Nyt on suuria ongelmia yhteisymmärryksessä Playn kanssa. Tilasin jokunen aika takaperin Sweeney Todd Blu-rayn, jonka piti olla steel book. Ei ollut, joten lähetin palautetta käyttäen heidän sivustonsa palvelua, josta valitsin, että olin saanut väärän tuotteen. Tuli viesti, jossa asiaa pahoiteltiin, ennettiin ohjeet tuotteen palauttamiseksi ja kerrottiin, että nyt sieltä tulisi oikea versio. Ei tullut, vaan aivan sama kuin ekallakin kerralla. Koitin vastata meiliin, mutta sieltä tuli automaattivastaus, että kyseiseen osoitteeseen lähetettyä postia ei seurata. No, tein sitten uuden valituksen sivuston kautta ja painotin tällä kertaa, että jos ei steel bookia löydy, niin voisivat kertoa miten edetään. Nyt sitten tuli ilmoitus, että ovat taas lähettäneet Sweeney Toddin. Jotenkin tuntuu, että sama versio sieltä tulee taaskin, minkä jälkeen niitä olisi sitten kolme kappaletta. Tietääkö kukaan muuta yhteydenottokeinoa, kuin Playn sivuston palauteosion? Edit: No toki sieltä tuli sama perusversio Soittelin sitten Playn helppariin, mistä lupasivat varastosta vastaavan ottavan yhteyttä viikon sisällä. Saas nähdä mitä tästä nyt lopulta oikein tulee.
Tilasinpa minäkin ensimmäisen kerran Play.comista 9.10., 10.10. tuli sähköpostiin ilmoitus, että tuote on lähetetty, pyydettiin sallimaan 3 - 5 päivää toimitusaikaa. Eipä kuulunut, joten eilen 22.10. laitoin palautetta helpdeskin kautta, vastausta ei ole kuulunut. Tänään lähetin uuden tiedustelun heti aamulla info@play.comin osoitteeseen, eikä sieltäkään (vielä) ole mitään kuulunut. Kiinnitti huomiota lauseesi "... sain jättää tilauksen saapumattomuudesta valituksen...". Onko tuossa sitten joku aikaraja, jonka jälkeen saa valittaa? Ja mitä kautta valituksen teit?
info@play.com:sta tuli ainakin minulle tämmöinen vastaus, joten oletan ettei osoitetta ole tarkoitus käyttää tiedusteluihin: ***THIS MAILBOX IS UNATTENDED***** Please contact Play.com by visiting www.play.com/helpdesk ****PLEASE DO NOT REPLY TO THIS EMAIL**** Oikea tapa liene kirjautua sisään palveluun, mennä kohtaan "Order history", josta valitset tilauksen jonka kanssa ongelmia oli. Sen jälkene klikkaat linkkiä "I have not received my Play.com order". 21 päivää täytyy odottaa tuotteen lähetyksestä ennen kuin tuota linkkiä voi käyttää.
Nimenomaan noin. Eli piti valita tilattu tuote ja reklamoimaan pääsi vasta kun 21 päivää lähetyksestä oli kulunut. Maanantaina lähti uusi paketti tulemaan ja torstaina oli säädin saapunut, eli nyt voi olla ainakin helpottunut.
http://www.play.com/DVD/DVD/4-/4902...ial-Extended-DVD-Edition/Product.html?cur=258 jos tommosen tilais, niin onko mahdollista että jäisi tulliin?..
Kai kyseessä on EU-maassa (UK) sijaitseva firma, joten tullia tai muita maksuja ei peritä, ALVit sisältyvät tuotteen hintaan.
Paikka on Jersey saarille, EU-alueen ulkopuolella tietääkseni. Eivätkös he lähettele cd:t ja dvd:t erikseen jotta eivät jää tulleihin? Mä olen muistaakseni tilaillut useasti yli 50 eurolla ja cd:t tulevat yksittäislähetyksinä.
Unohtui selvittää puhelimessa, enkä viitsi toiste enää soittaa, joten kysynpä täällä: Miten olette hoitaneet palautukset Playn suuntaan? Pyytävät tekemään kirjattuna lähetyksenä, mutta mitenkäs sen lähetyksen maksaminen on mennyt?
Edellä jo todettiinkin, että Jersey ei sijaitse EU:n veroalueella, mutta tämän lisäksi myöskään sikäläinen arvonlisävero ei sisälly hintaan, koska sitä ei Jerseyllä peritä. Tämän vuoksi vero lankeaakin maksettavaksi kohdemaassa, jos minimiveloituksen raja täyttyy.
Eilen juuri tyrkkäsin menemään GTA IV:n takaisin Playlle, kun lähettivät PS3-version sijasta XBOX360-version. Tästä ketjusta löytyneiden tietojen perusteella rohkenin lähettää tavallisena Priority-kirjeenä (taisi maksaa 2,55 euroa). Play oli tilaushistorian mukaan reklamoinnin ja palautusohjeiden lähettämisen jälkeen maksanut 3 euroa postikuluja Visalle takaisin.
Playn 17.10 postittama huppari ei sitten tänäänkään tullut. Ketkä on tuolta vaatteita tilannut, niin meneekö niiden toimituksessa jostain syystä kauemmin?
Ei siinä yhtään pitempään oo menny vaatteiden kanssa. Yleensä hiukan alle viikossa tullut, joskus voinut kestää päivän tai pari pitempään.
Noin yleensäkin mitä suuremman paketin ulkomailta tilaa, sitä hitaammin se tulee perille. Minulla Playstä tilattu huppari olisi tullut jonkun kuriiripalvelun toimittamana. Paketin merkinnöistä päätellen olivat käyneet pimputtelemassa parina päivänä, mutta en tietenkään ollut kotona. Sen jälkeen se oli toimitettu tavalliseen postiin, ja kotiin tuli pakettikortti. Jo tuosta tuli käytännössä kokonainen viikko ylimääräistä toimitusaikaan. Tiedä sitten, oliko tullilla näppinsä jotenkin välissä.
Onko mitään sivuja olemassa mistä voisi tarkistaa missä julkaisussa on suomenkielineen tekstitys mukana tai onko playn sivuilla mitään hakua millä niitä voisi hakea?