nykypäivänä noi subbarijyrät taitaa olla multiplexien ainoa käyttötarkoitus. Yhden mieliinpainuvimmista kokemuksista elokuvateattereissa oli katsoa Carl Th. Dreyerin loistava elokuva Jeanne d'Arcin kärsimys (vuodelta 1927), elokuvahan ei sisällä alkuperäisessä muodossaan minkäänlaista ääniraitaa, ei edes musiikkia. Tunnelmaa löytyi, eikä siinä tilanteessa kukaan edes uskaltautunut avaamaan turpaansa ja kommentoimaan kaverilleen elokuvan kulkua, sellaista kokemusta ei kotiteatterissa pysty kokemaan. Kyseinen leffa löytyy tietysti omasta hyllystä, ja jos alkuperäinen äänetön ääniraita alkaa tylsistyttämään, voi rauhassa vaihtaa ääniraidan kotiteatterin laitteistoa paremmin hyödyntävään 5.1 -mixattuun upeaan ja voimakkaaseen elokuvan inspiroimaan musiikkiraitaan. Mikään tästä nyt ei liittynyt topicciin... mutta eiköhän siitä ole jo eksytty tarpeeksi paljon jo aiemmin.
Tuo on kyllä totta. Itsellänikin on musiikki se elokuvan elementti, joka eniten tunteita kuohuttaa. Tossa yhdessä kohdassa puhuttiin efekteistä ja mitä ne maksavat. Sen takia otin esiin Star Warsin, joka on jo aika vanha elokuva. Kaikesta rahasta ja teknisestä osaamisesta huolimatta ei nykypäivänä silti saada aina aikaiseksi samanlaista tunnelmaa ja meinikiä kuin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Eli vaatii myös osaamista käyttää elokuvan tekoon sijoitetut rahat oikein. No tuo kaksi tuntia nyt vain tuli tohon. Ei sillä sen kummempaa merkitystä. Mutta tuohon isoon kankaaseen sen verran, että mitä se sitten tuo lisää "taiteellisempaan" elokuvaan, jos siinä ei ole paljon toimintaa tai hienoja maisemia? Myönnän että en ole paljon katsonut muita kuin Hollywoodissa tuotettuja elokuvia. Täytyy ehkä yrittää avata silmät varsinkin nyt kun Eurooppalainen elokuva on viime aikoina nostanut profiiliaan hurjasti. Silti mielipiteeni on, että pienemmät elokuvat voi katsoa myös kotona ilman että niistä jotain katoaa. Toisin on tiukkojen toimintaelokuvien (esim. Perfect storm) kanssa. Myönnän että oma elokuvissa käyntini on romahtanut sen jälkeen kun hommasin kotiteatterivehkeet. Mutta katson edustavani enemmistöä eli massaa, jolle Hollywood elokuvia suoltaa. Tarkoitan joukkoa, joka tykkää toiminnasta ja efekteistä mutta myös hyvin tehdyistä elokuvista, joista löytyy huumoria ja draamaakin. (Eikös tuo ole aika hyvä Hollywood rainan määritelmä ) Asia vain on niin, valitettavaa tai ei, että niin kauan kuin katsojia riittää, tullaan meille tuputtamaan toimintaa ja efektejä ja rahoja poltetaan järjettömiä määriä uusiin jatko-osiin (T3). Taiteellisemmat elokuvat nähdään riskeiksi ja niihin ei uskalleta satsata, kiitos minunlaiseni kuluttajan. Kärjistetysti voin todeta, että minä käyn teatterissa katsomassa viihdettä ja taiteen katson kotona. Ja Bruckheimerista vielä sen verran, että mieshän on studioille kultakimpale ja suosittu, koska tuottaa elokuvia massalle.
Uuh... mitenpä tuon nyt pelkin sanoin selittäisi. Ihan ensiksi haluaisin päästä eroon tuosta "taiteellinen"-sanasta; käytetään nyt vaikkapa paremman puutteessa ilmaisuja "intiimi elokuva" ja "spektaakkeli". Otetaanpa esimerkiksi intiimistä elokuvasta oscarvoittaja kahden vuoden takaa (jonka toivottavasti olet nähnyt): "American Beauty". Mendesin elokuvassa ei ole toimintaa eikä hienoja maisemia, mutta silti kyseessä on yksi viime vuosien audiovisuaalisesti upeimmista elokuvista, joka toden totta toimii kybällä isolla kankaalla. Ajatellaan vaikkapa Lester Burnhamin haaveilukohtauksia (cheerleader-esitys, kylpyamme): pienessä ruudussa ne ovat toki kauniita kuvia, mutta vain teatterin kankaalla ne imevät katsojan todella intensiivisesti mukaansa Lesterin pään sisään. Itse asiassa kaikkein intiimeimmät ja pelkistetyimmät elokuvat vaativat mielestäni kaikkein eniten suurta kangasta: vain silloin saavutetaan se keskittymisen ja eläytymisen taso, jota ne vaativat. Kohtaus, jossa kaksi miestä tuijottaa toisiaan minuutin ajan hiljaa ja järkähtämättä (á la "Hyvät, pahat ja rumat"), voi suurelta kankaalta katsottuna olla hermoja raastava kokemus, jonka aikana ei uskalla edes hengittää. Telkkarista katsottuna sama kohtaus tuntuukin sitten vain naurettavalta ja pitkäveteiseltä. Kuten sanottu, vaikea tätä on sanoin selittää. Jos haluat lisäselvyyttä asiaan, niin ei muuta kuin teatteriin! Ja mitä tulee kauniisiin kuviin, niin kyllä maailmasta löytyy kauneutta muualtakin kuin jylhistä maisemista, tästä lienemme yhtä mieltä. Hollywood-leffan määritelmästäsi tuli muuten mieleen Hitchcockin lause: "Hyvä draama on elämää, josta on poistettu tylsät kohdat" :thumbsup: