Koyaanisqatsi-elokuvassa (dvd: osa 8) on parin minuutin pätkä, jossa esitetään Yhdysvaltain St. Louisissa sijainneiden kahden kerrostalon purkamista räjäyttämällä. Miksi päälle päin hyvänkuntoisen näköisiä rakennuksia purettiin? (Ikkunat niissä oli tosin rikki.) Alueella oli suuri määrä samanlaisia rakennuksia. Asiaa tutkimalla paljastuu uskomattomia asioita. Vain 15 vuotta valmistumisensa jälkeen rakennukset olivat enimmäkseen asumattomia, ja 20 vuotta valmistumisensa jälkeen ne oli kaikki purettu.
Kaiuttimia, akustiikka levyjä, moderneja. Jotenkin näyttävät hienoilta verrattuna viereisiin kortteleihin. Varmaan olivat huonosti tehtyjä ja ansaitsivat tulla puretuiksi.
Oheinen blogi näyttää perehtyneen hyvin asiaan. Olen itsekin tutkinut asiaa, ja blogissa on mielestäni paras suomenkielinen selvitys asiasta. Se on aivan uskomaton tarina. https://oulun1.blogspot.com/2014/12/pruitt-igoe.html
Herättää ajatuksia ja yhtymiä myös suomalaiseen aikalaiseen tapaan ratkaista asioita. Meillä ei tietenkään mittakaava ole ollut sama - ei rakentamisessa, ei ongelmissa eikä ratkaisussakaan. Toki meilläkin monta pienempää rakennuskokonaisuutta on, joille tekisi hyvää lopullinen ratkaisu eli räjäyttäminen. Tuossa blogissa onkin hyvin summattu tarina alueesta. Näitä vastaavia rakennushankkeita tuntuu olevan erityisesti Briteissä, jossa myös ongelmia. Leffojen ystävän näkökulmasta yksi herkullisimpia on tietenkin Kellopeli appelsiinin kuvauspaikka Thamesmead, joka sekin valitettavasti jo osittain purettu eli elokuvan kaikkia maisemia ei enää ole. Ihan hyvä blogistin viittaus myös Suomeen, missä täälläkin vuokrataloissa välinpitämättömyyden ongelmatiikkaa.