Juuri viikonloppuna sain leffat rahdattua samaan hyllyyn ja järjestelin onnellisena kuin pieni orava, jonka käpy on sulanut. Koin parhaaksi laittaa elokuvat järjestykseen oman pään mukaiseen logiikkaan suurin piirtein näin: 1. Määräävä tekijä; boksit omana kokonaisuutenaan. 2. Elokuvat toistensa läheisyyteen siten, miten ne yhdistyvät päässäni toisiinsa. 3. Genreittäin 4. Kannet, värit ja muu ulkoinen yhteneväisyys. Lopputulos on hiukan sekava, mutta omaa silmääni ja mieltäni tyydyttävä. Alkaa kurkkua kuristaa, kun ajattelen että leffat olisi aakkosjärjestyksessä. Miten dollaritrilogia sitten sijoittuisi pitkin kaappia. :weep:
Nyt on julkaisijan mukaan mutta voisihan sitä joskus muuttaa kun alkaa näkymä tuntua tylsältä. Boksit on omalla hyllyllään eniten silmää miellyttävässä järjestyksessä.
Aika pitkälle genreittäin, mutta seassa ohjaaja-/näyttelijäkokonaisuuksia. Boxit ei saa mitään erikoiskohtelua. 1. Hyllyssä seuraavassa järjestyksessä: SCIFI-->TOIMINTA-->James Bond-->KOMEDIA-->Jim Carrey-->Woody Allen-->Coenit-->>David Lynch-->SEIKKAILU-->Steven Spielberg-->ITALO WESTERN-->Sergio Leone-->Clint Eastwood-->WESTERN-->B-luokan TOIMINTA-->Bud Spencer Terence Hill-->Charles Bronson-->SOTA-->Oliver Stone-->Martin Scorcese-->Tim Burton-->Johnny Depp-->Roman Polanski-->KAUHU-->JAPANI-->Takashi Miike-->Sonny Chiba-->Akira Kurosawa-->HONG KONG-->Jackie Chan-->Jet Li-->Liu Chia Liang-->KOREA,THAIMAA 2. Hyllyssä: TRILLERI-->DRAAMA-->KLASSIKOT-->Stanley Kubrick-->Alfred Hitchcock-->Orson Welles-->James Dean-->Humphrey Bogart-->60-70-LUVUN LEFFOJA 3. hyllyssä eurooppalaiset jaettuna maittain, dokumentit, musiikkiaiheiset leffat+Musa dvd:t,Animaatiot+sarjakuvista tehdyt leffat, Ja R&A-sarja ja TV-sarjat omissa hyllyissään. Hyllyjen ulkonäkö ihan siedettävä, tosin kaapinovet pitäs saada. Leffa kun leffa löytyy tosi helposti, hyvin on toiminut järjestys.
Itsellä on tällä hetkellä hyllyssä elokuvat aakkosjärjestyksessä sen mukaan mitä dvd:n kyljessä lukee. Joskus kun jaksaisi niin pitäisi tehdä uusi parempi järjestys. Olen lähinnä miettinyt joko julkaisijan tai ohjaajan mukaan järjestämistä.
... Kun tuli vihdoin saatua hieno puinen kaappi dvd:ille, niin nyt ovatten oikein genre-järjestyksessä... Eli seuraavia löytyy: Disney Hammer Eurokauhu Kauhu Roska Hömppä Jess Franco Jean Rollin Toiminta Musiikki Scifi ... ainakin noilla...
Julkaisija järjestyksessä leffat aikapitkälle on, tosin kohta täytynee alkaa miettiin uutta järjestystä tilanpuutteen takia.
Aakkosjärjestyksessä sen mukaan mitä DVD:n kyljessä lukee. Joitain poikkeuksia kuitenkin on, esim. pari Espanjasta hommattua DVD:tä on alkuperäisen nimen mukaan hyllyssä.
Boxit ylähyllyllä, keskellä slipcaset, digipackit, snapperit ja sellaiset boxit, minkä sisällä on amaray-kotelollisia leffoja. Alahyllyn valloittaa sitten ihan normaalit amarayt.
Aakkosjärjestyksessä täälläkin, mutta nyt kun neljä laatikkoa (Hovi täynnä, niin pitää siirtää kausi-boxit erilleen viidenteen laatikkoon, että uudet leffat mahtuvat sekaan. Omakotitaloa ja kotiteatterihuonetta riittävällä hyllytilalla odotellessa, P
Tällä hetkellä dvd:t on järjestyksessä julkaisijan mukaan, mutta tarkoitus olisi järjestää ne vielä lisäksi aakkosjärjestykseen leffan nimen mukaan joka löytyy kotelosta. Nyt on hieman hankala löytää leffa hyllystä jos ei muista julkaisijaa ulkoa. (1060 dvd:tä). Boxit tietysti omalla hyllyllä.
Autuaasti sekaisin ovat kaikki sillä poikkeuksella, että boxit ja moniosaiset julkaisut (matrix,dollari trilogia,alienit jne) ovat ylimmällä hyllyllä. Katsomattomat leffat ovat myös omassa kasassaan milloin missäkin.
Pidän aakkosjärjestyksessä blurayt, TV-sarjat, DVD:t, alkuperäiset DVD-kotelot snapperin kanssa ja suomiteksteillä olevat hyllyn pohjalla, koska mua hävettää omistaa niitä, sen takia ostan elokuvia englantilaisista nettisivuista.
Minulla on leffat genreittäin. Ei nyt mitenkään kummoisella logiikalla päätetty mikä genre tulee minkäkin jälkeen, mutta muutamassa kohtaa olen yrittänyt laittaa keskenään ristiin meneviä genrejä vierekkäin (esim. on monia leffoja, jotka ovat sekä kauhua, että sci-fiä, joten ne kaksi vierekkäin), mutta se ei tietenkään ole aina ollut mahdollista. Olen myös saman ohjaajan ja aihepiirrin leffoja (niin kauan kuin samassa genressä) pyrkinyt pistämään vierekkäin. Eli siis, esim. kauhussa zombie - leffat vierekkäin, komediassa Edgar Wrightin teokset vierekkäin jne. Tässä järjestykseni: Kauhu Sci-fi Fantasia Komedia Draama Toiminta Trilleri Sarjakuvaleffat
Julkaisijan mukaan lajiteltu, mutta tyyliin "kaverit vierekkäin". Ykisössä ainakin 5000 dvd- ja bd-leffaa ja vähintään yhtä paljon levyjä ja kirjoja. Suurin osa läjissä eli kasoissa, kun hyllytila loppui vuonna miekka ja lohikäärme. Ei tänne naista kehtaa kutsua, jos täällä Espoon perämetsissä ei paljon ole tyrkylläkään. Tykkään kyllä pölynkerääjistäni, paitsi laskuhumalassa, kun eeppinen mieslapseus vituttaa.
Lähinnä mikä missäkin majailevat....yksikään leffa ei ole näkyvissä vaikka niitä on paljon...eivät ole statussymbooleja.
Tästä olisi kyllä siistiä nähdä kuva! Jotain muuta kuin ainaiset naisten kotkotusten mukaan viilatut "plazan hienoimmat setit"! :thumbsup: