Puprle Rose of Cairo - Woody Allenin romanttinen fantasia elokuva oli miellyttävä kokemus. Mia Farrow oli elementissään alistettuna ressukkana, jonka ainoa pakotie arjesta on elokuvateatteri. Lopusta plussaa. Spoiler Todellinen yllätys oli että onnellinen loppu oli unohdettu. Jätti melkoisen sekavan ja surullisen olon. Lopputekstit oli isku vasten kasvoja.
The Usual Suspects tuli eilen katsottua ensimmäistä kertaa, ja täytyy sanoa että se paljon hehkutettu juonenkäänne oli kyllä melkoinen pettymys: Spoiler Jotenkin alusta asti tuntui että Spaceyn hahmo ei ole sitä miltä näyttää ja kun kaiken takana oleva superroisto tuli esille, heräsivät epäilykset heti. Kaikesta huolimatta varsin viihdyttävä pätkä, näyttelijöillä on kauttaaltaan samanlainen svengi päällä kuin esim. Ocean's Elevenin pojilla. Varsinkin Benicio Del Toro oli hauska hahmo joka muistutti hieman Pittin roolia Snatchissa. Valitettavasti elokuva pelaa vähän liikaa sen twistin varaan, eikä tätä taida kovin helpolla jaksaa uudestaan katsoa... ***/*****
München eli originellinimeltään Munich katsoin juuri. Ihan mukiinmenevä, katselen vielä toisen kerran ja kirjoitan arvostelun... Edit: No nytpä se arvostelu on valmis... München (Munich)
Jostain kumman syystä mulla on semmonen fiilis että elokuvasta on tulossa jo arvostelu, mutta eipä kaksi näkemystä tietenkään haitaksi ole.
Voisin kans arvata, että siitä on tulossa. Sit myös Nuoruuteni savotat joku varmaan arvostelee heinäkuun aikana
Young Guns - Lännenelokuva vuodelta 1988 höystetty sen ajan mahdollisesti nousevilla tähdillä. Tarina kertoo Billy the Kidin johtamasta joukosta kosto/pakomatkalla läpi villinlännen. Elokuvassa riittää toimintaa ja huumoria, mutta mielenkiinto ei pysy ihan loppuun asti. Näyttelijöistä etenkin Jack Bauer Sutherland tekee loistavan roolisuorituksen, kun taas Estevez Billy the Kidinä rupeaa ärsyttämään elokuvan keskivaiheilla. Sivuosassa piipahtaa Lostista tuttu Locke (Terry O'Quinn). Ihan kelpo 80-luvun western. 2½/5 The Kentucky Fried Movie - John Landisin ohjaama ja ZAZ teamin käsikirjoittama kreisikomedia television monipuolisesta maailmasta. Vaikka John Landisin 80-luvun elokuvat ovatkin järjestäen mahtavia, unohtamatta ZAZ teamin tekeleitä, ei tämä vuonna 1977 ilmestynyt Hei me nauretaan -elokuva saanut naurunkutkutuksia täältäpäin. Olisiko syy siinä että vitsit olivat jo kertaalleen nähtyjä, johtuen nuorempien Landis+ZAZ parodioiden näkemisestä, tai yksinkertaisesti tämän tyyppinen lyhyistä tarinoista koostuva leffa ei vaan uppoa meikäläiseen. No kuitenkin tarinat olivat hauskoja, etenkin "A fistful of yen". Maitorauhasia näkyi myös aikalailla . 2½/5 Independence Day - Ilmestymisvuonnaan tämä upposi 14-kesäiseen kolliin kuin auringossa maannut veitsi voihon. 10 vuotta myöhemmin asiaan ei ole tullut pahemmin muutosta, tosin elokuvan ihmeellistä maailmaa on tullut kierreltyä ja samalla tajuntaa laajennettu. Edelleen aivot sai jäädä narikkaan, mutta suun sai pitää kiinni, ja ehkäpä venyttää se lievään hymynkaareen. Roland Emmerichin ohjaustyö sekä Jeff Goldblumin ja Will Smithin tähdittämä efektitäytteinen elokuva on ikäisekseen elokuvakseen kaunista katseltavaa. Toimintaa ja ylenpalttista USA patriotismia riittää vaikka afgaaneille jakaa. 4-/5
Before Sunset (2004) - Poika tapaa tytön, poika menettää tytön, poika saa tytön takaisin...joksikin aikaa? Onnistuneimpia jatko-osiahan tämä. Samat asiat jotka toimi ensimmäisessäkin kohtaamisessa, eli hyvin rullaava dialogi pääparin välillä, rauhallinen ohjaus, kaunis miljöö (nyt Pariisi) ja ennenkaikkea erinomainen näyttelijätyöskentely - loihditaan toistamiseen. Kauniita ja riipaisevia kohtauksia riittää, vaikka kovin lyhytkestoinen elokuva onkin. Nähtäväksi jää tullaanko tätä Jessen ja Celinen tarinaa vielä jatkamaan hamassa tulevaisuudessa. Itselle kyllä sopisi, mutta jos näin ei tule käymään, niin sitten on Sunsetin hienoon ja arvoitukselliseen loppuhuipennukseen tyytyminen. Love Storya parhaimmasta päästä. The Third Man (1949) - Klassikkoja alta pois. Tässä yksi sellainen, joka ei pettänyt. Pommitettuun Viennaan sijoitettu tunnelmallinen mysteerijännäri piti hyvin otteessaan alusta loppuun. Elokuvan ensimmäinen puolisko vietetään hämärän Harry Lime palapelin ratkomisissa ja toinen jännityksen ja panosten kohoessa hiki otsalla. Muikeasti hymyilevä Orson Welles tuo hallitulla roolisuorituksellaan värinää ratkaisuhetkille ja nostattaa elokuvaa sinne nykyiseen klassikkoasemaansa. Yhtenä esimerkkinä klassisesta käy Wellesin itsensä kirjoittama lyhyen ytimekäs käkikellotarina, jolle oli pakko antaa ablodia katsomossa. Viihdyttävään katselukokemukseen vaadittavat osaset on kunnossa (Dutch anglea tosin liikaa omaan makuun), joten mitäpä sitä ihmettelemään Kolmannen Miehen paikkaa parhaimpien listoilla.
Sanoisin, että Michael Douglasin yksi parhaista roolisuorituksista väkivaltaisena perheen isänä. Kaiken tuon väkivallan keskellä kuitenkin näin Douglasin roolihahmon jotenkin sympaattiselta. Käsikirjoituksessa on muutamia selviä aukkoja, mutta en antanut niiden häiritä, vaan nautin elokuvasta. Duvallin rooli oli aikalailla pieni, mutta hoiti homman kotiin myöskin tyylikkäästi. Itse leffa jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, syvällisemmällä tasolla. Suosittelen. Musiikit ihan jees. 4+/5
Snatch - hävyttömät Olin nähnyt aikaisemminkin mutta muistikuvia ei kyseisestä elokuvasta ollut juurikaan. Ihan jees pätkä, hieman päämäärättömän oloista kohellusta tosin. Brad Pitt on tässä sekä 12 apinaa-leffassa parhaimmillaan, muutenkin näyttelijäkaarti on yksi Snatchin kantavista voimista. Terminaali Paikoitellen hauska mutta paikoitellen myös aika kömpelö. Tom Hanks on hyvä, Catherine Zeta-Jones ei niinkään. Jotenkin vaan vaikuttaa tyhmältä koko elokuvan idea, ja olihan siinä sitten vielä se tyypillinen Spielbergin lälly-lopetus.
Snatch tuli katottua kun se Nelosella näytettiin. Kelpo pätkä vaikka tosiaan oli hieman kohellusta mukana ja se itse juoni selkiintyi vasta loppupuolella..
Mainetta Madonnan miehenä niittäneen Guy Ritchien Snatch tuli katsottua, ja tähän pitää todeta että olipas huono elokuva kaikkeen hehkutukseen nähden. Typerä juoni, typeriä "vitsejä", aikaa kestämätön leikkaustyyli... No, olihan tässä vauhtia ja vaarallisia tilanteita . Näyttelijöitä ei voi syyttää, vaan järjestään tekivät hyvää työtä. No, minä tietysti odotin tältä leffalta liikaa, mutta surkea tekele kaiken kaikkiaan. Ymmärrän toki, että joku pitää ja varmaan omakin suhtautumiseni olisi ollut suopeampi, jos olisin nähnyt leffan ilman ennakko-odotuksia. 2/5. Päinvastainen esimerkki elokuvasta on Jim Jarmuschin ohjaama Coffee and Cigarettes. Lyhyistä episodeista koostuva elokuva, jossa istutaan pöydän ääressä, juodaan kahvia ja poltetaan röökiä. Elokuvan ainoa ongelma on näyttelijätyön epätasaisuus, sillä osa näyttelijöistä on ammattilaisia ja osa taas tuttuja rokkityyppejä. Vaikka Iggy Pop onkin puolijumala, niin näyttelijänä hän on kuin harrastajavoimin kootun kesäteatterin pikkurooliin joutuva avustaja... Leffa toimii kuitenkin erinomaisesti, on hauska ja selkeä. 4½/5
American Dreamz Aika huttu höppää oli. Ei yllätyksiä, ei mitään uuttaa. Odotin varmasti liikaa tältä taas. 2/5 The Hills Have Eyes - Remake En ole nähnyt originelliä, mutta voisin uskoa, että parempi on. Nyky päivän remakeit on jotenkin, niin yllätyksettömiä. Väkivaltaa elokuvasta löytyi kyllä. 2/5
Iggy on hauska tyyppi ja osaahan mies näytelläkin. Tsekkaa vaikka Johnny Deppin tähdittämä Cry-Baby :thumbsup:
Likaiset, Rumat ja Ilkeät Anttilasta ostin leffan ja jo ennen ostoa tiesin etten välttämättä tule tästä pitämään... Ja osittain näin kävikin. Leffan katselin ja totesin että olipas sairas ja huonolla maulla tehty tekele. Kuitenkin alkoi seuraavan nukutun yön jälkeen päässä hautoa leffan nerokkuus ja hitto vie tämähän toimikin vaikka onkin siinä ja siinä että jaksaa uudestaan kokonaan katsoa. Nino Manfredin takia pysyy hyllyssä. Hänen hahmoaan kun välillä vihasi ja samalla kunnioitti. Loppu oli huono. ***½ Major Dundee Hyvällä juonella varustettu leffa, mutta sitä juonta ei kuitenkaan hyödynnetä kunnolla. Hyviä ideoita ja erittäin hienoa katseltavaa. Ne harvat taistelut tosin vaikeita seurata ja se varsinainen lopputaisto apasseja vastaan pienoinen pettymys. Kuitenkin omia jenkkisuosikkeja leffa täynnä ja roolit toimivat. ***
Hotelli Ruanda Kun tuota lupporahaa oli niin Stockmannin alelaarista tarttui mukaan muutama leffa, olin jokseenkin yllättynyt että Hotelli Ruandaa myydään jo näinkin halvalla. Hyvä elokuva, hyvät näyttelijät, ja ennen kaikkea sitä ei ole pilattu turhalla pituudella. Aihe on samantyylinen kuin Schindlerin Listassa, lähestymistapa vähemmän taiteellinen/mahtipontinen. Ruandan kansanmurha on myös hyvin tuore ja vähän pinnalla ollut aihe, joten senkään puolesta elokuvaan ei pääse kyllästymään.
The Set-Up (1949) Reaaliajassa etenevä tummanpuhuva nyrkkeilyelokuva. Kehäraakki joka on päättänyt voittaa vielä kerran. Robert Wisen jäntevä ohjaus ja Robert Ryanin sympatiaa herättävä roolityö. * * * * Raw Deal (1948) Noir kahden naisen loukussa keplottelevasta vankikarkurista jolla on gangsterit kannoillaan. Rooleissa loistavat yksipuolisessa rakkaudessa vellova Claire Trevor, pätevä noir-naama Dennis O'Keefe ja pääpahiksena pyromaaninen Raymond "Perry Mason" Burr. Paljon hienoa kuvausta ja tehokkaita kohtauksia, elokuva on kuitenkin jollain tapaa vähemmän kuin osiensa summa. * * * * The Breakfast Club (1985) Elokuva keskittyy erääseen lauantaihin. Viisi erilaista nuorta ovat jälki-istunnossa ja joutuvat kukin kohtaamaan itsensä ja toteamaan että vanhemmat on mälsiä. Elokuva on tietyllä tapaa korni, alleviivaava ja osa "teininäyttelijöistä" käy pitkästi kolmattakymmenettä ikävuotta. Jotenkin homma kuitenkin toimii ja kasarinostalgia pelastaa loput kevyesti. * * * * Captain Blood (1935) Miekanheilutteluelokuva, jossa nähdään Errol Flynn ensimmäistä kertaa tärkeässä roolissa ja hassussa polkkatukassa. Elokuva kertoo irlantilaisesta lääkäristä, joka joutuu orjaksi ja mutkien kautta merirosvoksi. Aavistuksen tylsä ja välillä lavasteissa, tehosteissa ja realismissa olisi parantamisen varaa (no ainakaan tässä ei ole naispiraatteja tai kung-fu-potkuja kuten takavuosien menestysmerirosvoilussa). Korngoldin musiikki on ajoittain nerokasta, vaikkakin sen käyttö näin varhaisessa äänielokuvassa on hieman puolivillaista. Ihan pätevä seikkailu. * * *
Viimeisen, olisko 7-10 päivän satoa: As Good as It Gets: Mukavan oloinen draamailu, joka ei sitten kuitenkaan päässyt ihan sille tasolle mitä odotin. Jack Nicholson on vähemmän yllättäen ilmiliekeissä, eikä muukaan cast Helen Huntin johdolla ole juuri heikompi. Valitettavasti elokuva pelaa vähän liiankin paljon vahvoilla roolisuorituksilla, tarina ei oikein napannut täysillä mukaansa, vaikka silläkin hetkensä oli. Loppujen lopuksi varsin hyväntuulinen perusdraama. 3+ Assasination of Richard Nixon: Lisää loistavia näyttelijäsuorituksia. Sean Penn varasti shown ensimmäisistä kuvista lopputeksteihin saakka. Muut näyttelijät jäävät hyvin pieniin rooleihin, Naomi Watts ja Don Cheadle heittävät kuitenkin peruslaadukkaat roolisuoritukset. Jack Thompson myyntimiehenä oli loistava. Yhtä alamäkeähän tämä elokuva on (ei laadullisesti) loppua kohden ilman sen kummempia ilonhetkiä, mutta homma toimii siitä huolimatta hyvin. Kuten Samppa arvostelussaan sanoi, kovin tuli alusta lähtien Scorsesen Taxi Driver mieleen. Muutenkin jokseenkin 1:1 samaa mieltä arvion kanssa. 3½ .... 4- In America: Laatudraamaa. Hmph, täähän menee jo pahasti toistoksi, mutta tässäkin elokuvassa näyttelijät varastivat elokuvan itselleen ja suureksi hämmästyksekseni lapsinäyttelijät Sarah ja Emma Bolger olivat suorastaan loistavia rooleissaan. Eritoten Sarahilla on kovasti potentiaalia. Tarina oli varsin koskettava ja vaikka tämäntyyppinen draamaelokuva ei oikein aina iskekään, niin nyt kyllä paukkui hyvin läpi. Mä tykkäsin. 4 Species: Kurapaskaa. Näyttelijät Michael Madsenin ja Ben Kingsleyn johdolla alisuorittavat rankalla kädessä. Kingsleyn näyttely oli varsinkin sen näköistä että "mitähän vittua mä tässäkin elokuvassa teen". No, toisaalta, sama mies on nähty myös Uwe Bollin elokuvassa, joten ehkä sitä agenttia kannattaisi vaihtaa vähän tiuhempaan. Tarina oli ontto (enpä muuta odottanutkaan), mutta kun kerrontakaan ei toiminut sinnepäinkään, tekemisen meininkiä (terve Cane) ei ollut nimeksikään niin eihän tästä mitään tullut. Tietokone-efektit aiheuttivat lähinnä säälinsekaisia tunteita. Puolikas pogo tulee tuohon ykkösen päälle Silin rinnoista ja nuoren Michelle Williamsin laadukkaasta pikkuroolista elokuvan alussa. 1½ Motorcycle Diaries: Ihan hyvä perusdraama Che Guevaran "poliittisesta heräämisestä" roadmovien vaatteisiin puettuna. Paikka paikoin oikein terävää kannanottoa ja vastapainoksi hyvää menoa. Toisaalta suurin osa elokuvasta, varsinkin puolen välin jälkeen oli liiallista alleviivaamista. Kuten oikeastaan lähes kaikissa tämän postauksen jutuissa, myös MC:ssä näyttelijät hallitsivat. Kauniisti kuvattu, kivasti kerrottu. 3+ En Kärlekshistoria: Mjoo, kultapossukerhon kautta tähän tuli tustuttua ja olisi parempi kun olisi antanut olla. Alkaa lupaavasti ja nuorenparin rakkaustarina toimii, vaikka sitä tahallaan pois jätettyä dialogia olisinkin parin välille enemmän kaivannut. Sen sijaan vanhempien immeisten toilailut ja jatkuva murjottaminen sukkasivat. Näyttelyn taso vaihteli reilusti, heikosta hyvään. Rapujuhlat olivatkin sitten jo paljolti puhdasta kärsimystä. 2+