Chinatown. Tämän Roman Polanskin kenties tunnetuimman elokuvan vahvuus on ehdottomasti tunnelmassa jota olisi voinut vaikka veitsellä leikata. Jack Nicholson on melkoisessa vedossa yksityisetsivä Jake Gittesinä. Tyylillisesti Chinatown on selkeää film noiria, synkkä, ahdistava, raaka. Petollisia naisia sisältävä. Kuvaukseltaan elokuva on myös täysin huippuluokkaa. Tämä on yksi niistä elokuvista jotka jokaisen elokuvista kiinnostuneen tulisi katsoa. Omalla kohdalla tämä oli valitettavasti vasta ensimmäinen katselukerta. Arvosanaksi 4/5 ja täytyy mainita vielä, että arvosanalla on erittäin hyvät mahdollisuudet nousta seuraavilla katsomiskerroilla. The Asphalt Jungle. John Hustonin vuonna 1950 ohjaama The Aspahlt Jungle jaksaa viihdyttää yhä. Juoneltaan melko klassinen ryöstötarina saa syvyytensä hahmoista. Jokainen haluaa jotain eikä kukaan ole vain sivustakatsojan asemassa. San Jaffe varastaa useimmiten shown rikollisnerona ”tohtorina” mutta jää kuitenkin pienehkössä sivuosassa olevan Marilyn Monroen varjoon. Sterling Hayden ei mielestäni aivan yhtä hyvään suoritukseen yltänyt kuin kuusi vuotta myöhemmin valmistuneessa The Killingissä mutta ei miehen roolisuoritusta huonoksikaan voi sanoa. Harold Rosson tuo kuvauksellaan synkän suurkaupungin eloon. Moni moderni rikoselokuva on The Asphalt Junglelle paljon velkaa. Moni elokuva onkin yrittänyt suorastaan matkia tämän tunnelmaa, epäonnistuen usein surkeasti. Film Noiria parhaimmillaan, suosittelen. 4/5.
Love and Death - Woody Allenin eeppinen komedia Ranskan ja Venäjän sodasta. Monet naurut irtosi tätä katsoessa vaikka en olekkaan intellektuelli ja ymmärrä viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen. Parissa kohdassa oli selkeää hatunnostoa Marxin Veljeksille. Radio Days - Woodyn nostalginen muisteluelokuva omasta nuoruudesta, sekä tarinoista joita radiosta kuuli. Edelleen tämä on mielestäni yksi parhaista Alleneista. Vaikka elokuva onkin vain täynnä pieniä pätkiä, ilman sen suurempaa juonta, niin kaikki toimii. Loistavia hahmoja, hyvää huumoria ja kaihoisan lämmintä muistelua. Taas meni pari kohtausta sekaisin tämän ja A Christmas Storyn välillä. Molemmissa kun nuori poika fanittaa radio-ohjelmaa.
Pulp Fiction tuli katsottua yöllä, ja American History X tänään. Eipä muuta sanottavaa kuin että molemmat täyttä rautaa..
Stir of Echoes Oli kyllä ihan hyvä leffa! Ei ollut kauhean jännittävä, mutta muutamassa kohdassa tuli säikähdettyä aika kivasti. Tässä oli kyllä todellakin sellainen leffa, että kelloon ei tullut katsottuun kertaakaan. Ja Kevin Bacon veti kyllä mielestäni aivan upean roolisuorituksen! Suositteluni tälle leffalle: ****/***** edit: hupsis, jäi leffan nimi, kun siirsin toisesta threadista tuon tekstini (kiitti DTSMan)
Kyllähän sinä olisit tän tekstin voinut hyvin sinne Stir Of Echoes ketjuun pistää, kun sellaisen oikein löysitkin. Nyrkkisääntönä voisikin pitää sellaista, että jos elokuvalle on oma threadi niin kirjoita mielipiteesi sinne... :thumbsup:
Nyt on uudelleenkatsottuna myös Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions, ja voi voi... Jos se ensimmäinen Matrix oli ihan helkatin hyvä, niin niin nämä eivät ole. Reloaded on on kamala pettymys, sillä elokuvassa ei toimi mikään. Matrixin idea on kadoksissa, elokuvassa selitellään turhia asioita, joita voisi kertoa vähmäälläkin, mukana on romantiikkaa ja ihmissuhdesotkuja (no että tytöt tulee jätkäkaveriensa kanssa katsomaan... daaaa). Sarjan kolmas elokuva Revolutions on kuitenkin paljon parempi leffa kuin Reloaded. Kolmannen elokuvan tarina alkaa jo kakkosen lopussa, joten siirtymä elokuvien välillä ei ole yhtä hairitsevä kuin ykkös ja kakkososien välillä. Muutenkin kolmas osa ei syyllisty samanlaisiin selittelyihin ja typeryyksiin kuin Reloaded. Arvosanaa... Reloaded 1½/5 ja Revolutions 3/5. Tällä kertaa. Katson nämä vielä joskus, sitten uudet arviot.
Olisin voinut kyllä antaa vinkin että älä katso. Ensimmäisestä osasta saattoi vielä löytää anarkistisia vireitä, ja mustiin pukeutumisella oli jotain funktiota mutta jatko-osat olivat teknonörtteilyä kellareissa aurinkolasit päässä...mutta ok, aika vaikea tuosta olisi muualle ollut jatkaakaan. kakkosen tv-huone oli ehkä ainoa valopilkku koska se filosofiointi ei varmastikaan enää mainstreamiä ollut. Reivit olivat. oivoi.
Die Hard on yksi niistä elokuvista joita lapsena katseli useamman kerran vuodessa. Katsomiskertoja on varmasti ainakin 20 ja yhä jaksaa viihdyttää. Bruce Willis on one-linereita laukovana New Yorkilaiskyttänä erinomainen. Vaikka Willisin esittämä McLane käykin yksin rikollisia vastaan, ei elokuva kuitenkaan sorru missään vaiheessa ramboiluun. McLane on yksin, väsynyt ja vuotaa verta siinä missä rikollisetkin. McLanen käytännössä ainut ystävä on Reginald VelJohnsonin esittämä Al Powell. Näiden kahden väliset radiokeskustelut ovatkin erittäin mielenkiintoista kuunneltavaa. Willisin ja VelJohnsonin lisäksi loistaa Alan Rickmanin esittämä Hans Gruber. Hyvin pukeutuva, sivistynyt mutta myös armoton rikollisjohtaja on eräs toimintaelokuvien parhaista ”pahiksista”. Gruberin apuna häärii hieman mystiseksi jäävä Karl (Alexander Godunov). Elokuvan tapahtumapaikkana toimii Nakatomi Plaza (oikeasti Fox Plaza Los Angelesissa). Korkea pilvenpiirtäjä toimintaelokuvan tapahtumapaikkana on hyvä veto käsikirjoittajilta. Paikka korostaa McLanen yksinäisyyttä ja luo samalla pohjan monille tyylikkäille toimintakohtauksille. Die Hard onkin erinomaisten hahmojen, hyvin kirjoitetun juonen ja mielenkiintoisen tapahtumapaikkansa ansiosta yksi kiistattomista toimintaklassikoista jonka pariin palaa mielellään yhä uudestaan ja uudestaan. 4+/5. Die Hard 2. Tämä Renny Harlinin ohjaama jatko-osa oli parempi kuin muistinkaan. Ei toki ensimmäisen osan tasoa mutta viihdyttävä toimintarymistely kuitenkin. McLanen one-linerit vain lisääntyneet mutta muuten meno on aika samanlaista. Ehkä vähän liiankin samanlaista sillä tästä puuttuu se ensimmäiselle osalle ominainen "tuoreuden" tuntu. Lisäksi lentokenttä ei tapahtumapaikkana ole aivan pilvenpiirtäjän veroinen. On tälle kuitenkin 3½/5 annettava.
Hot Shots ZAZ lopetti yhteistyön, mutta A eli Jim Abrahams jatkoi kreisihuumorin parissa soolona. Karkeasti voisi arvioida, että tämä elokuva onkin noin 1/3 niin hauska, kuin mihin kuningaskolmikko pystyi. Mutta sehän ei suinkaan ole vähän. Charlie Sheen ei ole mikään Leslie Nielsen, eikä vitsejä singahtele sellaiseen tappotahtiin kuin silloin ennen, mutta hauskaa piisaa. 3/5. Hot Shots Part Deux Nyt katsottuna tämä jatko-osa häviää hieman ykköselle. Elokuvaparodioita on otettu roppakaupalla lisää mukaan ja vaikka ne toki ensi-illan aikaan naurattivat, niin jollekin Basic Instinctille tai T2:lle irvailu vuonna 2006 ei oikein enää toimi. Ihan mainio jatko-osa kuitenkin. Ramboilu oli hyvä valinta elokuvan aiheeksi. 3-/5 Out For Justice Stevenin mafiaseikkailu ei ensimmäisellä kerralla tehnyt vaikutusta, mutta nyt toisella kerralla viihdytti oikein mukavasti. Juoni on todella simppeli, mutta actionia riittää. Seagal on koko elokuvan läpi sopivan pahalla tuulella, mitä sitten kelpaa purkaa kaikkiin, jotka miehen tielle asettuvat. Ja joka pojasta tulee jauhelihaa. Taitaa olla aikidomestarin väkivaltaisimpia elokuvia. 3/5. O Brother, Where Art Thou? Jälleen hauska ja kaikin puolin hieno elokuva Coeneilta. Olisiko George Clooneyn paras elokuvarooli? Mies on joka tapauksessa erinomainen karanneen vangin roolissa, mutta niinhän veljesten elokuvat yleensäkin ovat täynnä nappirooleja. Papukaijamerkki päälle vielä, jos Clooney toveriensa kanssa lauloi ihan oikeasti itse sen hittikappaleensa... (?) 4,5/5. Supergirl Teräsmiehen serkun planeetan joku kanamunan muotoinen voimanlähde lipsahtaa kädestä ja päätyy totta kai Maahan asti. Planeetallamme sen saa käsiinsä ilmeisesti Harry Potterista karannut vallanhimoinen Selena, joka näytti asuvan jossain huvipuiston kummitusjunan tunnelissa. Kara, Teräsmiehen serkkutyttö, lähtee hakemaan voimanlähdettä takaisin. Suuri seikkailu alkaa... vai alkaako? Terästytön tarina ei valitettavasti ole ihan sieltä kiehtovimmasta päästä. Kara aloittaa koulun ja ihmettelee maailman menoa, sekä nappaa vahingossa itselleen Selenan ihastuksen, Ethanin. Niinpä Selena taikoo Supergirlin jonnekin varjoalueelle(?). Mutta sitten ollaankin kohta jo loppuratkaisussa, jonka yhteydessä nähtävät efektit eivät todellakaan päätä huimaa. Kuten ei paljon mikään muukaan elokuvassa... Todella kökkö filmihän tämä on, mutta saatiinpa tästäkin dvd laajakangaskuvalla ja hyvä niin. Helen Slater oli ihan söpö Supergirl. 2/5.
Koska Roald Dahlin alkuperäisteos Jali ja suklaatehdas ei ollut entuudestaan tuttu ja aiheesta aiemmin tehty elokuvakin on jäänyt näkemättä, pääsin tutustumaan ilman ennakko-odotuksia Tim Burtonin ohjaamaan elokuvaan Charlie and the Chocolate Factory https://www.dvdplaza.fi/reviews/nayta.php?sid=1359. Elokuva oli visuaalisesti aivan upea, mutta mitäpä muuta voi Burtonin elokuvista odottaa, varsinkin kun herralla on nykyään reilusti rahaa käytettävissään. Elokuvan pääosassa oli tasaisen erinomainen Johnny Depp, mikä sekään ei ole vierasta Burtonin leffalle. Lapsinäyttelijät eivät ärsyttäneet, paitsi sen verran kuin heidän oli rooliensa mukaisesti tarkoituskin. Elokuvan juoni oli kovin yksinkertainen, mutta niinhän se lastenelokuvassa kuuluu ollakin. Mukavan lisän katselunautintoon toivat (varmaan lapsilta ohi menevät) viittaukset muihin elokuviin (esim. jo kulunut Psychon suihkukohtaus, alkuperäisen The Flyn "help me" -kimitys, Avaruusseikkailu 2001:n monoliitti...). Eli upeaa ja helppoa katsottavaa. Itse tykkäsin kovasti, mutta minulla ei tosiaan olekaan painolastina lapsuuden mielikuvaa Jalista ja Suklaatehtaasta. Reilusti ropisee taas pisteitä 4+/5.
Ennen elokuvan katsomista olin lukenut Takeshi666:n arvostelun kyseisestä leffasta, ja siinä ei elokuvaa pidetty mitenkään sairaana. Minä pidin. En tiedä johtuiko se siitä, että näimme eri versiot (itse näin uusimman julkaisun, 2-discin sekin). Spoiler Leffan tekijät ovat mielestäni sairaita paskoja, jotka joutaisivat vankilaan kaikki tyynni. Tai sitten eläimiä ei oikeasti tapettu, vaan ne oli muuten vaan saatu elävän näköisiksi. Mites se sitten kun kaverilta leikataan kulli irti? Sekään ei kovin epäaidolta näyttänyt. Huh huh. Olen tyrmistynyt. Millainen sairas paska kiduttaa eläimiä tuolla tavalla elokuvaa varten (ei se muutenkaan ole hyväksyttävää)? Eniten mietitytti leffan aikana, että mitkä kohtauksista olivat oikeita ja mitkä lavastettuja, en todellakaan osaa sanoa. Ei 70-luvulla osattu tehdä niin hienoja lavasteita, että ne saataisiin eläviltä näyttämään. Ainiin. Spoiler Lopputekstien jälkeen sanottiin, että joku kuvaaja/tai joku muu sellainen sai kahden vuoden vankilatuomion ja joutui maksamaan 10,000$ sakot. Jos siis oikein ymmärsin. 0/5--5/5. Jotain tuolta väliltä.
The Unbearable Lightness of Being (1988) ½ Pitkä (165min) kestoltaan ja välistä vähän laahaava, mutta kokonaisuutena hieno elokuva. Visuaalisuus ja rauhallinen tempo sekä hempeä rakkaustarina saivat pitämään tästä leffasta. Tykkäsin autenttisten Prahan syksyn 1968 filmimatskun mukanaolosta piristämässä keskellä elokuvaa. 13,95 Anttilassa.
Pelikaanimies tuli vihdoinkin katsottua eilen. Ja tykkäsin kovasti! Jotenkin luontevan tuntuisia näyttelijä-suorituksia pääosin (etenkin Ketonen vetää roolinsa pelikaanina mahtavasti), ja tarinakin on hieno. Ehdottomasti parasta kotimaista elokuvaa viime vuosilta! Sopii hyvin koko perheen katsottavaksi, vaikkei tätä ole mielestäni tehty niin selkeästi "lastenleffaksi" kuin esimerkiksi Heinähattu ja Vilttitossu... Omaan makuuni leffa osui, kaikki tuskin tykkäävät. 4,5/5
Closer. Mike Nicholsin ohjaama Closer on kertomus neljän Lontoossa asuvan nuoren aikuisen elämästä ja ihmissuhteista. Elokuva alkaa, kun Alice (Natalie Portman) saapuu New Yorkista Lontooseen ja tapaa sattumalta Danin (Jude Law) joka puolestaan tuntee Annan (Julia Roberts) ja tapaa netissä Larryn (Clive Owen). Näiden neljän välillä rakastutaan, petetään ja rakastutaan uudelleen parien vaihtuessa. Päähenkilöiden lisäksi muita merkittäviä hahmoja ei ole. Valehtelematta voisin sanoa jokaisen neljästä pääosanesittäjästä tekevän parhaan roolisuorituksensa tähän mennessä. Closerin juuret ovat Patrick Marberin (joka toimi myös käsikirjoittajana) samannimisessä näytelmässä ja teatterimaisuus on selkeästi esillä myös elokuvaversiossa. Kohtaukset kestävät pitkään ja dialogia on paljon. Ajoittain dialogi lähestulkoon muuttuu monologiksi joka vain lisää teatterimaisuutta. Elokuva kulkee kronologisessa järjestyksessä jättäen kuitenkin aina välillä aukkoja joiden pituus vaihtelee kuukausista reiluun vuoteen. Alussa Closerin pääteemana on rakastuminen mutta vähitellen teemaksi muuttuu pettäminen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään alleviivaava moraalisaarna sillä ketään ei merkitä pettämisen johdosta moraalittomaksi tai pahaksi vaan asiaa käsitellään sen vaatimalla tavalla. Closer on eräs vuoden 2004 parhaista elokuvista ja mielestäni yksi parhaista ihmissuhdedraamoista elokuvahistoriassa. 4½/5. If you believe in love at first sight, you never stop looking.
Priest Tämähän herätti aikanaan aikamoista kohua briteissä peittelemättömyydellään ja jopa jumalanpilkalla. Edelleen tuntuu elokuva olevan kova pala, kun saarivaltakunnassa tätä ei ole edes julkaistu DVD:nä. Niinpä piti valtameren takaa tämäkin tilata (tosin imdb:n mukaan jopa 7 minuuttia on saksittu alkuperäisversiosta, sääli) ja kyllähän tämä mielenkiintoinen leffa on katolilaispapeista ja heistä ennen kaikkea normaaleina ihmisinä. Laadukas näyttelijäkaarti ja hyvä tarina tekevät tästä aiheen lisäksi yhden viime vuosikymmenen ehdottomasti merkittävimmistä brittileffoista. Näyttelijöistä jälleen kerran Tom Wilkinson vakuuttaa eniten epäsovinnaisena pappina, mutta hyvin pärjää myös pääosan Linus Roache ja Robert Carlyle tämän rakastettuna. Loppu on kovin koskettava, mutta kokonaisuutena se ensimmäisellä katsomiskerralla tuntunut loistokkuus oli hieman kateissa...liekö leikkausten syytä. 4/5 Sweet Sixteen Varsin rankka kuvaus 15-vuotiaan Liamin elämästä nykypäivän Skotlannissa. Tarinassa ei sinällään mitään kovin uutta ja ennennäkemätöntä ole, mutta hienosti elokuva on kuvattu ja Loachille ominaiseen tapaan osin amatööreistä valittu näyttelijäkaarti onnistuu erinomaisesti. Varsinkin pääosan Martin Compston tekee vakuuttavaa työtä sisimmältään hyväsydämisenä ja huolehtivaisena mutta pikkurikoksia tekevänä pikkunilkkinä, joka joutuu uhraamaan itseään yhä enemmän pahoille teoille taatakseen läheisilleen hyvät oltavat. 4/5 Vera Drake Viimeinkin tuli Leigh'in viimeisin elokuva nähtyä ja eipä tarvinut pettyä. Puitteet oli tällä kertaa siirretty 50-luvun alun Lontooseen ja tarinan kannalta tuo onkin välttämätön ratkaisu. Ja eikä sillä väliä, sillä täysin yhtä ehjän miljöön Leigh on onnistunut rakentamaan ja elokuvan hahmot ovat täysin yhtä rakastettavia kuin ennenkin. Elokuvan aihe puolestaan lienee ikuisesti ajankohtainen ja kaikille tuttu. Imelda Staunton on pääosastaan kaikki palkintonsa ja ehdokkuutensa ansainnut, sen verran koskettavasti hän näyttelee hyväsydämistä kotirouvaa. 4½/5 All or Nothing Jo ennen Veraa tuli katsottua toistamiseen Mike Leigh'n sitä edeltänyt työ. Tämähän on kaikinpuolin Leigh'iä tyypillisimmään, kun keskiössä ovat nykyajan nuhjuiset lontoolaislähiöt, tavallisennäköiset mutta ehjät ihmiset ja koskettavat tarinankäänteet. Timothy Spall voisi pikkuhiljaa alkaa saamaan ansaitsemaansa tunnustusta näistä upeista rooleistaan, sillä tälläkin kertaa mies tekee pääosassa hieman surumielisenä taksikuskina niin mahdottoman hyvää jälkeä. Tämä leffa iski vielä astetta paremmin näin toisella kerralla. 5/5 All That Heaven Allows Välillä sekaan hieman amerikkalaistuotantoakin. Tässäkin Sirkin melodraamassa pääosassa ovat Rock Hudson ja Jane Wyman. Molemmat näyttelevät erittäin hyvin, mutta muissa suhteissa tämä elokuva ei ole ihan samalla tasolla edeltäneen Magnificent Obsessionin kanssa, sillä väistämättä muutamat käänteet ja hahmojen käyttäytyminen menevät korniuden puolelle. Onhan näissä kuitenkin edelleen sellainen viehättävä hieman satukirjamainen fiilis, jollaista nykyelokuvissa ei (haluta?) saada aikaiseksi. 3/5
Tuli pariin kertaan katsottua tässä tuo kyseinen leffa, ja mamma mia, kyllä upposi kuin nenä päähän. Hienot näyttelijäsuoritkset, toinen toistaan loistavampia kohtauksia, toimintaa ja Spoiler naimista Mitä muuta sitä leffalta toivoisi? Huumoriakin oli sopivissa määrin, pari kertaa meni popparit väärään kurkkuun. 5-/5 Who the fuck is Dick? Huh? You.. You want me to suck his dick? :king: Ainiin, mielestäni siihen loppuun sopi hyvin Spoiler Happy end Ainoa pieni miinus tuli siitä ihme theme-musiikista, joka toi mieleen lähinnä Leijonakuninkaan. Anyway, suosittelen.
Speed. Eräs nuoruuden suosikeista tuli monien vuosien jälkeen katseltua uudestaan ja ei kyllä iskenyt enää samalla tavalla kuin nuorempana. Juoni nyt on sinällään ihan kohtalaista tavaraa, vaikkakin hieman yllätyksetöntä ja ajoittain typerääkin. Suuremmat ongelmat löytyvätkin näyttelypuolelta. Yleensä minua ei häiritse Keanu Reevesin näytteleminen mutta Speedissa mies on kuin puusta veistetty eikä huonosti kirjoitettu dialogi istu yhtään hahmolle. Sandra Bullock ei ole paljoa parempi mutta ainakin mukavampi katseltava. Ja Jeff Danielsin sidekick... voi hyvä luoja. Turhempaa hahmoa saa etsiä. Eikä edes Dennis Hopper jaksa innostaa. Miehen näyttely kun on melko väkinäisen näköistä ja maanisiksi tarkoitetut naurukohtaukset saavat lähinnä itkemään myötähäpeästä. Huonot roolisuoritukset aiheuttavat sen, että hahmojen kohtalot eivät voisi vähempää kiinnostaa ja päähenkilöille toivoisikin lähinnä nopeaa loppua. Toimintaleffahan tämä toisaalta on ja onneksi toimintakohtaukset on tehty tyylikkäästi. Niissä onkin elokuvan suurin anti. Jo pelkistä bussistunteista tulee lisäpisteitä, sillä on aina yhtä hienoa katsoa kun raskas auto runnoo pienempiään moottoritiellä. Valitettavasti edes puhdas toimintaleffa ei toimi ilman hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja ja niitä ei Speedista löydy. 2½/5.