Ihan OK loppu. Ja jos sitten seuraavaa tuotantokautta ei ainakaan päähenkilöiden suhteen nyhjätä vankilassa niin vielä sen jaksaa vielä katsoa. Toivottavasti se siis on sitten tälläinen Fugitive-tyylinen tuotantokausi kuten kakkoskausi oli.
Tästähän saadaa mukava jatkumo. Tavaraa riittää vaikka 10 kaudelle. Joka toinen kausi porukat pakenee vankilasta ja sitten taas välissä koetetaan selvitä vapaudessa, kunnes kauden lopussa päädytään taas johonkin maailmankolkkaan - vankilaan. :thumbsup:
Televisiosta en koskaan ruvennut Pakoa seuraamaan, vaikka sitä kehuttiin kovin aina -- eniten kavereideni osalta. Päätin kuitenkin tämän hypen vuoksi ostaa sarjan ensimmäisen tuotantokauden dvd:lle, ja tänään sain katsottua sen loppuun. Onhan tämä kyllä erittäin mainio ja koukuttava trillerisarja. :naminami: Paossa on vähän 24:n jännitettä ja vähän Ozin aitoutta. Hahmot ovat mielenkiintoisia, ja sekin on mahtavaa, että pääroolien esittäjät eivät ole mitään kauhean tunnettuja kasvoja. Ensimmäisen tuotantokauden vankilapako-teema on sinänsä ongelmallinen (katsoja joutuu aika kauan seuraamaan paon valmistelun eri vaiheita), ja 22 jaksoa läpikatsoessa välillä tuntui, että juoni jäi junnaamaan paikoilleen pahemman kerran. Toisaalta, harvan sarjan kohdalla katsoja (tai ainain minä) jää janoamaan seuraavan jakson näkemistä yhtä pahasti. Tästä syystä oikeastaan olen tyytyväinen, etten alkanut seuraamaan Pakoa televisiosta, koska ei minusta ole mitään mieltä katsoa tätä sarjaa vain yhden 45-minuuttisen jakson viikossa (kyse on vähän samasta kuin keskeytetystä yhdynnästä if you know what I mean ). Verrattuna suosikkisarjaani Shieldiin, jota myös katson ostamalla dvd-tuotantokausia omaksi, Pako ei tunnu yhtä lailla omalta. Toki se johtuu siitäkin, että Shieldiä olen katsonut kuusi kautta ja Pakoa vain yhden (tosin Amazonista on tuloillaan toinen tuotantokausi), mutta siinä missä Shieldin porukka tuntuu kuin omalta lähipiiriltä tai perheeltä, niin Paon porukka ainakin toistaiseksi tuntuu hitsen muoviselta (enkä usko että se koskaan tulee muuttumaan). Shieldin tuotantokaudet jäävät aina tuntumaan jotenkin liian lyhyiltä, ja vaikka nautin Paosta, niin kyllä 22 jakson läpikatsominen tuntui hyvin piktältä ajalta. Summa summarum, ei tämä Shieldin edelle mene ja Dexterillä on etumatka mitä tulee erikoisuuteen, mutta kyllä Pako on uskomattoman hyvä sarja. :naminami::naminami::naminami::naminami::naminami:
Nyt tuli kakkoskausi katsottua loppuun, ja olihan se ykköskautta parempi. Edelliskauden finaalin jälkeen jäin miettimään, voiko Prison Break toimia fugitive-teemalla, ja näköjään se voi erittäin hyvin toimia -- joskin samanlaisuuksia 24-sarjaan on jonkun verran. Siinä missä muuten hyvän ykköskauden jatkuva vankilassa häärääminen alkoi ajoittain tuntumaan paikallaan junnaamiselta, niin kakkoskausi tarjosi etenkin vaihtelua. Mukana ei myöskään ollut enää Maricruzin bimboilemista, mikä ärsytti aika paljon edelliskaudella. William Fichtnerin Mahone oli erittäin hyvä lisä vahvuuteen. Kolmoskausi meni Amazon.comissa sopivasti äskettäin tarjoukseen $19.90, mutta kai se on pakko kärvistellä jonkun aikaa, kun tipattoman tammikuun sijaan ajattelin ryhtyä dvd:ttömää tammikuuta viettelemään. Anyway, mahtava ja koukuttava TV-sarja tämä on, ja edelleen oli ilo huomata, että tuotantokauden jaksojen läpikoluamiseen menee kyllä yllättävän pitkä aika (ainakin tuntuu siltä) -- mikä on siis hyvä asia, kun saa paljon viihdettä. :naminami: Silti, edelleen Shield on se sarja, mikä tuntuu eniten "omalta".
Niin että kuppia reilusti, eikä yhtään DVD:tä...kö Rahallisesti jään ainakin itse reilusti voitolle kun valitsen sen tipattoman. Tosiaan tämä sarja on paras kun katsoo niitä pötkössä, sen verran jännään paikkaan tahtoo aina jäädä...ainakin ensimmäisissä kausissa. Itsekkin katsoin reiluun pariin viikkoon kolme tuotantokautta.
Kyllähän noi mainokset ovat taas saaneet fiilikset korkealle... Tiistaina 24.11 alkaa siis 4. ja viimeinen tuontakausi. Toivottavasti näyttävät myös sen Final Breakin.
Spoilasin vasiten itseltäni mielenkiintoisimpien hahmojen juonikuviot/kohtalot ja sarjan lopun wikipediasta, kun en jaksanut tuhlata aikaa kokonaisen tuotantokauden katseluun. Johan tässäkin sarjassa on tullut "jump the shark" jo aikoja sitten, voisi tosin vittuillessa katsoa tuon viimeisen kauden että näkee ihan omin silmin ne kaikki älyttömyydet. Jakso viikossa ei ole suuri uhraus, kolmas kausikin meni siinä tiskauksen ja syömisen ohessa.
Neloskausi on kyllä sellaista tuubaa, että sitä ei voi suositella kenellekkään. Ykkös ja kakksokausi olivat mainioita ja kakkoskauden loppuun olisi sarjakin voinut hyvin loppua. Varsinkin nelosvuoden lopussa oleva final break on surkuhupaisaa katsottavaa. No kaipa tämänkin kerran jaksaa katsoa jos ei vielä ole nähnyt.
No ei tätä ekaa jaksoa ainakaan tylsäksi voi haukkua. Oikeastaan homma lähti varsin mallikkaasti liikkeelle. Pistettiin taas jengi kasaan ja kylmättiin tylysti turhat pyörimästä jaloista. Whistlerin kuolema tuli mukavasti puun takaa. Ja olipa taas hieno nähdä Saraakin...
joo,muistui mieleen kakkoskauden alku jolloin yksi turha painolasti = veronica sai luodista :thumbsup: juuri kun luulin että sarjassa olisi vielä munaa tehdä käänteentekeviä ja pysyviä ratkaisuja, niin tuli tämä typerä käänne. ei ollut käsikirjoittajilla näköjään pokkaa jättää saraa kuolleeksi. ja mikä on logiikka companyn toiminnan takana,miksi jättää sara henkiin kun ei ole ennenkään aristeltu tapattaa asioihin sekaantuneita? mikä se laatikosta löytynyt feikkipää sitten oli? eikö linc tarkistanut sitä kunnolla vai luottiko company siihen,ettei linc huomaa eroa? ei olla kyllä nyt mietitty loppuun saakka tätä kuviota. näköjään aivoriihessä viime hetkellä vedetty kortti "mitäs jos keksittäis tällainen twisti". taidettiin vetää nyt viimeistään vessanpöntöstä alas tämä... ei siinä, viihdyttävän sarjakuvamaista pelleilyähän pako on.
Käsittääkseni Sara pääsi pakanemaan Gretcheniltä ja oli pysynyt myös senverta hissuksiin Bennettin avulla ettei company ollu löytänyt tätä. Ja toi pää nyt oli vaan senverta samannäköinen Saran vastaavan kanssa että Linc siihen halpaan meni. Ei se sitä siinä tilanteessa nyt kauhean tarkasti ruvennut tarkastamaan.
Kuka tuota enää kaipaa, mehän saatiin tällainen: http://www.youtube.com/watch?v=hxo2pBxSaXE :thumbsup::thumbsup::thumbsup::thumbsup::thumbsup:
Tarkoitat varmaan: "Kuka tuota enää kaipaa, mehän saatiin tällaiset "(tarkoitan niitä ulokkeita leuan alla, jos joku ei ymmärtänyt)