Niin, kuten muutkin tuossa kysyvät, niin mitä sille sitten tekee? Jos ei palauta, niin oikean vastaanottajan näkökulmasta se on sama kuin kirjeen hävittäminen. Hän ei sitä kuitenkaan saa. Mikään ei tietenkään pakota tekemään mitään muu kuin ihmisen omatunto ja se, että haluaa toimia oikein. Eihän maailmassa monikaan asia ole pakollinen, mutta ihmiset tekevät niin kuitenkin. Mummolle ei ole pakko pitää kaupan ovea auki, mutta aika moni meistä niin kuitenkin tekee.
Sehän tuossa koomista onkin. Tuhota tai avata ei saa. Molemmat on kielletty laissa. Mutta mihinkään Sherlock Holmes -hommiin kirjeen palauttamiseksi ei ole mitään muuta velvoitetta, kuin moraalinen. Tuli tuota joskus pohdittua, että mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä. Postille joskus pottuunnuin, kuin sain ihan Postin toimesta samaa väärin jaettua postia vuosituhannen alussa. Ja siten, että vaikka vedin tussilla päälle "ei asu täällä", niin sama posti jaettiin parhaimmillaan kolme kertaa uudestaan minulle. Postin asiakaspalvelija sanoi suoraan, että eihän minulla mitään velvollisuutta ole sitä postia palauttaa. Hetken pyörittelin päätäni. Tuo on totta, mutta rajansa kai silläkin, että miten paljon kenenkään pitää nähdä vaivaa korjatakseen jakelijan töppäilyt pelastaakseen jonkun tuntemattoman lähetys. Lähtisitkö itse viemään autolla sen lähetyksen 100 km päähän oikealle vastaanottajalle? Et vai, mitä, ei ole sun homma? Mutta kuitenkin isompi selvittely siitä, mihin sen virheellisen lähetyksen voi palauttaa... on sun homma? Missä se raja menee? Montako tuntia tai minuuttia saa mennä selvittelyyn? Minkä kilometrimäärän säteellä sen palautuspisteen pitää olla? Noin rehellisesti sanottuna en ole saanut vuosiin väärin jaettua postia, mutta silloin joskus kun sitä tuli, niin se meni täydellä automaatiolla lähimpään Postiin. Ei ollut edes tiedossa, että pitäisi jotain jakelufirmaa selvitellä omalla ajalla. Jos joku meidän alueella jakelua hoitava haluaa minun palauttavan heidän virhejakelunsa maksutta, omalla ajalla ja vaivalla, jonnekin tiettyyn paikkaan, niin saavat ohjeistaa sen sitä määrin selvästi, että löytyy 60 sekunnin googlehaulla. Huono vertaus. En keksi mitään tilannetta, missä minä olisi jonkun elinkeinonharjoittajan munimisen takia tilanteessa, jossa minun pitäisi netistä tai puhelimitse selvittää, missä tämä ovi ja mummo sijaitsevat, ja sitten lähteä ihan omalla ajalla etsimään sitä ovea ja mummoa. Tuskin sinäkään lähdet erikseen kotoa etsimään ovia avoinna pidettäviksi? Olennaisin vika vertauksessa se, että oven auki pitäminen on kohteliasta, eikä johdu kenenkään muun mokailusta, jota minä joutuisin paikkamaan täysin ulkopuolisena.
Voit soveltaa postilakia ja vahingossa viedä väärään osoitteeseen jaetun muun kuin Postin jakaman kirjeen lähimpään postin kirjelaatikkoon, jolloin Postilla on velvollisuus toimittaa se eteenpäin... Postilaki sanoo mm näin: "Postiyritys on velvollinen huolehtimaan, että sen välitettäväksi erehdyksessä jätetty kirjelähetys toimitetaan muun postiyrityksen välitettäväksi"
En ymmärrä, miksi levität väärää tietoa. Jokaisesta postilähetyksestä ilmenee, kuka on sen jakanut. Postitoimintarekisteristä voi tarkistaa, mikä yritys on kyseessä, ja reklamoida sinne. Nämä yritykset eivät ole Posti Oy:n ”alihankkijoita” vaan kilpailijoita, jotka kuorivat kaupungeissa kerman päältä. Lukutaito — iso ilo...
Minusta tällainen kermankuorinta on väärin. Kaikilla toimijoilla pitäisi olla jakeluvelvoite koko maassa. Siitä vaan kilpailemaan Postin kanssa, mutta jakelu pitää ulottua Ahvenanmaalta Tenojoelle!
Joko niin, tai sitten hyväksytään että syrjäalueiden jakelu on yhteiskunnan kustannettava. Nythän postin palveluita kasvukeskuksessa käyttävä joutuu osaltaan maksamaan myös syrjäseutujen kuluja. Kun taas Jakeluyhtiö X:n käyttäjä ei joudu siitä maksamaan, joten firmalle X jää enemmän voittoa kuin Postille.
Näköjään Kiinastakin voi tulla nopeaan paketti. Ebaystä tilattu paketti lähti lentopostina ja tein tullauksen Omapostin kautta heti tilauksen jälkeen. Tilaus tehty 21.10.2021 ja nyt on jo perillä. Täytyy ihmetellä, että joskus näköjään tulee Kiinastakin paketit perille nopeammin kuin kotimaasta...ja ihan tavallisella postilla...
No turha varmaan sitten valittaa postin hitaudesta ja muusta, jos kerran asiaan kuuluu, että maailma nyt vaan on hullu ja mitään ei asialle voi.
OmaPostissa näkyy 7.10. maahan tullut paketti, josta viimeinen kirjaus on 23.10. läheisessä jakelukeskuksessa. Kyselin Postin chatissa mistä on kyse, kun en ole varma mikä tilaus on tulossa tai paremminkin toista viikkoa kadoksissa. Valtterilla meni pitkä tovi ennen kuin antoi puhelinnumeron, josta pitäisi saada tietoa. Käsittääkseni nämä Postin maksulliset numerot maksavat myös jonottaessa. Antaa olla, ehkä tämäkin joskus selviää.
16.8 zavvi.comista lähetetyn Angel Heartin retkeilyn arvoitus selvisi, kun palautui Zavville ja tänään tuli ilmoitus että maksavat sen 15 puntaa takaisin.
Olen huomannut tuon, että leimoja ei juuri näy. Liotan kaikki leimaamattomat merkit ja käytän uudestaan. Pieni vaiva, tarvitaan vain haaleaa vettä, vähän kuivattelua ja paperiliimaa. Pääse hyville tuntipalkoille.
Nyt on paketti ilmaatunut nopsaan noudettavaksi, kun eilen tullasin ja tänään tuli ilmoitus. Näin kun olisi joka kerta.
Tämäkin vielä tähän vuoteen Postin toimesta. Seurantakoodilla kävi ilmi alla oleva. Ongelma on se ettei tuo saapunut minulle.. Lähetys on luovutettu vastaanottajalle. 30.12.2021 klo 12:54 Olin yhteydessä Postiin ja lupailivat selvittää mutta mitäs se auttaa. Tuo paketti on Amazonilta ja mietin, että miten tuon nyt sitten saa sinne selvitettyä Onko muille käynyt vastaavankaltaisesti?
Onko sen kokoinen, että mahtuu luukusta? Jos olisi mennyt esim. naapurille. Omalla kohdallani on sattunut ainakin pari kertaa, että leffa on tiputettu luukusta, mutta seurannan mukaan on edelleen kuljetuksessa. Toisinaan kirjaukset tulevat melkoisella viiveellä, mutta nämä ovat ikuisesti matkalla.
Kerran oli käynyt niin, että jakaja oli joutunut jostain syystä vaihtamaan puhelinta ja kuittasi mulle tulevan paketin jaetuksi toisella ja minä ehdin laittaa tulikivenkatkuista palautetta postille, ennenkuin pakettia tuova postinjakaja soitti ovikelloa. T: Vesku
^ Yksi ainoa tuote ja jos olisi ollut liian iso mahtuakseen luukusta, olisi kaiketi luullut, että jakaja olisi jättänyt jonkin lapun. Mietin vain, että kauanko mahtavat tarvita aikaa asian selvittelyyn ennenkuin kehtaa uudelleen ottaa yhteyttä.
Eihän se Postin järjestelmä tiedä, millä sekunnilla kusteljooni survoo leffan postiluukustani. Ilmeisestikin* tiedot päivitetään "kierroksen jälkeen" eli mahdollisesti tunteja myöhemmin ja näin minun tapauksessani on aina ollutkin, mutta toisaalta ei sillä kirjauksella minulle mitään väliä olekaan sen jälkeen kun postiluukku on kolissut... ihan sama minulle, mitä siellä lukee. * Toisaalta luovutuksen ajankohta on kirjauksissa "minuutilleen oikein", vaikka kirjaus päivittyy tunteja myöhemmin.