Joker (2019) (Todd Phillips / Joaquin Phoenix, Robert De Niro, Zazie Beetz)

Todd Phillipsin Joker on täyteläinen ”pahan mielen elokuva” ja sarjakuvapohjaiseksi teokseksi harvinaisen vaikuttava ja onnistuneen realistinen (vrt. Logan). Lajityypiltään Joker on toiminnallinen tragikomedia, jossa hymy hyytyy kerran jos toisenkin mutta nauru vain jatkuu.

Joaquin Phoenix teki taannoin raskaan roolin elokuvassa You Were Never Really Here (2017), ja sen perusteella Jokeriin kohdistui tiettyjä odotuksia. Tässäkin päärooli on fyysinen, mutta Phoenix on laihduttanut itsensä ”amfetamiiniosastolle”. Siinä missä paidaton Brad Pitt edustaa klassisia ihanteita, Phoenix on nyt lähempänä H. R. Gigeriä ja hänen fyysisessä läsnäolossaan (”kalsaripsykoosi”?) on jotakin sanoinkuvaamattoman uhkaavaa. Tässä seurataan Heath Ledgerin uurtamaa uraa mutta viedään hahmoa eteenpäin täysin uusiin ulottuvuuksiin, varsin kauas Suicide Squadista.

Joker pitää katsojaa otteessaan alusta loppuun asti, ja nyt taituroidaan tukevasti hulluuden puolella. Tulehtuneen yhteiskunnallisen tilanteen ja mielenterveysongelmien yhteyttä valotetaan saarnaamatta. Kun vastakkainasettelut kärjistyvät (tai niitä kärjistetään tieten), riskinä on, että joku epävakaa kuumakalle innostuu menemään liian pitkälle ja toimii kipinänä, joka sytyttää ruutitynnyrin. Tämän elokuvan yhteiskunnallinen ulottuvuus ja joukkokohtaukset tuovat mieleen TV-sarjan Mr. Robot. Robert De Niron hahmon ja tämän show’n avulla esitetään joukkotiedotusvälineiden asemaa vääristyneessä mielenmaisemassa.

Aikataulusyistä oli tyydyttävä Tennispalatsi 2:n esitykseen. Loppupuolella eräässä kohtauksessa tuntui, että 1-salin äänentoisto saattaisi olla paremmin tilanteen tasalla. Joka tapuksessa kuvaus, musiikki ja äänisuunnittelu ovat onnistuneet erittäin hyvin, ja elokuva henkii autenttista 1970–1980-luvun New Y... Gothamin tunnelmaa.

Jokerin jälkeen on niin mieletön pieletön olo, että tämä ukko saattaa päättää ihan mitä tahansa ja ensimmäiseksi aikoo täräyttää paskarrella tälle tekeleelle

4½/5

kutia päähän.

Kjähhahaha-hähää! Hä-ha-hä-ha-hä-ha-hä-ha-hä-haaah! (Mielenvikaista naurua, jos ette tajunneet.)

 

Olihan tämä hyvä elokuva. Mitään erityisen rankkaa leffassa ei ollut ja oikeastaan ainoa pieni miinus juuri siitä, että elokuva oli aika lailla odotusten kaltainen. Kun katsoja tietää enemmän tai vähemmän tarkalleen, mihin tarina tulee päättymään, tietty jännite puuttuu. Mikäli sama leffa olisi tosiaan tehty jostain random-hullusta, eikä Batmanin tulevasta arkkivihollisesta, lopun olisi voinut kirjoittaa monella tavalla ja se olisi ollut tavallaan kiinnostavampi niin. Mutta hienosti tämä kyllä toimi näinkin ja musiikki- ja äänimaailma tuki painostavaa tunnelmaa täydellisesti. Joaquin Phoenixin veto myös Ok+ luonnollisesti. 4+/5 tälle tässä kohtaa.

 

Pidin kovasti, mutta ihan täydelliseksi en pysty arvioimaan.

Apeus, lohduttomuus ja ulkopuolisuus olivat koko keston ajan vahvasti läsnä. Paljon oli hyvää inspiraationa olleelta Scorseselta lainattuna. Taksikuskihan tästä vahvasti tuleekin mieleen, mutta pidän sitä rajumpana teoksena edelleen. Joaquin Phoenix erinomainen pääosassa, sitä ei voi kukaan kiistää. Palkinnot ovat vähintäänkin hyvin lähellä.

Mutta se täydellisestä erottava miinus tulee minulla siitä, ettei leffa koskettanut tunnetasolla. Yhden hymähdyksen aiheutti itselläni (en muista enää kohtausta) ja jossain muussa kohdassa pari teinityttöä nauroi jollekin. Ei varsinaisesti millekkään hauskalle, koska leffassa ei ole mitään hauskaa. Odotinkin ehkä tunneskaalan ahdistuneemman pään aktivoituvan, mutta ei. (Ahdistavinta oli nähdä ennen leffaa teatterin aulatiloissa taksikuski-Travisin näköinen hahmo pyörimässä aurinkolasit päässä. Odotin jo leffan houkuttavan aidon sekopään paikalle. ) Tasainen ankeus ja surullisuus oli toisaalta toimivaa sekin. Oikeastaan hyvin 70-lukulaista ajatellen esikuviaan sekä miljöötään, 80-luvun taitteen New Yorkia (sehän se oikeasti oli / on) likaisuudessaan ja rikollisuudessaan.

Hyvää näyttelyä kautta linjan ja tietenkin muutenkin ammattimaista otetta tekemisessä. Robert De Niron mukana olemisessa ja roolissa voi nähdä myös vinoa mustahuumorista cameota ajatellen rooliaan Taksikuskissa.

Näin Itiksen IMAXissa. Näistä imaxoiduista versioista ei oikein tunnu netistä löytyvän tietoa (eli onko kuvaa vain kropattu kapeammaksi). Joker on kuitenkin 1.85:1 viralliselta kuvasuhteeltaan, joten korkea kangas sopi erinomaisesti. Jos Ad Astrassa oli pehmeä kuva IMAX-salissa, niin tämä oli puolestaan moitteeton, ehkä jopa referenssitasoa.

Olin 2008 New Yorkissa Halloweenin aikaan, tuolloin (Ledgerin) Jokeri näytti olevan suosituin hahmo, joksi ihmiset olivat pukeutuneet. Ennustan, että tänä vuonna näkyy erityisen paljon Phoenix-vaikutteisia Jokereita.


Vahva suositus katsoa, hyvä elokuva. 9/10 omalla IMDb-asteikollani.

 

Täydellinen tämä ei kyllä ollut mutta piristävän erilainen leffa supersankari genressä. Ilman Phoenixia tuskin olisi näinkin hyvä ollut. Jotain hulluttelua ja revittelyä jäin silti kaipaamaan enemmän loppua kohden. Toivottavasti tällä linjalla jatketaan muidenkin Batman aiheisten saralla ja jätetään ne marvelin cgi-hyppelyt lapsille.

4/5

 

Olipas ankean masentavaa meininkiä. Aika hidastempoista myös, varsinkin puolivälin kieppeillä tuntui ettei tää tarina kehity mihinkään suuntaan. Mutta ihan mielenkiintoinen leffa kuitenkin, ja Phoenixin suoritus oli suorastaan ilmiömäinen. Jokerista tuli sellainen melkeinpä symppis antisankari. Ja jotenkin tästä tuli mieleen V for Vendetta ja Fight Club, että olisivat vähän saman henkisiä mutta viihteellisempiä, tätähän on vaikea viihteelliseksi sanoa... Silti, pari ihan hymyilyttävää vitsiäkin oli mukaan saatu.

4.5/5

 

Kaikki olennainen on jo sanottu. Lisätään vielä, että elokuvan ahdistuneesta ja koko ajan kiristyvästä ilmapiiristä tuli mieleen Watchmen-sarjakuva. Elokuvan kiistanalaisesta yllätyspaljastuksesta ei ole tässä ketjussa kumma kyllä spoilertageissa keskusteltu.

 

Mikä yllätyspaljastus?

 

Spoiler

Vihjaus siitä, että Batman ja Joker olisivat veljeksiä, molemmilla sama isä, Thomas Wayne. En muista tällaista juonikuviota aikaisemmista Batmaneista.

 

Spoiler

Myöhemmin kuitenkin selvisi, että Jokeri oli adoptoitu. Eli olin vain hämäys, ei yllätyspaljastus.[/QUOTE]

 

Spoiler

Eihän tuossa ollut mitään vihjausta, se oli vaan osa hullun äidin tarinaa jolla saatiin leffaa kuljetettua kohti loppua. Ihan kuten sekin että Arthur Fleck ei ollut edes todellisuudessa Jokerin nimi.

 

[/QUOTE]

Spoiler

Näin yksinkertaiseksi asiaa ei jätetty. Mielenterveysongelmia Pennyllä toki oli, mutta hän puolestaan väitti, että Thomas Wayne oli järjestänyt adoptiopaperit ja pakottanut allekirjoittamaan sen. Jokeri myös löysi kotoaan kuvan nuoresta Pennystä ja kuvan takana oli Waynen kirjoittama rakkaudellinen viesti eli jotain peliä heillä oli ollut. Kun Jokeri otti Waynen kanssa isäasiaa puheeksi niin Wayne otti nopeasti lämpöä. Joko siksi, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, tai sitten oli kyllästynyt väitteisiin. Varsinaista isyystestiä ei kaiketi oltu tehty. Asia jätettiin kiehtovalla tavalla kiistanalaiseksi.

 

Mun piti kysyä elokuvan eri versioista. Huomasin, että ainakin pääkaupunkiseudulla on sekä K16 että K18 näytöksiä. Mutta ilmeisesti 18 vuoden ikäraja johtuukin alkoholianniskelusta, eikä elokuvien sisällössä mitään eroa ole(?)

Mutta silti on useita salivaihtoehtoja. Ainakin "tavallinen", ISENSE ja IMAX. Asun Pirkanmaalla, enkä ole IMAX-salissa mitään elokuvaa käynyt katsomassa. Olisiko tämä mielestänne sellainen elokuva, joka hyötyy IMAX:sta niin paljon, että se kannattaa mennä katsomaan parinsadan kilometrin päähän? Tampereella olisi ISENSE-sali melko lähellä.

 

Itse katsoin ihan normisalissa (joku tennispalatsin keskikokoisista saleista) enkä koe menettäneeni mitään. Tämä leffa pyörii täysin päähenkilöidensä varassa, maisemat ei ole kovin tärkeitä tai edes ihmeellisiä. Pääosin normaaleja kaupunkikuvia ja sisätiloja. Eli mielestäni ei tarvitse imaxia tai isenseä sitäkään vähää kuin Fingerpori, jonka maisemat oli paljon hienompia.

 

Kiitos nopeasta vastauksesta ja kattavasta analyysistä. Nyt teatterin ja salin valintaani vaikuttaa enemmän ihan muut asiat.

 

Samaa mieltä, Joker on henkilödraama, joka toimii vaikka telkkarissa. Säästä imax Terminaattoriin, Gemini Maniin, Star Warsiin tai johonkin muuhun tehostehullutteluun.

 

Jos tarkoitit koskettavuudella sitä, tuoko se kyyneleitä silmään, niin kokemukseni oli sama. Itseänikään se ei myöskään ahdistanut. Sen sijaan onhan leffa täynnä mustaa komediaa? En juurikaan nauranut, mutta hymy kyllä irtosi samaan tapaan kuin jotain Breaking Badia tai Dexteriä katsoessa. Loistavaa mustaa komediaa on myös esim. The Favourite tai saman ohjaajan The Lobster.

Minä näin elokuvan ennen kaikkea modernin mielenterveyshoidon osuvana parodiana. Hoidon järjettömyydestä oli monta ihan suoraa esimerkkiä, jotka olisivat voineet olla ihan suoraan monen potilaan ja "terapeutin" välisistä keskusteluista. Elokuva näyttää myös pääosiltaan ihan tyyppireseptin paskaan elämään. Lapsuuden vaikutus ihmisen kehitykseen olisi kaikkien syytä ymmärtää, eikä olettaa kaikkien äitien olevan jotenkin hyviä ihmisiä vain siksi, että ovat äitejä. Seinähullut akat saisi pakkosteriloida, jos multa kysytään. Minulle elokuva olisi voinut olla ihan yhtä hyvin tositarina. Sijoittuminen fiktiiviseen Gothamiin on sivuseikka. Se ei tee leffasta fantasiaa. Yhteiskuntakritiikkinä leffa on erittäin hyvä.

 

Vähän kaksijakoiset fiilikset jäi tästä. Toisaalta Jokerin hahmo on kiehtova varsinkin oman vaihtuvan narratiivinsa kautta ja toisaalta ajoittaisen kaikkivoipaisuutensa ansiosta (tiettyyn rajaan asti). Tällä tavalla purettuna "realismiksi" se ei oikein toiminut ja Jokerin hahmo enemmänkin toimi raidemaisen tarinan pohjana ilman, että toi mitään uutta. Sama tarina kerrottuna ilman Jokeri-hahmoa olisi voinut toimia paljon paremmin, mutta kuten mainittua, niin Taksikuskihan on jo tehty. Taksikuski meets Birdman meets King of comedy?

Nykyelokuvien tapaan siloiteltua muka rankkaa näyttelemistä ohuella ja poukkoilevalla tarinalla. Lisäksi, miksi kaikki asiat pitää selittää (esim kuvitellun suhteen flashbackit jne) ? Jokerin tarina on selitämättä jättämistä ja valehtelemista. Melkein yhtä paha pettymys kuin Suicide squadin aivan naurettava Jokeri.

Mutta kokonaisuutena kuitenkin nippanappa plussalle ***/5

 

Ei ollut leffa omaan makuun. Plussat ympäristöstä ja Phoenixin suorituksesta, ei tosin lähelläkään hänen parhaintaan mutta ei pettymyskään. 2/5

EDIT: Laitetaan vertauksena että 2015 ilmestynyt Phoenixin Inherent Vice pieksee Jokerin mennen tullen.

 

Ihan ok oli. Ehkä 3/5. Ei tää nyt niin raaka ollut.

 

Nyt kyllä osui. 5/5