Kyllä tätä on ihan huvikseen katsellut tähän asti, mutta viime jaksossa (ylen tahtiin) oli semmoinen ihmepelastuminen yhdellä päähenkilöistä että pilasi vähän tunnelmaa. Spoiler Siis se miten se jäi henkiin siinä kun hirtettiin, ei ollut oikein realistista
Kai tämä nyt on kuitenkin sellaista naisille suunnattua romanttista fantasiaa? Älkää nyt hirttäkö minua näin MeToo aikakautena. Ei kannata odottaa näissä sarjoissa realismia missään kohtaa. Esim. onhan vaikka Victoria, Downton Abbey, Crown täynnä selvästi aikaan sopimattomia asenteita/mielipiteitä/tapahtumia. Hei Kongossa katkottiin käsiä Leopoldille ja aika varmasti kaikkialla muualla mielipiteet olivat yhtä valaistuneet.
Oikeassa hirtossa kuollaan kun niskat katkeaa ja tämä edellyttää oikean ja riittävän pitkän pudotuksen (vaan ei liian pitkän) saamista aikaan. Spoiler Sarjan hirttäjät olivat amatöörejä jotka käyttivät liian lyhyttä köyttä ja olivat siten siinä erheellisessä luulossa, että hirttokuolema tulee tukehtumisesta. Toki kyseisen hirton lopputulemana olisi ollut myös tokehtumiskuolema, mutta sankari sai sormensa väliin ja saatiin ajoissa alas. T: Vesku
Tämähän ei varsinaisesti pidä paikkaansa, tuo kuvailemasi "oikea hirtto" on myöhempien aikojen länsimaista ihmisoikeushapatusta. Alunperin (ja joissakin maissa edelleen) hirttäminen on tehty lyhyellä pudotuksella tai nostamalla juurikin siinä toivossa että niska ei katkea vaan uhri joutuu edes vähän kärsimään, se on nimenomaan osa rangaistusta. Mutta sittenkään tukehtuminen ei välttämättä ole kuolinsyy vaan verenkierron häiriintyminen ja sen aiheuttamat komplikaatiot, ja uhri menettää erittäin nopeasti tajuntansa jos veri ei kierrä päässä ja siten hirttäminen voi olla jopa verraten kivuton kuolintapa, vaikka tajuton keho jonkin verran sätkisikin narun päässä roikkuessaan.
^ Tuosta nyt voidaan olla sitten montaa mieltä, että mikä on se oikea tapa, muuttunut tuokin on historian saatossa. Spoilerissa yllä repostelin asiaa pikkasen, en asiaan muuten ota kantaa, paitsi että käsiksen mukaan mennään.. T: Vesku