Laki on tässä keskustelussa nimenomaan turha argumentti. Tässähän on kyse nimenomaan siitä, pitäisikö kannabis laillistaa. Jos vetoat lakiin, olet kehässä. Jonkinlaisia perusteluja laillistamiselle löydät, jos katsot eilen ja tänään kirjoittamiani viestejä tästä ja Meriläis-ketjusta. Kannattaa lukea muidenkin kirjoittajien viestejä, niissä voi olla jopa parempia perusteluja. En voi tietenkään väittää, että ne olisivat faktaa tai ainoa oikea totuus, mutta omasta mielestäni olen oikeassa, luonnollisesti. Kunnes joku esittää parempia mielipiteitä tai jotain uutta ilmenee. Pääpointtini ties kuinka monennen kerran (tällä kertaa sinulle, Imlego, jos et jaksa minun ja monen muun aikaisempia viestejä lukea): Kannabis on haitallinen aine, kuten ovat tupakka ja alkoholikin, kukin omalla tavallaan. Itselleni riittää noista alkoholi, kannabista en ole kokeillutkaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut useinkin. Kannabis pitäisi kuitenkin laillistaa, koska laittomuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei siksi, että se on "kiva juttu". Laittomuus haittaa huumeiden vastaista työtä, tukee järjestäytynyttä rikollisuutta, aiheuttaa merkintöjä nuorten ihmisten rikosrekisteriin, työllistää poliisia turhaan, estää kannabiksen käytön tehokkaan valvonnan ja tilastoinnin, tekee asiasta mystisen ja jännittävän, tuo kovien huumeiden jakelukanavat lähemmäksi, jne. Haittana on varmasti käytön jonkinasteinen lisääntyminen ainakin aluksi, mutta ehkäpä samalla alkoholin käyttö vähenisi. Laillistaminen siirtäisi tuotot rikollisilta valtiolle, joka voisi käyttää niitä sitten vaikkapa tehokkaampaan huumevalistukseen ja poliisin määrärahoihin. Pystytkö nyt ymmärtämään yhtään paremmin?
Niin no on siinä juuri se laillisuuden ero. Jos vaatii jotain laissa kiellettyä sallituksi, minusta on täysin oikeutettua odottaa järeämpiä/asiaan perehtyneempiä argumentteja eli esimerkiksi nyt noita kokeilukokemuksia. Luonnollisempaa on puolustaa lakia kuin vastustaa sitä.
Kyllä, kiitos hyvästä viestistä. Ja olen tiettyyn rajaan asti samaa mieltä ja näen laillistamisen potentiaalin aiheuttaa hyvää, mutta riskit ovat kaikesta huolimatta suuret ja laillistamisen vaikutusta ei näe ennen kuin se on tehty. Se voi lisätä rikollisuutta ja huumeiden käyttöä yleensä, tai sitten ei. Minusta riski on aika suuri, mutta se voi johtua ihan stereotypisestä käsityksestäni huumeista ja huumeidenkäyttäjistä. Kyllähän laillistaminen lisää tarjontaa minkä jälkeen aletaan kovaan ääneen myös amfetamiiniä lailliseksi. En usko, että pystytään sanomaan mitkä ne vaikutukset olisivat. Lisäksi en sanoisi "työllistää poliisia turhaan", kun poliisin työnkuvaan kuuluu huumetyö, ja kannabis on yksi huumeista. Lauseesi sisältää jo sen mielipiteen, että et pidä kannabista huumeena etkä ainakaan vaarallisena, eikä siinä mitään. Mutta jos kannabiksen laillistaminen vähentäisi juoppoja kaduilta ja taloista, voin vaikka alkaa polttamaan itse.
Tulipas tässä mieleen dokumentti jonka pari kolme vuotta sitten näin tv:stä. Siinä todettiin, että jos tupakka, kahvi, alkoholi ja tee keksittäisiin nyt, niin mitään niistä ei todennäköisesti laillistettaisi. Ja silloin tee ja kahvi olisivat yhtä pahoja aineita maallikon silmissä kuin kannabis on nyt. Ja ihmiset jotka olisivat kokeilleet teetä tai kahvia ja haluaisivat ne laillisiksi leimattaisiin kahvihörhöiksi rastatukiksi. Vähän huumorinkukkastakin mukaan niin ei liian vakavaksi mene. Tämä kannabis-juttukin menee sellaiseksi juupas-eipäs väittelyksi. Tietenkin jokaisella on omat mielipiteet, ja perustelut saavat olla vaikka luokkaa:" Naapurin mummu sanoi, että älä kokeile, niin en kokeile" ja sitä pitäisi kunnioittaa. Harmi vain, että molemmin puolin tulee paljon ja osaksi väärää informaatiota kannabiksen haitoista/hyödyistä ja tietenkin sieltä on helppo poimia ne omaa mielipidettä tukevat tiedot. Mielenkiintoisempaa olisikin ehkä kysyä erikseen, sekä henkilöiltä jotka ovat kokeilleet ja jotka eivät ole kokeilleet, että kannatatko laillistamista. No onhan se loppujen lopuksi hyvä, että keskustelua syntyy. Tietääkö kukaan mitään tilastoja nuorten kannabiksen käytöstä/kokeiluista?
"Aiheuttaa merkintöjä nuorten ihmisten rikosrekisteriin"?!?! Mikä kommentti!:OI Ei pidä käyttää kiellettyjä aineita, niin ei niitä merkintöjä rikosrekisteriin tule. Tupakka ja kahvi eivät kuitenkaan aiheuta sekavaa tilaa, kuten alkoholi ja kannabis tekevät. Ja mainitsen vielä, että mielestäni myös tupakan ja ainakin vahvat viinat voisi kieltää lailla.
Juu, mutta kun kuitenkin käytetään, niin aika vähästä voi nuoren ihmisen maine tahraantua. Sinun mielestäsi se ei ilmeisesti ole väärin, mutta minun mielestäni on. Lyö vaan siellä päätä seinään. Kieltolaki on hieno esimerkki kuinka hyvin tuo toimii.
Tuota tuota, useinhan tästä puhutaan.. mutta enemmälti omia kokemuksia paljastamatta joitain omia tuntemuksia asiasta. Mutta asiaan, sinäänsä en näe satunnaisessa käytössä kovin suurta haittaa, mutta joidenkin tuttavien kohdalla lähes päivittäinen käyttö on jossain vaiheessa tullut kuvioihin. Ja fakta on, että kohtuu moni lähes päivittäin poltteleva on jossain vaiheessa jotain kovempaakin kokeillut. Tuo porttiteoria ei omasta mielestäni kuitenkaan ihan tuulesta ole temmattu, mutta kuitenkin jos sitä alkaa kolaa nokkimaan niin täytyy jotain kyllä olla jo pielessä, kannabiksen satunnaiskäyttäjän ajautumisen tuolle tielle näen aika epätodennäköisenä. Kuitenkin jos käyttö on lähes päivittäistä niin ongelmahan se on siinä missä alkoholismikin. Kohtuukäytössä itse luokittelen kannabiksen lähinnä viinan veroiseksi, joskin huume-nimitys nostaa tuota kannabiksen käyttöastetta. Mutta alkuperäiseen kysymykseen vastaten, en osaa sanoa, varmasti jonkin aikaa sitten olisin ollut laillistamisen puolella, mutta nyt en tiedä..
No tottakai se on hyvä, jos tulee lakia röyhkeästi rikkoneelle merkintä rikosrekisteriin. Minä en voi käsittää, miten jonkun mielestä lainrikkojan rikosrekisteriin laittaminen voi olla väärin?
Tämä menee kyllä jo jankuttamiseksi... Lainrikkojalle pitää totta kai tulla merkintä rikosrekisteriin. Tässä keskustelussa on kuitenkin kysymys siitä, pitäisikö kannabiksen käyttämisen olla laitonta.
1-0 laillistamisen puoltajille Jossain välissä nämä keskustelut menevät aina toistoksi ja inttämiseksi. Syynä siihen on se, ettei ole olemassa hyviä perusteluita sille miksei kannabista tulisi laillistaa, joten samoja pikkupikku oljenkorsia yritetään nykiä uudelleen ja uudelleen. Olisipa kiva kuulla arvon vastustajilta tarkkaa tekstiä siitä kuinka kauhea paikka Suomi heidän mielestään olisi, mikäli kannabis olisi laillinen päihde. Ja kuinka se mahdollisesti vaikuttaisi heidän elämäänsä?
Jos olet lueskellut ketjun alkupäätä niin siellä on esitetty aika monta erilasta näkemystä. Oma näkemykseni on että kannabiksen laillistamisen myötä 1) kovien huumeiden käyttäjien määrä kasvaa 2) kotimainen ja ulkomainen rikollisuus huumeiden ympärillä lisääntyy Tämä vaikuttaa minuun niin että omaisuuteni on suuremmassa vaarassa tulla varastetuksi ja itse joudun maksamaan yhä enemmän verorahoja erilaisiin päihdehoitoihin. Näitä asioita sinä et pysty mitenkään sataprosenttisesti todistamaan vääriksi ja toisaalta et pysty sataprosenttisesti todistamaan, että kannabiksen laillistamisella pystyttäisiin parantamaan yleistä hyvinvointia, joten tässä syyt miksi en kannata laillistamista.
Niin ja sinä et sataprosenttisesti pysty todistamaan että nuo tulisivat tapahtumaan. Ihan samaa paskan jauhantaa tämäkin threadi on ollut jo monta sivua.
Kertoisitko tuosta pintaa syvemmältä, kuinka näin tulee tapahtumaan käytännössä? Mikä saa tavallisen ihmisen yhtäkkiä hamuamaan kovia aineita? Kuinka rikollisuus lähtee kasvuun kun kannabistuotteet ovat lain puitteissa? Tällähän on käytännössä merkitystä vain, mikäli nro 1 pitäisi paikkansa.
Niin tai ei ole olemassa hyviä perusteluita sille miksi kannabis tulisi laillistaa, joten samoja pikkupikku oljenkorsia yritetään nykiä uudelleen ja uudelleen. Enemmän huumeongelmia, rikosluvut kasvavat, yhä useampi ihminen on pää sekaisin -> esim. enemmän liikenneonnettomuuksia, joudun maksamaan verorahoistani kannabiksen käytöstä aiheutuneita terveysongelmia, yms. yms. yms.
Näin tekevät varmasti monet tupakankin vastustajat ja ovat valitettavasti oikeassa. Nimimerkillä toista askia päivässä. Ja olihan se mielenilmausmarssikin kannabiksen puolesta aika huvittava näky. Tässä sitä nyt laahustetaan, kun olis kiva jutska että tää olis laillista.
Minäkin joudun maksamaan verorahoistani alkoholin ja tupakan käytöstä aiheutuneita terveysongelmia, yms. yms. yms. Kannabiksen laillistaminen tuskin kuluja paljon lisäisi, jakaisi paremminkin.
Täällä ei ole vielä mitään hyvin perusteltua syytä mainittu, miksi kannabis pitäisi laillistaa... Tämä keskustelu on vain vahvistanut minun kielteistä kantaani kannabiksen laillistamista kohtaan. :thumbsup:
Juuri meinasin saman pointin tuoda esille. Tosin minulla tämä on vahvistanut käsitystäni siitä miten paskoilla perusteilla vastustajat yleensä tätä asiaa vastustavat. Harvemmalla on mitään kunnon syytä mihin edes jaksaa vaivautua kommentoimaan.
En niin, mutta miksi ottaa riskiä.. Joo onhan tämä asia jo niin moneen kertaan käyty läpi, ettei ole enää itsekkään paljon jaksanut keskustelua seurata. Yleisön pyynnöstä kerran vielä, tämän hetken huumeiden käyttäjistä varmasti suurin osa aloittanut kannabiksellä eli miksei jatkossa. Kovien huumeiden käyttäjät lisääntyvät, kun kannabiksen käyttäjät jokatapauksessa lisääntyvät. Ja kotimaisen käytön lisäksi tänne tulisi huumausainerikollisia myös muualta Euroopasta, koska Suomi olisi pohjoismaa ja ylipäänsä toinen valtio EU:ssa, jossa kannabis laillista. Siellä missä on kannabista löytyy kovempiakin aineita. Nämä tietysti kuuluvat imho osastoon, mutta faktaa on kuitenkin se, että jokainen päihteen vapauttaminen/hinnan alentaminen Suomessa on lisännyt sen käyttöä ja etenkin väärinkäyttöä.