Uskollinen Puutarhuri Erinomaiset näyttelijä suoritukset, muutenkin loistava elokuva. :king: :king: :king: :king: :king:
Going Greek Kelpo high school komedia kuitenkaan american pie leffojen ohi ei mennyt :king: Crank USAn vastine Guy Ritchie leffoille, Statham on kyllä yksi parhaista näyttelijöistä tällä hetkellä! :thumbsup: Jackass number two Peruskauraa ja samantyylinen kuin eka osakin, temput jaksoi naurattaa.
Villikko viisastuu (1978) Australialaisen Bruce Beresford pukudraama, joka sijoittuu 1800-luvun lopun tyttöjen sisäoppilaitokseen. Tarinan päähenkilö Laura Rambotham (Susanna Fowle) on toisten ylimystötyttöjen seurassa erikoinen tapaus - Shakespearen runous ja pianonsoitto onnistuvat tytöltä kuin vettä vaan - mutta hienosteen ladyn tavat sekä ranskan kieli ei ota onnistuakseen. Tästä syntyy luonnollisesti konflikteja vallitsevan piirin keskellä. En ole ikinä pitänyt yhdestäkään pukudraamasta. Myös tämä elokuva jäi jotenkin Mozart, Schubert ja Shakespeare jne viittauksista johtuen/johtumatta varsin vieraaksi ja etäiseksi. Elokuvan toisena vahvana tarinana oli myös tytön aikuistuminen ja ensirakastuminen, naiseen. Suosittelen välttämään ja pysymään erossa! Un chien andalou (1929) Piti kokeilla tämän kokeellisen surrealistielokuvan katsomista uudelleen - tällä kertaa pienessä tumussa! Sanotaanko, että kovin paljoa ei ovet auenneet edellisestä katsomiskerrasta. Seuranani ollut neitokainen heitti varsin mielenkiintoisia kommentteja: "Mikä vit*** tuo käsi tarkottaa?", "Nyt siitä puskee pihalle murkkuja!" jne. Elokuvaa enemmän nautin tälläkerralla hilpeästä tunnelmasta sekä näistä kommenteista. Sunrise: A Song of Two Humans (1927) Pääsin onnekseni katsomaan tämän erinomaisen elokuvan suurelta kankaalta. Tässä nyt korostui printin huono kunto, joka välillä jo häiritsi. Nautittavaa elokuvaa.
Hud (1963) - Kolme Oscaria voittanut haikea ihmissuhdedraama karjatilallisperheen ponnisteluista 50-luvun Texasissa. Näyttelijöiden elokuva, jossa eripuraisen perhepahasen angstiahdistukset tarinoidaan hyvällä dialogilla, osuvasti näyteltynä. Tarinan priimus moottorina toimii Paul Newmanin ja Melvyn Douglasin esittämä vihavimmainen isä/poika-juonne, jossa myrkkyä piisaa ja äitiä tulee ikävä. Hyvää taustatukea parivaljakolle antaa toinen sellainen, eli Patricia Neal napakkana kotiapulaisena ja kolmekymppisenä autorysäyksessä menehtynyt Brandon De Wilde elämää oppivana veljenpoikana. Tähän vielä päälle hyvin sommiteltuja mv-laajakuvaotoksia Texasin aavoista ja Bernsteinin espanjalaiskitaraa, niin mikäs katsellessa. ½
Ice Age: The Meltdown (2006) Tämä jäi teatterikierroksella väliin, joten piti ostaa heti kun kaupan hyllyllä näkyi. Oikein hyvä ja hyvin tehty elokuva, jossa oli kuitenkin vain vähän jatko-osille tyypillistä toiston makua. Kannattaa katsoa. La Prophétie des grenouilles eli Sammakoiden ennustus (2003) Kyseessä on vallan mainio ranskalainen lastenelokuva! Ja kerrankin tarjolla on tietokoneanimaatioiden sijaan ihan perinteistä animaatiota. Eniten minua kuitenkin miellytti elokuvassa lasten ja vanhempien suhde. Vanhemmat olivat turvallisia, rakastavia ja vastuullisia, toisin kuin vaikka Disneyn viimeaikaisissa tekeleissä. Kiva elokuva jota voi suositella kaikille muille paitsi teini-ikäisille maailmantuskan riivaamille "olen jo aikuinen"-tapauksille. Kiinnostuneet menkööt tonkimaan Prismojen alelaareja. Legally Blonde eli Blondin kosto (2001) No juu, tuli se tämäkin katsottua. Ja pakko myöntää, että katsoin varmaan kolmannen kerran. Ja kun tunnustukselliselle linjalle on lähdetty, niin sanon vielä että tämä on vallan mainio elokuva lajityypissään. Olematon uskottavuuteni elokuvien katsojana karisee, mutta mitä muuta voi sanoa elokuvasta, jonka pääosassa on kaunis ja älykäs tytsä jolle käy pienten vaikeuksien jälkeen hyvin! Aivan mahtava elokuva, jota en tosin suosittele muille kuin (kaltaisilleni henkisille) parturi-kampaajille. Muille tämä on ällöttävä ja surkea kikkare, meille estenomeille kyseessä on syvällinen draama The Shining eli Hohto (1980) Vaikka tuo Blondin kosto saikin kehuni, niin tältä listalta tämä on se elokuva jota suosittelen kaikille riittävän iän omaaville. Erittäin hyvä elokuva, joka jaksaa vielä kymmenen katselukerran jälkeen naulita television ääreen. All work and no play makes Jack a dull boy!
Jokusen tv-tuotantokauden (Rome, Madventures, Weeds, Gilmore Girls, Lost) jälkeen / välissä jokunen leffakin. Casablanca: Edetään aikajärjestyksessä eli vartti sitten lopetettu ensimmäisenä. Pessimistisesti paska ensin pois: ensimmäiset 10 minuuttia tarjosivat turhan paljon teatteria ja Pariisin takaumajakso oli vähän tarpeeton. Ja osa naisnäyttelijöistä oli vähemmän loistokkaita, en ole liittymässä Bergman-on-paras -klubiin. Sen sijaan tämä oli ensimmäinen Bogart-leffa, jonka näin ja heti ensikuvasta lähtien oli selvää että vaikka rooli kovin yksi-ilmeinen olikin, niin jepeltä löytyy sekä karismaa että näyttelijäntaitoja. Hahmokin oli vallan mainio. Kuten aika moni muukin sivuhenkilö. Ja olivat samalla hyvin näyteltyjä. Janin mieliksi mun sitten vissiin pitäis valittaa Ranska-laulusta, mutta sen sijaan tästä alun musiikkikohtauksesta tykkäsin kovasti. Tarina oli ihan kiva, vaikka ei ihan noussutkaan potentiaalinsa edellyttämälle tasolle ja lopun juonikuviot olivat osaltaan vähän hupsuja välillä. Suurin plussa irtoaa kuitenkin loistavalle dialogille. Tuntui kovin modernilta elokuvalta, leikkaus toimi ja ei ne lentokone-efektitkään olleet niin hirveitä kuin peloteltiin. Mainitaan vielä että tunnelma oli kunnossa, eikä tylsiä hetkiä ollut. 4 / 5 Sophie Scholl: Aluksi tuntui tusinatrilleriltä joka on puettu Natsi-Saksan vaatteisiin. Musiikit eivät ainakaan tämän mielikuvan kadottamisessa juuri auttaneet. Kauttaaltaan hyvin näytelty, eritoten tämä kuulustelija veti hyvin tonttinsa. Värimaailmaltaan tyylikkään minimalistinen. Tunnelma rakentuu hienosti ja vaikka Sophien ja sen sellikaverin keskustelut eivät juuri mitään tarjonnetkaan, nannaa tuli kuulustelukohtauksissa senkin edestä. Yllättävän nopealiikkeinen elokuva, joka ei turhaan käyttänyt puolia kestostaan asioiden taustoittamiseen. Erittäin tehokkaat viimeiset minuutit. 4- / 5 Goodfellas: Mahtava elokuva, mutta tämä nyt ei ole uutisaihe. Scorsese on niitä harvoja ohjaajia, joiden elokuvissa kertojaääni toimii. De Niro, Pesci, Liotta ja kumppanit loistivat, kuten ennenkin. Tarina oli kiehtova, vaikka se ei oikeastaan tärkein asia ollutkaan. Yökerhokohtausten tunnelma eritoten loistava. Dialogi mahtavaa. Kamera-ajot tyylikkäitä. Mafia-elämää kuvataan raadollisesti. Eipä tässä elokuvassa ole oikein mitään moittimisen arvoista. Casino on marginaalisesti parempi, mutta se nyt ei ole mikään häpeä. 5- / 5 London: 0-odotuksilla lähdin katsomaan, ja kerrankin täytyy sanoa että kauniin naisen takia kannattaa aina silloin tällöin ostaa elokuva. Jessica Biel ei voi enää yllättää kauneudellaan, mutta sen sijaan näyttelijäntaidot vähän yllätti. Sehän, herranjumala, oli ihan hyvä. Jason Statham ja Chris Evans olivat niin ikään hyviä. Ei tämä mikään feelgood-leffa ollut, päinvastoin. Tykkäsin kuitenkin kovasti Evans / Statham -keskusteluista. Tuskan välissä oli sopivasti huumoriakin. 4- / 5 Elizabethtown: Pettymys, joskin vähän odotettu, sellaisia ne arvostelut ovat olleet. Lopun roadtripilta odotin paljon, vähän se antoi. Koko loppuosa oli muutenkin rakennettu täysin musiikin varaan ja Cameron Crowen musiikkimaku ei oikein omani kanssa yhteen sovi (Almost Famous on silti top20-kamaa). Orlando Bloomista vain ei taida olla "leading maniksi", Kirsten Dunst sen sijaan oli mukavan söpö. Elokuvan paras osuus oli parttiarallaan ensimmäiset 20 minuuttia. Muuten tarjolla oli liikaa pitkitettyjä kohtauksia. Oli siellä kuitenkin vähän hyvääkin - jopa loistokkuutta - välissä. Keskinkertainen. 3 / 5 Sliding Doors: Tylsä. Gwyneth Paltrow oli ihan kiva, mutta elokuvan hyvältä vaikuttavasta kerrontatavasta ei otettu oikein mitään irti. Loppu tuli vähän yllättäen, eikä mielestäni sopinut elokuvaan oikein mitenkään. Tuli vähän Everything is Illuminated tuossa suhteessa mieleen. Tunnelmaa ei juuri ollut, enkä jaksanut kärsiä päähenkilön rinnalla. Muutamissa kohdissa leikkausta oli käytetty kivasti, mutta eipä tätä liikaa jaksa kehua. 2½ / 5 Asphalt Jungle: Lopun heikosta 20 minuuttisestaan huolimatta laadukas ryöstöelokuva. Paljon hyviä hahmoja, paljon hyviä näyttelijöitä. Pois lukien joka ainoa naisnäyttelijä, joiden taso vaihteli välillä välttävä ja muuten vain huono. kuvattu nätisti, tykkäsin monista kuvakulman valinnoista. Dialogi oli monasti oikein toimivaa, ja erityisesti kaikki "ryöstöporukan" väliset keskustelut olivat laatua. Ongelma oli vähän, että niin näyttelyltään kuin tarinaltaan heikointa osa-aluetta oli tämä päänaama-Dixin ja naapurintytön osuudet. 3½ / 5
Return of the Pink Panther Lapsuuden suosikkikomedia tuli katsottua pitkästä aikaa ja kyllähän se edelleen nauratti. Juonellisesti ei esim. sarjassa edeltävän A Shot in the Darkin tasolla, mutta Sellersin ja Herbert Lomin loistavat suoritukset pitävät tämän elokuvan hienosti hengissä. 3½/5 Cool Hand Luke Kauan tuli tämänkin näkemistä odoteltua, mutta pienen pettymyksen maun se sitten lopulta tarjosi. Vankijoukko vaikutti reippaudessaan lähinnä partiopoikaporukalta ja se ehkä eniten fiiliksiä latisti. Toki sitten vastavuoroisesti mukana oli hyviä kohtauksia ja tunnelmaltaanhan tämä oli kaikkinensa ihan hyvä. 3½/5 The Searchers Taas yksi klassikkowestern vähemmän väkisinkatsottavien listalla. No ei, kyllä Etsijöiden parissa helposti pari tuntia viihtyi. Monument Valley tarjosi Fordin kuvaamana aivan upean kauniita kuvia ja elokuvan juonikin oli ihan kiinnostava vaihteeksi. Maailmankuvassa toki edelleen mustavalkoisuutta löytyi, mutta hieman toisenlaistakin näkökulmaa sen suhteen annettiin, mikä hieman yllätti kun sentään John Fordin leffasta oli kysymys. Ja kyllähän John Wayne tässä erinomainen päähenkilönä oli. 4/5 28 Days Later Sinänsä hieman surullista, että tämä on erinomaiset Shallow Graven ja Trainspottingin ohjanneen Danny Boylen paras elokuva viimeisen 10 vuoden ajalta. Ja kyllähän alku lupailikin kiinnostavaa zombie-muunnelmaa, mutta valitettavasti elokuva hieman vesittyi loppupuolella ja vajosi tavanomaisuuteen. 3/5
Border Incident (1949) Elokuva kertoo ihmiskaupasta Meksikon ja USA:n rajalla sekä kahdesta agentista jotka pyrkivät purkamaan koko vyyhdin. Anthony Mannin ohjaus oli jouhevaa ja aihe tuntuu olevan aina ajankohtainen. Silti tästä puuttui "se jokin". * * * ½ House of Strangers (1949) Edward G. Robinson näyttelee syntyperältään italialaista pankkiiria jonka kirjanpito tuntuu olevan luokkaa klubiaskin kansi - ja siitähän ei veroviranomaiset tykkää. Robinsonilla on lisäksi neljä aikuista poikaa, joiden välillä on skismaa ja kostonhalua - tästä seuraa jos jonkinlaista välienselvittelyä. Lopun hölmö käänne ja juonen ajoittainen päämäärättömyys haittasivat. * * * Tora! Tora! Tora! (1970) Viileän objektiivinen sotaelokuva jossa hyökkäys Pearl Harboriin kuvataan molempien osapuolten näkökulmasta. Objektiivisuudesta on sekä hyötyä että haittaa, haittaa siinä mielessä että henkilöhahmot käsiteltiin pääasiassa pintaraapaisuina. Tosin lyhytkin aika hahmojen parissa osattiin käyttää hyvin hyödyksi. Sivuosissa olikin sitten luokattoman heikkoja esityksiä. Elokuvan jännitys tiivistyy mainiosti ja elokuva onnistuu hyvin tuomaan esiin kaikki inhimilliset virheet jotka amerikkalaiset onnistuivat saamaan aikaan ennen hyökkäystä. Jerry Goldsmithin modernistinen musiikki toi hyvän tunnelman. * * * *
Lisää Alfred Hitchcockia tuli katsottua 9,95 euron boksista: Spellbound (Noiduttu), vuodelta 1945. * * * * Ei niin hyvä, kuin Rebecca, mutta mukava pätkä silti.
Terminator 2 - Judgment day Elokuvateollisuuden virstapylväs ja aikansa mestariteos on vieläkin loistokas. Vauhdikasta menoa ei vaivaa kuin muutama huonohko on-lineri, mutta muuten elokuva on toimintaelokuvien aatelia. Aikanaan $204.8 miljoonaa dollaria USA:ssa tuottanut elokuva on vielä nykypäivänäkin loistokas. Erikoistehosteet olivat jo tuolloin aikaansa edellä ja nousevat nykypäivänäkin parhaimpien joukkoon. Katsoman Artisanin Extreme versio on kuvanlaadullisesti erittäin hyvä, äänipuolikin on hallussa, mutta jää hieman jälkeen kuvapuolelle. Pidennetty versio elokuvasta tuo mukaan muutaman mielenkiintoisen lisäpätkän eikä tuo leffaan turhia minuutteja. http://www.dvdcompare.net/comparisons/film.php?fid=160#1 Elokuva *****/****** Artisan Extreme edition ****½/*****
J. J. Abrams: Mission: Impossible III. Ei ole samaa taikaa kuin edellisissä osissa, joissa on se jännityksen nostatus loppumetreille asti. Kolmannessa osassa on liikaa tehtävän palasia ja tuntuu muutenkin aika pikaisesti tehdyltä elokuvalta. Onneksi sentään Philip Seymour Hoffman on jälleen hyvä. Olisi vain saanut enemmän ruutuaikaa kuin nyt. 2,5/5. Paul McGuigan: Lucky Number Slevin. Onneksi tämmösiä elokuvia vielä tehdään joissa panostetaan katsojan harhattaumiseen loppuun asti ennen varsinaista loppurutistusta. Tämä, Running Scared ja Kiss Kiss Bang Bang ovat vuoden sisään hyvin onnistuneita mustia komedioita omaan makuuni. 4/5. Monta ohjaajaa: Rampo jigoku - Rampo Noir. Neljä hämärää ja mysteeripitoista tarinaa jotka kulkevat kuvottavan ja häijyn välimaastossa. Asano väläyttelee näyttelijänlahjojaan jokaisessa tarinassa joista omaan makuun toinen on paras, niin tarinan kuin teknisen toteutuksen ja visuaalisuudenkin suhteen. Muut tarinat ovat enemmän "art goes to horror " -akselia. 3/5. Kaneto Shindô: Yabu no naka no kuroneko - The Black Cat. Loistava ja traaginen kummitustarina sisällissodan runtelemassa Japanissa joskus kauan sitten samuraiajalla. Pisteet tulevat tarinasta eikä niinkään pelottavuudesta tai teknisestä toteutuksesta joka näyttää olevan 50 lukulaista (Ugetsu kävi paikka paikoin mielessä), vaikka elokuva onkin 60 luvun lopulla tehty. 5-/5. Kazuo Kuroki: Chichi to kuraseba - The Faze of Jizo. Toisenlainen haamutarina Kuronekon jälkeen. Elokuva keskittyy Hiroshimasta selviytyneen 23 vuotiaan Mitsuen (Rie Miyazawa) elämään käsitellen hänen syyllisyydentunteita, että miksi juuri hän selvisi, kun kaikki tutut ja kaverit ympärille kuolivat joko suoraan räjähdyksestä tai sen jälkeiseen säteilyyn. Tämän vuoksi hän on kieltänyt itseltään oman onnensa, kun muillakaan ei sitä ollut. Näyttelijät (Miyazawa ja Harada) ovat elokuvassa aivan ilmiömäisiä rooleissaan, kun joutuvat käytännössä kaksistaan viemään koko elokuvan läpi Asanon ollessa vain nopeassa sivuroolissa. 4,5/5. Shunji Iwai: Fried Dragon Fish. Iwain alle tunnin mittainen TV elokuva ja hänen ensimmäisiä töitä. Kaukana ollaan Love Letterin, April Storyn tai Hana and Alicen kaltaisista ohjauksista, mutta on tässäkin pienet hetkensä. 2/5.
King Arthur (2004) Melkoisen puuduttavaa katsottavaa tämä elokuva oli. Mielenkiintoisesta aiheesta oli suurella rahalla saatu aikaan vain täysin tyhjänpäiväinen tekele, jota edes ihastuttavan Keira Knightleyn tasoinen komeljanttari ei valitettavasti pystynyt pelastamaan. Ai niin, pakko antaa vielä CGI-erikoismaininta hienosta jään murtumisesta. No Direction Home: Bob Dylan (2003) Mestari Scorsesen ohjaama dokumentti Dylanista oli mielenkiintoista katsottavaa ja sisälsi yllättävän paljon entuudestaan tietämättömiäni nippelitietoja! Niin, jos Dylanin musiikki uppoaa tai muuten ymmärtää ukon merkityksen populaarimusiikille ja sen kehitykselle, tämä kannattaa katsoa. Dog Day Afternoon (1975) Kyllä 70-luvulla osattiin tehdä aivan mahtavia elokuvia! Jos joku ei usko puhetta, niin katsokoon tämän itse! IMDB top 250listan sija 162 on jopa hieman liian alhainen Hikisen iltapäivän kaltaiselle mestariteokselle. Tätä voi suositella kaikille.
Les Invasions barbares (2003) Lämminhenkinen draama parantumattomasti syöpää sairastavasta irstailija-professorista ja hänen lähipiiristään. Synkästä aiheesta huolimatta elokuvaan oltiin ympätty komediallisiakin piirteitä, mikä kuitenkin toimi vaikka joku voisi väittää käsittelytapaa liian siloitelluksi. Näennäisesti yksinkertaiseen elokuvaan oltiin saatu mahdutettua todella paljon eri tasoja, joten mukavaa pohtimista riittää. Mielenkiintoista oli myös nähdä ranskankielinen kanadalainen elokuva. * * * *
Being John Malkovich Ei ihan vieläkään suosikkieni joukkoon noussut. Alku lupailee hieman coen-veljesten tunnelmissa todella hyvää, mutta tarinan saadessa todellisen käänteensä, en siitä enää niin innostu. Muutamat hauskat hetket tämä tarjoaa ja nukkekohtaukset ovat todella hienoja. Näyttelijät myöskin kaikki erinomaisessa vedossa. 3½/5 High Sierra Kauan toivelistalla oli tämä elokuva. Hyvin ohjattu ja näytelty (erikoismaininta Bogeyn koiralle) elokuva, jossa kuitenkin loppupuolen juonen köykäiset käänteet latistivat auttamatta elokuvaa. Bogartin kyyninen hahmo kuitenkin vaihteeksi toimii ja kyllä vanhoja gangsterileffoja aina ilokseen saa katsella. 3½/5 Escape from New York Positiivinen yllätys. Tästä olin löytäväni hieman aikalaisensa Blade Runnerin kaltaista tunnelmaa ja kaikkinensa elokuva on hyvää viihdettä kun actionissakaan ei mennä liian pitkälle. Carpenterille plussaa paitsi ohjauksesta, jälleen myös tehokkaasta scoresta. Mukava nähdä myös laadukas ja mielenkiintoinen näyttelijäjoukko. Jonkin verran häiritsi Donald Pleasencen presidentti-hahmo, mutta kaiketi se kuului osana elokuvan muodostamaa tulevaisuudenkuvaa. 4/5 The Bourne Identity Tämän elokuvan olin ensimmäisen katselun jälkeen jo päättänyt unohtaa, mutta kun satuin jatko-osan näkemään (josta yllättäen pidin) niin ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin napata alekorista matkaan tämä yleisesti parempana pidetty ykkösosa. Kyllä se tällä kertaa sitten jo paremmin toimikin. Mukavaa agenttijännäriä ilman paskaa huumoria ja Matt Damonin päähahmosta pystyy helposti pitämään. Edelleen kuitenkin pidän valtavirrasta poikkeavana jatko-osaa jopa aavistuksen parempana. 3½/5
Unohda tai kuole (Total Recall) Elokuvan kursailematon meno miellytti oudon paljonkin tällä kertaa. Vahvasti tämä oli aikakautensa tuotos, tuolloin sentään scifiäkin tehtiin vielä aikuisille miehille eikä niinkään varhaisteineille. Arskan replikointi ja varsinkin kiroilu naurattivat moneen otteeseen. Jerry Goldsmithin säveltämä musiikki oli vallan komeaa. ½ Jimi Hendrix Tämä oli yllättäen vielä näkemättä. Dokumentti toimi hyvin. Mukana ei ollut turhaa kertojanääntä tai väkinäistä faktojen tiputtelua, vaan elokuva eteni vapaamuotoisesti (joskin kronologisesti) rennonoloisten aikalaishaastattelujen voimalla. Tekoajankohta varmisti että näkökannat Jimiin olivat vielä tuoreita ja haastateltaviksi oli valittu kiinnostavia persoonallisuuksia (mm. Clapton, Townshend ja Hendrixin isä). Musiikkiesitykset olivat erinomaisia ja niille annettiin riittävästi aikaa. Usein musiikkidokumenteissa itse musiikkia tarjotaan vain ärsyttävän pienissä pätkissä, mutta tässä oli mukaan saatu kokonaisia kappaleita ja vieläpä juuri oleellisilta Hendrixin keikkatallenteilta. ½
Suusta suuhun Tämä ruotsalainen draama tuli katsottua pari päivää sitten. Hyvin näytelty ja vaikuttava leffa, mutta kuitenkin hieman yli vedettyä menoa omasta mielestäni. Esim. leffan "pahishahmo" oli ehkä liiankin tyylitelty pahuuden ruumiillistuma.
Kalteva torni yllätti positiivisesti! Kriitikot ovat antaneet leffalle paria kolmea tähteä. Itse pidin leffaa monessakin mielessä erittäin hyvänä. Ensinnäkin aihe, mielenterveysongelma, on varsin vähän käsitelty kotimaisissa elokuvissa. Toiseksi huumoria oli toteutettu älykkäällä ja useissa kohtauksissa yllättävällä tavalla, etenkin verbaalinen sanaleikki oli ajoittain sellaista, että koko katsomo repesi nauruun. Todellisuuden ja kuvitelmien sekoittuminen oli muutamissa kohtauksissa käsikirjoitettu ja toteutettu hienosti. Mutasen kuvausjälki oli taattua tavaraa, eikä se musiikkikaan nyt niin huonoa ollut, kuin kriitikoiden arvosteluista pelkäsin. P.S. Vaimo sattuu olemaan mielenterveyshoitaja, joten aihepiiri on tullut tutuksi . . . . P.P.S SUOSIKAA SUOMALAISTA ELOKUVAA !!
L' Histoire d'Adèle H. (1975) François Truffaut'n elämänkertadraama pääsi yllättämään! Adelen tarina seuraa nimensä mukaisesti Adèle Hugon elämäntarinan. Eletään vuotta 1863. Naisella on pakkomielle rakastettuun - tämän lähdettyä toiselle mantereelle Halifaxiin komennukselle Adele seuraa perässä. Seuraa vaikuttava yksipuoleinen rakkaustarina, joka näyttää, kuinka haavoittuvainen tunnetun ja varakkaan isänsä (kirjailija Victor Hugo) taloudellisella tuella elävä nainen on. Elokuvan loppupuolella, kun rakkaus ei saa vastakaikua, Adèle (Isabelle Adjani) lähes tuhoaa itsensä pakkomieleensä takia ja sairastuu. Mestari Truffaut'n kädenjälki näkyy upeassa mise-en-scenessa: lavasteet, puvut, näyttely yhdistettynä hienoon toteutukseen tekee elokuvasta 4 hymiön arvoisen. Tarina ei sinänsä ole kiinnostava - mutta ohjaajan hyödyntäessä elokuvallisia keinoja (esim. lumisadekohtaus kirjakaupan ikkunan läpi kuvattuna) elokuvasta tulee katsomisen arvoinen. Mikä oli kirjailija Victor Hugon viimeiset sanat kuolinvuoteella? Spoiler "Näen mustaa valoa"
Antonionin 'Yö'. Luulin, että pitäisin tätä jo kliseisenä eurooppalaisena tuijottelufilminä, vaan ei sittenkään. "Onko teistä hauskaa olla kyyninen?", kysyy Mastroianni Monica Vittiltä (joka tietenkin on tyrmäävä).