Sitten taas Spielbergin varhaistöitä arviossa, eli miehen ensimmäinen teatterielokuva Kovat ratsastajat (Sugarland Express).
"Tosin asiasta voidaan kiittää miestä erikoisefektien takana, NIMI, joka oli myös vastuussa John Carptenterin "The Thing" tehosteista" Onko nimi unohtunut laittaa vai kuuluuko ollakkin noin?
Olisin kiitollinen jos kaikki pistäisivät arvosteluunsa sen alkuperäisen nimenkin. Luin vaikka kuinka pitkälle tekstiä jostain ihmeen Kovista ratsastajista, kunnes loppupuolella huomasin, että pentele, täähän on Sugarland Express. (on muuten tossakin suomennoksella polkastu)
Hyvät plazalaiset. Nyt olen saanut tehtyä debyyttiarvosteluni DVDplazalle. Käsittelyssäni oli Alain Resnais'n Night and Fog (Nuit et Brouillard,1955). https://www.dvdplaza.fi/reviews/nayta.php?sid=1091 Antakaa toki palautetta, se kehittää noviisiarvostelijaa.
Niin ikään kilpailevan sivuston arvostelijana täytyy kyllä sanoa, että aivan loistava arvostelu. Kuvakaappaukset (ne kaksi viimeistä) olivat melkoisen "sykähdyttäviä". Teksti oli lukemiskelpoista ja kaikki tärkeät pointit tulivat esille. Jatka vaan samaan malliin :thumbsup:
Hyvä arvostelu. Itse olisin vielä lisännyt negatiivisena mainintana julkaisun (+ alkuperäisen Criterionin) nopeasti etenevät kolmen rivin tekstitykset, joista useasti alimmainen kerros jäi lukematta. Tällöin tietenkin elokuvakokemus huononee, jos joutuu liikaa keskittymään vain tekstityksien lukemiseen. Ja elokuvaahan siinä olisi tarkoitus tuijottaa...
Kiitos kaikille arvostelun lukeneille! Tarkoitus olisi väsätä vielä lisää arvosteluja. Mielessä on ollut kirjottaa mm. Woodstock elokuvasta, mutta älkää pitäkö tätä absoluuttisena lupaksena, kirjoitan jos siltä tuntuu. :thumbsup: Tämä saamani palaute kyllä kannustaa kirjottamaan lisää. Ensikertalaiseksi omastakin mielestä onnistuin arvostelussa aika hyvin. Mika: korjaatko tuonne etusivulle "Criterionin julkaisema" oli hiukan virheellistä, sillä tämä versioni oli korealaisen Sky Cineman, mutta selkeä kopio Criterionista. EDIT: Nyt on allekirjoittanutkin liittynyt Plazan tukijoukkoon. Varmaan viimeistään parin päivän päästä se näkyy avatarin muuttumisena
On se vaan jännää. Joskus voi pirun hyvä leffa istua hyllyllä monta kuukautta ilman että siitä keksii mitään sanottavaa arvosteluun, toisinaan sanottavaa keksii vaikka kuinka paljon yhden ainoan katselukerran jälkeen, kuten nyt: The Punisher (julkaise-namiskaa on jo painettu eli tämän saa iskeä etusivulle!)
Kuvaruutukaappaukset näyttäisivät olevan vallan väärällä kuvasuhteellla (ja väärän kokoisinakin, 260 leveydeksi). Muuten hyvä juttu, tekstisi muuttunut sujuvammaksi. Vähän oli vielä turhaa pilkkujenkäyttöä, mutta vähenevässä määrin.
Alla oleva rutina koskee yleisesti muitakin arvioita, mutta otan esimerkiksi tuon Punisherin.. Yleisestikin näissä arvioissa eniten mättää nämä puhtaat spekuloinnit kuulopuheiden tai kavereiden mielipiteiden perusteella kuten 'Kyseinen teos on kuulemani mukaan todella surkea tekele' tai 'en ole tämän genren elokuvia ennen katsonut, mutta...'. Tämän kaltaiset heitot kannattaa jättää kokonaan pois, ellei jaksa nähdä vaivaa hankkia/vuokrata kyseessä olevaa elokuvaa(remake-kuvioissa pitäisi olla itsestään selvyys, että aikaisemmat versiot katsotaan, jos arviointia tehdään). Arviointi antaa todella halvan kuvan, jos analysoidaan jotain elokuvan piirrettä, mutta ei jakseta ottaa selvää siihen liittyvistä asioista. Yksi arviointien suolahan (ainakin minulla) on löytää 'johtolankoja' muualle ja parhaimmillaanhan tämä voi tarkoittaa useiden eri kirjallisten lähteiden / elokuvien läpikäyntiä. Mainittakoon, että itse Punisherin arvio on ihan ok muuten.
Ottakaa hyvät ihmiset huomioon että jokainen on erilainen kirjoittaja! Sitten asiaan, eli totta on, että turha varmistamaton tieto pois. Netistä (tai kirjastosta) voi vähän ettiä aineistoa jos ei tunne asiaa etukäteen. Mutta tuo vaatimus että pitäisi kaikki versiot katsoa on aika kova. Harva täällä forumilla lukijoista/kirjottajista on puhtaita ammattilaisia, sen antakoon vähän anteeksi.