Viimeinkin tuli katsottua tämä Doug Limanin vuonna -96 ohjaama tekele. Mainio elokuva ja sopiva mielenpiristäjä. Tästä tuli mieleen toissavuoden Oscareissakin notaarettu elokuva Sideways. Elokuvassa ei pohdita vielä keski-iän kriisiä tai ajeta viinitiloilla, mutta pääkaksikon maailmassa ja kemiassa on paljon samaa. Loppukin noudattaa samaa linjaa. Neljä pinnaa ja plussa klassisesta NHL 94(?) -väännöstä. +
Heaven: Niin perusdraama kuin olla ja voi. Tarina kohtuullisen mielenkiintoinen, mutta ei oikein onnistnunut nappaamaan mukaansa. Etenee sujuvasti. Perushyvin näytelty, Cate Blanchett oli hyvä kuten aina ja Giovanni Ribisin näkeminen isossa roolissa lämmittää aina mieltä. Muutamia oikein komeita kohtauksia. Tulkin välityksellä tehdyt kuulustelukohtaukset toimivat. Cane, osta pois. 3 Galaxy Quest: Ihan mukava parodia / peruskomedia Star Trekin hengessä. Näyttelijöille isot plussat, ilman hienoja roolisuorituksia tämä ei olisi oikein toiminut. Sigourney Weaver oli hyvä, mutta Sam Rockwell (muutenkin tunnun tätä joka leffassa kehuvan) ja Alan Rickman olivat loistavia. Ei Tim Allenkaan huono ollut. Paljon oikein toimivaa dialogia ja ns. pikkuhuumoria. Ei kuitenkaan mitään todellisia supernaurattajakohtauksia. Tarina vähän jäätää, vaikka se nyt ei tärkeintä olekaan. Jotain piti vielä sanoa, niin aivan, jos on ST-fanboy niin tästä saa varmasti selvästi enemmän irti. 3+ I Heart Huckabees: Yllätti positiivisesti. Erittäin positiivisesti. Cast huikeassa iskussa. Söpö Naomi Watts, aina perushyvä Jude Law, uransa yhden parhaista rooleista tekevä Mark Wahlberg, takuuvarma Dustin Hoffman ja muuten vain hyvä Jason Schwartzman (iesus mikä sukunimi kirjoitettavaksi) ovat se syy, miksi tämä elokuva toimii. Tarina kiinnostava ja etenee sujuvasti. Maaimankuva on vähän vinksahtanut. Tuo monia hyviä pointteja elämästä esille sen kummemmin niitä alleviivaamatta. 4 Shakespeare in Love: Parttiarallaa parasta, mitä on viime aikoina tullut katsottua. Tarina oikein kiinnostava, ja on hienoa nähdä kuinka se teemoiltaan seuraa elokuvassa työstettävän musikaalin etenemistä. Loistava käsikirjoitus, kaikin puolin. Elokuva alkaa erittäin viihdyttävänä mutta muuttuu hiljalleen surumieliseksi rakkaustarinaksi. Plussaa aivan upeasta viimeisestä viidestätoista minuutista. Cast loistaa, Geoffrey Rush, ihana Gwyneth Paltrow ja Joseph Fiennes ovat kaikki loistavia. Eipä mitään kummempaa moitittavaa. 4+, ehkä jopa 4½ Serendipity: Tusina John Cusack -romcom, jonka kuvauspaikalla luki "we're shooting romantic comedy. It stars John Cusack and one british girl who you won't know". Tuo kaunotar on Kate Beckinsale. Pääparia ei juuri yhdessä nähdä, vaan rakkauden etsintä on vähän erilailla toteututtu kuin yleensä. Homma toimii kohtuullisesti, varsinkin Cusackin ja tämän bestmanin toilailuja on kiva katsoa. RomComiksi tässä on kuitenkin liian vähän komediaa ja romantiikaa. Draamana elokuva taas ei toimi. Jan söisi mac-kalsarinsa, kiitos puhtaiden sattumien varaan pelaavalle juonelle. 2½ Menolippu Mombasaan: Koskahan näinkin joustava ja mukava kaveri kuin minä opin, että näistä suomileffoista pitäis pysyä kaukana. No ei, tämähän oli ihan mukava kokemus. Toimivaa huumoria, ei niinkään toimivaa draamaa (pari poikkeusta). Siitä Laihialaissyntyisestä pääosatytöstä irtoaa toki glottis-tyyliin irtopisteitä, mutta mutta. Pääosapari tekee kohtuullista työtä, joskin sitä kemiaa olisi voinut olla enemmän. Roadmovie-hengessä etenevää leffaa on ihan kiva seurata, vaikka ei se mitään sen suurempaa tarjoakaan. 3
Das Boot Kyseessä oli elokuvan 4 tuntia ja 42 minuuttia kestävä alkuperäinen minisarjaversio, ja hyvin se kestonsa kantoi vaikken kertarysäyksellä lähtenytkään teosta katsomaan. Paras näkemäni elokuva Wolfgang Peterseniltä (nykyään mies suoltaa pihalle aika keskinkertaista tavaraa), ja yksi parhaista saksalaisista elokuvista joita olen nähnyt. Tämä on myös mielenkiintoinen vertailukohde Purppuravyöhykkeeseen, jossa menopelinä on huippumoderni ja suuri ydinsukellusvene. Das Bootin 40-luvun ahtaanpuoleinen peltipurkki on miljöönä tunnelmallisempi, ja vaaratilanteet todella tuntuvat siltä että nyt menee romu säpäleiksi. Vaan ei, niin se vaan kestää, niin kuin itse elokuvakin.
MEMENTO MORI Internet movie databasessa todella kehuttu aasialainen kauhuelokuva ja vaikka harrastan jokseenkin aasialaista kauhua 35kpl hyllyssä niin ei tässä elokuvassa ollut oikeastaan yhtään mitään pelottavaa ja toisekseen juoni oli aivan älyttömän sekava enkä saannut otetta ainakaan loppupuolella enää..pitäisi varmaan katsoa uudestaan mutta eipä hirveästi enää kiinnostaisi. 1,5/5
Blueberry Tänään tuli katsottua tämä pari vuotta sitten tehty länkkäri. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta pettymys oli silti suuri. Todella sekava elokuva, pullollaan hämärää 'mystiikkaa' ja hallusinaatioita. Ei paljon puuttunut, että olisin jättänyt kesken. Arvosana 0/5.
Matchstick Men (2003) Harvinaisen vähän ärsyttävä Nicolas Cage neuroottisena ja pakkoliikkeisenä huijarina ja Alison Lohman valloittavine söpöilyineen. Toimivaa viihdehömppää, tosin Ridley Scottille tyypillinen "kylmyys" oli taas läsnä ikävällä tavalla. * * * The Asphalt Jungle (1950) Tiivistunnelmainen timanttiryöstöä kehittelevä no-nonsense rikosjännäri. Sterling Hayden murisee karismaattisena raid-maisena "huligaanina" ja muutkin tekevät parhaansa: mm. Sam Jaffe saksalaisena "professorina" ja Marilyn Monroe pienessä varhaisessa roolissaan. John Hustonin ohjauksessa oli lukuisia pikku juttuja jotka tuntuivat yhä hyvin raikkailta. Hieno elokuva. * * * * ½ Gun Crazy (1949) Film Noir, jossa aseita pakkomielteisesti rakastava pariskunta siirtyy rikolliselle polulle. Pseudo-psykologista löpinää, välillä mainiota toimintaa. Elokuvahistorian taitavimmin manipuloiva Femme Fatale? * * * Kiss of Death (1947) Vasikoimisen ynnä muun lavertelun ympärille keskittyvä pätevä film noir kertoo ryöstäjästä joka joutuu vaikeiden moraalisten valintojen eteen. Maailman huonoimmat lapsinäyttelijät ja ilmeisesti elokuvastudion leikkauspöydällä hätäisesti väsätty loppuratkaisu. Muuten siis kovin keskinkertainen elokuva, mutta Richard Widmark vetää debyyttiroolillaan ns. maton alta psykoottisesti virnistelevänä ja naureskelevana tappajana. * * * Brutti sporchi e cattivi (1976) Hyvin ristiriitaiset fiilikset jäi tästä. Elokuva sijoittuu Rooman ulkopuolella sijaitsevaan hökkelikylään, jossa talon isäntä yrittää varjella saamiaan korvausrahojaan talon muilta ahneilta asukkailta, joita olikin aivan riittävän monta. Toisaalta musta huumori nauratti, mutta löi välillä yli. Alla oli samalla ikävä pohjavire siitä että kuvatunlaisia paikkoja on oikeasti olemassa. Ainakin tämä oli mukavaa vaihtelua Hollywoodin glamourista. Rumia, likaisia ja ilkeitä henkilöhahmoja oli elokuvan nimen mukaan riittävästi. * * ½ Sixteen Candles (1984) Samanthalla (Molly Ringwald) on angsti päällä; vanhemmat ovat unohtaneet 16-vuotissynttärit ja rakkaus poikiin on lähinnä yksipuolista. Isosysterikin on menossa naimisiin, ei ihme jos ahdistaa. John Hughesin teinikomedia on loistava, kasaritunnelma on käsinkosketeltavan sakeaa. Hienoa. * * * * Weird Science (1985) John Hughes-komediaa sieltä heikoimmasta päästä. Typerä Frankenstein-toisinto jossa himokkaat nörtit päättävät tietokoneellaan luoda itselleen täydellisen naisen. Heikkoa huumoria ja kotibileet joissa kotitalo natisee liitoksissaan. Elokuvan juoni harhailee sivuraiteille ja ei meinaa pysyä kasassa millään. Nostalgiasta pari tähteä. Bill Paxton militaristisena isoveljenä ja varhainen Robert Downey Jr.-esiintyminen plussaa. * * Angels with Dirty Faces (1938) Mainettaan kehnompi gangsteripläjäys. Cagney oli toki oma hyvä itsensä, mutta muuten ongelmia oli reilunlaisesti; elokuva polki välillä paikallaan, mukana on huonompiakin näyttelijäsuorituksia ym. Ja mistä ihmeestä päähenkilön harjoittama "tökkivä" ampumistyyli oli keksitty? Vuotta myöhemmin tehty saman tyyppinen Roaring Twenties on monella tapaa toimivampi paketti. * * * The Roaring Twenties (1939) Tämä olikin paljon parempi kuin muistinkaan. Cagney kovassa iskussa, sama tosin pätee muihinkin näyttelijöihin. Kerronnassa oli tiettyä väkinäisyyttä, esim. kohdat joissa ajan kulumisesta kerrottiin yksinkertaisilla montaaseilla. Yhtä kaikki - mukava "pieni gangsterieepos" * * * *
More American Graffiti (1979) Hupaisan ykkösosan perusteella ostin elokuvan ja petyi kovasti. Elokuvassa seurataan ennestään tuttujen hahmojen toimia neljässä tarinassa, jotka etenevät rinnakkain. Kaiken pilaa jo alku, jossa spoilataan kaikkien tarinoiden tulos. Muutenkin leffa laahaa pahasti eikä ole missään vaiheessa kiinnostava. Ykkösosan hauskuus ja mestarillisuus on poissa ja jäljellä on vaan naftaliinistä nostetut hahmot, jotka on heitetty vuodenvaihteeseen 1969-70. Et siis menetä mitään, vaikka jätät elokuvan katsomatta. Hymiö hienoista musiikeista. Yhden miehen sota (1973) ½ Risto Jarvan parhaimpia elokuvia. Tyylikäs työläiskuvaus, jossa seurataan yhden perheen kautta, millaista on työläisen elämä. Huono onni pilaa jatkuvasti mahdollisuudet "nousta" ylemmäs. Elokuva ei alleviivaa poliittisuutta ja siksi se jaksaa kiinnostaa loppuun saakka. Vaikka työelämä ei onnistu, on muualta mahdollisuus löytää tulevaisuus. Oi, kallis suomenmaa -kappaletta ei voisi paremmin elokuvassa käyttää. Suomisen taiteilijat (1943) ½ Lasse Pöysti ja Maire Suvanto lapsina aikuisten vaatteissa ja rooleissa. Arsyttäväksi farssiksi menevä asetelma, jota en tahdo jaksaa seurata. Muutenkin typerää elokuvaa kuvaa hyvin se, että siinä lapset puhuvat täydellistä kirjakieltä ja käyttävät mm. sanontoja: "Ai juupeli", "Minä sain aatteen" jne. Harmi, että monessa asiassa Suomisen perhe -elokuvia pidetään jonkinlaisena Suomifilmin normeina, vaikka elokuvat ovat typeriä tai sitten aivan lapsille tarkoitettuja. Ei kannata sekaantua Suomisen perheeseen.
The Dark (2005) Tällä kertaa katsoin sitten ihan mukiinmenevän kauhistelun nimeltä The Dark jonka pääosissa nähtiin iki-ihana Maria Bello ja komeaakin komeampi Sean Bean. Elokuvan juoneen oli otettu jotain walesilaista mythologiaa joka omasta mielestäni toi leffalle lisää mielenkiintoa ja raikkautta vaikka en olekaan tutkinut kyseistä aiheitta enempää. Olenkohan se vain minä mutta koko loppupuoli elokuvasta tuntui kuin olisi katsonut jonkinlaista b-luokan silent hill kopiota.."paha versio" maailmasta jne..mutta ei siinä mitään memento morin jälkeen tämä tuntui aivan virkistävältä vaikka imdb mukaan kyseessä on aivan täysin sysipaska kauhistelu. Elokuvan huumoriläppä on kansitekstin kehut. The Dark nostaa niskakarvat pystyyn, ja kauhu leviää kuin renkaat Walesin rannikon tummassa merivedessä..en tiedä mutta tuo heitto alkoi naurattamaan itseäni 3/5 viihdytti kestonsa ajan ja se oli edellisen tylsän farssin jälkeen hieno juttu.
tuli juuri haettua kodin ykkösestä viimeinen mohikaani dts äänellä. äänt oli varmaan kohdallaan mutta se kuva? vanha wb. leffa oli huomattavasti värikylläisempi ja kohinattomampi.onko kyseisestä leffasta olemassa jotain superbit dvd:tä tai vastaavaa.
DVD-jutustelut DVD-puolelle, tänne kommentteja itse elokuvista. Tästäkin elokuvasta on siellä oma threadinsa https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=4673.
Save the Last Dance Nuorisohömppää tanssilla ja rotukysymyksillä höystettynä. Kevyttä ajanvietettä, mutta hömppäkerroin pysyi onneksi siedettävänä. Julia Stiles oli pääroolissa ihan hyvä. ½ Huominen saa odottaa (Jump Tomorrow) Pikkunäppärästi tyyliteltyä indie-elokuvaa tarjosi tämä. Toisiin aatoksiin aivan häiden kynnyksellä tulo ei ideana ole tuoreimmasta päästä, mutta tietyllä tapaa raikas toteutus auttoi asiaa. Tunde Adebimpe oli hyvä estyneenä päähenkilönä, Hippolyte Girardotin stereotypiaranskalainen sen sijaan ärsytti. Kerro minulle, Zorbas (Alexis Zorbas) Tämä oli pitkälti Anthony Quinnin show, hieno roolisuoritus. Itse elokuva ei ollutkaan aivan niin leppoisa kuin odotin, vaan meni paikoitellen varsin tylyksi. Elämästä nauttimista ja oikeanlaista elämänasennettahan tässä peräänkuulutettiin. ½ Kiukun parempi puoli (Upside of Anger) Draama yksin neljän tyttärensä kanssa jäävän perheenäidin katkeroitumisesta. Positiivisimpana jäi mieleen hyvät suoritukset kaikilta perheen tyttäriä näytelleiltä kun taas Kevin Costnerilla oli jälleen kerran rooli entisenä urheilijana. Yllätyskäännekin tuli harmillisesti ennakoitua, vaikkei pakosti aivan ilmeisin ollutkaan. Hieman liialti elokuva tuntui kovinkin tarkoituksellisesti naisyleisölle suunnatulta. -
Matti Odotukset olivat aika alhaalla kun tätä rupesin katsomaan, vaikkakin halu katsoa oli kovin korkealla jostain syystä. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä elokuva oli erittäin viihdyttävä. Sen parituntinen kesto meni kuin siivillä. Näyttelijäsuoritukset olivat mukiinmeneviä ja Jasper Pääkkönen oli yllättävän siedettävä roolissaan. Suurimpana miinuksena hiukkasen hyppivä juoni ja muutamien Matin elämän virstanpylväiden tiputtaminen pois matkasta (kaksi vaimoa puuttui ja sukunimen muutos jne). Matin tokaisuja oli ripoteltu yllättäviin kohtiin ja ne piristivät kokonaisuutta. Ei kylläkään mikään mestariteos mutta erittäin viihdyttävä elokuva suomalaiseksi. Brokeback Mountain Tätä elokuvaa on kehuttu joka puolella, joten oli se pakko sitten katsoa. Omalla listalla ei draama ei ole genrenä siitä suosituimmasta päästä. Draamoja on mukava katsoa, mutta niiden katsomiseen on jostain syystä kovinkin korkea kynnys. Onneksi kynnys tässä tapauksessa tuli ylitettyä, sillä kyseessä on tosissaan eräänlainen merkkiteos. Omat vikansahan tässäkin oli (liika pituus, hidas tempo ja toisaalta taas kengurun loikkia tekevä juoni), mutta näyttelijäsuoritukset ja aihe olivat omaa luokkaansa. Pistää ajattelemaan niin monella tasolla, ettei siitä pysty tässä kirjoittamaan. :thumbsup: V for Vendetta Pitkästä aikaa synkeä tulevaisuudenvisio... vai sijoittuuko tämä tulevaisuuteen vai mahdolliseen nykyisyyteen? Ainakin lähitulevaisuuteen. Vaikkakin tämä on Matrixin suoltaneiden Wachowskin veljesten tuottama elokuva, ei siihen ole onneksi paljon tarttunut tuon elokuvatrilogian turhantärkeää pullistelua ja filosofointia. Hugo Weavingia kestää tässä paljon paremmin kuin Matrixissa ja hänen äänensä sopii erittäin hyvin V:n hahmolle, joka latelee sitaatteja ja kirjakieltä tuon tuosta. Natalie Portman on söötti itsensä tässäkin, mutta en tiedä tuoko rooliinsa kovinkaan paljoa syvyyttä. Elokuva ottaa kantaa nykyajan kiristyvään yksilön tarkkailuun ja median takana tapahtuvaan juonitteluun... ja kulisseissa kasvavaan fasismiin? En tunne elokuvan pohjana olevaa sarjakuvaa, joten en tiedä kuinka orjallisesti sitä tässä seurataan. Visuaalisesti ja auraalisesti hieno elokuva. Jotain jäi silti kaipaamaan vaikkakin toimintaa oli suhteellisen vähän. Poliisiopisto 4 Poliisiopisto elokuvat olivat lapsena mitä parhaimpia, mutta nyt katseltuna en muista nähneeni koskaan huonompaa elokuvaa kuin tämä. Silkkaa katsojan aliarvioimista. Ei juonta, pelkkää hassuttelua lapsellisesta gägistä toiseen, jotka ovat vielä ihan samoja, mitä aikaisemmissakin sarjan elokuvissa (kyynelkaasua dödön sijasta, liimaa shampoon sijasta yms). Mukaan on ympätty muutama näyttävä stuntti ilman mitään varsinaista tarkoitusta. Elokuva on loppu ennenkuin alkaakaan. Näyttäisivät alkuperäisen Poliisiopiston, siinä oli vielä sentään 'jotain' järkeä. Saapa nähdä, mitä on luvassa, kun uusi poliisiopisto saapuu elokuvateattereihin lähivuosina, mukanaan samat vanhat parrat kuin tässäkin tekeleessä. Ei tiedä itkeäkkö vaiko nauraa... :OI
Le Mans (1971) 4/5 Kuten nimestäkin voisi päätellä, elokuva kertoo Le Mansin 24 tunnin ajosta Steve McQueenin tähdittämänä. Varsinaista juonta ei ole, mutta sitä ei kukaan kaipaa koska legendaariset autot brutaalien moottorinäänien kanssa kantavat yksinään leffan läpi välillä varsin taiteellisenkin kuvauksen siivittämänä. Lisäarvoa tulee myös siitä, että leffassa oleva videomateriaali on suurimmaksi osaksi oikeasta vuoden 1970 Le Mans -ajosta, johon Steve McQueen vieläpä itse osallistui kameroin varustetulla Porschella (ja pääsi maaliinkin, mutta hylättiin, koska ei saavuttanut määrättyä kilometrimäärää kameroiden kelojen vaihtamiseen tuhlaantuneen ajan vuoksi). Kisailun välillä taustoitetaan McQueenin esittämän kuljettajan menneisyyttä. Dokumentti tämä ei ole, koska muutamat leffassa olevat käännekohdat on tehty elokuvan ehdoilla ja historiakin kirjoitetaan siis uusiksi. Siitä huolimatta taatusti autenttisin moottoriurheiluaiheinen elokuva koskaan. Itse myös koin tämän jännittävämpänä kuin pari edellistä oikeaa Formula 1 -kautta yhteensä...
Ben Sharpsteen: Dumbo ****½ Disneyn parhaimmistoa. Kertomus isokorvaisesta norsunpojasta on koskettava eikä animaatiossakaan ole valittamista. Vaaleanpunaisten elefanttien esiintyminen on aina yhtä loistava pätkä. Courtney Solomon: An American Haunting ** Tarina Bellin perhettä riivaavasta noidasta on ajankuvauksena onnistunut ja tyylikäs. Muuta hyvää tässä ei juuri olekaan. Sissy Spacek ja Donald Sutherland menevät rooleissaan täysin hukkaan. Walter Grauman: Lady in a Cage ***½ Pikkunäppärä kertomus naisesta, joka jää helteisenä kesäpäivänä loukkuun hissiin ja avuntarjoajien sijaan taloon saapuukin joukko murtovarkaita. Olivia De Havilland vanhoilla päivilläänkin melko vetävä ilmestys, James Caan esittää ryöstöjoukon pomoa. Rotstenin mainiosta arvostelusta selviää enemmän. Jack Arnold: The Incredible Shrinking Man ****½ Enemmän arvostelussa. Cecil B. DeMille: Joan the Woman **½ DeMillen varhaisia spektaakkeleja. Jähmeä toteutus, heikot näyttelijäsuoritukset ja "elämää suurempi rakkaustarina" ovat elokuvan heikoimmat kohdat. Muutama näyttävä joukkokohtaus mukaan on sentään saatu, eikä tämä aivan ohjaajansa laskelmoiduimpien teosten joukkoon onneksi päädy. Ei ollut DeMille vielä tuossa vaiheessa Griffithin veroinen virtuoosi, vai oliko koskaan? Mel Brooks: History of the World part I *** Mooses-jakso oli ehkä parasta, inkvisitio ei sen sijaan huvittanut. Ihan ok. Gore Verbinski: Pirates of the Caribbean part 2 ** Ihan liikaa kaikkea: pituutta, efektejä, toimintaa jne. Kyllähän tämän kerran katsoi mutta ei enää koskaan uudelleen. Ei pelastanut Deppikään. Jim Jarmusch: Dead Man **** Tämä Depp-elokuva olikin sitten huomattavasti parempi. Rauhallinen, erittäin kauniisti toteutettu tarina tavallisesta miehestä, josta tulee onnettoman sattuman kautta takaa-ajettu murhaaja. Alan J. Pakula: All the President's Men ****½ Mukaansatempaava salaliittoelokuva Watergatesta. Dustin Hoffman ja Robert Redford ovat erinomaisessa vireessä asiaa tutkivina toimittajina. Tätä olisi katsonut mielellään kauemminkin. Clyde Geronimi & boys: Cinderella ***½ Disneyn kulta-ajan tuotos. Ei mikään erikoinen varsinkaan tarinan suhteen, lähtee kunnolla liikkeelle varsin myöhään ja loppukohtaus tuntuu kestävän ikuisuuden. Animaatio jälleen ensiluokkaista ja Lucifer-kissa Disney-pahisten parhaimmistoa. Kenji Mizoguchi: Ugetsu monogatari ***** Kauan hyllyssä katsomatta lojunut klassikko. Kertomus kahdesta perheestä ja heidän kohtaloistaan muinaisessa Japanissa. Kaunis kuin mikä, kohtaus usvaisella järvellä on yksi hienoimmista koskaan näkemistäni elokuvakohtauksista.
Muutaman tunnin menetin taas elämästäni... Deep Rising - Pitihän minunkin sitten tämä raina katsoa. Oliko tämä hyvä leffa vuonna 1998? vai millä keinoilla Stephen Sommers pääsi ohjaamaan The Mummy elokuvan? No enpä jaksa miettiä moista, koska onhan miehellä tällä hetkellä tekeillä 4 elokuvaa. Tämäkin elokuva mentiin pilaaman turhilla hahmoilla eli kliseisellä renttu äijällä + kauniilla tytöllä + kömpelöllä avustajalla, tai no Famke Janssenin olisin jättänyt kuvioihin. Kliseistä tulikin mieleen, että tämänkin leffan teema taitaa olla aika loppuun kulutettu. No jonkun verran plussaa kertyy goresta, mutta enpä tiedä siitä merihirviöstä. Toki pitänee ottaa huomioon CGI:n taso vuonna 98, mutta olisi sitä parempaankin, yksinkertaisempaankin pystytty. Treat Williamsin (renttu äijä = John Finnegan) näyttelijätaidot ovat huomattavasti paremmat Everwoodissa. Kertakäyttö elokuva, jossa lopun LOST-henkeä herättelevä loppu oli elokuvan parasta antia. 1½/5 The Return of the Living Dead - Alien elokuvien käsikirjoittajan Dan O'Bannonin ohjaustyö vuodelta 1985. Kulttimainetta ja pientä camp-henkeä tämäkin elokuva nauttii, mutta ei se siitä hyvää tee. Kauhukomediaksi tämä oli erittäin huono, etenkin näyttelijätyön perusteella, joka oli todella ärsyttävää. Sen sijaan gorea riitti tässäkin, mukavasti zombeja ja aivoja. Jatko-osia tämäkin keräsi kuin sieniä sateella. Aivot todellakin saa jättää narikkaan, koska eihän niitä tarvita kun zombit voivat syödä ne. 2-/5 Pirates of the Caribbean: The Curse Of the Black Pearl - Ennen toista osaa oli pakko tarkistaa ensimmäinen osa. Tätä katsoessani en menettänyt elämästäni mitään, päin vastoin koin jälleen elokuvien mahtavan ihmeellisen loistokkuuden. Tässä elokuvassa on sitä kaikkea mitä elokuvalta odottaakin; mahtavia henkilöhahmoja, riittävästi toimintaa, merirosvoja, osuvia letkautuksia, muutenkin huumoria juuri oikean verran, jännitystä ja iljettäviä örkkejä. Johnny Depp tekee historiaa mahtavalla Jack Sparrow roolihahmolla, eikä muissakaan ole valittamista. Tunnelma kohoaa kohtaus kohtaukselta ja on pakko nostaa Gore Verbinskille hattua onnistuneesta elokuvasta. 5/5 Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest - Arvosteluni
Voi Karhuvaara sentään, mutta tuli katsottua taas western:OI . No, kyseessä oli Sam Peckinpahin vuonna 1973 ohjaama Pat Garrett and Billy the Kid https://www.dvdplaza.fi/reviews/nayta.php?sid=1439, ja hyvä juttu että katsoin. Leffa toimi kaikin puolin hienosti tarina oli erinomainen. Kyllä tälle joutuu 4/5 antamaan. Pitihän sitä myös suomalaista leffaa välillä tuijotella, ja niinpä koneeseen eksyi Pekka Mandartin ohjaama elokuva Keisarikunta. Jos jotain kiinnostaa, niin elokuvan suurvisiirin Kurdtin aloittama ketju löytyy täältä: https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php?t=34316 . Ja kohta siinä on sisältöä, kunhan kirjoitan mitä olen mieltä!!!
All Quiet on the Western Front (1930) ½ Ensimmäistä kertaa elämässä katsoin tämän hienon sodanvastaisuudesta legendaarisen sotaelokuvan. Elokuva oli siis kovasti mieleeni. Syitä on useita: hillitty, mutta tunteisiinvetoava tarina ja kerronta. Vahva historiallinen läsnäolo koko elokuvassa (I maailmansota) ja muutoinkin hieno toteutus. Erityisesti mieleeni jäi loppupuoliskolta kolme kohtausta. (1) Keskellä rintamaa hiekkakuopassa kuolevan vihollisen kanssa. (2) Uintikohtaus ranskalaistyttöjen kanssa. Sekä (3) Loppu. Elokuva sai kyllä vahvasti ajatukset liikkeelle ja pohtimaan sotimista. Siinä mielessä se oli tehnyt tehtävänsä, ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Suosittelen, vaikka normaalit sota- ja taisteluelokuva eivät nappaisi. :thumbsup: Spoiler 1. Erikoinen tilanne, jossa vihollinen, jonka päähenkilö on itse haavoittanut, kuolee ja kärsii edessä. Katumus ja avuntarve on kova. Tilanne on jatkuvan pommituksen takia erittäin raivostuttava, mutta paetakaan ei voi. Jonkinlainen veljeys ja teon hyvittäminen tulee mieleen vasta tällaisessa tilanteessa. 2. Tuo kivan keveän lisän kahden pitkän ja raskaan taistelukohtauksen välille. Ranskalaiset naisen ovat vihollisen siviilejä. Miehisen halut heräävät nuorissa miehissä. Erityisen hienostunut on kohtaus, jossa Paul yrittää keskustella naisen kanssa. Kuvassa näkyy levysoitin ja henkilöiden puheet kuuluvat taustalta. Luonnollisesti he eivät ymmärrä toistensa kieltä, mutta kuitenkin asiaa olisi paljon toiselle. Herkkää ja nerokasta. 3. Lopussa kaikki alussa positiivisiksi esitellyt nuorukaiset alkavat olla kuolleita. Myös Kat, sodan viimeinen toivo. Tulee hetki, jolloin Paul huomaa perhosen, viattomuuden symboolin, jota hän tavoittelee. Aivan hiekkakuopassa kuolleen vihollisen näköinen tarkka-ampuja ampuu Paulin kuolettavasti. Myös viimeinen toivo "selvitä" sodasta on kadonnut. Seuraa ristikuva hautausmaasta, joka on täynnä ristejä sekä kuva nuorukaisista marssimassa hautausmaan yli taakse katsoen. Ehkä vasta nyt alussa vapaaehtoisena ilmoittautuneet nuorukaiset tajuavat mielessään sodan mielettömyyden. Nyt tai ei koskaan. Upea loppu elokuvalle.
Just katsoin loppuun David Fincherin The Game:n. Elokuva alku tuntui jotenkin hieman tylsältä mutta vähän ennen puolta väliä elokuva vasta pääsi vauhtiinsa ja imi mukaansa. Lopussa meinasi tulla jo sydänkohtaus ja kun elokuva päättyi niin olo oli kuin puulla päähän lyödyllä. Huhhuh mikä kokemus... Vaikea sanoa toimiiko samalla tavalla seuraavilla katsomiskerroilla, mutta nyt voisi pisteitä antaa vähintään 4/5.