Kännystä puhelinnumeron näytön esto päälle, niin eivät näe numeroa...tietty ovat voineet päättää myyjien asiakaspalvelukoulutuksessa, ettei "Tuntemattomaan" numeroon vastata.
Tavaraa tulee nopeasti mutta takuu asioiden hoitaminen tökkii todella pahasti. :OI Tilasin 3 kaapelia. 1 niistä ei pelittänyt. Laitoin huoltoon sähköpostia. Pyysivät lähettämään tuotteen huoltoon. Näin tein. Kuukauteen ei kuulunut mitään. Lähetin mailia huoltoon. Ei vastausta. Lähetin uudestaan mailia huoltoon. Taaskaan ei kuulunut kuukauteen mitään. Päätin soittaa. Kerroin miten asiat ovat ja myyjä sanoi että uusi kaapeli oli "unohtunut" lähettää. Sain uuden kaapelin seuraavana päivänä mutta tämä ei ollut samanlainen jonka olin aiemmin lähttänyt huoltoon vaan yli puolet halvempi. Päätin odotaa muutaman viikon erotusta tililleni mutta rahoja ei näkynyt. Soitin ja selitin mitä oli tapahtunut. Tällä kertaa eri myyjä vastasi eikä hän tiennyt asiasta yhtään mitään ja yritti etsiä tietoja tapahtuneesta. Hän ei löytänyt mitään tietoa tapahtuneesta mutta otti kuitenkin tilinumeroni ylös ja sanoi että erotus palautetaan tililleni ja he soittavat vielä jos heillä on asiasta jotain "nokankoputtamista". Ajattelin mielessäni ei VI**U mikä pulju ja jos soittavat niin saavat soittaa suoraan kuluttajasuoja-asiamiehelle. 3 viikon päästä olivat rahat tililläni ja kyse oli 36€. Että semmonen pulju tämä Elektroni.fi
juu.. ja kun kyseessä nyt on "hieman" kalliimpi laite kuin tuo piuha. prkele kuluttaja-asiamiehen kanta oli että voihan tuon kirjallisen reklamaation tehdä mutta... Auttaako rikosilmoitus?
Rahat halusivat kotiin tilatessa etukäteen tilisiirtona. Tuotteesta ei kuulunut mitään vaikka alle 7pv oli merkitty toimitusajaksi ja toimitusehdoissa lupasivat ilmoittaa, jos myöhästyy. Kyselin sähköpostilla perään ja 1kk päästä sain vastauksen, että nyt laittoivat tilauksen eteenpäin. Pyysin palauttamaan rahat. Lupailivat palauttavansa, mutta ei edelleen ole kuulunut rahoista mitään. Rikosilmoitusta pitäisi varmaan kirjoitella..
Rahaa o sisällä tuolla jonkin verran. Kauan on menny ja katsoin asiakastieto.fi kautta tietoja firmasta ja en pitäny siitä mitä näin. Ny huolestuttaa vielä enemmän. Perhana
Ilmeisesti verottajakaan ei oikein ole ollut tyytyväinen Elektronin suoritukseen: http://mato78.com/distribution/viewtopic.php?f=10&t=1136
Lueppa tämä 19.1.2009 kirjoitukseni - on taasen ajankohtainen aihe. Taaaaaasko ne poijjaatt on unohtanu maksaa verot ja muut liiketoimintaa haittaavat maksut - noooo kolmas kerta toden sanoo - pari konkurssia * ja heput on sen alan ammattilaisia - eikun taas uusi puoti pystyyn uudella nimellä ja taas höynäytetään penninvenyttäjiä halvoilla hinnoilla... P.S. Lueskelin noita puodin toimitusehtoja hymyssä suin ...Valtiolle, kunnille ja suuryrityksille myymme erikseen sovittaessa myös laskulla, jolloin maksuehto on 7 päivää netto, viivästyskorko 18% ja maksukehoitusmaksu 8,00 €. Tuotteiden omistusoikeus pidätetään, kunnes kauppasumma on kokonaisuudessaan maksettu.... Reipas korkokanta - Toimiikohan tuo omistusoikeuden siirtyminen toisinpäin, eli asiakas saa tavarat, jotka on kokonaisuudessaan maksanut... ...Saatavuus vaikuttaa luonnollisesti toimitusaikoihin, joten jos tilauksellasi on kiire niin varmista ensin tilaamiesi tuotteiden saatavuus. Sivuillamme näkyy ohjeellinen toimitusaika joka perustuu varastosaldoihin ja maahantuojien tyypillisiin toimitusaikoihin, jos toimitusaika poikkeaa tästä olennaisesti ilmoitamme siitä.... :sick: ...Tuotteiden hävittäminen Osa tuotteista tulee toimittaa Elektroni.fi:lle hävitettäväksi. Elektroni.fi huolehtii tarvittaessa näiden tuotteiden kuljetuksesta (lähimpään roskikseen???). Kun tuote tulee elinkaarensa päähän ja haluatte hävittää sen, ottakaa yhteyttä huolto@elektroni.fi ja saatte lisäohjeita.... * P.P.S. Jäbäthän onkin jo tosi experttejä ja kokemusta & referenssejä löytyy Efinance -> Efidata -> Akiba.fi -> Elektroni.fi -> ?
Elektroni pysykin aika pitkään pystyssä, toki nousukaudella se on "helpompaa". Sitten laitetaan pystyy nimiveikkailu, millä nimellä poijjaat laittavat seuraavan puodin pystyyn ja pysyykö samat tavarat myynnissä. :grr: Ja sitä voisi varmaan kanssa veikkailla että kauanko se seuraava poikien putiikki pysyy toiminnassa. Ne joilla rahaa on sisällä, osanottoni, mitään tuskin enää tulee palautumaan koska siellä on senverran isoja karhuja jonossa ennen pientä kuluttajaa.
Ehkä seuraavan firman nimi on Positroni, sitten kun nämä kaksi kohtaavat, niin molemmat häviävät ja kaikki saavat rahansa takaisin...
Törkeää että tuo aiempien vuosien konkkakierre joka vaan on jatkunut ja jatkunut. Eikös meillä ole liiketoiminnan estävää lakia näille jatkuville huijauksille joissa firmojen omistus on samojen veivareiden nimellä? Me kaikki veronmaksajathan noita konkurssivelkoja aina maksetaan- tavalla tai toisella..
Black Hole on myös suositeltava, koska rahoille käy kuten valolle mustassa aukossa, kun ylittävät "singulariteetin" on mustan aukon vetovoima niin suuri, ettei valo enää pääse takaisinpäin vaan jää mustaan aukkoo ikuisesti... Tässä vielä logoehdotus, jossa kiteytyvät yrityksen arvot:
Tämän firman kanssa saa näemmä olla tarkkana. Olen viime aikoina pari kertaa tätä käyttänyt kun ajetellut että annetaan nyt pojille vielä mahdollisuus. Mutta rahaa en tuonne pistä sisään vaan maksut menee kun tavaran saan. No, tuossa torstaina pistin tilaukseen tavaran jotka piti olla varastossa ja saatavuus heti. Ajattelin että heti tulee varmistus että tavara on valmiina odottamassa ja saa hakea. Eipä tullut. Huomasin muuten aiemmin että vaihtoehtona olisi ollut myös postitoimitus niin että summa olisi maksettu ennakkoon niin ei olisi tarvinnut maksaa postimaksuja. Enpäs tarttunut tarjoukseen, näinä aikoina muutenkin vähän huono vaihtoehto. No, pistin eilen sitten sähköpostikyselyn että mitenkäs tilauksen laita on kun ei tullut mitään viestiä että voisi hurauttaa hakemaan. Ei mitään vastausta. Ihmettelin vain että on se kumma kun ei raha kelpaa. Nyt yritin soittaa mutta ei vastattu. Pitänee perua tilaus ja katsoa jotain muuta vaihtoehtoa. Onko tuolta viime aikoina joku ostanut onnistuneesti vai onko jo loppurahastus menossa?
Itse asiassa oli, kävin just hakeen. Ei mee pojille kyllä bisnekset ihan putkeen, kun ei tule mulle tietoa että sais hakee, eikä vastata sähköpostiin eikä puhelinsoittoon...
jezz, tuli tosiaan tuossa aikaisemmin katsottua tuo, että konkurssiin oli haettu verottajan toimesta. yritin soitella ja pyytää rahat takaisin mutta ku pitäis duuniakin painaa eikä ehdi koko ajna soitteleen. Useampi trattakin siell oli, taloussanomien sivun kautta näkyy kyllä jostain syystä vain kaks. Ennakkoperintärekisteristä on poistettu verottajan toimesta. se on eräänlainen kiristyskeino verorästien perimiseksi. nyt näyttää todella pahalta sillä ovat poistuneet mbnetin hintaseurannastakin. sielt ei varmaankaan ihan helpolla poistuta ku varmaankin laskee myyntiä. se voi kyl olal sikskin ettei käyttäjät näkis negapalautteit. että kun piti olla niin hönö että kiireissä tilasin tuolta. muualta ku ei ollut mun kamaa saatavill. kyllä se on uskottava että hyvästit meikäläisen rahoille. Ja ku nuo seuraavan firman perustaa niin se on varma että ei tule siellä asioitua. luulis et nykynettiajalla alkais olla jo täs vaihees hankalaa lafkaa perustaa tollasen konkurssisuoran jälkeen. Siis ku tietoo pystyy levittämään helposti käyttäjäkokemuksista
Hintti seuranta nääs maksaa yritykselle ja jos jäbät suunnittelee matkaa Tahitille, pitää jokainen kavallettu euro pistää matkakassaan.