Ja vaikka nyt hyväksyttäisiinkin, että elokuvien kuuluu olla pelkkää kevyttä viihdettä ilman mitään sen syvällisempää sisältöä, niin ei sekään tarkoittaisi, että vanhoista mustavalkoisista ei voi pitää. Siellähän on sitä viihdepuolta yllin kyllin, joka viihdyttää vielä nykyäänkin.
Puhu vain omasta puolestasi. Hyviä elokuvia en itse katso pelkkänä “viihteenä”, vaan pidän niitä yhtä ”nautinnollisina” kuin hyviä kirjoja.
Kyllä on, mutta pelkkänä viihteenä en hyviä elokuvia ota. Elokuvista otan oppia ja ajatuksia itselleni. Elokuvat tuovat sisältöä elämääni ja ne myös opettavat minua.
Kun joku kansanedustaja tai vastaava lukee tämän, on aika taas sensuroida ja kieltää kaikki väkivalta elokuvista.
Ei. Jos kyse olisi tietokone/konsolipeleistä, olisi jo uusi lakiehdotus astumassa voimaan parin viikon sisällä. Nykytrendien mukaisesti ei ne leffat enää mitään pahoja ole, mutta voi voi kun pelaat kasviksi muuttuvaa haltiatyttöä, niin lähtee porukat barrikaadeille.
Kaikkien aikojen yliarvostetuimman elokuvan arvonimen saakoon CHICAGO. En todellakaan kykene käsittämään miten tämä p*skaläjäys sai parhaan elokuvan oskarin ja viisi muuta päälle. Kertonee ehkä jotain amerikan filmi-instituutista tai mikä sitten liekään "Academy of Motion Picture Arts and Sciences":in virallinen suomennos. Tai sitten siitä, että muuten olisi pitänyt valita "Gangs of New York" ... ojasta allikkoon prkle. Muuten, olen sitä mieltä, että Citizen Kane on v***n hyvä elokuva.
Varsin huolestuttavaa sen viimeksi katsotun-threadin Cannibal Holocaust eläin-kommentin jälkeen sanottuna.
kaikki tarantinot ja kubrickit (poislukien full metal jacket), varsinkin pulp fiction ja clockwork orange. amores perros, mulholland dr. ja magnolia
Se kyllä on totta että lukeminen on aivojen kannalta aktiivista toimintaa. Se aktivoi aivot ja kehittää mielikuvitusta. TV:n ja elokuvien katsominen taas on aivojen kannalta passiivista ärsykettä vaikka katsoisi ns. laatuelokuvaa. Itse kyllä harrastan molempia, sekä lukemista että elokuvia, ja nautin niistä vain eri tavalla molemmista.
LOTR elokuvat ovat todellakin aivan naurettavan yliarvostettuja. Ei ne minusta mitään uutta erikoista ja mahtavaa tarjonneet. Toisin kuin kaikki muut yli 7 oscaria saaneet. Se trilogia ei cain viihdytä tarpeeksi, että arvostaisin sitä. IMDB:ssäkin kolmososa peräti NELJÄNTENÄ. Aattele nyt vähän Pekka Saurio, on kai meillä uskonnonvapaus, mutta ei tällaisia leffoja pitäisi päästää listoille (ainakaan sinne yläpäähän) Ainiin.. Ja tietenkin Kill Bill ykkönen.. Kun-fu koreografiat, ja taistelun (lukuunottamatta ehkä Gogo Yubaria) ovat melko tylsiä, ja tavallisia. Ne eivät tarjoa tarpeeksi, uutta sillä ainakaan tarina- (mikä tarina?) puolella tämä pätkä ei toimi. Toinen osa onkin jo sitten jotain aivan muuta..
Lienee katsojasta itsestä kiinni onko vain passiivinen vastaanottaja vai käyttääkö aivojaan katsoessa. Eikä ole mitään ylärajaa, kuinka paljon katsoja voi käyttää aivojaan leffaa katsoessa.
Veikkaisin, että lukeminen on toki keskimäärin enemmän aivojen käyttöä vaativaa toimintaa, elokuvan katsomiseen verrattuna. Tosin pitänee ottaa huomioon, että niin kirjoja ja elokuvia, kuten ihmisiäkin on erilaisia, ja erilaiset asiat varmasti vaikuttavat aivan eri tavalla erilaisissa kombinaatioissa, kuten herra Kampela aika pitkälti yllä sanoikin. Menipäs vähän ot:ksi, eli sanotaan sitten topiciin liittyen vaikka Titanic, vaikka en ole kyseistä tekelettä ikinä edes nähnyt kokonaan. Jostain syystä vaan ei pysty katsomaan leffaa ikinä loppuun ilman, että alkaisi v*tuttamaan.
Pahimmin yliarvostettuja ovat nyt ainakin Matrix, Hohto ja Titanic, ehkä myös Kellopeli appelsiini. Nuo eivät ole missään nimessä mitään surkeita elokuvia, ihan kohtalaisia vain, eivät sellaisia tajunnanräjäyttäviä ihmeitä joina niitä pidetään. Jos taas on puhe yksinkertaisesti huonoista elokuvista niin Final Destination, pätkän nauttimaa arvostusta on suorastaan mahdoton ymmärtää.