Tulin hulluksi Kinopalatsissa! (ärsyttävimmät elokuvateatterikokemukset)

Yllä lainauksia langan ekalta sivulta 22 vuoden(!) takaa.

Minusta tuntuu, että nyt koronan jäljiltä on viimeisinkin tolkku mennyt ihmisiltä elokuvateatterietiketistä, siitä miten elokuvateatterissa tulisi käyttäytyä. Kävin kesän ja syksyn aikana katsomassa elokuvateattereissa muutaman elokuvan, tässä huomioitani niistä kokemuksista.


Lapsillekin sopivan elokuvan Elementalin näytöksessä oli vanhempi lapsensa kanssa edellä olevassa rivissä. Vanhempi toistuvasti ja pitkäaikaisesti räpläsi kännykkäänsä elokuvan aikana. Sehän tietysti toistuvasti osui omiin(kin) silmiini yrittäessäni keskittyä elokuvaan. Jouduin jossain vaiheessa antamaan isällisen ohjeistuksen pyytämällä "voitko laittaa sen kännykän pois (tms.)", johon reaktio oli "Joo." ja siitä huolimatta jossain vaiheessa elokuvaa taas räpläsi kännykkäänsä, mutta enimmäkseen piti sen poissa. Ei pahoittelua, ei todennäköistä ymmärrystä edes omasta huonosta käytöksestä, vaikka näytti sen ikäluokan ihmiselle, että elokuvateatterissa käyminen olisi pitänyt olla tuttu juttu jo männä vuosinakin. Ihan kuin olisi jossain omalla kotisohvallaan elokuvaa katsonut, mihin todennäköisesti olikin koronan aikana liikaa tottunut.

Indiana Jones IMAX-salissa parhailla paikoilla. Viimeinen paikka vapaana ennen elokuvan alkua salin parhaalla paikalla ja mainosten jo suunnilleen pyöriessä viereen salien parhaalle paikalle istumaan lehahtaa alkoholisti. Nuoriso-puliukko eli noin nelikymppinen kaveri, jolla laukussa oma pullo mukana todennäköisesti omavalmisteista kiljua. Sietämätön vanhan ja tuoreen viinan lemu lehahteli koko leffan ajan nenään, kun ilmanvaihto ikävä kyllä vielä veti omaan suuntaani. Jos sali olisi ollut tyhjempi, olisin taluttanut kaverin ulos salista, mutta nyt kun sali oli täynnä, ei mitään ollut tehtävissä enkä itsekään viitsinyt lipun maksettuaan häipyä paikalta kesken elokuvan. Pahin elokuvateatterikokemus koskaan, huhhuh. Holisti vaan tyynesti leffan jälkeen horjui penkkejä pitkin pois paikalta. Jos olisi, niin olisi mielenkiintoista tietää, muistiko elokuvasta seuraavana päivänä edes mitään. Ehkä kaveri oli alkoholisoitunut koronavuosien aikana, mikä tragedia sinänsä.

Jodorowskyn Holy Mountain pienessä salissa harvalukuisessa näytöksessä. Odotuksena oli, että ehkei montaakaan saliin tulisi, kyseessä kuitenkin marginaalisempaa ohjelmistoa ja joku arki-ilta. Pitkään näyttikin hyvältä, lähinnä taiteellissuuntautuneen näköistä porukkaa yleisössä, mutta eikö juuri ennen leffan alkua seuraavaan takanani olevaan riviin istu pariskunta, jolla kahmalokaupalla syötävää mukana. Ottavat rennon lokoisan asennon ja valehtelematta koko leffan ajan kommentoivat näkemäänsä englanniksi keskenään puhuen ja hihitellen. Oma virheeni oli olla puuttumatta häiritsevään käytökseen, mutta en samalla usko että olisi auttanut mitään tai korkeintaan hetkeksi, oli niin luontevan moottoriturpaista meno. Siis ihan kaikkea piti kommentoida ja hihitellä. Mieleeni muistui lukemani kokemukset jenkkiläläisistä elokuvateattereista, joissa meno on ihmeellistä ramppaamista ja omien asioiden toimittamista samalla kun leffa pyörii. Mietin, että tällaista se ehkä sitten on isommassa maailmassa ja otin tämän kokemuksen elokuvakulttuurikäsitykseni rikastumisena kansainvälisillä piirteillä. Ehkä koronavuodetkin oli saanut nämä katsojat totutettua olohuonemaiseen katseluun ja nautiskeluun nyt myös elokuvateatteriympäristöön siirrettynä.

Uusin Mission Impossible ensi-iltana IMAX-salissa. Yllättävän hyvin sujunut näytös, mutta jossain vaiheessa loppupuolella elokuvaa parilla nuorella miehellä petti kärsivällisyys ja piti alkaa jotain porisemaan kovaan ääneen kesken elokuvan keskenään. Hiljaisempien kohtausten aikana todella häiritsevää vaikka etäisyyttä miehiin oli monta katsojaa ja useampi rivikin. Olisi toivonut, että kärsivällisyys olisi heilläkin kestänyt elokuvan loppuun asti, vaikka nykyelokuvat onkin aika pitkiä nykyihmiselle. Ehkä näillä nuorilla miehillä korona-aika on lyhentänyt keskittymiskykyä ja oli tullut totuttua pausettamiseen ja kaiken muun härväämiseen samalla kun katsoo kotona elokuvaa. Yritin ymmärtää ja kasvaa ihmisenä.

Oppenheimer IMAX-salissa. Vieressä istui nuori mies, kiitettävän siisti, ei alkoholin tai muutakaan lemua tällä kertaa, ei edes vieruskaveria jolle potentiaalisesti höpötellä. Mutta auta armias, kun tyyppi niiskutti ja yski koko hemmetin leffan ajan. Siis koko kolmetuntisen, varmaan siis yhteensä satoja kertoja leffan aikana. Yritti yskiä hihaansa, mutta silti mietin miksi tulla tuossa kunnossa leffaan. Mietin eikö millenniaalit ole mitään oppineet koronasta vai eikö vain välitä. Odotin jo sairastuvani koronaan tai mitä lienee päällä ollutkaan ihan satavarmasti, mutta tuurilla ei tullut mitään. Tuli kyllä leffan aikana mieleen, että ehkä sittenkin pitäisi edelleen itse kantaa maskia mukana, jonka voisi laittaa varmuuden vuoksi, jos tulee tällaista vastaan.

Näiden viiden enemmän tai vähemmän ärsyttäneen elokuvateatterikokemuksen lisäksi tuli nähtyä pari onnistuneeksi laskemaanikin, The Flash ja uusi Ryhmä Hau -elokuva, jossa toki jälkimmäisessä pientä levottomuutta pienillä katsojilla, mutta se on täysin ymmärrettävää eikä aiheuta lainkaan pahaa mieltä, lapset on lapsia.


Noita paria viimeisenä mainitsemaani elokuvateatterikokemusta kuvailisin vanhaksi normaaliksi. Ja oma johtopäätökseni on, että nuo viisi ärsyttänyttä kokemusta on taas ns. uutta normaalia, koronavuosien jälkeistä aikaa.

Minulle ne oli viimeinen pisara. Nyt on tohina päällä sen eteen, että saan oman kotiteatterin katselukuntoon. Saa naatiskella niin rauhassa ja juuri niin kuin itse haluaa, siinä seurassa kuin haluaa. Ehkä joskus tulee vielä käytyä katsomassa IMAX-salissa isoimpia magneetteja, kun haluaa kokea oikeasti isoa kuvaa ja ääntä, mutta muuten saa olla kaupalliset teatterit ja niissä perseilevät kanssakatsojat.

 

Itseä teatterissa jaksaa ihmetyttää kaikenlaisen rapisevan ruoan syöminen. On paperikarkkeja (siis mitä helvettiä oikeasta!) ja ties mitä käärittynä mahdollisimman rapisevaan kuoreen, jotta aina kun rapistelija syö, niin hirveä rapina kuuluu. Liekö sellofaaniin käärittyjä syömisiä? Onneksi syömiset yleensä loppuvat jossain 0,5-1h tunnin kohdalla, tai leffa sisältää sellaista mökää, ettei rapina sentään koko leffaa pilaa. Itse pyrin joko popsimaan popkorneja laatikosta tai makeisia pussista, mikä ei aiheuta minkäänlaisia ääniä syödessä.

 

^
Minoon tottunu syömään joko ennen tai jälkeen leffan.

T: Vesku

 

Viimeisin elokuva minkä elokuvuissa kävin katsomassa oli tuo uusin Indiana Jones ja tämänkin vain koska sain ilmaisen lipun. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä ( omilla kokemuksilla ), ettei elokuviin kannata mennä koska juuri tuo osaamaton käytös siellä oli alkanut ärsyttää ja en viitsi maksaa siitä ilosta. Muuten olisi kiva kyllä joskus nauttia isosta valkokankaasta.

Ja kuinka ollakaan, vaikka oli parin vuoden tauko ja olisi ollut kiva yllättyä, että siellä osataan käyttäytyä ja voisi käydä useammin. Niin eikö siinä edessä olevalla rivillä henkilö aloittanut kännykällä katselun ( ja ei ollut nuori kyseessä, tämänkin olen huomannut, se ei ole mikään nuoriso ongelma vaan ikää katsomatta osataan käyttäytyä epäsopivasti), vähän väli oli pakko jotain tarkastella ja oli niin lähellä, että kyllä mukavasti loisti pimeässä teatterissa silmiin loiste. Joten ei kiitos, en mene elokuviin, ennekuin elokuvateatterit pystyvät takaamaan hyvä katselukokemuksen ja tätä vaikea tehdä ja halua nyt ei varmaankaan ole koska tulisi lisätöitä heille.


PS tietenkin jos ilmaiseksi sattuisi pääsemään sopivaan ajankohtaan sopivalla elokuvalla ja seurue hyvä niin näiden kaikkien toteutuessa harkitsen uudestaan asiaa.

 

IMAX salien jakkarat ei sovi omalle selälle. Syynä se että selkänojan jousi on liian jäykkä enkä tykkää painaa selkää aktiivisesti taaksepäin pitääkseni selkänojan kallistuneena. Näin ainakin vielä viime vuonna oli.

 

Luxe, pullo vinkkua ja järkevän mittainen elokuva. (tai sitten pitäisi saada väliaika, sanoo ohjaaja mitä tahansa)

 

Mitä hemmettiä, onko niissä selkänojan kallistuskin?! Ei ole ikinä tullut hoksattua, kaikkea sitä voi oppia kun plazalla käy.

Mutta vaikka noin ylipäänsä uusien elokuvasalien jakkarat on kirjaimellisesti ihan eri vuosituhannelta kuin edellisen vuosituhannen istuimet, niin ei nekään aina niin mukavia ole pidemmän päälle istua. Varsinkin kun nykyelokuvatekijät ei tunnu saavan kerrotuksi mitään alle 2,5 tunnin. Ja kun menee vähän vanhempaan ja pienempään saliin noissa multiplexeissäkin, niin huomaa taas miten vähän jalkatilaa oli ja silloiset penkitkin selkeästi vielä heikompia kuin vaikkapa nuo IMAX-salin istuimet.