Miki Kuusi: Hallituksen leikkaukset ovat vieneet suomalaisten uskon tulevaisuuteen Suomen kovin veronmaksaja, Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi sanoo, että Suomi on jumiutunut menneisiin menestyksiin ja lamauttavaan leikkauskierteeseen.
Suurliitto: ”Kokoomus on jälleen huijannut perussuomalaisia” ”Hälytyskellojen pitäisi soida hallituksessa”. Suuret ammattiliitot PAM ja Teollisuusliitto varoittavat, että määräaikaiset sopimukset ja pätkätyöt tulevat lisääntymään Suomessa, jos perussuomalaistenkin arvostelema laki toteutuu. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto antaa kysymyksessä painetta perussuomalaisille, jonka puheenjohtaja Riikka Purra on arvostellut lakihanketta määräaikaisista työsopimuksista.
Pienituloisten tuetut lomat loppuvat – "Olemme surullisia ja järkyttyneitä" Valtio on lopettamassa pienituloisille lapsiperheille ja aikuisille suunnatun lomatoiminnan rahoituksen vuoden 2026 jälkeen.
No pakkoko sitä on lähteä lomalla minnekään, pysyy vaan kotikulmilla. Niin minä olen tehnyt vuosikausia. Jos ei ole autoa niin polkupyörä luultavasti löytyy, tai jalat joilla kävellä - ellei ole menettänyt jalkojaan onnettomuudessa tms tai kehitysvammainen, tietenkin. Jos tosiaan ei pysty liikkumaan omin voimin niin luulisi sukulaisten auttavan jos sellaisia on, että pääsee vaikka lähimpään puistoon virkistymään. Tai erämaahan telttailemaan, ei ole kallista sellainen, ja Suomi on erämaita täynnä. Omassa lapsuudessa tuli telttailtua vähintäänkin tarpeeksi, eikä silloin ollut kännyköitä eikä nettiä, mutta kalastusvälineet oli.
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/393136? Tuommoisella vielä vanhemman mallisella tuli sotkettua pitkin kotikuntaa ja naapureitakin.
Mitä tarkoitat tällä lainauksella mielipidekirjoituksesta? Onko muiden veronmaksajien maksama loma joku perusoikeus, josta ei voi säästää? Lomia järjestävät veronmaksajien rahoilla puolueiden ja niitä lähellä olevat lomajärjestöt. Suurimpia tukien saajia ovat esimerkiksi Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry (Kepu), Hyvinvointilomat ry (SDP) ja Solarislomat ry (entinen SKDL:n Työväen Virkistys- ja Lomakeskusliitto, nykyisin lähinnä SAK).